Karhu-ryhmästä kertova kirja vedettiin julkaisusta
Puheenaiheet
Karhu-ryhmästä kertova kirja vedettiin julkaisusta
Poliisin erikoisjoukoista kertova kirja on hyllytetty. Helmikuussa Atena Kustannuksen piti julkaista kirja, joka kertoo poliisin erikoisjoukoista. Karhu-ryhmä -nimellä kulkenutta kirjaa ei näillä näkymin julkaista. Teksti Eve Hietamies ja Heikki Valkama
Julkaistu 20.3.2013
Apu

Jyväskyläläisen Atena Kustannuksen piti julkaista helmikuussa Karhu ryhmä -nimellä kulkeva kirja, joka kertoo poliisin valmiusyksiköstä.

Helsingin poliisijohto kuitenkin katsoi, että kirjaa ei voi julkaista.

 – Kirjan kirjoittaja esitteli Helsingin poliisijohdolle kirjaa, ja todettiin, että siinä on paljon poliisitaktisia asioita, joita ei katsottu soveliaaksi julkaista, ylikomisario Juha Hakola sanoo.

Kirjan kirjoittaja oli Hakolan mukaan alun perinkin valmis jättämään kirjan julkaisematta, jos poliisijohto toteaa julkaisemisen olevan epäsoveliasta. Kirjoittaja teki Hakolan mukaan itse päätöksen vetää kirja pois julkaisusta. Myöskään Avun tietoon ei ole tullut, että kirjailija olisi kritisoinut päätöstä. Kirjan tekijä on anonyymi, eikä hänen nimensä ole Avun tiedossa.

Kustantamon viime syksynä lähettämä tiedote kertoo: ”Millaista on poliisin valmiusyksikön eli Karhu-ryhmän arkipäivä? Tämä valikoitu joukko on kohdannut ensimmäisenä muun muassa Jokelan, Kauhajoen ja Heikinlaakson tapahtumat. Tavallinenkin työpäivä hengästyttää ja nostaa adrenaliinia, vaikkei aina uutiskynnystä onneksi rikokaan.”

Kustantajan viime vuonna lähettämän tiedotteen mukaan valmiusryhmään kuuluva kirjoittaja alkoi käsitellä paineiden täyttämää elämäänsä kirjoittamalla. ”Syntyi kirja raskaasta työstä, joka imaisee mukaansa, joskus niinkin että yksityiselämä tuntuu melko valjulta. Kirjan kirjoittaja toimii nimimerkillä suojatakseen omaa ja läheistensä turvallisuutta.”

Kustantaja ei halua kommentoida kirjaa julkisuudessa.

– Tällainen hanke oli tekeillä, mutta nyt se on keskeytynyt, Atena Kustannuksen toimitusjohtaja Ville Rauvola kertoo. Kirjoittajan suojelemiseksi hän ei kommentoi sen tarkemmin syitä.

Työ poliisin valmiusyksikössä on äärimmäisen kovaa, se vaatii tiukkaa mielenhallintaa sekä huippukuntoa. Yksikön peruskurssille valittavilta poliisimiehiltä vaaditaan poliisin peruskoulutuksen ja hyvän fyysisen kunnon lisäksi muun muassa hyvää stressinsietoa ja kykyä toimia ryhmissä, sillä jokaiselle tehtävälle lähdettäessä on varauduttava hengenvaaraan.

Poliisin omien nettisivujen mukaan” Ryhmää voidaan pyytää suorittamaan vakavaa hengen- ja terveydenvaaraa sisältäviä tehtäviä tilanteissa, joissa toivotun tuloksen saavuttaminen tavanomaisin toimenpitein ja välinein on epävarmaa.” Yksikön vahvuus on noin 60 poliisia.

Erikoisjoukko on ollut mukana muun muassa Jokelan, Kauhajoen ja Heikinlaakson tapauksissa. Sitä käytetään niin panttivanki- ja linnoittautumistilanteissa kuin vartioimis- ja turvaamistehtävissä. Se tekee myös terrorismin ja järjestäytyneen rikollisuuden vastaista työtä.

Valmiusyksikköön kuuluu johdon ja koulutuksen lisäksi toimintaryhmiä, tekniikka-, koira- ja Tepo- eli terroripommiryhmä. Tarvittaessa yksikköä voidaan täydentää neuvotteluryhmällä, ja se tekee myös yhteistyötä muiden viranomaisten kanssa.

Valmiusyksikkö on aina pitänyt matalaa profiilia. Wikipedian mukaan se on ollut toiminnassa yli 30 vuotta. Se perustettiin 1972 vastaamaan vuoden 1975 ETY-kokouksen turvallisuudesta. Silloinen miesvahvuus oli 15 poliisimiestä. Ensimmäiset kymmenisen vuotta se toimi hiljaisuudessa, olemassaolo tuli suurelle yleisölle tietoon vasta vuonna 1986 Jakomäen pankkiryöstön ja sitä seuranneen panttivankitilanteen myötä.

Kommentoi »