Suomen riistakeskus myönsi viime vuoden kesällä poikkeusluvan 19 karhun tappamiseen – siis 346 ”normaalin” kaatoluvan lisäksi. Päätöstä perusteltiin ”kannan hoitamisella”. Riistakeskuksen mukaan hakemusalueilla Kainuussa ja Pirkanmaalla on ”vahva karhukanta” ja käytössä on ”adaptatiivinen” eli eläinten määrään mukautuva metsästystapa. Lisäksi riistakeskus katsoi tappolupien pitävän yllä ”suomalaista karhunmetsästyskulttuuria”.

Anteeksi kuinka?

Suomalainen karhunmetsästyskulttuuri, tuo uhanlainen vähemmistökulttuuri, jota on tekohengitettävä myöntämällä poikkeuslupia villieläinten tappamiseen?

Suomessa eli ennen viime elokuussa alkanutta metsästyskautta arviolta 1 740–1 925 karhua. Se oli parikymmentä prosenttia vähemmän kuin edellisen arvion aikaan. On vaikea käsittää, että se on joidenkuiden mielestä aivan liikaa Suomen kokoisessa maassa, jonka syrjäseudut vieläpä tyhjenevät kovaa kyytiä ihmisistä.

Korkein hallinto-oikeus onkin vastikään päättänyt, että riistakeskuksen viime vuonna myöntämät poikkeusluvat Kainuuseen ja Pirkanmaalle olivat vastoin lakia.

Jos jokin karhuyksilö alkaa hääriä asutuskeskuksien liepeillä ja osoittautuu vaaralliseksi ihmisille, se on syytä lopettaa, mutta jos EU:n suojeluksessa olevien villieläinten ylimääräistä joukkoteurastusta perustellaan kulttuurin säilyttämisellä, on todettava, ettei aivan kaikki kulttuuri ole säilyttämisen arvoista.