Image

Kaikkivoipuuskompleksi

1


Kaikkivoipuuskompleksi

The Guardian Angel on suorastaan juhlallisen keinotekoinen elokuva, äimistelee Kalle Kinnunen.
Teksti Kalle Kinnunen
Kuvat Anja Reponen

The Guardian Angel – suojelusenkeli kertoo hypnoosista, pankkiryöstöstä ja salaliitoista vuoden 1951 Kööpenhaminassa. Siinä on Hannibal Lecterin veroinen mestarimanipulaattori ja natsiajan traumoja. On joogafriikkejä, salatieteitä ja pyrkimys perustaa Uusi Pohjoinen valtakunta. Tarina on tosipohjainen ja Tanskassa kuuluisa.

Olen pahoillani, mutta elokuva on myös läpeensä epäuskottava, järjetön ja suorastaan juhlallisen keinotekoinen.

Vaikka juuret olisivat tässä maailmassa ja oikeasti eläneissä ihmisissä, se ei tarkoita, että hullusta jutusta tulisi hyvä elokuvaa. The Guardian Angel on psykologiaa käsittelevä elokuva, joka on psykologisesti heitteillä kaikin mahdollisin tavoin – kuin tekijä ei olisi ollut ensinkään tekemisissä oikeiden ihmisten kanssa vaan oppinut kaiken kioskiviihteestä.

Ohjaaja-käsikirjoittaja-tuottaja Arto Halosen elokuvan pitäisi edustaa suomalaisen elokuvan kärkeä: se on kolmen miljoonan euron kansainvälinen yhteistuotanto, jonka pääosassa on Vallan linnakkeen ja Game of Thronesin suosittu Pilou Asbaek ja kelmiä esittää Hollywood-tähti Josh Lucas. Silti, kun repliikit ovat umpijäisiä, kuin käännöskoneessa elämänhalunsa menettäneitä, ei auta, vaikka niitä lukevat näin kovat nimet. Peli on menetetty viimeistään, kun suu auki tallustelevan päähenkilön pitää mysteeritarinan lomassa sanoa ääneen ”jokin tässä häiritsee”.

Kyllä elokuva assosiaatioita herätti. Mietin varhaisnuorten Kolme etsivää -tusinadekkareita. Muistin Aku Ankan taskukirjoista samantyyppisiä, antaumuksellisen absurdeja tarinoita. Varmaankin Mikki Hiiri sanoi joskus Mustapekkaa jahdatessaan Hessulle, että ”sinä taidat olla nero”. Nyt tämän elämänmakuisen repliikin lukee puolalainen taikuri, kun vahvistaa yleisölle, että nyt sankari taisi hoksata jotain.

Elokuva on linjassa Halosen tuotantoyhtiön nimen kanssa. Se on Art Films production. Mikään laki ei kiellä olemasta korni.

The Guardian angel on pannukakku, mutta siinä on hirveän monta asiaa, jotka pitävät mielenkiintoa yllä.

Kömpelyyden läpi paistaa, että elokuvantekijä Halonen on rakastunut ihmeellisiin tapahtumiin korviaan myöten. Tohinassa on unohtunut, että päähenkilöön voisi samastua. Kukaan ei ole tullut sanomaan Haloselle sitäkään, että nämä sinun sivujuonesi ovat käsittämättömiä, kun niitä ei pohjusteta.

Tämä on tietysti myös positiivinen ongelma: ainakin elokuvaa on tehty intohimoisesti. Mutta miten se pitäisi kanavoida?

Kevään kotimaisista auteur-elokuvista myös Simo Halisen Kääntöpiste kärsii tarinankertojan kaikkivoipuuskompleksista. Sen juonessa on niin monta aivan mieletöntä sattumaa, että siihen ei voi uskoa lainkaan.

Hienot näyttelijäsuoritukset ja yhteiskunnalliset ajatukset menevät hukkaan, kun katsoja tuntee olevansa Haloselle ja Haliselle flipperipallo, jota lätkitään kökköisillä juonenkäänteillä melkein parin tunnin ajan. Elokuvat näyttävät, kuinka vaikeaa elokuvanteko on – ja kuinka tärkeää on ohjaaja-käsikirjoitttajan ja tuottajan toisiaan tukeva yhteispeli. Ajatus erehtymättömästä taiteilija-auteurista on satua.

Ihailen elokuva-alan yrittäjiä, jotka ottavat riskejä ja uskovat tuotteisiinsa. Halonen on tästä huippuesimerkki: hän on saanut kerättyä poikkeuksellisen suuren rahoituksen Suomesta, Tanskasta ja Kroatiasta.

Elokuva on taiteellis-teollinen ala. Tasapainon löytäminen on usein läpimurron avain, sekä taiteellisen että kaupallisen. Maailmalla ja Suomessakin monet tinkimättömimmistä ja tyyliltään vankkumattomista ohjaajista tekevät työtään saman tuottajan luottamuspiirissä: Selma Vilhusta tuottaa Elli Toivoniemi, J-P Valkeapäätä Aleksi Bardy, Juho Kuosmasta Jussi Rantamäki ja Jalmari Helanderia Petri Jokiranta.

Missä menee auteurin vallan raja – kuinka pitkälle tarinankertoja on erehtymätön? Kääntöpisteen osalta ongelma tuntuu vielä suuremmalta, sillä eräänä yhteistuottajana oli jopa Lars von Trierin ja kumppanien Zentropa-yhtiö. Kehittelytaitoa nimenomaan luulisi riittävän. Ongelma ei tosiaan ole yksin suomalainen, vaikka kyllä se meillä korostuu. Suomalainen elokuva on murrosvaiheessa, jossa globaali levitys ei olekaan enää vain haave.

Siksi tuntuu ihmeelliseltä, että The Guardian Angelin kaltainen sotku on mahdollinen.

Julkaistu: 23.3.2018