Tuulilasi

Karavaanareiden määrä lisääntynyt hurjasti korona-aikana - vinkit turvalliseen matkaan uusille karavaanareille

Karavaanareiden määrä lisääntynyt hurjasti korona-aikana - vinkit turvalliseen matkaan uusille karavaanareille
Leirintämatkailu kotimaassa ja sitä myötä karavaanareiden määrä liikenteessä kasvoi viime vuoden aikana merkittävästi. Liikenneturva ja SF-Caravan ry muistuttavat näin kauden alussa liikenteen hyvästä yhteispelistä, jolla turvataan kaikkien matka.
Julkaistu: 21.4.2021
Ennakoinnin merkitys kasvaa entisestään, kun liikutaan isoilla ajoneuvoilla tai ajoneuvoyhdistelmillä. Esimerkiksi matkailuvaunujen ja -autojen rakenteet saattavat aiheuttaa näköesteitä. On tärkeää totutella autoon tai ajoneuvoyhdistelmän käyttäytymiseen ennen liikenteeseen lähtöä.
”Peilien katvealueisiin saattaa jäädä henkilöauto tai pyöräilijä ja siksi kuljettajalta tarvitaan erityistä tarkkaavaisuutta. Esimerkiksi kääntyminen, peruuttaminen ja pysäköinti vaativat isoilla ajoneuvoilla enemmän taitoa”, muistuttaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara.
Myös matkailuajoneuvon käyttäjien valtakunnallinen keskusjärjestö SF-Caravan ry korostaa matkaan valmistautumisen merkitystä.
”Tärkein tekijä joustavassa ja turvallisessa lomaliikenteessä on aina ihminen itse. Ajoneuvo pitää pystyä hallitsemaan kaikissa olosuhteissa”, sanoo SF-Caravan ry:n toiminnanjohtaja Timo Piilonen.
Matkailuauton tai -vaunun perässä ajavan on taas hyvä muistaa riittävä turvaväli. Tilanteiden ennakointi on helpompaa ja näkyvyys parempi kunnon turvavälin ansiosta.
”Viime vuonna voimaan tulleen lain mukaan enintään 3500 kg matkailuautot saavat ajaa kaikkialla tiekohtaisten rajoitusten mukaisesti, joten ohitustarve kannattaakin punnita huolella”, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Ari-Pekka Lattu toteaa.

Tarkkana kuormauksen kanssa

Matkailuauton tai -vaunun todellinen ajonaikainen massa voi lähennellä kokonaismassan ylärajoja, kun täydet kaasupullot, vesisäiliöt ja polttoaine on tankattu. Ylimääräiselle tavarakuormalle ei välttämättä juuri jää tilaa.
”Painorajojen kanssa saa olla tarkkana, jottei vetoauton vetokyky ylity. Lisäksi jokaiselle esineelle tulisi olla oma lukittu tai sidottu paikkansa, jossa se pysyy paikoillaan myös äkkijarrutuksessa. Jo 50 km/h törmäyksessä kappaleen massa on jo noin 40-kertainen. Esimerkiksi irti jäänyt lemmikki tai astia voi syöksyä ohjaamossa satojen kilojen voimalla”, korostaa Ari-Pekka Elovaara.

Yhteispelillä liikenteeseen

Maanteille mahtuvat kaikki kulkuneuvot, kun noudatamme yhteisiä pelisääntöjä ja otamme huomioon jokaisen liikkujan itsemme lisäksi.
”SF-Caravan ry:n jäsenmäärä kasvoi viime vuonna uuteen ennätykseen, joten uusia liikkujia on tien päällä paljon. Yhdessä voimme parantaa sekä omaa että muiden liikenneturvallisuutta”, Timo Piilonen vahvistaa.
SF-Caravan ry ja Liikenneturva kokosivat ensikertalaisen karavaanarin vinkkilistan liikenteeseen:
- Tarkista oman ajokorttiluokkasi ajo-oikeus.
- Varmista vetoauton vetokyky ja suurin sallittu peräkärrypaino.
- Liiku vain katsastetulla autolla tai vaunulla.
- Tarkista renkaiden kunto, kantavuus ja ikä.
- Kuormaa vaunu tai auto oikein.
- Tutustu auton tai vaunun ajo-ominaisuuksiin ennen matkaa mm. jarrutusmatkat, katvealueet, tuulen vaikutus.
- Muista turvavälit ja huomioi muut liikkujat liikenteessä.
- Tutustu ajoneuvosi turvaohjeisiin ja -laitteisiin.
- Matkailuautoa koskevat samat määräykset kuin henkilöautoa turvavöiden ja lasten turvaistuimien osalta.
Kommentoi »