Suomalaistähti on tehnyt NHL:ssä ihmeen – kopioimalla Aleksander Barkovia: "Tullut ulos omasta nahastaan!"

Florida Panthers kantaa kaksinkertaisen hallitsevan mestarin raskasta viittaa tällä hetkellä NHL:n runkosarjassa. Ennen muuta Panthersiin kohdistuu muiden joukkueiden maksimaalinen pelitavallinen paine. Ja nupiksi floridalaisten riveistä puuttuu kaksi avainpelaajaa Aleksander Barkov ja Matthew Tkachuk.

Etenkin loukkaantumisesta kärsivän kapteeni Barkovin puuttuminen pelaavasta kokoonpanosta on valtava lovi Panhtersille. Barkov on joukkueensa pelillinen ja henkinen johtaja.

On ollut mielenkiintoista seurata Panthersin toisen suomalaisen sentterin Anton Lundellin sopeutumista uuteen asetelmaan, jossa hänelle on Barkovin poissaollessa soviteltu ykkös- ja/tai kakkosketjun keskushyökkääjän nuttua.

Sanalla sanoen Lundell on ollut hyvä. Ei ehkä aivan erinomainen, mutta riittää, että hän on nostanut jo ennestään korkeaa pelaamisen tasoaan. Lundellin otteisiin on joka tapauksessa löytynyt uusia ulottuvuuksia. Hän on ikään kuin tullut hieman ulos omasta nahastaan, idioottivarman sentterin kuorestaan.

Tohdin käyttää Lundellista puolitieteellisessä mielessä jopa sellaista sanantapaa ja käsitteistöä, että hän on onnistunut – tilaisuuden auettua – ylittämään oman immanenssinsa (sisäsyntyinen taso) kurottamalla pelaajuutensa transsedenssiin (tasonsa ylittämiseen).

Lundell on aiemmin läpi uransa pelannut plus-miinus-tilastonsa kutakuinkin siten, että nelisen peliä on mennyt nollille ja joka viidennessä matsissa on jäänyt tilastoon yksi plusmaali; nyt Lundell on pelannut 19 ottelua käytännössä plusmiinusnollaa summaten lukeman miinus yksi. Se on loistava suoritus olosuhteessa, jossa Panthersia yritetään pidellä pahoin pelistä toiseen.

Vertailun vuoksi, Barkovin puuttuessa, niin ikään ykkös- tai kakkosentterinä pelaava Sam Bennett on sen sijaan plusmiinuslukemassa miinus seitsemän. Juuri nyt Bennett pelaa pitkällä urallaan pitkästä aikaa hieman heikompaa plusmiinussaldoa.

Ei ole liioiteltua vetää johtopäätöstä, että keskushyökkääjien osalta uudessa asetelmassa, viittaan taas Barkoviin, Lundell on onnistunut jopa huomattavasti paremmin kuin Bennett. Semminkin kun otetaan huomioon se, että Lundell on nostanut tehopistetahtiaan aiemmasta tehden sesongin tähän mennessä viisi maalia ja antanut 11 maalisyöttöä. Bennettin vastaavat lukemat ovat vaatimattomammat neljä maalia ja kolme syöttöä. Kumpikin heistä on pelannut 19 ottelua.

Vaikka kaikki muut NHL-joukkueet antavat Panthersin tuta laadukkainta mahdollista runkosarjapelaamistaan taktisesti, fyysisesti, psyykkisesti ja teknisesti, on Lundell kestänyt mankelin varsin hyvin, paremmin kuin Bennett.

Huomautan, että Lundellin ja Bennettin vertaaminen on harvinaisen validia hommaa siksikin, että heidän pelaajaprofiiliensa pohja on hyvin samanlainen – olkoonkin, että Bennett on jo konkari, Lundell nuorempi pelaaja. Molemmat ovat tunnollisia kahden suunnan senttereitä, jotka ovat pelanneet läpi uriensa sellaista tehopiste per kaksi peliä -tahdilla.

Erottaviakin tekijöitä heissä on, merkittävimpänä ehkä se, että Bennett tulee ajoittain olleeksi Lundellia ilkeämpi vastustajilleen peräti maalivahteja säästämättä.

Julistettakoon tähän kohtaan se, että mieluummin Lundell kuin Bennett on tällä hetkellä Florida Panthersin ykkössentteri kaukalossa. Suoritus on kova Lundellilta, kun ottaa huomioon Bennettin sen kaliiberin, että hän mahtui viime kaudella mukaan planeetan kovimpaan jääkiekkojoukkueeseen Kanadan riveihin neljän maan NHL-turnauksessa.

Lundell näyttäisi olevan Panthersin ylivoimapelihierarkiassa pienen pykälän korkeammalla kuin Bennett. Olkoonkin, että floridalaiset saavat jopa ilman Barkovia ja Tkatchuckia paperilla kasaan kaksi vahvaa ylivoimapeliviisikkoa. Tosin ilman noita kahta kärkipelaajaa Panthersin ylivoimapeliprosentti on vain hieman yli 20.

Ylivoimassa tuonnottain Vancouver Canuksia vastaan Lundell pelasi Carter Verhaeghen, Brad Marchandin, Sam Reinhartin ja Seth Jonesin kanssa. Ylivoimalla Lundelilla ei ole sellaista johtajuutta otteissaan, mitä Barkovilla on. Aivan kuin Marchand olisi ottamassa tämän porukan keskuudessa kapellimestarin sauvaa itselleen, Barkovilta se ei olisi otettavissa.

Ylivoimapelin haussa ja sisäänviennissä Lundell osaa oikealla ylhäällä ajoittaa kiekottomana sisään astumisensa oikein. Haussa Jones pudottaa kiekon alta hakeville Marchandille (lapa vasemmalla) tai Reinhartille (lapa oikealla). Nämä kaksi nostavat pelin ylös joko yhden tai kahden syötön kanssa tai ilman.

Kun Marchand vie ylivoimalla vasemmalta sisään, suunnitelmissa on muun muassa pelata suorahyökkäyssauma oikealla vauhtiansa pidättäneelle Lundellille. Tuossa kaikki toimivat taiten. Kun vuorostaan Reinhart murtaa kiekollisena siniviivan ohittaen juuri Lundellin, täytyy Lundellilla olla valmius ottaa vastaan heti siniviivan jälkeen pieni rystysyöttö Reinhartilta ja pelata kiekko päätyyn tälle takaisin tai pudottaa peliväline viivaan Jonesille. Keskialueen syöttölautana taas Lundell löytää oivallisesti Marchandin lavan.

On välttämätöntä verrata Anton Lundellia maestro Aleksander Barkoviin.

Lundellin kannalta on äärimmäinen kunnia tulla vakavasti verratuksi itseensä Barkoviin. Sanon, että Lundell on peräti niin hyvä jääkiekkoilija, että häntä sietää verrata Barkoviin.

Lundell on erittäin taitavasti kopioinut itseensä Barkovin pelityyliä ja jopa yksittäisiä pelitekoja ja -tekniikkoja. Oli tosin jännittävä kuulla Barkovin suusta, kun kävimme hänen pakeillaan Tampereella Nokia-areenassa Samuel Savolaisen kanssa, ettei Barkov ole ollut ollenkaan aloitteellinen ja tokko ollenkaan sinänsä ohjannut Lundellia. Siinä mielessä Barkov ei ole Lundellille niin kuin Ville Nieminen on ollut Barkoville, mentori.

Lundell oli yllättävänkin paljon eri pelaaja HIFK:ssa, mitä hän on nyt Panthersissa. Niin voimakas ja onnistunut Barkov-imitaatio on ollut, että Lundell on muuttunut pelaajana. Ilman Panthersiin pääsemistä Anton Lundellista olisi tullut sentterinä niin uskoakseni hieman sellainen laadukas jokamiehen Raimo Helminen. Nyt hänestä on tullut hieman köyhän miehen Barkov. Tämä Barkov-reitti on Lundellille huomattavasti kalorikkaampi ja tuottoisampi, suorastaan tie tähtiin.

Kun Barkov on terve ja kokoonpanossa, edelleen saattaa joskus mennä sekunniksi sekaisin, operoiko sillä siunaamalla jäällä Lundell vai Barkov. Minulle käy joskus vieläpä niin, että sekaannuksen uhatessa haen apua sekunnin kymmenyksen ajan pelinumerosta, mutta siinäkin kohtaa saattaa vilahtaa vain numero viisi, koska pelinumeronsa ovat 95 ja 15.

En ole vähääkään ilkeä, kun sanon näin: Lundell on ja on jatkossakin oleva taitava Aleksander Barkovin huikeiden laulujen cover-laulaja. Tuo on kehu. On harvinaista omaksua toiselta pelaajalta tuossa mitassa vain ja ainoastaan hyvien pelitekojen malleja.

Mistä tuollaisessa syvässä toiselta pelaajalta oppimisessa ja peräti imitaatiossa on kyse? Pelaajalla tulee olla sosiaalinen motivaatio ja status sekä luotettava ja arvostettu henkilö, jota imitoida; tässä tapauksessa Lundellin sosiaalinen identiteetti haluta kuulua ja kiinnittyä barkovilisuuteen.

Kyseinen imitointi ei ole pelkkää kopiointia, vaan kulttuurisen oppimisen mekanismi, jossa ihminen omaksuu taitoja ja normeja, jotka ovat merkityksellisiä kyseisessä kontekstissa. Kyse ei ole vain 'peilisouluista', vaan on ymmärrettävä prefrontaalisessa aivokuoressa intentiota eli se, miksi toinen pelaa niin kuin pelaa.

Korotan hieman panoksia. Lundell on poikkeuksellisen älykäs – peräti ihmisenä eli ei vain pelaajana. Sillä moinen Barkov-imitaatio vaatii aivojen posteriorista parietaalialueen aktivoitumista, että katse ja huomio ohjautuvat kohti kohdetta ympäristössä. Silloin näköinformaatio ja motoriset suunnitelmat yhdistyvät.

Ja: oppiakseen Lundellin ollut kiinnitettävä yhtä aikaa huomionsa myös minne Barkov katsoo ja miten hän liikkuu pelin aikana, tämän prosessin aktivoituminen tapahtuu superiorisessa temporaalisessa sulcus-alueessa. – Ja pankaa visusti merkille, että tuo kaikki osuva ja omaperäinen Barkovin imitointi tapahtuu Lundellilta hurjassa peliolosuhteessa NHL-kaukalossa, jossa tila ja aika ovat todella kortilla. Oikeastaan noin matkimalla ei pitäisi pystyä kenenkään pelaamaan, mutta Lundell pystyy.

Uskon, että Lundell tulee varsin hyvin juttuun niiden seikkojen kanssa, että hän on esikuvaansa hieman lyhyempi, esikuvalla on pidempi maila, enemmän voimaa, enemmän johtajan karismaa, nopeammat ja varmemmat kädet, aavistuksen vakaampi liuku luistimen terässä, ripauksen terävämpi pelipää, ja niin edelleen.

Mietin, missä Lundell on jo yhtä hyvä tai jopa parempi kuin Barkov. Se osa-alue on sijoittuminen jäällä. He ovat yhtä hyviä siinä, periaatteessa, ja onhan Lundell senkin matkinut Barkovilta, mutta vanhan maestron sopii välillä ihan pikkuisen oikoa asiassa – tosin hän ei tee sitä pudotuspeleissä edelleenkään –, kun taas oppilaan on yhäti lunastettava paikkansa sijoittumalla kaiken aikaa tip top.

Ne ryökäleet antoivat Lundellille Pohjois-Amerikassa osuvan lempinimen Baby Barkov.

Minä puolestani ristin hänet Taikaviitaksi (Duck Avenger) tai Taikaviitta-Lundelliksi, koska Lundell on paras versio itsestään juuri Barkov-imitaationa.