Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Kohtuuton presidenttitentti

Aivan aluksi haluat kiittää Iltalehden stylistiä, Jutta Urpilainen

Sdp:n presidenttiehdokas välttelee toveri-sanan käyttöä, kun puhuu laajalle yleisölle. Avun Kohtuuton presidenttitentti -sarjassa presidenttiehdokkaat vastaavat vuorollaan kohtuuttomiin väitteisiin.

8.1.2024 | Päivitetty 9.1.2024 | Apu

Aivan aluksi haluaisit tässä haastattelussa kiittää sitä Iltalehden stylistiä, joka ehdotti sinulle pukeutumista verkkosukkahousuihin lehden kuvauksia varten.

Se kohu ei ollut stylistin vika, hän teki vain työtään. Syntynyt keskustelu oli sen ajan kuva: kolmikymppinen puheenjohtajanainen kuvattuna poikkeavassa vaatetuksessa ei ollut silloin vielä sopivaa. Onneksi ovat muuttuneet, ja ehkä nykyisin verkkosukkahousut ovat ihan ok.

Paavo Lipponen sai presidentinvaaleissa 6,7 prosentin kannatuksen vuonna 2012, Tuula Haatainen 3,2 prosenttia vuonna 2018. Tällä laskutoimituksella saat 1,6 prosenttia äänistä.

Toivottavasti saan enemmän. Paavo ja Tuula olivat hyviä ehdokkaita, mutta hetki ei ollut heille oikea. Täytyy muistaa, että heitä molempia vastassa oli Sauli Niinistö, joka oli supersuosittu ehdokas.

Sosiaalidemokraattisen puolueen täytyisi pikaisesti käynnistää perusteellinen selvitys Paavo Lipposen (sd.) toimista Venäjän kaasuputkihankkeessa.

Asiaa on käsitelty paljon julkisuudessa enkä koe, että Sdp:llä olisi tarvetta asiaa enää selvittää. Paavo on toiminut yksityisenä konsulttina ja ollut toimistaan varsin avoin. Vapaassa yhteiskunnassa asiaa voidaan selvittää, ja Medialla ja kansalaisilla on melko vapaa tiedonsaantioikeus, mutta minulla ei ole tiedossa syytä, miksi asiaa pitäisi vielä selvittää.

Toivoit salaa, että komission aikataulut olisivat antaneet sinulle uskottavan tekosyyn olla lähtemättä ehdokkaaksi.

En pantannut sitä salaa enkä julkisesti. Presidentin tehtävä on Mauno Koivistoa siteeraten arvokkain mahdollinen tehtävä. Mutta toki myös komissarin tehtävä on tärkeä, ja minulle oli kunnia-asia hoitaa pöydälläni ollut EU:n ja 79 Afrikan ja Karibian-alueen maan kanssa neuvoteltu yhteistyösopimus loppuun ennen ehdokkaaksi asettumista kampanjani aloittamista.

Komission aikataulut sopivat sinulle kuitenkin sikäli kivasti, että sinun ei tarvinnut koko syksyä seisoskella turuilla ja toreilla tuulipukukansan keskellä kampanjoimassa.

Pidän Suomen kiertämisestä ja ihmisten tapaamisesta. Mielelläni olisin aloittanut sen työn jo aikaisemmin, ja olisin mieluummin ollut Suomen pakkasissa kiertämässä kuin Brysselin sateissa.

Osallistumisesi näihin vaaleihin varmistaa sen, että Suomi saa porvaripresidentin, kun punavihreiden äänestäjien äänten hajautuminen pudottaa Pekka Haaviston toiselta kierrokselta.

Presidentinvaaleissa äänestetään ihmistä eikä puolueilla ei ole automaattisesti niille kuuluvia ääniä. Kansa sitten päättää, että valitaanko porvarimies vai punavihreä nainen. Näen, että osallistumalla palvelen demokratiaa, ja että kansalla on arvoiltaan erilaisia ehdokkaita, joista valita.

Sanoit vaalipuheessasi Tampereella, että miesehdokkaiden joukkoon tarvitaan punavihreä naisehdokas. Et ole kiireiltäsi huomannut, että Vasemmistoliiton Li Andersson on ehdokkaana.

Li on loistava, asiantunteva poliitikko, mutta kun katsoo gallup-kärkeä ja keskusteluita niin osa niistä on ollut täysin all-male-paneeleita. Kyllä sinne kaivataan väriä ja säpinää. Toistaiseksi keskusteluissa ehdokkaat tai toimittajat ovat hyvin vähän haastaneet ketään.

Myös kristillisten Sari Essayah on mukana vaaleissa, mutta hän hänellä on niin väärät arvot, että sinun kirjoissasi hän lukeutuu kritisoimaasi keskustaoikeistolaiseen mieskaartiin.

Tunnen Sarin hyvin ja arvostan häntä, mutta hän tuskin pitää itseään punavihreänä naispoliitikkona. Hän on hyvä keskustaoikeistolainen ehdokas.

Sanoit puheessasi, että presidentiltä odotetaan Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtamista. Moni odotti, että olisit linjannut jo silloin jotain, mutta ehtiihän sitä linjailemaan, jos tulee valituksi.

Siinä puoluevaltuuston puheessani halusin korostaa lähinnä arvoviestiäni. Uskoisin, että Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan peruspilareilla, kuten EU-jäsenyydellä, pohjoismaisella yhteistyöllä ja Nato-jäsenyydellä on laaja kansan tuki, mutta painotuksia tulee miettiä.

Puhuttelet kuulijoitasi sanalla “ystävät”, etkä työväenliikkeen perinteisellä “toverit”-sanalla. Sanoilla on väliä, joten toivot, että duunarit järjestäisivat jatkossa vain brunsseja eikä marsseja tai lakkoja.

Käytän molempia. Toveri-sanassa on minulle edelleen lämmin kaiku, mutta jos puhuttelen laajempaa yleisöä, ystävä on parempi sanavalinta. Puolueiden sisäisissä tilaisuuksissa saatan edelleen käyttää toveri-sanaa. Se ei ole minulla mitenkään pannassa.

Vaalisloganisi on, että “ketään ei jätetä”, mutta onneksi huippupoliitikoilla on aina mahdollisuus jättää Suomi ja siirtyä Euroopan huippuvirkoihin tai ammattipuhujiksi.

Olen tietenkin kiitollinen, että olen saanut tehdä EU:n komissaarin töitä, mutta toinen jalkani ja toinen kotini on ollut koko ajan Kokkolassa. En koe jättäneeni Suomea. Toisaalta olisi arvokasta, jos suomalaisia saataisiin enemmänkin erilaisiin kansainvälisiin tehtäviin.

SDP:n puheenjohtaja-aikoina sinun ja ay-liikkeen välit olivat huonot, mutta nyt oletat, että ay-liike seisoo takanasi yhtenä rintamana.

En käyttäisi sanaa huono. Silloin teimme yhteistyötä työmarkkinajärjestöjen kanssa ja saimme aikaiseksi isoja kansallisia sopimuksia. Olen vähän huolissani siitä, että sopimisen kulttuuri näyttää rapautuneen ja vastakkainasettelu lisääntyneen. Ehkäpä nykyisen hallituksen välejä ay-liikkeen kanssa voisi hyvällä syyllä kutsua huonoiksi.

Haaveidesi Suomessa nainen saa lakata kynnet punaisiksi ja tanssia yökerhoissa, mutta jos haluaa pärjätä politiikassa, niin ei vaan kannata tehdä.

Nais- ja miespoliitikkoja kohdellaan edelleen eri tavoin julkisuudessa. Naisten pukeutuminen kiinnostaa edelleen enemmän kuin miesten pukeutuminen. Silti on vaikea uskoa, että ripset, kynnet tai verkkosukkahousut olisivat uutisaihe puoli yhdeksän uutisissa, kuten olisi vielä minun tapauksessani 15 vuotta sitten.

Olet harrastanut laulamista. Suunnittelit vuonna 2002 julkaistun Jouluisia ajatuksia -albumin uudelleen julkaisua osana vaalikampanjaa, mutta viisaat ihmiset ympärilläsi estivät sinua tekemästä niin.

Tämähän on loistava idea. Valitettavasti väite ei pidä paikkaansa, mutta ajatus lisäpainoksen tekemisestä on harkinnan arvoinen, mutta voi olla että emme ehdi enää näihin vaaleihin.

Apu pyysi kaikkia presidenttiehdokkaita vastaamaan kohtuuttomiin väitteisiin. Ehdokkaista Sari Essayah kieltäytyi haastattelusta eikä Harry Harkimo vastannut haastattelupyyntöön. Muiden ehdokkaiden haastattelut ja muut vaaliaiheiset jutut voit lukea täältä.

Jutta Urpilainen, 48

  • SDP:n presidenttiehdokas.
  • EU:n komissaari 2019–2024 vastuualueenaan EU:n kansainväliset kumppanuudet.
  • Kansanedustaja 2003–2019.
  • SDP:n puheenjohtaja 2008–2014. Valtiovarainministeri 2011–2014. Oli näissä tehtävissä ensimmäinen nainen Suomessa, kuten myös Kokkolan kaupunginvaltuuston puheenjohtajana (2015–2016).
  • Naimisissa ulkoasiainministeriössä työskentelevän Juha Mustosen kanssa. Heillä kaksi Kolumbiasta adoptoitua lasta.
  • Toiminut ennen poliittista uraansa luokanopettajana.
  • Koulukseltaan kasvatustieteiden maisteri. Opiskellut nuorena musiikkia ja tanssia Keski-Pohjanmaan konservatoriossa.
  • Kielitaito: suomi (äidinkieli), englanti (työkieli viimeiset neljä vuotta), ruotsi ja saksa (eivät aktiivisia viime vuosina) sekä ranskan alkeet.
  • Harrastaa musiikkia ja liikuntaa.

Seuraa Apu360:n WhatsApp-kanavaa

Koska jokaisella tarinalla on merkitystä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt