Suomenruotsalainen kaimani KAJ näytti, että kaikesta selvitään, kun vain mennään miehissä saunaan
Vakavassa maailmantilanteessa velvollisuuteni on olla esimerkki siitä, että lannistumiselle ei anneta sijaa, Munkkiniemen herra kirjoittaa.
Hyvät kansalaiset, Instagram-kuvat presidentistänne hymyilemässä maailman pururadoilla sekä haikumaiset päiväkirjani ovat olleet teille toistuva ilo ja lohdun aihe. Maailmantilanne on kuitenkin nyt sen verran vakava, että joudun poikkeamaan totutusta.
Vakavassa maailmantilanteessa koen velvollisuudekseni esittää mallia siitä, miten lannistumiselle ei anneta jalansijaa. Vakava maailmantilanne voi hetkellisesti johtaa jopa kaltaiseni ilosta pomppivan optimistin hetkellisesti synkähköön yksinpuheluun, mutta pyrin näyttämään, kuinka siitä noustaan iloisesti lauleskellen uusiin korkeuksiin.
Tai ei nyt niin vakava maailmantilanne. Eipä liioitella.
Haasteellinen ehkä.
Tai no, tuskin sitäkään.
Ehkä pikemminkin mahdollisuuksia tarjoava. Ollut antoisia keskusteluja siitä, että vuokrattaisiin Kainuu maailman suurimmaksi kryptolouhokseksi.
Meillä tulee olemaan kaikki hyvin.
”Eivätkö kaikki jaakaan kanssani samoja suomenruotsalaisia käytöstapoja?”
Olin kauan haaveillut presidenttiydestäni, sillä isänmaa ansaitsisi sen.
Muut olivat tehneet presidenttiyteni eteen työtä jo 2000-luvun alkuvuosista lähtien. Kun haave viimein toteutui, kun pääsin Firenzen ahtailta kujilta juoksemaan vallan leveille käytäville, alkoi Suomen tulevaisuus näyttää heti valoisammalta. Uusia kavereita, oma globaali ”posse” heittämässä rennolla otteella huulta maailman kauneimmissa saleissa.
Sitä ei kauaa kestänyt. Hygge-diplomatia muuttui vuodessa shakespearilaiseksi kalsarikännimonologiksi, arvopohjainen realismi todellisuuspakoiseksi romantiikaksi.
Venäjän ja Ukrainan sodan kanssa olin tottunut elämään. Mikäs oli jaellessa Kiinalle neuvoja siitä, miten olla, läiskiä Zelenskyiä selkään ja kävellä Euroopan saleihin Äiti Teresana, joka oli isä Suomesta.
Natoon liittyminen nosti itseluottamukseni niin korkealle, etten pelännyt Donald Trumpin toista presidenttikauttakaan. USA oli parhaita ystäviäni, enkä ymmärtänyt, miten olisi edes mahdollista, ettei Trump jakaisi kanssani liberaalia, pohjoismaista arvomaailmaa, jossa puhutaan kauniisti ja toivotaan parasta.
Niin ei sitten käynytkään.
Kaksi vainoharhaista vaaria vastakkaisilta puolilta maailmaa löysivät toisensa. Me emme ainoastaan olleet heidän välissään, vaan kaiken lisäksi niistä toinen oli äänekäs lähinaapurimme, josta olimme valittaneet isännöitsijälle näin jälkikäteen ajateltuna ehkä liiankin moneen otteeseen.
Harmitti suoraan sanottuna vietävästi.
Eivätkö kaikki jaakaan kanssani samoja suomenruotsalaisia käytöstapoja? Eivätkö kaikki sanokaan, mitä eivät tarkoita? Miten paheksua näkyvästi, mutta niin ettei se näy? Miten samaan aikaan rakastaa ja pelätä parasta ystäväänsä?
Kaikesta tuosta olin joskus sen verran hermostunut, että kotonakin jouduttiin ojentamaan, kun suustani lensi silloin tällöin sana ”Pahus!”.
Possetapaamiset muuttivat luonnettaan. Lennän edelleen pitkin maailmaa, mutta yleistunnelma on vaimeampi niin kuin hääjuhlat olisivat kesken kaiken muuttuneet hautajaissaatoksi, emmekä vielä tiedä, kuka meistä on ruumis.
Pahus!
”Ensimmäistä maailmansotaa seurasi Versailles’n rauha, toista maailmansotaa internet.”
Toivoa ei silti tule menettää. Historia on todistanut ihmiskunnan kykenevän hetkellisten takapakkien jälkeisiin huikeisiin nousuihin.
Rooman valtakunnan tuhon jälkeen sivilisaatio romahti, mutta se ei estänyt Eurooppaa nousemasta nykyiseen kukoistukseen.
Nuijasota päättyi, kun pohjanmaalaiset suostuivat viimein käyttäytymään. Prosessi on vielä kesken, mutta olen luottavainen.
Ensimmäistä maailmansotaa seurasi Versailles’n rauha, toista maailmansotaa internet.
Merkkejä paremmasta on kevään lailla ilmassa.
Suomella on Euroviisuissa kaksi edustajaa. Toinen, suomenruotsalaiskaimani KAJ, edustaa Ruotsia ja näyttää maailmalle esimerkkiä siitä, kuinka kahden toisiaan vihaavan ja rakastavan ystävyysmaan tasavertainen dialogi on mahdollinen. Ei haittaa, jos toisella maalla on kaksi edustajaa Euroviisuissa eikä sillä toisella ainuttakaan.
KAJ on ponnistanut Spotifyn huipulle pienestä Vöyrin kunnasta. Suomen on KAJ:n esimerkin mukaisesti kurottauduttava korkeuksiin, maailman Vöyriksi, ja näytettävä, että kaikesta selvitään, kunhan vain tassuttelemme Urho Kekkosen tavoin miehissä saunaan.
Bara bada bastu!
