Apu

Kari Väänänen: Kuntapolitiikka muistuttaa usein demokratian irvikuvaa

Kari Väänänen: Kuntapolitiikka muistuttaa usein demokratian irvikuvaa

Piirikunnallisissa kisoissa pikkupoliitikot humaltuvat omasta pienestä vallastaan, kun he jossain pienessä kaupungissa saavat pari sataa ääntä.
Teksti Kari Väänänen
Kuvat Ari Ijäs
Mainos

Anna pienelle ihmiselle pieni valta, niin se käyttää sitä väärin. Tämä lausahdus keksittiin aikanaan kaveriporukassa, kun eräs mielivaltaan taipuvainen portsari oli jälleen kerran estänyt meiltä pääsyn ravitsemusliikkeeseen. Mutta tässä tapauksessa en halua puhua portsareista, vaan kuntapoliitikoista, joiden keskuudessa sekä pieni henkinen kapasiteetti että mielivaltainen vallankäyttö tuntuu olevan enemmän kuin sääntö.

Demokratia lienee tähän asti paras ihmisen kehittämä hallinnoimisen muoto. Ei se täydellinen ole, mutta ehkä se antaa jonkinlaista toivoa yhdenvertaisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta, jos sitä käytetään oikein. Viimeaikaiset kokemukseni ovat kuitenkin saaneet minut epäilemään, että kysymys ei olekaan kansanvallasta, vaan puoluevallasta. Tuntuu kuin puolueen etu menisi kaiken edelle, kun yhteiskunnallisia asioita ratkotaan.

Varsinkin kuntatasolla, eli piirikunnallisissa kisoissa, pikkupoliitikot humaltuvat omasta pienestä vallastaan, kun he jossain pienessä kaupungissa saavat pari sataa ääntä. He kuvittelevat olevansa suuriakin vallankäyttäjiä ja valtiomiehiä ja -naisia, ja jälki on sen mukaista.

Kuntademokratiasta tulee itsensä irvikuva, jossa tyhmät omaneduntavoittelijat hääräävät täysin omaan pussiin, yhteisen hyvän unohtaen.

Surullista on katsoa kuntatason poliittista suhmurointia

Korostan, että joukossa on hyviäkin poliitikkoja, joille yhteisön etu on tärkein ja sen mukaan he myös toimivat. Tunnen heitä. Mutta yksi typerys riittää, ja luottamus koko kuntatason päätöksentekoon on mennyt sen sileän tien. Vielä kun puolue omaa etuaan ajatellen asettuu tällaista pikku Mussolinia tukemaan, ei voi kuin surra demokratian rappiotilaa. Ja kun puolueiden valitsemat virkamiehet, kaupunginjohtajia myöten, eivät uskalla tehdä minkäänlaista liikettä oikaistakseen asiat, ei voi kuin ihmetellä puolueiden ylivaltaa yhteiskunnassamme. Tämä on demokratian irvikuva ja se istuu syvällä ja tiukassa suomalaisessa yhteiskunnassa.

Keinot päästä valtaan ovat moninaiset, ja valehdella saa niin paljon kuin haluaa. Kokemani mukaan valtuutettuja koskevat eri moraalisäännöt kuin meitä tavallisia tallaajia. Kun he valehtelullaan ja vallantavoittelullaan ovat sotkeneet kaikkien asiat peruuttamattomasti, he kellahtavat takaisin puolueen syliin, ja puolue paijaa heitä ja antaa kaiken anteeksi. Sotkut jäävät ainiaaksi selvittämättä ja yhteisö maksaa sotkujen siivoamisen.

Tämä ei olisi mahdollista, jos puolueilla olisi selkärankaa toimia asioiden totuudellisuuden puolesta. Valitettavasti näin ei ole. Piirikunnalliselta tasolta näitä neropatteja nousee sattumoisin myöskin valtakunnalliseen politiikkaan eli eduskuntaan ja joskus ministeriksi asti ja sitten tapellaan esim. sote-uudistuksesta, jossa puolueiden etu jälleen kerran on tärkeämpi kuin yhteisön etu.

Päätelmä: Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia. Surullista on katsoa kuntatason poliittista suhmurointia ja sen jälkiä.

Julkaistu: 4.4.2018