Eeva

Kangastus 38 kuvaa 1930-luvun loppua mutta myös omaa aikaamme



Kangastus 38 kuvaa 1930-luvun loppua mutta myös omaa aikaamme

Lakiasiaintoimistossa konttoristina työskentelevän rouva Wiikin rooli on jaettu kolmelle naiselle.
Teksti Pirjo Houni

Herraseurueen keskiviikkokerho kokoontuu. Konttoristi rouva Wiik kuulee tutun äänen menneisyydestä. Kuva: Mitro Härkönen.

Kjell Westön romaaniin pohjautuva Kangastus 38 kuvaa 1930-luvun loppua, mutta yhtymäkohtia siitä voi löytää myös omaan aikaamme.

Näytelmä on dramatisoitu ja ohjattu nerokkaasti, kiitos Michael Baranin ja Mikaela Hasánin. Tunnelma tihenee tihenemistään, ja trillerimäinen jännite säilyy loppuun asti.

Lakiasiaintoimistossa konttoristina työskentelevän rouva Wiikin rooli on jaettu kolmelle naiselle. Ratkaisu toimii, ja Noora Dadu, Edith Holmström ja Cécile Orblin näyttelevät taidolla menneisyyttään pala palalta purkavan naisen eri puolia.

Timo Tuominen on asianajaja Claes Thune, joka uskoo viimeiseen asti hyvään. Siitäkin huolimatta, että hänen keskiviikkokerhonsa kaverit lähtevät aatteellisesti eri suuntaan, ja Kristo Salmisen esittämä juutalaistaustainen ystävä murtuu paineisiin.

Oma roolinsa näytelmässä ja sen lavastuksissa on myös Helsingillä, sen kaduilla ja kulmilla.

Kangastus 38 Kansallisteatterissa. Arvio löytyy myös Eevan numerosta 10/2017.

Julkaistu: 1.10.2017