Lukijalta tuli tarkkarajainen pyyntö: ”Rakastin Schitt’s Creek -sarjaa ja olen ajatellut ikävän vallassa katsoa sen uudestaan. Olisiko sittenkin joku toinen sarja, joka voisi lievittää ikävääni?”

Kanadalaisten Eugene Levyn (isä) ja Dan Levyn (poika) luoma Schitt’s Creek on tosiaan poikkeuksellinen teos. Se kertoo rikkaasta Rosen perheestä, joka menettää omaisuutensa – lukuun ottamatta Schitt’s Creek -nimistä tuppukylää, jonka isä osti joskus läpällä. Perhe muuttaa asumaan kylän motelliin.

Schitt’s Creek on ihana sekoitus törkeää ja koskettavaa, rienaavaa ja lempeää. Sen hahmot ovat itsekeskeisiä idiootteja, jotka kasvavat salavihkaa joksikin, mitä rakastaa. Sarjan katse hahmoihinsa on kuin perheenjäsenen: hulluhan se on, mutta meidän hullu...

Korvaamattomia tässä sarjassa ovat etenkin Catherine O’Hara diivaäitinä ja showrunner Dan Levy hemmoteltuna homopoikana. Schitt’s Creekin ihmiskuvan merkityksestä queer-yleisöille, O’Haran törkeän naishahmon hienoudesta, sekä ihan vain sarjan puvustuksesta on kirjoitettu lukuisia esseitä.

Mutta mikä Schittin voisi sitten korvata? Tässä muutamia teoksia, joista löytyy yhtymäkohtia.

Pikkukaupungin puisto-osaston virkailijoista kertova komedia on fantastinen ja rakastaa jokaista hahmoaan. Näyttelijäkaarti on posketon: Amy Poehler, Nick Offerman, Aziz Ansari Aubrey Plaza, Chris Pratt ja sitä rataa. Sitä paitsi komedia, jossa Werner Herzog tekee cameon ei voi olla huono.

Perhe-sitcomin genrelle rakentava palkittu sarja muistuttaa Schitt’s Creekiä yllämainitulla ”hullu mutta meidän hullu” -tavalla. Se on tyylilajiltaan kesympi – kaikenikäisille sopiva sarja parisuhteista, lapsista, vanhemmuudesta ja oman lauman löytymisestä.

Koomikko Bridget Everett esittää keski-ikäistä pikkukaupungin lesboa äärimmäisen lämminhenkisessä draamakomediassa, jossa luuserit, syrjityt, yksinäiset ja ulkopuoliset muodostavat oman laumansa ja pitävät yhtä.

Tässä ei ole pikkukaupunkia eikä oikein perhettäkään, mutta Ben Sinclair ja Katja Blichfeldin luoman sarjan tapa kuvata maailmaa on koominen, raadollinen, lohdullinen ja inhimillinen. New Yorkissa asuvan kannabiskauppiaan ympärille rakentuu verkosto ihmisiä. Kaikki omalla tavallaan vähän hukassa, mutta tuntemattomien ystävällisyys saattelee pitkälle.

Intersektionaalisia merirosvoja, verilöylyjä ja amputoituja raajoja – sekä perheyhteisö, jonka kanssa tahtoisi lähteä merille opettelemaan tunteidenhallintaa! Our Flag Means Death onnistuu käsittelemään nykyaikaisia teemoja tarkasti ja todella löysin rantein, ilman sitä tiettyä kireää ja opettavaista sävyä. Schitt’s Creekin ystävät tunnistavat törkeyksien ja pehmoilun yhdistelmän – sekä todellisuuden, jossa homofobiaa ei tarvitse käsitellä, koska sitä ei ole olemassa.

Vuosituhannen alussa palkintoja ja kriitikoiden ylistystä kahminut perhesarja on kuin Schitt’s Creekin sairas ja ilkeä vanha sukulainen. Ei ihme, että sarjoja on usein verrattu toisiinsa.

Vinksahtanut perhe, pyrkyryyttä ja törkeitä vanhenevia naisia – jo viime vuosituhannella! Ja vaikka Moira Rose on kanadalainen, eniten hän taitaa silti olla sukua Patsy Stonelle.

Jos Eugene Levyn näyttelijäntyö kiinnostaa, kannattaa katsoa myös tämä Christopher Guestin ohjaama pseudodokumentti häikäilemättömien koiraharrastajien maailmasta.

Täältä löydät kaikki tämän palstan elokuva- ja sarjasuositukset.