Kari Ketonen katsoo kateellisena optimisteja: ”Ehkä he vain teeskentelevät”
Näyttelijä-käsikirjoittaja Kari Ketonen muistelee kaiholla aikaa, jolloin aina ei tuijotettu laitetta. Hän halusi lapsena kaivinkoneen kuljettajaksi, tahtoisi kokeilla varjoliitoa ja on rakastunut avantouintiin.
Minun olisi pitänyt syntyä kuusilapsisen perheen kuopuksena 1960-luvun puolalaiseen kaivostyöläisperheeseen, mutta toisin kävi. Onneksi.
Lapsuuteni sitkein haave oli päästä lakaisukoneen kuljettajaksi.
Teini-iässä ihailin erityisesti 70-luvulla vaikuttaneita rock-kitaristeja ja heidän hiustyylejään.
Teini-iässä inhosin erityisesti matematiikkaa, koska se oli aivan liian vaikeaa.
Minuun jäi pysyvät jäljet, kun olin armeijassa varuskuntasairaalan päivystävänä aliupseerina. Myöhään asepalvelustaan suorittamaan tullut kolmekymppinen kirurgi kysyi, olisiko minulla mitään luomia leikattavaksi, että hän saisi vähän harjoitella. Annoin hänen leikata pari luomea selästäni.
Viimeksi nauroin makeasti, kun katsoin jotain hassua eläinvideota Youtubesta. Eläimet muistuttavat meitä siitä, millaisia me olemme kaiken tämän teeskentelyn takana.
Viimeksi kiljuin riemusta, kun näin paloauton. Olin neljävuotias.
Viimeksi rakastuin avantouintiin. Se on loistava keino rauhoittaa autonomista hermostoa. Toivon, että tämä rakkaus kestää.
Kateellisena katson, kun jotkut ihmiset tuntuvat suhtautuvan kaikkeen loputtoman optimistisesti. Ehkä he vain teeskentelevät.
Kadun yhä, etten ole koskaan opetellut surffaamaan. En tiedä, onko jo liian myöhäistä.
Join pääni täyteen, kun Luottomies-elokuvan ensi-ilta kutsuvieraineen oli onnistuneesti edustettu ja yleisö näytti pitävän elokuvasta.
Ennen oli paremmin ainakin siinä mielessä, että emme olleet älylaitteidemme täyspäiväisiä orjia. Olen itse orja pahimmasta päästä.
Nykyajan parhaita puolia on mahdollisuus päästä internetin kautta käsiksi monenlaiseen tietoon.
Jos saisin lahjaksi miljoona euroa, epäilisin syvän paranoian vallassa lahjan saajan motiiveja.
Ensimmäiseksi poistaisin maailmasta sodat. Onko turhempaa kärsimystä kuin harhaisten vanhusten egojen vaatimuksesta vuodatettu veri?
Antaisin puolet omaisuudestani, jos saataisiin noi per….een sodat loppumaan.
Antakaa minun edes kerran kokeilla varjoliitoa, mutta antakaa myös jonkunlainen koulutus, että on edes kohtuulliset mahdollisuudet pysyä elossa.
Jos elän yli satavuotiaaksi, aion järjestää syntymäpäiväjuhlat. En ole tavannut juhlia itseäni, mutta 100-vuotispäivänä voisin tehdä poikkeuksen. Ehkä.
Pyydän anteeksi, että en osaa keksiä näihin lauseisiin parempia loppuja.
