Kaksi suomalaista jalkapallovalmentajaa tekee pian historiaa, mutta nukkuuko suomalainen urheilumedia jälleen Ruususen unta?
Hollannin pääsarjassa nähdään pian yhdessä ja samassa ottelussa kaksi suomalaista valmentajaa, mikä on hyvin lähellä suomalaisen jalkapallovalmennuksen suurimpia merkkipaaluja. Jyri Niemisen ja Jarkko Tuomiston uria ja niiden avaintekijöitä ei ole kuitenkaan osattu kunnolla analysoida. Se ei ole ihme, sillä aina kaksikon merkittäviä seurasiirtoja ei ole Suomessa edes uutisoitu.
Hollannin jalkapallopääsarjan Eredivisien neljännellä kierroksella syyskuun 1. päivänä nähdään heti kahden jättiläisen kohtaaminen, kun viime kauden cup-voittaja Feyenoord ja viimeisten vuosikymmenten johtotähti Ajax ottavat yhteen Stadion Feijenoordilla, tuttavallisemmin De Kuipilla.
Ottelu on myös suomalaisittain merkittävä, jopa historiallinen, sillä sivurajan tuntumassa nähdään peräti kaksi suomalaisvalmentajaa, Feyenoordin maalivahtivalmentaja Jyri Nieminen, 36, (pääkuvassa) ja Ajaxissa vastaavaa leiviskää hoitava Jarkko Tuomisto, 48.
Tämä teksti olisi helppo aloittaa luettelemalla kuivahkoja faktoja Eredivisien kovuudesta (UEFAn maarankingissa sijalla kuusi heti top5-liigojen jälkeen) tai kertomalla, kuinka paljon Niemisen ja Tuomiston työnantajien palkintokaapeissa on täytettä (yhteensä yli sata kansallista tai kansainvälistä pystiä).
Se, missä Nieminen ja Tuomisto juuri nyt ovat, ei ole kuitenkaan olennaista. Voi nimittäin olla, että kahden vuoden kuluttua molemmat ovat vielä korkeammalla, kuten Valioliigassa tai Bundesliigassa. Tai sitten he valmentavat pienemmällä palkalla mutta sitäkin suuremmalla pieteetillä esimerkiksi Namibian maajoukkueessa tai Indonesian pääsarjassa.
Paljon tärkeämpää on ymmärtää, mitä Niemisen ja Tuomiston kulkema matka voisi kertoa suomalaiselle jalkapallolle.
”Osaavat ihmiset eivät koskaan pimitä tietojaan, vaan haluavat jakaa ajatuksiaan muille. He tekevät niin, koska näkevät sen mahdollisuutena oppia myös itse. Toimintaa ei ohjaa pelko, vaan tarve.”
Olen kirjoittanut sekä Niemisestä että Tuomistosta laajahkot henkilökuvat Aitioon. Siksi keskityn tässä tekstissä antamaan kuvan siitä, mitä valmentajien tarinat ovat itselleni opettaneet.
Joulukuussa 2018 Iso Roobertinkadulla Helsingissä sijaitsevaan pieneen auditorioon oli kertynyt vajaa parisen kymmentä valmentajaa – HJK:n silloisesta mestariluotsista Mika Lehkosuosta Malmin Palloseuran juniorivalmentajiin. Pieni joukko kiinnostuneita valmentajia oli tullut syventämään osaamistaan ja verkostoitumaan kollegoihin.
Illan pääesiintyjän Jyri Niemisen joululoma Suomessa oli lyhyt, mutta siitä huolimatta hän oli halunnut raivata kalenteristaan yhden arki-illan jakaakseen oppejaan kollegoille eri sarjatasoilta. Koulutusillan ilmapiiri ja avoin henki ovat jättäneet pysyvän jäljen muistini sopukoihin.
Niemisen esitys oli täynnä videoklippejä, erinäistä dataa ja kansainvälistä tutkimusaineistoa. Hän vastaili osallistujien kysymyksiin avoimesti ja esitti myös vastakysymyksiä. Virallisen luennon jälkeen keskustelu jatkui pitkään, kunnes vahtimestari joutui häätämään meidät kadulle. Jos en väärin muista, auditorion valot sammuivat arviolta kymmenen aikaan illalla.
Joulukuussa 2020 sain puolestaan kunnian osallistua etäyhteydellä järjestettyyn koulutukseen, jonka puhujana oli muun muassa FC Barcelonan maineikkaassa junioriakatemiassa työskennellyt Pere Romeu (nykyään FC Barcelonan naisten edustusjoukkueen päävalmentaja). Esityksen aihe, barcelonalaisseuran metodologia, oli monille tietoiskuun osallistuneille suomalaisille ja virolaisille valmentajille harvinaista herkkua.
Romeun houkuttelemisessa puhujaksi ratkaisevassa roolissa oli hänen entinen valmentajakollegansa Romaniasta, Jarkko Tuomisto. Tuomisto yhdessä muutaman muun valmentajan kanssa oli pyytänyt Romeun puhujaksi, selvittänyt suomalaisten valmentajien aikatauluja ja lopulta organisoinut itse videokoulutuksen.
Mitä nämä esimerkit kertovat Jyri Niemisestä ja Jarkko Tuomistosta?
Sortumatta liian suoraviivaisiin johtopäätöksiin rohkenen nostaa esille ainakin sen, että osaavat ihmiset eivät koskaan pimitä tietojaan, vaan haluavat jakaa ajatuksiaan muille. Toimintaa ei ohjaa pelko, vaan tarve. He kouluttavat ja kouluttautuvat, koska näkevät sen mahdollisuutena oppia, tulla paremmaksi. Tilaisuutena pysyä liikkeessä ja oivaltaa jotakin uutta. Aina – ja tilanteesta riippumatta.
Joskus merkittävän kehitysärsykkeen voi tarjota yllättävän kysymyksen esittävä Malmin Palloseuran lasten valmentaja ahtaassa koulun auditoriossa. Siksi korkean luokan osaajat hakeutuvat myös sellaisiin paikkoihin, joissa ei tuoksu raha tai kiillä huipputeknologia. Mutta joissa tiedonjano on käsin kosketeltavissa.
”Pärjätäkseen metsässä pitää lähteä metsään, asua siellä ja hengittää sen ilmaa joka ikinen päivä, ei vain lukea metsästä tai piipahtaa siellä silloin tällöin, kun itselle sattuu sopimaan.”
Jyri Niemisen ja Jarkko Tuomiston tiet nykyiseen pisteeseen ovat olleet kaikkea muuta kuin suorat ja tasaiset. Niemisen ensimmäinen pesti ulkomailla oli Viron jalkapalloliitossa, Tuomiston taival Suomen ulkopuolella alkoi Italian neljänneksi korkeimmalta sarjatasolta.
Hyvä palkka? Kaikkea muuta. Suuri medianäkyvyys? Ei. Suomea paremmat olosuhteet? Tuskinpa. Kovemmat paineet ja hektisempi arki? Aivan varmasti. Pakko sopeutua yllättäviin tilanteisiin? Joka päivä.
Ja jo ennen pestejään Virossa ja Italiassa molemmat valmentajat olivat vuosien ajan käyneet lyhyillä lomillaan ja omilla rahoillaan eri puolilla Eurooppaa verkostoitumassa, ammentamassa uusia oppeja ja imemässä kansainvälisen jalkapallon henkeä. Se ei kuitenkaan vielä riittänyt. Oli lähdettävä oikeasti, kuten Tuomisto on asiaa kuvannut.
Niemisen ja Tuomiston päätökset lähteä raivaamaan tietä alhaalta, porras kerrallaan, kuvastaakin sitä väylää, jota pitkin suomalaiset valmentajat voivat nousta äärikilpaillun ammatin huipulle: pärjätäkseen metsässä pitää lähteä metsään, asua siellä ja hengittää sen ilmaa joka ikinen päivä, ei vain lukea metsästä tai piipahtaa siellä silloin tällöin, kun itselle sattuu sopimaan.
Paras aika lähteä ei ole tänään tai huomenna, se oli jo eilen. Kuvaava on, että esimerkiksi Nieminen lähti aikanaan Viroon mukanaan vain yksi reppu ja pelikassi.
Eikä edellä kuvattu periaate koske vain jalkapalloa. Täysin samasta aiheesta on puhunut myös esimerkiksi israelilainen Uri Levine, joka myi perustamansa Waze-karttasovelluksen Googlelle yli miljardilla dollarilla kesäkuussa 2013. Menestyneen startup-yrittäjän mukaan isoin virhe, jonka hän oli elämässään tehnyt, oli kiinnittyminen Piilaaksoon, maailman startup-keskittymään, liian myöhään. Jos Levine olisi lähtenyt Piilaaksoon aikaisemmin, hän olisi oman arvionsa mukaan saanut entistä enemmän kehittäviä ärsykkeitä ja menestynyt vieläkin paremmin.
Nieminen ja Tuomisto lähtivät omaan Piilaaksoonsa, kansainväliseen jalkapalloympäristöön, riittävän aikaisin. Ja nimenomaan lähtivät, heitä ei sinne haettu. Ehdot, joilla he työtään monissa paikoissa tekivät, tuskin olisivat läpäisseet suomalaisten työsuojeluviranomaisten asettamia vaatimuksia.
Lähtövalmiuden lisäksi molemmat suomalaisvalmentajat ovat ymmärtäneet, että ulkomailla ei riitä vain kyky kilpailla ”verisemmin” kuin Suomessa. Pitää tietää myös, miten kilpailla. Käytännössä se tarkoittaa ymmärrystä ja aktiivisuutta luoda verkostoja päivittäin ja jokaiseen maanosaan.
Itselleni yksi maalivahtikaksikon uran isoimmista opeista on, että suomalainen jalkapalloihminen voi menestyä maailmalla olemalla valmis tekemään asioita, joihin monet muut eivät olisi valmiita. Olemalla sopeutumiskykyinen ja hakeutumalla vimmatulla tarmolla erilaisiin ympäristöihin. Lähtemällä muutaman viikon kesälomalla ulkomaisiin valmennusseminaareihin pitämään luentoja, kuten Nieminen ja Tuomisto ovat tehneet – ja vielä siinäkin vaiheessa, kun ovat olleet jo korkealla tasolla.
Maalivahtikaksikon tekemisessä on ollut sitä elämänasennetta, jonka yksi maailman menestyneimmistä nuorista naispuolisista toimitusjohtajista, englantilainen Amy Golding, on tyylikkäästi sanoittanut:
If you are passionate about what you do, the line between what is work and life becomes very blurred.
Esimerkiksi Nieminen toimi vuonna 2017 noin kuuden kuukauden ajan Malawin A-maajoukkueen valmennustiimissä – täysin vapaaehtoispohjalta ja oman toimensa ohessa. Vapaa-ajallaan suomalainen esimerkiksi tuotti materiaalia maajoukkueen belgialaiselle valmentajalle ja analysoi Malawin vastustajajoukkueiden pelaamista. Vaikka Malawin FIFA-ranking oli näihin aikoihin yli 50 sijaa Suomen alapuolella, pro bono -pesti työnsi Niemistä jälleen yhden askeleen eteenpäin kansainvälisessä valmennusmaailmassa.
”Niemisellä ja Tuomistolla ei ole ollut puolellaan mitään ulkoista kilpailuetua, kuten mittavaa pelaajauraa, piinkovan futismaan passia saati ”sopivaa” sukunimeä. Juuri se tekee heidän uristaan vielä merkittävämmät.”
Suomalaisissa jalkapallopiireissä kipuillaan säännöllisin väliajoin sen tosiasian kanssa, että meikäläisiä valmentajia on vähän Suomen rajojen ulkopuolella. Asia ei ole yhdentekevä, sillä parhaassa tapauksessa suomalaisten valmentajien läpilyönti esimerkiksi Pohjoismaissa voisi – paino sanalla voisi – vauhdittaa myös pelaajasiirtoja, nostaa Veikkausliigan ja Kansallisen liigan statusta sekä tuoda siten aikaisempaa korkeampia siirtosummia suomalaisseuroille.
Juuri nyt tilanne ei kuitenkaan näytä järin lupaavalta, vaikka joitakin yksittäisiä siirtoja on tapahtunut ihan viime aikoinakin. Tiedot kertovat, että esimerkiksi Toni Koskelan, viime vuosien menestyneimmän suomalaisen seurajoukkuevalmentajan, kipuaminen edes ruotsalaisten seurojen rekrytointiprosessien loppusuoralle on ollut kaikkea muuta kuin helppoa.
Tässä mielessä Jyri Niemisen ja Jarkko Tuomiston kehitystaipaleita olisi syytä katsoa ja analysoida erityisen tarkalla linssillä. Huomionarvoista on, että Niemisellä ja Tuomistolla ei ole ollut puolellaan mitään ulkoista kilpailuetua, kuten mittavaa pelaajauraa, piinkovan futismaan passia saati ”sopivaa” sukunimeä. Juuri se tekee heidän uristaan vielä merkittävämmät ja opettavaisemmat suomalaiselle futikselle.
Niemisen ja Tuomiston urapolkujen ehkä kaikkein merkittävin oppi on ollut se, että valmentajat ovat olleet verkostoitumaan pyrkiviä maanisia sopeutujia, joiden sisältöosaaminen ei ole palannut tulessakaan ja joita on ohjannut tarve valmentaa ilman ulkoisia pyrkimyksiä.
Havainto ei ole mitenkään täysin jokapäiväinen kansainvälisillä valmentajamarkkinoilla, joita leimaa edelleen monin paikoin muun muassa isojen pelaajanimien kunnioitus, suurten jalkapallomaiden dominanssi, suhteet ja raha, politiikka sekä ajoittain jopa nepotismi, sukulaisten suosiminen. Ja jos ette usko, katsokaan vaikkapa Mestarien liigan hallitsevan mestarin Real Madridin valmennustiimiä.
Nykyään Nieminen ja Tuomisto ovat siinä asemassa, ettei heidän tarvitse lähettää työpaikkahakemuksia enää samassa määrin kuin uransa alussa. Sisältöosaaminen on täydentynyt oikeiden ihmisten tuntemisella ja laaja-alaisilla verkostoilla eri puolilta maailmankolkkaa. Molemmat ovat suomalaisia valmentajia enää vain passiltaan.
Profiililtaan he ovat olleet kansainvälisiä valmentajia jo pitkään. Se on yksi suurimmista syistä, miksi molemmat ovat syyskuun ensimmäisenä päivänä samaan aikaan töissä Rotterdamin De Kuip -stadionilla. Eikä olisi ihme – varsinkaan jos Palloliitto ei herää tai vaikka heräisikin – että molemmat valmentavat tulevaisuudessa Huuhkajien sijasta jonkin toisen maan maajoukkueessa.
Feyenoordin ja Ajaxin välinen Eredivisie-ottelu pelataan sunnuntaina 1. syyskuuta kello 15.30 Suomen aikaa.
