Helsingin Etelärannassa on konflikteihin erikoistunut toimisto, jossa päällimmäinen ajatus ei ole alituinen sota, vaan mahdollinen rauha.

Presidenttikautensa jälkeen Martti Ahtisaari kieltäytyi YK:n pakolaisjärjestön pääsihteerin virasta, koska työssä pakolaisuuden juurisyihin – väkivaltaisiin konflikteihin – ei voi puuttua. Hän perusti Crisis Management Initiativen (CMI), joka nyt toimii pääosin suomalaisella rahoituksella.

Viidessätoista vuodessa CMI on muuttunut Ahtisaaren tukijärjestöstä itsenäiseksi toimijaksi, ja työn painopiste on siirtynyt yhä enemmän rauhanrakentamiseen ja konfliktinratkaisuun. Sillä on 15 pitkäaikaista projektia Jemenistä ja Etelä-Sudanista Ukrainaan ja Kaukasukselle.

Visio tulee Ahtisaarelta, 79, joka yhä on hallituksen puheenjohtaja: kaikki konfliktit ovat ratkaistavissa. Minkä ihminen on aloittanut, sen ihminen voi lopettaa.

Presidentti Martti Ahtisaari, 79, on jättäytynyt taka-alalle CMI:n operatiivisessa toiminnassa, mutta on yhä sen hallituksen puheenjohtaja.

Kun Tuija Talvitie aloitti CMI:n toiminnanjohtajana kuutisen vuotta sitten, hän halusi vahvistaa organisaatiota. CMI onkin nelinkertaistunut volyymiltaan sekä henkilökunnaltaan.

– Olimme aloitteleva järjestö, nyt ollaan keskisuuri tämän alan toimija. Haluttiin vahva rahoituspohja ja organisaatio, joka pystyy huolehtimaan kenttätyöstä, hän sanoo.

Suomeen asti ulottuneet pakolaisvirrat osoittavat, että konfliktien ehkäisy ja ratkaisu ovat sekä maailman että maan etu.

– Hyvin pitkään Suomessakin oli käsitys, että maailmassa voivat sotia niin paljon kuin haluavat, se ei meitä kosketa. Viime aikoina on nähty, että kun kaikki liittyy kaikkeen, Kuusamossakin on saatu tuta se, mitä tarkoittaa, kun Lähi-idässä taistellaan. Nämä ovat yhteisiä asioita, joihin on pakko vaikuttaa, kun niihin kuitenkin pystytään vaikuttamaan, Talvitie sanoo.

Jemeniläisten naisten foorumi ja CMI järjestivät yhteisen kokouksen keväällä Beirutissa.

Talvitie oli teini-iässä niitä tyttöjä, jotka ystäväkirjoihin merkitsivät hartaimmaksi toiveekseen rauhan maailmassa. Niin paljon kansainväliset asiat ovat häntä aina kiinnostaneet, että kun CMI kutsui, Suomen British Councilin johtaminen jäi.

– Arvomaailmaltaan tämä työ motivoi minua hirvittävän paljon. Näin sitoutuneen porukan kanssa on mahtavaa tehdä töitä, vaikka välillä tuntuu, että työ ei kanna ainakaan nopeaa tulosta.

Talvitien tehtävänä on huolehtia, että CMI pysyy iskussa: organisaatio toimii, ihmisiä tuetaan ja turvallisuudesta huolehditaan. Hän kiertää puhumassa konfliktien ratkaisusta ja rauhanvälityksestä, verkostoituu ja rakentaa luottamusta. Rahaa on löydettävä, mutta myös pidettävä siitä huolta.

– Kun 85 prosenttia budjetista tulee julkisista lähteistä eli eri maiden veronmaksajilta, rahoja täytyy käyttää vastuullisesti. Melkein kaikki toimintalokaatiot ovat maita, joissa on paljon korruptiota eivätkä alvit aina näy kuiteissa. Meidän pitää pystyä avoimesti osoittamaan, mihin rahat on käytetty.

Miten rauhaa sitten hierotaan? Keskeiset tukipylväät on helppo luetella: puolueettomuus, pitkäjänteinen sitoutuminen, paikallinen omistajuus, luovat ratkaisut, osapuolten mukana olo, yhteistyö – ja ennen muuta vahva tahto rakentaa uusi yhteiskunta, jossa ihmiset haluavat elää.

– Väkivaltaisissa konflikteissa osapuolilla on aina keskeinen rooli. Elleivät he halua rauhaa, siihen on vaikea pakottaa. Lähdemme siitä, että rauhan tulee olla kestävä, koska puolet rauhansopimuksista raukeaa. Valtaosa maailman konflikteista on uudelleen syttyneitä konflikteja, Talvitie toteaa.

Pakolaisvirtojen suurimmat ajurit ovat toivottomuus ja turvattomuus, väkivalta, huoli omasta ja läheisten turvasta.

– Poliittista järjestelmää pitää parantaa, jotta ihmiset kokevat sen palvelevan koko kansaa eikä vain pientä eliittiä.

Monissa maissa on selvä kahtiajako: pieni vähemmistö, jolla on kaikki, ja suuri enemmistö, jolla ei ole mitään ja joka pidetään pelolla kurissa.

– Kun ihmiset kokevat, ettei tästä tule mitään, kynnys lähteä maasta on aika matala. Sitähän me tässä valitettavasti todistamme.

Tuija Talvitien johtaman järjestön työ nojaa vankasti Martti Ahtisaaren perintöön ja periaatteisiin.

Acehin rauha Indonesiassa vuonna 2005 on CMI:n tunnetuin saavutus. Silloin vauhdittajana oli Aasian tsunami. Osapuolet ymmärsivät, että ilman rauhaa ei tule jälleenrakennusrahoja ja rakentamista.

Muutenkin Aceh oli poikkeuksellinen.

– Ahtisaari on sanonut, että silloin elettiin vielä aikaa, jolloin yksi toimija pystyi viemään yhden prosessin alusta loppuun asti. Nykyään konfliktit ovat niin hirvittävän monisyisiä ja kompleksisia, että tarvitaan useampia toimijoita, Talvitie huomauttaa.

Työn onnistumista ei voikaan mitata rauhansopimusten määrällä. Tuloksekasta työtä on jo se, että saadaan ihmiset saman pöydän ääreen neuvottelemaan.

– Niin kauan kuin jompikumpi kuvittelee, että pystyy voittamaan sen tilanteen, on vaikeata lähteä hieromaan sopua. Kun he ovat samaa mieltä, että on korkea aika katsoa fiksusti eteenpäin, siitä se vasta lähtee.

Sovittelut ovat pitkäaikaisia prosesseja. On tavattava useita kertoja, rakennettava luottamusta, tuettava ihmisten osaamista.

– Toisella osapuolella saattaa olla länsimaisissa huippuyliopistoissa koulutettua porukkaa, jotka saapuvat paikalle Armanin puvuissa. Toinen osapuoli saattaa olla lukutaidotonta kapinallisjengiä, joka on asunut viimeiset 20 vuotta puskassa. Pitää huolehtia, että epäsymmetrisessä tilanteessa heikommalla osapuolellakin on kapasiteettia tulla neuvotteluihin.

Riippumattomuus on CMI:lle "ainutlaatuinen valttikortti" maailmassa, jossa kansainvälinen yhteisö on tehoton tarttumaan verisiin ja pitkäaikaisiin konflikteihin, Syyria hyvänä esimerkkinä.

– Tällä hetkellä on hirvittävästi epäluuloja virallisia toimijoita kohtaan, mukaan lukien YK, jolloin osapuolet eivät päästä niitä pöytiinsä. CMI:n kaltaiset toimijat, joilla ei ole poliittista vipuvartta, mielletään neutraaliksi ja puolueettomaksi toimijaksi.

Suomalainen koulutus, sananvapaus, alhainen korruptio ja karu historia antavat lisäpontta uskottavuudelle.

– Suomi mielletään maaksi, jolla ei ole valtapoliittisia intressejä, ei siirtomaataustaa, ja on käynyt vaikean historian: verisen sisällissodan ja toisen maailmansodan aikaiset alueluovutukset. Sadassa vuodessa Euroopan köyhimmästä maasta on tullut yksi maailman parhaiten toimivista, vauraista yhteiskunnista, jossa oikeusvaltioperiaatteet toimivat, ja ihmisillä on hyvä olla.

Moldovalaiset vierailivat Suomessa toukokuussa tutustumassa mm. Ahvenanmaan itsehallintoon.

CMI on päärahoittajansa, Suomen ulkoministeriön, kumppanuusjärjestö. Toimintaa rahoittavat myös muiden valtioiden hallitukset, Euroopan unioni, yksityiset säätiöt, yritykset ja yksityiset lahjoittajat.

CMI:n budjetti tälle vuodelle on 7,5 miljoonaa euroa.

– Suomalainen raha on ehkä arvokkainta valtioiden rahaa maailmassa, koska sillä on vähiten poliittista painolastia. Monien muiden rahojen kanssa pitää olla kieli keskellä suuta. Kaikkein neutraaleinta on yksityinen raha, sitä on hyvin rajallisesti käytettävissä. Sen osuus kokonaisvolyymista on noin 15 prosenttia, Talvitie sanoo.

Tilanne on konstikas. CMI:n rahoittajat, veronmaksajat erityisesti, haluaisivat tietää, minne heidän rahansa menevät, mutta toiminnan luonteesta johtuen sitä ei voi kovin tarkasti toreilla kuuluttaa.

– Meidän työskentelykyky perustuu luottamukseen. Ei lääkärikään voi kertoa potilaidensa vaivoja. Jos luottamus kärsii, prosessi voi kariutua.

Suomen valtion armoton kululeikkuri on iskenyt rauhantyöhönkin.

Samaan aikaan, kun Suomeen asti ulottuneet pakolaisvirrat kertovat kansainvälisten kriisien laajenemisesta, valtio leikkasi roimasti kehitysyhteistyövaroja. CMI:n kukkarosta se vei vuositasolla 1,7 miljoonaa euroa – lähes viidenneksen. Järjestö joutui pienentämään henkilökuntaansa 15 henkilöllä ja leikkaamaan hankkeitaan.

– Tyhmää tilanteessa on, että Suomessa leikkaukset koskivat koko sektoria, kaikkia ulkoministeriön ohjelmakumppaneita. Se tarkoittaa, että koko kenttä etsii nyt rahaa, ja kilpailu on hurjaa, Talvitie sanoo.

Ajoituskin oli onneton, koska pakolaiskriisi söi samaan aikaan varoja "samasta korista".

– Rahoja, jotka aiemmin saattoi investoida "ylävirtaan", konfliktien ehkäisy- ja ratkaisutyöhön, oli pakko siirtää laastaripuolelle, jolla hoidetaan oireita. Näin se ei voi mennä. Me ei voida kaikkia paukkuja laittaa kriisin ratkaisemiseen, vaan on pakko laittaa myös kriisin ehkäisyyn. Muuten tämä noidankehä ei koskaan lopu.

Tuija Talvitien mielestä pakolaisvirrat korostavat, että konfliktien ratkaisu on Suomenkin etujen mukaista.

CMI:n leivissä on noin 65 alan asiantuntijaa 15 eri maasta. Päämaja on Helsingissä, mutta operatiivinen toiminta tapahtuu Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa, Saharan eteläpuolisessa Afrikassa sekä Euraasiassa, eli entisen Neuvostoliiton maissa.

– Meillä on ihmisiä aika kirjavalla taustalla: humanisteja, oikeustieteilijöitä, matemaatikkoja, uskontotieteilijöitä, entisiä toimittajia. Käytämme paljon paikallisia ihmisiä, jotka ymmärtävät konfliktien kulttuuriset ja poliittiset vivahteet. Mutta selkeästi käsiä ja päitä pitäisi olla enemmän tekemässä tätä työtä, Talvitie sanoo.

Hän muistuttaa, että moni CMI:n vaatima investointi edellyttää aika pieniä rahoja, vaikkapa sotilaskuluihin verrattuna.

– Maailma käyttää päivittäin sotilasmenoihin noin neljä miljardia euroa. Yhden neuvottelukierroksen pystyy tekemään 20 000 eurolla. Yhden päivän sotilaskustannuksilla voisi pitää 200 000 neuvottelukierrosta. Tämä on ehkä rankkaa yksinkertaistamista, mutta antaa käsityksen siitä, millaisista volyymeista puhutaan, ja miten pienellä rahalla me tätä työtä tehdään, Talvitie sanoo.

– Valintoja, eikä niin kauhean vaikeitakaan. ●