Uskomatonta, mutta totta: Kainuulainen syrjäkylä onnistui kasvattamaan väkilukuaan sadoilla asukkailla – Ja lisää voi olla tulossa

Kajaanista voi matkustaa Kokkolaan tietämättä menneensä Otanmäen ohi, mutta kaivos­tornia on vaikea olla huomaamatta. Rautamalmikaivos oli ­toiminnassa vuodesta 1953 vuoteen 1985, ja betoninen nostotorni muistuttaa näkyvimpänä maamerkkinä ajasta, jolloin eläväisessä kylässä todella oli vilskettä.

Vuonna 2023 kaivostorni kohoaa korkeuksiin ympäristössä, jossa tunnelma on lähinnä unelias ja jossa jokaiseen näkökenttään osuvaan ihmiseen ehtii kiinnittää huomiota. Parhaimmillaan taajamassa asui 1 500 ihmistä, nykyään enää noin 900.

Toisin kuin moni muu kylä Kainuussa, Otanmäki on silti onnistunut viime vuosina kasvattamaan väkilukuaan muutamalla sadalla. Kylään on muuttanut muun muassa venäläisiä, ukrainalaisia, puolalaisia ja vietnamilaisia.

Sekä kansainvälisyyteen että väkilukuun vaikuttava iso tekijä on kiskokalustovalmistaja Skoda Transtechin tehdas. Se työllistää nykyään noin 600 henkilöä. Monesti nimeään vaihtanut tehdas linkittyy sekin kaivokseen: Rautaruukki perusti sen alkujaan korvaamaan kaivoksen lakkautuksessa menetettyjä työpaikkoja.

Otanmäen kerrostaloissa asunnot ovat pitkälti käytössä, legendaarinen Ravintola Mainari sen sijaan on ollut jo vuosikausia kiinni.

Otanmäessä asuu myös nuoria, joille kylä tarjoaa mieluisan asuinympäristön. Koko ikänsä paikkakunnalla asunut Onni ­Pikkarainen on yksi heistä. Pikkarainen, 15, on aktiivisesti monessa mukana ja tekee paljon asioita muidenkin hyväksi. Hän vetää varhaisnuorten kerhoja, kuuluu nuorisovaltuustoon ja niin edelleen.

Kyläyhdistyksen somevastaavana Pikkarainen on välittämässä Otanmäki-kuvaa eteenpäin.

– Täällä on hyvä asua, Pikkarainen sanoo.

Mitä nuoret tekevät Otanmäessä? Pikkarainen sanoo viettävänsä kavereidensa kanssa aikaa ­”käppäilemällä tuossa kylällä”. Hän ei kaipaa sen kummempia eikä keksi mitään, mitä Otanmäestä puuttuisi – paitsi ruokakauppa.

– Sen, jos saisi takaisin, muuta ei oikein tule mieleen. Kaupan poistuminen oli suuri menetys. Jos kauppaan saisi pankkiautomaatin, se olisi kyläläisille hyvä juttu, Pikkarainen sanoo.

Kauppa palveli vielä viime vuonna. Kuten monella suomalaisella paikkakunnalla, Otanmäessäkin oli parhaimmillaan kolme kauppaa ja kolme pankkia. Ei ole enää. Moni palvelu ja toiminta on lakannut, mutta Otanmäki on saanut jotakin uutta tilalle: frisbeegolfradan. Siitä paikkakuntalaiset ovat ylpeitä.

Harva tietää, että Otanmäessä on myös Suomen pohjoisin maauimala.

Ihmisiä ei kaduilla näy, mutta kaivostoiminnan alussa rakennetuissa kymmenessä kerrostalossa asunnot ovat enimmäkseen käytössä.

Kolme seitsemänkerroksista taloa ja seitsemän nelikerroksista taloa on kertoman mukaan rakennettu samoilla piirustuksilla kuin Helsingin olympiakylän talot. Talot ovat sympaattisen värisiä, ja jokaisella on kaivostoimintaan viittaava nimi seinässään.

Kaivoksessa 15 vuoden ajan työskennellyt Kauko Korhonen muistaa hyvin ajan, jolloin Otanmäen ­kaivosyhteisö kukoisti. Myös Korhosen koti oli ­kerrostalorykelmässä, talossa nimeltä Kuula.

– Yhdessä kerrostalossa saattoi olla 50 lasta. Onhan tämä muuttunut siitä.

Korhosen arjen kannalta moni asia on edelleen mallillaan. Mies viihtyy metsässä vapaa-ajallaan, ja siihen Otanmäen seutu tarjoaa edelleen hyvät ­puitteet. Moni muukin arvostaa seudun rauhaa, luontoa ja väljää asumista.

Kerrostalojen vieressä on tyhjillään rakennus, jossa toimi vuosikymmenten ajan Ravintola Mainari. Se oli taannoin kyläläisille merkittävä kokoontumispaikka ja todisti kaivoskylän arkea ytimestä, kuten niin moni vastaava pienen paikkakunnan pitkäaikainen ­ravintola.

Mainari lopetti toimintansa vuosituhannen vaihteessa, mutta kyltit ovat yhä paikallaan. Ne mahdollistavat kuvitteellisen aikamatkan.

Kivenheiton päässä Mainarista on nykyäänkin baari, joka on avoinna säännöllisen epäsäännöllisesti, sosiaalisessa mediassa ilmoitettuina ajankohtina.

Vaikkei Mainaria enää olekaan, Otanmäessä on edelleen satunnaisesti auki oleva baari.

Kaivoksen jäljiltä Otanmäessä on muutakin kuin tyhjiä rakennuksia ja hiljentyneitä katuja. Kun kaivoksesta louhittiin 30 vuoden aikana yli 25 miljoonaa tonnia malmia, jäi rikastettaessa jätteeksi valtava määrä lietettä ja soraa. Kuonat pumpattiin saostusaltaaseen, ja ­myöhemmin allasalueen rehevöityessä alue alkoi houkutella lintuja. Kaikkiaan 150 hehtaarin allasalueella on tavattu yli 200 eri lintulajia, ja siitä on viime vuosikymmeninä kehkeytynyt suosittu ­lintujentarkkailupaikka.

Kaivosalueen kupeessa Kajaani–Kokkola-tien ­varrella seisovan huolto­aseman kahviossa on lokakuisena torstaiaamupäivänä kourallinen ihmisiä. Sisätilat palveluineen ovat tähän aikaan vuodesta auki vain arkisin ja päiväs­aikaan. Siitä kertova lappu hymyilyttää ympärivuotisiin palvelukeskuksiin tottuneita, mutta autoja suhahtelee aseman ohi vain silloin tällöin.

Kajaanin keskustaan on matkaa 36 kilometriä, yhtä paljon kuin Kajaanista on Vuokattiin, mutta Vuokatin vilinän ja elinvoimaisuuden takaa muun muassa matkailu. Otanmäessä elinvoimaisuudesta huolehti aikanaan kaivos ja kaivosyhteisö. Vuonna 1956 Oulusta Otanmäkeen muuttaneella Kauko Korhosella on lämpimiä muistoja kaivostyövuosista.

– Mies voi lähteä kaivoksesta, vaan kaivos ei lähde miehestä. Se oli semmoinen pieni yhteisö. Meillä oli tiivis porukka, Korhonen hymyilee.

Yhdestä kaivokseen liittyvästä perinteestä Korhonen vanhoine kollegoineen pitää huolta edelleen.

– Hallinnassamme on vuosikymmenien traditio, jossa kaivostorniin sytytetään marraskuun lopussa joulutähti. Olemme huolehtineet siitä monta vuotta.

Perinne on kaunis, mutta Korhonen toivoisi kaivoksen olevan vielä näkyvämpi osa kyläläisten arkea.

– Jospa tuo uusi kaivos saataisiin pyörimään, niin se panisi hösseliä elämään tähän kylälle. On jo etu­käteen sovittu, että pääsen kaivokseen töihin. Meitä on kolme vanhaa kaivosmiestä jonotuslistan kärkipaikalla, Korhonen naurahtaa.

Onni Pikkarainen viihtyy Otanmäessä haikailematta toistaiseksi muualle.

Korhosen Mari-vaimo muutti takaisin Otanmäkeen asuttuaan lähes 50 vuotta Helsingissä. Hän sanoo palanneensa aivan erilaiseen paikkaan kuin mistä lähti.

– Nyt lasketaan aina Kajaanista tullessa, näkyykö kylällä kaksi ihmistä vai ei yhtään. Ennen tämä oli täynnä lapsiperheitä, koulussa oli rinnakkaisluokat, oli vilkasta. Tilanne tuntuu vähän surulliselta, mutta olen silti tullut tänne kuin kotiini. Metsä on paikka, jossa viihdyn.

Metsää ja järviä Kainuussa riittää, mutta Korhosetkin toivovat, että kaivoksen käynnistäminen uudelleen vilkastaisi kylää.

Voisiko Otanmäki vielä tuplata asukasmääränsä ja palata entisaikojen kukoistukseensa?

Pariskunta on realistinen.

– Moni nuori ihminen haluaa muuttaa Kajaaniin (keskustaan), minkä ymmärrän, Mari Korhonen sanoo.

Kaivoksen avaaminen toisi kyläyhdistyksen ­nettisivujen mukaan noin 400 uutta työpaikkaa. Se on merkittävä asia, vaikka ihmiset asuisivatkin muualla. Paikkakuntalaiset ovat toiveikkaita.

Otanmäki Mine Oy:n nykyinen toimitusjohtaja ja pääomistaja Jouko Jylänki kertoo, että kaivosyhtiön tavoitteena ja näkemyksenä on, että nykyiselle päähankkeelle on ympäristölupa vuonna 2025. Rahoitusta haetaan edelleen.

Yksi etu hankkeella jo on: yleinen ilmapiiri.

– Meidän mielestämme sosiaalinen toimilupa on tällä alueella erittäin vahva. Täällä ihmiset odottavat kaivosta. He myös tietävät, mitä kaivostoiminta ­tarkoittaa, koska he ovat sen kokeneet. Heille se on pääsääntöisesti ollut myönteinen kokemus, joka on vaurastuttanut ympäristöä, Jylänki sanoo.

Annetaan lopuksi leppoisasti rupattelevien ­Korhosten tiivistää kotipaikkakuntansa syvin olemus muutamaan sanaan.

Jos Otanmäki olisi ihminen, minkälainen tyyppi se olisi?

– Utelias ja rehti, Mari Korhonen sanoo.

– Outo persoona, Kauko Korhonen täydentää, ja molemmat nauravat.