Tanskan prinssi Henrik menehtyi myöhään tiistai-illalla, 13. helmikuuta. Hän nukkui pois rauhallisesti puolisonsa, kuningatar Margareeta II ja poikansa Frederik ja Joachim vuoteensa vierellä kymmenisen tuntia sen jälkeen, kun hänet oli siirretty kööpenhaminalaisesta sairaalasta oman toiveensa mukaisesti lempilinnaansa Fredensborgiin, tiedottaa Tanskan hovi.

Viimeisten 15 vuoden ajan uutiset prinssi Henrikistä ovat olleet enimmäkseen ikäviä tai ainakin outoja, ja niitä nyt kelataan. Sairastelujen ja leikkausten ohella oli tiedossa, että prinssipuolisoa harmittivat monenmoiset asiat. Hänen asemansa Tanskan hovissa, se että puoliso ei antanut hänelle kuninkaan titteliä, että häntä ei kunnioitettu tarpeeksi, että oma poika, kruununprinssi Frederik kiilasi arvoasteikossa isänsä edelle.

Prinssi ärisi ja marisi, antoi kummallisia lausuntoja. Ilmoitti, ettei häntä haudata kuningattaren viereen Roskilden tuomiokirkkoon, ei ennen kuin tasa-arvo hänen kohdallaan toteutuu muka tasa-arvoisessa Tanskassa.

Tanskalaiset alkoivat hermostua. Margareeta ei. Hän sanoi miehellään olevan oikeus omiin mielipiteisiinsä ja ratkaisuihinsa, mutta ne eivät muuta kuningattaren omia ajatuksia ja aikeita. Kaiken takana lienee ollut prinssin persoonallisuuden muutos, dementia, joka väänsi ennen nimenomaan joviaalisuudesta ja huumorintajustaan tunnetun prinssin toiseksi. Elämänkumppani tiesi tilan etenemisestä enemmän kuin kukaan muu.

Tieto Henrikin sairaudesta julkistettiin syksyllä 2017 perusteellisten lääketieteellisten tutkimusten jälkeen. Hovi kertoi virallisesti, että prinssin toiminta- ja arviointikyky on heikentynyt ja pyysi rauhaa ja yksityisyyttä perheelle.

Prinssi Henrik oli jo aiemmin lähtenyt asumaan kotilinnaansa Ranskaan, nyt hän asettui sinne pysyvästi, mutta kuningatar vieraili siellä usein. Lonkka- ja nivusleikkaus veivät prinssin voimia. Tammikuussa 2018 hän matkusti Egyptiin, siellä hän joutui sairaalaan. Tanskassa prinssin keuhkoista leikattiin hyvänlaatuinen kasvain. Leikkaus sujui hyvin, mutta sitä seurannut keuhkokuume oli liikaa.

Ajatus kulkee nyt helposti sitä rataa, että kaiken se kesti, kuningatar Margareetan rakkaus. Kesti, koska se oli syvä, vakaa ja yli puolivuosisataa sitten virinnyt.

Margareetaa pidetään yhtenä maailman viisaimmista kuninkaallisista. Hänellä on koulutus viidestä yliopistosta, laaja yleissivistys, merkittävät taiteelliset lahjat maalarina, kirjailijana, kääntäjänä, teatterintekijänä. Tietoviisauden ohella hänessä on vahvaa sosiaalista omaatuntoa, moraalia ja etiikkaa, rohkeutta puolustaa maahanmuuttajia ja ihmisyyttä, kyseenalaistaa omalla arvovallallaan myös maansa hallituksen ratkaisuja.

Ranskalaisesta Laborde de Monpezatin kreivi Henri Marie Jean Andrésta hän löysi sielunkumppanin, haastajan, rinnallakulkijan. Kuninkaallisissa kokoontumisissa, juhlissa, syntymäpäivillä, häissä, urheilujuhlissa 1970- ja 1980-luvuilla Margareeta ja Henrik erottuivat välittöminä, hyväntuulisina, jotenkin tasavertaisina ja ilmiselvän rakastuneina. He istuivat olympiakatsomossa käsi kädessä, tanssivat kookkaankomeina juhlien näyttävimmän valssin – viihtyivät yhdessä.

He tapasivat yhteisten ystävien järjestämillä päivällisillä Lontoossa 1967, Tanskan kruununprinsessa ja ranskalainen diplomaatti. Henri ihastui heti, prinsessa esitti vaikeasti tavoiteltavaa. Kreivi järjesti itsensä samaan kyytiin matkalle häihin Skotlantiin, asia oli sillä selvä.

Margareeta kuvaili rakastumistaan hurjana tapahtumana: äkkiä hän oli tulessa, koko horisontti hehkui, he upposivat rakkauteen. Henri vaihtoi nimeä – hänestä tuli tanskalaisittain Henrik – hän vaihtoi uskontoa ja kieltä.

Prinssin elämä oli polveillut siihenkin mennessä. Hän syntyi vuonna 1934 Ranskassa, vietti elämänsä viisi ensimmäistä vuotta Ranskan Indo-Kiinassa, eli Vietnamissa, missä hänen isänsä pyöritti suvun tehtaita. Ranskaan palattuaan Henri oli ensin kotiopetuksessa, sitten jesuiittojen sisäoppilaitoksessa, yläasteella Ranskassa, lukiossa Hanoissa, viisi vuotta Sorbonnessa Pariisissa opiskelemassa lakia ja valtiotieteitä, kieliopinnoissa Hong Kongissa ja Saigonissa. Kolme vuotta kului Ranskan armeijassa Algerian sodassa, ja sen jälkeen alkoivat työt Ranskan suurlähetystössä Lontoossa, muutto ja avioituminen Tanskaan 1967.

Prinssi oli armoitettu kokki, hyvä kirjoittaja, runoilija, keittokirjojen laatimisen mestari, pianisti, viininviljelijä ja viiniguru, intohimoinen metsästäjä, mäyräkoirien rakastaja ja olympiatason purjehtija, joka seilasi ja kilpaili myös Suomen saaristossa.

Elämäniloinen nautiskelija, jonka kanssa pääsin juttelemaan pariin kertaan, muun muassa myrskyisellä Lauttasaaren laiturilla, kehnohkosti menneen purjehduksen jälkeen. Hän antoi nokkelan, vikkelän, viisaan hurmurin ja ranskalaisittain flirtin vaikutelman – valtavaa, komeaa läsnäoloa.

Margareeta ja Henrik tanskansivat yhdessä Simone de Beauvoirin teoksen vuonna 1981 salanimellä H.M Vejerbjerg – he rakastivat yhteistyötä, kun kumpikin taisi oman kielensä läpikotaisin. Henrik julkaisi yhteensä 13 teosta, runokirjoja, keittokirjoja – niistä menestyneimpään prinssi kokosi ranskalaiset lempireseptinsä otsikolla Ei pelkästään hanhenmaksaa. Viimeinen kirja Bruises On The Soul ilmestyi ranskaksi, tanskaksi ja grönlanniksi 2013. Henrik rakasti Grönlantia.

Tammikuun viimeisenä päivänä 2017 pitämässään uudenvuoden puheessaan – sen aikana koko Tanska hiljenee – kuningatar siteerasi Henrikin kirjoittamaa hurmioitunutta runoa siitä, miten kevät ottaa Grönlannin, jäät paukkuvat, valonkajo nousee horisonttiin.

Puheessaan kuutisen viikkoa sitten kuningatar Margareeta sanoi näin:

– Tämä vuosi ei ole ollut minulle ja perheelleni helppo. Meitä on syvästi koskettanut se sympatia ja ymmärrys, jonka prinssi Henrik on saanut. Olemme siitä hyvin kiitollisia, se tekee arjen helpommaksi kantaa. Elämä on vasta- ja myötämäkeä. Tärkeintä ovat lähimmäisemme.

Vielä ei ole tietoa siitä, minne prinssi Henrik haudataan. Joka tapauksessa Tanskaan, sen hovi jo tiedotti.

Kun presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio olivat vuonna 2013 menossa valtiovierailulle Tanskaan, hallitsijapari antautui suomalaisen median haasteltavaksi Amalienborgin linnassa. He olivat arvokkaan lupsakoita, hyvällä tuulella, kaikesta kiinnostuneita.

He muistelivat vuoropuheluna viittä Suomen viimeisintä presidenttiä – tai kuningatar oikeastaan kuutta, sillä hän ehti tavata valtiovierailulla olleen J.K. Paasikiven 15-vuotiaana.

Prinssi murjaisi, että on ollut suuri ilo tutustua niin moneen Suomen presidenttiin:

-Me olemme täällä, presidenttejä tulee ja menee, hän hekotti ja viittelöi kuin ohimarssissa.

Prinssi kertoili lapsenlapsistaan, joita on kahdeksan. Siitä, miten hän mielestään pärjää näiden kanssa hyvin, kertoilee kaikenmoista ja leikkii. Ranskalaista keittotaitoa hän ei vielä ollut päässyt opettamaan, mutta pannukakkuja hän oli paistanut avotulella ja hellitellyt lapsia vohveleilla.

Linnasta lähtiessä viimeiseksi näyksi jäi sisäpihan pieneen aidattuun tilaan äkäistä Querida-mäyräkoiraansa ulkoiluttamaan tullut prinssi. Astelivat leppoisasti kevättalven viimassa, iso mies ja matala koira.