Jutta Urpilaisen uran vaikein hetki kasvatti: ”Jouduin miettimään, mitä olin tehnyt väärin, miksi en kelpaa”

Työlista, kampanjalista, kotilista, lasten asiat, omat asiat. Kampaaja, lapsen hammaslääkäri, joululahjat työntekijöille, Jutta Urpilainen luettelee ja kuvaa tapaansa pitää asiat hallinnassa.

– Olen listaihminen. Näkisittepä muistikirjani!

Hän kaivaa laukustaan punakantisen kirjan, mutta ei kuitenkaan avaa sitä. Listoja on nykyään myös puhelimessa.

– Tämä on tapani pitää monta palloa ilmassa.

Urpilainen on lentänyt myöhään edellisenä iltana Brysselistä Helsinkiin. Kone oli myöhässä ja yöunet jäivät muutamaan tuntiin. Aamulla hän on aloittanut työt seitsemältä.

Viimeiset neljä vuotta Jutta Urpilainen on työskennellyt EU-komissaarina ja asunut Brysselissä. Komissaarina hänen vastuulleen kuuluvat kansainväliset kumppanuudet ja yhteistyö 126 maan kanssa. Työ pitää sisällään muun muassa EU:n kehitysyhteistyön ja köyhyyden vähentämisen.

Marraskuussa Urpilainen ilmoittautui SDP:n presidenttiehdokkaaksi, ja nyt kalenteri on buukattu täyteen kampanjointia.

Tapaamme Helsingin paraatipaikalla olevan ulkoilmakylpylä Allas Sea Poolin kahvilassa. Sijainti on hyvä kahdestakin syystä: se on sopivalla etäisyydellä Urpilaisen edellisestä ja seuraavasta menosta, ja vieressä on Presidentinlinna, jonka valtiaaksi Urpilainen nyt pyrkii.

Pakkasta on kuusi astetta, ja pilvet roikkuvat matalana peittona Helsingin yllä. Uimahousuiset miehet loikkivat lumessa paljain jaloin kohti höyryävää uima-allasta.

Jutta Urpilainen on tekevä luonne, mutta ihan kaikkeen aika ei riitä. – Omat harrastukset ja oma aika, niistä olen luopunut.

Myöhäinen startti presidenttikisassa voi olla Urpilaiselle ongelma. Kun muut ehdokkaat ovat kampanjoineet pitkin syksyä, Urpilainen on kiertänyt komissaarina maailmaa: Samoa, Nigeria, Marokko, Kenia, Etiopia, Kreikka, Yhdysvallat... Presidenttigallupeissa Urpilainen on jäänyt monen muun ehdokkaan taakse, joskin Ylen joulukuisessa mittauksessa hän nousi neljänneksi suosituimmaksi. Kannatus oli seitsemän prosenttia.

– Nyt kun ehdokkuus on varma, uskon, että ihmisille konkretisoituu, että olen oikeasti mukana. Kierrän Suomen viestillä ”ketään ei jätetä”. Toivon, että se puhuttelee.

Urpilainen sanoo, että hänelle tärkeintä on oikeuden­mukaisuus. Kukaan ei voi valita, millaiseen perheeseen syntyy ja millaiset lähtökohdat elämälleen saa.

– Yhteiskunnan tehtävä on mahdollistaa jokaiselle ihmiselle hyvä elämä ja mahdollisuus toteuttaa omia unelmiaan. Ne, jotka ovat vahvempia ja taloudellisesti paremmassa asemassa, pystyvät ottamaan suuremman vastuun.

Julkisuus on sukupuolittunutta

Jutta Urpilainen valittiin eduskuntaan ensi kerran vuonna 2003, kun hän oli 27-vuotias. Hän on rikkonut urallaan monta lasikattoa: 32-vuotiaana hänestä tuli ensimmäinen nainen SDP:n puheenjohtajana ja 35-vuo­tiaana ensimmäinen nainen valtiovarainministerinä. Vuonna 2019 hänet nimitettiin EU-komissaariksi ensimmäisenä suomalaisena naisena.

Kun Urpilaisesta puhutaan, lasikattojen sijaan mainitaan kuitenkin verkkosukkahousut. Sellaiset hänellä oli päällään Iltalehdessä vuonna 2008.

– Niin, onhan se valitettavaa. Mutta positiivista kehitystä on tapahtunut. Siitä, mitä sain silloin nuorena puheenjohtajana osakseni, on menty eteenpäin.

Hän arvioi, että julkisuus on silti edelleen sukupuolittunutta: naisten pukeutumiseen ja tyyliin kiinnitetään toisenlaista huomiota kuin miesten.

– Uskon, että julkisuutta muutetaan esimerkeillä. Tarvitaan ensimmäisiä naisia tienraivaajiksi, mutta vielä tärkeämpää on, että perästä tulee muita.

Urpilaista ilahduttaa, että näin on käynyt. Esimerkiksi Sanna Marinin (sd.) viiden naispuheenjohtajan hallitus huo­mioitiin maailmallakin.

– Kyllä se on vaikuttanut käsitykseen, että naiset voivat toimia kovissa paikoissa. Suhtautuminen naisjohtajuuteen on mielestäni muuttunut positiivisemmaksi.

Eurokriisi on ollut Jutta Urpilaisen uran amma­tillisesti vaikein paikka. Sen keskelle vastavalittu valtiovarainministeri joutui vuonna 2011. Urpilaisen tehtävä oli viedä Suomen viesti muille EU-maille.

– Neuvotteluissa oli usein asetelma, jossa olin yksin vastaan muut. Siinä vaadittiin lujuutta.

Kun kritiikki äityi kovaksi, Urpilainen keskittyi työhön. Koirat haukkuvat, mutta karavaani kulkee, hän ajatteli.

– Olen varmaan saanut pohjalaisesta kodista perintönä sen, että periksi ei anneta, vaan hammasta purren mennään eteenpäin. Kaikki pitää tehdä täysillä ja hyvin. Mitään ei tehdä puolivillaisesti tai jätetä puolitiehen.

Noilta ajoilta voi muistaa, miten Jutta Urpilainen päivä toisensa jälkeen, vankkumattoman kärsivällisesti, avasi eduskunnassa ja mediassa Kreikan vakuuksien kiemuroita.

– Minulla on aika pitkä pinna. Sitä saa venyttää hyvinkin paljon. Suutuin tosi harvoin jo lapsena. Mutta sitten kun suutun, se ei jää huomaamatta.

Onko pinna pitkä myös kotona?

– Koti on ja sen pitääkin olla sellainen paikka, jossa väsymyksen saa antaa näkyä. Mutta hermostun harvoin kotonakaan.

Jutta Urpilainen on naimissa Juha Mustosen kanssa. Pari on ollut yhdessä yli 20 vuotta. Nuorina he olivat mukana perustamassa Eurooppanuoret-järjestöä. Nyt Mustonen työskentelee Suomen EU-edustustossa hallintopäällikkönä. Mustonen ei ole juuri ollut julkisuudessa. Millainen presidentin puoliso hän olisi?

– Luulen, että hän ensisijaisesti keskittyisi tukemaan minun työtäni ja hoitamaan perheen asioita, koska meillä on pienet lapset.

Urpilainen sanoo, että Mustonen on ollut aina tukena. Politiikka on epätasaisesti valoisaa, siinä on menestyksen hetkiä mutta myös tappioita.

– Työ ei onnistuisi, jos puoliso ei hyväksyisi, että poliitikko on julkisuuden henkilö ja työ vaatii tietynlaisia henkilökohtaisia uhrauksia.

Äitiys on tehnyt Jutta Urpilaisesta aiempaa herkemmän lasten kokemalle hädälle. – Minun on todella vaikea katsoa lasten kärsimystä Gazassa. Tuhannet viattomat lapset ovat kuolleet.

”Poikani esitti Käärijää”

Vanhempia Urpilaisesta ja Mustosesta tuli vuonna 2016, kun he adoptoivat pojan Kolumbiasta. Myöhemmin perheeseen liittyi myös adoptiotytär.

Lapset ovat nyt 9- ja 7-vuotiaat, ja Urpilaisen arki sopivan täyttä. He tykkäävät leipoa yhdessä, ja äidin tehtäviin kuuluu myös lasten kuljettaminen harrastuksiin, kuten salibandyturnauksiin ja jalkapallotreeneihin.

Hiljattain Urpilainen on alkanut opettaa lapsille pianonsoittoa. Se on sujunut kuulemma hyvin.

Ehkäpä siihen vaikuttaa se, että Urpilainen on ammatiltaan opettaja ja soittanut itse pianoa lapsesta asti. Hän myös lauloi kuorossa ja soitti rumpuja.

– Meillähän on myös rummut, mutta taitoni rumpalina ovat paljon heikommat kuin pianossa.

Musiikki on tärkeä osa Urpilaisen identiteettiä, sitä kuka hän on. Brysselin-kodissa soi lähes aina musiikki.

– Nuorena musiikki oli minulle tapa ilmaista tunteita. Jos jokin otti päähän, soitin tietynlaista musiikkia, ja jos olin iloinen, toisenlaista.

Loppuvuodesta on tapana jakaa sosiaalisessa mediassa – jos kehtaa – musiikkipalvelu Spotifyn listaus kappaleista, joita on kuunnellut eniten vuoden aikana. Urpilainen ei ole tarkistanut listaansa, mutta arvelee tietävänsä, mikä olisi kärjessä.

– Cha cha cha, se se varmaan olisi. Koulun kevätjuhlassa poikani luokka esitti biisin ja poikani oli Käärijä.

Seurasi vanhempiensa esimerkkiä

Urpilainen kasvoi Kokkolassa nelilapsisen perheen esikoisena. Isä Kari Urpilainen oli SDP:n kansanedustaja ja äiti oli opettaja. Lapsen osa oli välillä vaikea, koska kaikki tiesivät, kuka hän on.

– Torilla joku saattoi yhtäkkiä tulla syyttämään, että miksi sun isä on äänestänyt näin.

Toisaalta hän oppi, että asioihin voi vaikuttaa. Pitää vain tarttua toimeen. Kotona kävi ihmisiä, joita isä auttoi täyttämään eläkehakemuksen tai tekemään valituksen sosiaaliturvapäätöksestä.

Aikuisena Urpilainen seurasi vanhempiensa jalanjälkiä: hänestä tuli sekä opettaja että poliitikko. Mitä se kertoo?

– Niin… Urpilainen nauraa.

Hän sanoo, ettei varsinaisesti haaveillut kummastakaan.

Presidenttinä Jutta Urpilainen haluaisi työskennellä suomalaisten keskinäisen luottamuksen vahvistamiseksi. – Jos meillä on ulkoisia uhkia, meidän pitäisi olla sisäisesti eheitä ja vahvoja.

Yhteiskunnallinen vaikuttaminen alkoi lukioikäisenä. Urpilainen kertoi vuonna 2011 julkaistussa kirjassaan Rouva puheenjohtaja (WSOY) järkyttyneensä, kun kaksi hänelle läheistä ihmistä alkoi käyttää huumeita. Hän teki kaveri­porukan kanssa kuntalaisaloitteen huumevalistuksen järjestämisestä ja liittyi sitten SDP:hen.

Urpilainen kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1994, kun laman jäljet näkyivät vielä kaikkialla. Hän piti sen jälkeen välivuoden, ja harrasti musiikkia ja tanssia. Hän sai Helsingistä musiikkialan opiskelupaikan, mutta ei koskaan ottanut sitä vastaan.

– Kokkolassa oli silloin tosi korkea työttömyys. Ajattelin, että opettajilla on aina töitä, se on vakaa ja turvallinen ammatti toisin kuin ehkä taide­ala. Olen myös aina tykännyt olla lasten kanssa tekemisissä.

Urpilainen pääsi Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan opettajaksi ja valmistui kasvatustieteen maisteriksi vuonna 2002. Hän ehti työskennellä hetken luokanopettajana, ennen kuin hänet valittiin eduskuntaan.

Velvollisuudentunto on vahva

Allas Sea Poolilta on lyhyt kävelymatka Senaatin­torille, jonka tähän aikaan vuodesta täyttävät Tuomaan markkinat. Kojuissa myydään karjalanpiirakoita, tyyny­liinoja, mehiläisvahakynttilöitä, porosäilykkeitä ja tietenkin glögiä, kolme euroa muki.

– On tosi kiva, että joulutorimeininki on tullut Suomeenkin, Jutta Urpilainen sanoo.

Urpilainen on kova perehtymään asioihin. Vähän yllättäen tämä ominaisuus tuntuu kääntyvän joskus mediassa heikkoudeksi. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa häntä luonnehdittiin ylitunnolliseksi ja pänttääjäksi.

Urpilainen tunnistaa kyllä olevansa velvollisuudentuntoinen, eikä peittele sitä. Esimerkiksi juuri valtiovarainministerinä ”kotiläksyt tuli tehtyä”.

– Luin ja paneudun ja opiskelin. Asenneilmapiiri oli silloin semmoinen, että ensimmäinen nainen ja nuori nainen, pärjääkö se. Halusin todistaa, että pystyn tähän.

Kyse on totta kai myös siitä, millainen ihminen hän on.

– Olen lukenut komissaarinakin päivittäin kymmeniä sivuja materiaaleja, jotta tiedän, mistä olen päättämässä. Haluan olla hyvin valmistautunut.

Asiat eivät ole mustavalkoisia

Elokuussa 2021 talibanit ottivat vallan Afganistanissa häkellyttävällä vauhdilla sen jälkeen, kun Yhdysvallat ja sen liittolaiset olivat päättäneet vetää joukkonsa pois maasta. Uutiskuvissa epätoivoiset ihmiset pyrkivät Kabulin kansainväliselle lentokentälle, pakoon maasta.

Komissaari Jutta Urpilainen sai pöydälleen vaikean kysymyksen: EU rahoitti Afganistanissa esimerkiksi tyttöjen koulutusta ja terveydenhuoltoa. Miten nyt toimittaisiin?

– Ensireaktio oli, että lopetetaan kaikki, emme me voi olla tukemassa Afganistanin nykyhallintoa. Sitten aika nopeasti ymmärrettiin, että afganistanilaiset ihmiset ovat hyvin vaikeassa tilanteessa ja humanitaarinen kriisi on suuri. Oli mietittävä, onko mahdollista jatkaa ihmisten tukemista esimerkiksi järjestöjen kautta ilman, että ollaan talibanien kanssa tekemisissä.

Näin sittemmin tehtiin. Esimerkki kuvaa Urpilaisen mukaan sitä, että asiat ovat harvoin mustavalkoisia ja päätöksiä pitää tehdä vaikeissa paikoissa.

– On tilanteita, joissa ei ole absoluuttista oikeaa ja väärää, vaan monenlaisia eri sävyjä. Silloin pohdinta ja lisäajan otto on joskus hyväksi. Tarvittaessa pystyn kyllä tekemään päätöksiä myös nopeasti.

Jutta Urpilaisen uran vaikein hetki oli, kun hän menetti SDP:n puheenjohtajuuden. – Jouduin miettimään, mitä olin tehnyt väärin, miksi en kelpaa.

Urpilaisen mielestä Suomessa puhutaan liian vähän siitä, että EU on ulko- ja turvallisuuspolitiikan työkalu. EU:n jäsenmaana Suomi on myös mukana G7- ja G20-maiden toiminnassa.

Juuri EU:n kautta Suomi voi vaikuttaa ja toimia aktiivisesti esimerkiksi Lähi-idän kriisin ja Gazassa käytävän sodan ratkaisemiseksi, Urpilainen sanoo. Muita keinoja ovat humanitaarisen avun antaminen, osaaminen rauhanvälityksessä sekä YK:n ja monenkeskisen järjestelmän puolustaminen.

– Emme halua maailmaa, jossa voima ratkaisee, vaan maailman, joka perustuu sääntöihin ja niiden kunnioittamiseen.

Natossa Suomen pitää Urpilaisen mielestä toimia aktiivisesti. Kun johonkin yhteisöön liittyy, kannattaa käyttää sitä vaikutusvaltaa, jota jäsenyys tuo, hän perustelee.

– Suomi tuo Natoon aidosti lisäarvoa. Olemme maa, joka on määrätietoisesti sijoittanut puolustukseensa, ja puolustusmäärärahamme ovat nyt kaksi prosenttia bruttokansantuotteesta. Se on tässä tilanteessa varmasti oikea taso.

Hän huomauttaa, että Natolla on myös rooli konfliktien ratkaisuissa.

– Suomikin on ollut jo aiemmin mukana Nato-operaa­tioissa, esimerkiksi Afganistanissa. Näen, että Naton jäsenyys velvoittaa meitä myös tällaiseen.

Luottamus Venäjään katosi, kun maa hyökkäsi Ukrainaan. Voidaanko sitä rakentaa takaisin, riippuu paljon siitä, miten Ukrainan sota joskus päättyy. Urpilainen uskoo, että sota on mahdollista lopettaa. Hän lainaa presidentti Martti Ahtisaarta, jonka mukaan kaikki sodat ovat ihmisten aloittamia ja siksi ihmiset voivat ne myös päättää.

Samalla on tärkeää viestiä, että Ukrainaa ollaan jatkossakin valmiita tukemaan.

– On tietenkin Ukrainasta itsestä kiinni, minkälainen rauha on riittävän oikeudenmukainen.

Tappio pakotti menemään syvälle itseensä

Jutta Urpilaisen poliittisen uran vaikein hetki on ollut, kun hän hävisi SDP:n puheenjohtajuuden Antti Rinteelle vuonna 2014. Yhdessä hetkessä hän menetti työnsä julkisesti. Tilanteen käsittelyyn meni vuosi.

– Jouduin miettimään, mitä olin tehnyt väärin, miksi en kelpaa. Oli mentävä aika syvälle itseensä. Jälkikäteen ajateltuna se oli kasvattava kokemus, vaikka siinä tilanteessa ei tietenkään siltä tuntunut.

Urpilainen käsitteli asiaa puhumalla. Hän kiersi vaali­piiriään ja kotiseutuaan Kokkolassa ja tapasi ihmisiä. Sitä kautta löytyi tukea ja kutsumus jatkaa politiikassa.

Urpilainen sanoo, että Kokkola on hänen henkinen kotinsa, tärkein paikka maailmassa. Siellä on myös perheen toinen koti.

– Kun saavun Kokkolan rautatieasemalle, tulee semmoinen olo, että nyt olen kotona.

Siellä ovat läheiset: vanhemmat, sisaruksia ja ystäviä. Urpilainen arvostaa kaupungin vanhoja puutalokortteleita, jotka kertovat, että paikassa on asuttu pitkään. Kolmas tärkeä asia on meri.

– Rakastan merta. Brysselissä ei ole vettä, ei sisävesiä eikä merta. Koen, että olen siellä vähän kuin kala kuivalla maalla. Välillä on pakko ajaa rannikolle, jotta saa nähdä meren.

Apu haastatteli syksyn aikana presidenttiehdokkaita.