Image

"Juonenkäänne on kaikkien aikojen hienoimpia. Tämän omaanin spoilaamisesta pitäisi joutua linnaan."



"Juonenkäänne on kaikkien aikojen hienoimpia. Tämän omaanin spoilaamisesta pitäisi joutua linnaan."

Syksyn paras juonenkäänne
Teksti Miina Supinen

Pelko pois, Miina Supinen ei paljasta Karen Joy Fowler in temppua.

Karen Joy Fowlerin uusi romaani Olimme ihan suunniltamme vaikuttaa alkuun kivalta, mutta yhdentekevältä tarinalta. Onhan näitä jo nähty, hauskoja, sydämeenkäypiä perhetarinoita.

Tarina seuraa kalifornialaista, yliopistossa opiskelevaa Rosemarya, jonka lapsuuskodin kaapeissa kolisee luurankoja. Rosemary tuntee outoa erillisyyttä toisista ihmisistä, hänen sisarussuhteensa ovat sekavia ja vanhempansa murtuneita. Hän kiinnostuu villistä draamaopiskelijasta, joka hajottaa astioita yliopiston ruokalassa ja päätyy tämän kanssa putkaan.

Kiinnostavaa tarinointia, mutta ei nyt mitään niin ihmeellistä. Kirja on hyvin vähällä jäädä minulta kesken.

Mutta sitten päästään sivulle 77.

Sitten… Sori, mutta en voi kertoa.

Jos luette itse, ymmärrätte hyvin ja kiitätte minua vaiteliaisuudestani. Juonenkäänne on kaikkien aikojen hienoimpia, eleganteimpia ja yllättävimpiä. Tämän romaanin spoilaamisesta pitäisi joutua linnaan.

Kun ”se juttu” on paljastunut, Olimme ihan suunniltamme muuttuu kertalaakista hyvin painokkaaksi. Näppärä pikku tarina muuttuu syvälliseksi puheenvuoroksi ihmisyyden perimmäisesta olemuksesta, moraalista, syyllisyydestä, menetyksestä ja oikeudenmukaisuudesta. Lukukokemus on vähän kuin kurkkisi rapussa avaimenreiästä ja joku avaisi oven, ei eteiseen vaan vaikkapa eläintarhaan.

Superkoukku on aiheuttanut melkoista päänvaivaa kirjan markkinoinnille ja kirjallisuuskriitikoille. Olimme ihan suunniltamme oli viime vuonna Man Booker -palkinnon ehdokas ja myyntimenestys, joten siitä on kirjoitettu monet lehtijutut ja blogimerkinnät. Karen Joy Fowler karttaa juonipaljastelua haastatteluissa, mutta joutuu vihjailemaan siitä melko raskaasti, koska muuten teoksesta on lähes mahdoton puhua. Useimmat blogiarviot tyytyvät toteamaan, että kirja kannattaa vain lukea itse. Guardianin kriitikko Liz Jensen ratkaisi asian siekailematta ja ilmoitti, että ei ole mitään keinoa kirjoittaa kritiikkiä paljastamatta ”sitä  juttua” – ja sitten paljasti sen. Tämän jälkeen Jensen sai osakseen syvää paheksuntaa blogosfäärin kirjaihmisiltä.

Olimme ihan suunniltamme oli minulle harvinainen ja hämmästyttävä lukukokemus, koska en ole yleensä kovin kiinnostunut juonista ja niiden polveluista enkä osannut odottaa mitään yllätystä. Juoni on minusta yleensä se vähiten kiinnostava seikka hyvässä romaanissa. Kirjat jäävät mieleeni tunnelman, kielen, henkilöiden tai yksittäisten kohtausten vuoksi. Usein tarinavetoisten romaanien eteneminen on niin ennalta-arvattavaa, ettei niistä edes varsinaisesti ylläty. Vakavamielisessä korkeakirjallisuudessa juonenkäänteet tuppaavat olemaan niin viipyileviä, että niitä ei oikein edes huomaa, eikä niiden ennakolta tietäminen vie tehoja.

Tiedän monia ihmisiä, jotka raivostuvat kaikenlaisesta spoilaamisesta. He kieltäytyvät avaamasta nettiä, kunnes ehtivät katsoa Game of Thronesin uuden jakson. He juoksevat lempikirjailjoidensa uusien teosten kanssa kotiin ja pysyvät siellä, kunnes viimeinenkin sivu on luettu. Hyvätapaisissa nettikeskusteluissa käytetään spoiler alert -ilmoituksia tai paljastuskohta merkitään harmaalla palkilla, jonka saa halutessaan klikattua pois tekstin päältä.

Vähitellen suosituista tarinoista tulee niin tunnettuja, että juonet muuttuvat yleiseksi tiedoksi. Ei liene enää spoilaamista sanoa, että Elizabeth Bennet ja Darcy menevät naimisiin ja Darth Vader on Luken isä. Kenties jonakin päivänä kaikki tietävät, että Olimme ihan suunniltamme kertoo siitä, mistä se kertoo. Vielä nyt on reiluinta olla hiljaa.

Mutta entäs jos joku ilkimys on mennyt jo paljastamaan juonen? Kannattaako Fowlerin romaania sitten edes lukea? Kannattaa. Olimme ihan suunniltamme toimii joka tapauksessa. Kieli on eloisaa, henkilöt ovat sympaattisia ja koskettavia ja teos onnistuu sanomaan uutta ajankohtaisista aiheista. Mutta kieltämättä jotakin katoaa. Sivun 77 kauhistuksen, hämmästyksen ja ilon sekainen yllätys on vertaansa vailla. Joten menkää nyt vauhdilla lukemaan, kun vielä ehditte. ■

Julkaistu: 6.10.2015