Uh-oh, we’re in trouble! Shampoo saattoi olla brittipop-vuosien hölmöin tähdenlento ja heidän ainoa hittinsä Trouble kertakäyttöinen kuin viime yön uni. Nyt lontoolainen M.I.A. on muistanut kappaleen olemassaolon, ja vääntänyt siitä uudelle Matangi-albumilleen harhaisen ja ahdistuneen ranta-reggaen Double Bubble Trouble. Äkkiä ajateltuna monikulttuurisuuttaan aina alleviivanneella srilankalais-lontoolaisella pakolaistytöllä ja tamilisissin tyttärellä ei luulisi olevan mitään tekemistä Shampoon tai ylipäätään puhtaan anglofiiliseksi viljellyn brittipopin kanssa. Historiankirjat kertovat silti toisin. Niiden valossa Double Bubble Troublea voi kuunnella jopa M.I.A.:n nostalgisena hatunnostona nuoruudelleen. Tämä onkin ainoa asia Matangi-levyllä, joka viittaa siihen, että sen tehnyt 38-vuotias artisti on lähestymässä nostalgisoinnille otollista ikää.
Vuosituhannen vaihteessa taideopiskelija Mathangi Arulpragasamilla kävi tuuri. Hän tutustui naapurissaan Länsi-Lontoossa brittipop-krapulaansa parannelleeseen Elastica-yhtyeen laulajaan Justine Fricshmanniin, joka lainasi tälle syntetisaattoriaan. Meni muutama vuosi, ja Arulpragasam oli keksinyt itsensä uudelleen M.I.A.:na, riistänyt viestikapulan Fricshmannin sukupolven kitarapoppareilta ja antanut kasvot uudelle, monikulttuuriselle ja poliittisesti ärhäkälle popmusiikille. Kahdeksan vuotta myöhemmin M.I.A.:n neljännen, tällä kertaa hänen oman ristimänimensä mukaan nimetyn, albumin kiitoslistassa ei mainita enää Frischmannia. Sen sijaan kiitetään uutta kaveria Madonnaa. Vain parissa vuodessa Arulpragasamin elämä muuttui, kiitos vähän tavallista eksoottisempien biittien ja hänen muotitajunsa, joka istutti Paper Planes -hittiin The Clashilta lainatun samplen ja itämaiset vaikutteet länsimaiseen pop-pukeutumiseen. Tätä samaa värikkäistä sattumista rikasta soppaa kauhotaan myös tuoreella Matangi-levyllä. M.I.A. tekee edelleen ultra-postmodernia rytmisekamelskaa, joka riitasointuineen ja hälyäänineen aiheuttaa päänsäryn pelkkänä taustamusiikkina kuunneltuna. Levy onkin musiikillinen kiteytymä paradoksista, joka määrittelee kaikkea innovatiivista, vaihtoehtoisen ja kaupallisen rajapinnassa syntyvää, elektronista musiikkia: se on tanssimusiikkia, jota on Bad Girls -hittiä lukuun ottamatta mahdoton tanssia.
Matangissa on silti voimaa, joka ylittää kaiken tämän poukkoilun. Levy todistaa, ettei M.I.A. ollut vain trendsetteri. Hän on artisti, joka on löytänyt oman ilmaisukielensä ja haluaa olla sille uskollinen. M.I.A. on kuin oman linjansa nimiin vannova rokkari ja näin vastakohta alkuperäiselle yleisölleen, ”seuraavan ison jutun” löytämiseen hirttäytyneille hipstereille. Levyn nimikappaleessa M.I.A näpäyttää seuraajiaan: lookalike, copycat, fraud … if you’re gonna be like me, you need a manifesto. Matangin myötä sekä M.I.A.:n musiikkia että tekstejä on vihdoin mahdollista kuunnella ohi uuvuttavien tulevaisuus kiteytyy juuri nyt juuri näissä biiteissä -pyörittelyjen. Sen jälkeen voi kysyä, kantaako M.I.A.n musiikki silti? Ja kyllä, kyllä se kantaa, koska M.I.A.lla on manifesti, joka ei vanhene: anna kaikkien kukkien kukkia, taistele asemastasi äläkä niele sellaisenaan edes sitä, mihin uskot. Jos tarkkoja ollaan, M.I.A. ei ole edes saanut jäljittelijöitä enää tällä vuosikymmenellä. Mieleen nousee vain M.I.A:n kaveri Santigold. Tällä on muutama hyvä klubikappale, mutta hänen isänsä ei ole vanha sissi, joten jäljittelijäksi hänkin jää. Kaverinsa voi valita, mutta perhettä ei, ja ainoastaan jälkimmäisellä on merkitystä: vain kasvualusta ja geenit tekevät aidon sissin ja sotilaan. Matangin jälkeen kyynikonkin on pakko uskoa, että Maya Arulpragasam on sellainen. ■
Edit: poistettu lause " Vuonna 2005 ilmestynyt esikoisalbumi, artistin äidin mukaan nimetty Kala ei ollut myyntimenestys, mutta siitä tuli nopeasti sensaatio musiikkiblogeissa ja kaikkialla, missä tulevaisuutta yritettiin elää tässä ja nyt."
