Diivana ei päästä muodin huipulle – Savonlinnassa toriparlamentin ukotkin tietävät muotisuunnittelija Jukka Rintalan
Muotisuunnittelija Jukka Rintala ei ole voinut luoda uraansa norsunluutornista. Välillä on pitänyt jalkautua Savonlinnaan torimyyjäksikin.
Opel Kadett oli täynnä ihmisiä ja eläimiä. Auton katto oli täynnä tavaraa. Ensimmäinen huuto kuului jo Helsingin Uudenmaankadulla. Se tuli tutulta, joka ihmetteli, mihin muotisuunnittelija Jukka Rintala ja hänen kumppaninsa Matti Vaskelainen olivat tällaisessa lastissa menossa.
Vaskelainen huusi, että Lappiin, vaikka se ei pitänyt paikkansa. Suunta oli sinä kesäisenä lauantaina vuonna 1989 kohti Savonlinnaa.
Auton lastina oli kaksikon lisäksi kaksi heidän kaveriaan, kaksi japaninpystykorvaa, kahdeksan tavara-arkun verran vaatteita myytäväksi ja Anttilasta ostettuja aurinkovarjoja toriteltaksi.
Tie kohti Savonlinnaa eteni kuutostietä pitkin. Parikkalassa autokunta pysähtyi vielä paikalliseen tanssidiskoonkin. Savonlinnaan he saapuivat myöhään illalla. Huone oli varattu kesähotelli Malakiaksesta.
– Olisi saatu hengähtää hetki, mutta kun avasimme huoneen oven, niin siellä ei ollut yhtään huonekalua. Onneksi meillä oli mukana yksi viinipullo, Rintala hymähtää.
– Kumottiin se viinipullo ja tultiin Savonlinnan torille sunnuntaiaamuna.
Matkasta on saanut hauskoja tarinoita kerrottavaksi, viinistä ja vapaudesta, mutta kaiken takana oli silloinkin työ. Rintala oli vajaa nelikymppinen. Ura muotisuunnittelijana oli jo siinä kohtaa edennyt mallikkaasti, mutta lama oli puskemassa päälle.
Kun Helsinki oli juhannuksena autioitunut täysin, oli Rintalan ja Vaskelaisen ystävä heittänyt, että menkää myyntireissulle Savonlinnaan, siellä on Oopperajuhlat – ja Oopperajuhlien myötä paikalla Helsinginkin sosiaalista kermaa.
Rintalan Helsingin Tarkk’ampujankadun studio ja pikkumyymälä oli pakattu mukaan jokaista nippeliä ja nappelia myöten. Sunnuntaiaamuna he sitten pystyttivät kojunsa varaamalleen paikalle Savonlinnan torilla. Ja kauppa kävi kuin häkä.
– Saimme 13 000 markkaa ensimmäisenä päivänä, Rintala kertoo.
”Tiesi, että kaikki ei pyöri pelkästään muiden tekemänä ja muiden ehdoilla.”
Raha ei kuitenkaan ole Rintalan mukaan tarinan ydin. Savonlinnan kesästä tuli yksi hänen elämänsä käännekohdista toisenlaisista syistä. Rintala oli suunnitellut paljon teollisia mallistoja, joiden myynnistä vastasivat suuret myyntimiehet. Rintala ei ollut suunnittelijana päässyt siinä ketjussa lähelle asiakasta, mutta Savonlinnan torilla hän näki, että osaa itsekin myydä.
– Se oli sellainen henkinen oppiraha. Sen jälkeen minua ei ole oikeastaan ujostuttanut esitellä ja myydä erilaisia asioita, Rintala sanoo.
– Se oli aika kiva oppi. Tiesi, että kaikki ei pyöri pelkästään muiden tekemänä ja muiden ehdoilla.
Rintalan ja Vaskelaisen matka jatkui Savonlinnasta Espanjan Ibizalle, mutta he tekivät vielä sinäkin kesänä paluun oopperakaupunkiin. Torimyynti jatkui myös seuraavina kesinä – ja niitä kesiä seurasi lamasta huolimatta sellaisia merkittäviä vaiheita Rintalan uralla, mistä häntä nykypäivänäkin muistetaan.
Kirsti Paakkanen osti Marimekon vuonna 1991. Seurasi pitkä yhteistyö Rintalan kanssa. Paakkanen halusi olla nostamassa suomalaista designia esiin, kun aiempina vuosikymmeniä ei itse suunnittelijoista ollut pidetty meteliä.
– Hän otti suunnittelijoiden nimet tuotteiden taakse, Rintala kertoo.
Rintalan nimi on tuttu myös monista muista klassista suomalaisbrändeistä, kuten Aarikasta, Nansosta ja Karhu-Titanista.1990-luvun puolivälissä alkoi rakentua myös Rintalan rooli suomalaisten epävirallisen virallisena Linnan juhlien puvustajana.
”Samalla alvinumerolla on menty monet mutkat ja monet ajat.”
Ensi vuonna tulee jo 50 vuotta täyteen siitä, kun nyt 73-vuotias Rintala valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta ja aloitti siitä suoraan työuransa Friitalalla. Rintalan oma yritys Jukka Rintala Oy on sekin täyttänyt tänä vuonna jo 40 vuotta. Se on pitkä aika ailahtelevalla alalla.
– Samalla alvinumerolla on menty monet mutkat ja monet ajat, Rintala sanoo.
Mittavan uran takaa löytyy oppeja, totta kai. Paljonkin. Reitti porilaisen duunariperheen pojasta palkituksi juhla-asujen mestariksi ei ole ilmiselvin.
Mutta onko maksettavaksi tullut huomattavia oppirahoja? Ei ainakaan käsitteen klassisessa merkityksessä, johon saattaisi yhdistyä draamaa, virheitä, epäonnistumisia, selkeitä vaikeuksia tai kaltoinkohtelua.
– Ei minulla mitään negatiivista ole. Ei minulla ole jäänyt kauheasti sellaisia mieleen. Meillä on usein ollut, että nyt tehdään tätä näin ja sitten siirrytään seuraavaan, hän sanoo.
Työssä näkyy päälle Jukka Rintalan nimi, mutta hän puhuu työelämästään paljon monikossa, sisältäen siis myös Matti Vaskelaisen. Visualisti Vaskelainen on Rintalan elämänkumppani ja työpari, joka on ollut tärkeä voima näyttelyiden ja muotinäytösten takana.
”Minussa on kyllä sitä puuseppä-Viljoa. Lyön nyrkin pöytään, jos sellaista tarvitaan, tai sanon suoraan.”
Rintalan oma ajattelutapa ei siis korosta draamaa. Vaatteissa on ollut näyttävyyttä, persoonassa ja puheissa ei. Rintala on ollut hahmona hillitty. Etäinenkin. Sellaisena hän on valinnut tarinaansa kertoa. Viitteet porilaislapsuuteenkin ovat vaivihkaisia.
– Minussa on kyllä sitä puuseppä-Viljoa. Lyön nyrkin pöytään, jos sellaista tarvitaan, tai sanon suoraan, hän kertoo viitaten isoisäänsä.
Kaava on kuitenkin ollut Rintalalle selvä. Ahkera pitää olla. Hyvin tehty työ on johtanut seuraaviin töihin. Eniten hän on ylpeä juuri uransa kokonaisuudesta, monimuotoisuudesta ja pitkäkestoisuudesta. Maalaukset ovat pukujen ohella olleet yhtä lailla merkittävä osa Rintalan tuotantoa.
”Pitää arvostaa kaikkia. Jokaista ihmistä, jokaista asiakasta.”
Helsinki on ollut Rintalan uran pääkaupunki, mutta kesät ovat kuluneet Savonlinnan kesäisessä kulttuurimiljöössä, nyt jo 36 vuoden ajan. Tie on edennyt torimyynnistä näyttelyihin ja näytöksiin. Tänä kesänä Rintalalla on ollut Savonlinnassa kaksi omaa näyttelyä, joista toinen toimii samalla myymälänä.
Savonlinnaan on Rintalalle ja Vaskelaiselle muodostunut vuosien varrella paljon ystävyys- ja kaveruussuhteita. Aikaisin aamusta heräilevä ja jo puoli seitsemältä torille kahville suuntaava Rintala tuntee toriparlamentin ukotkin.
Mielikuva on Rintalan mukaan usein virheellisesti se, että vaatesuunnittelija piirtelee jossain norsunluutornissa mekkoja. Suomessa sellainen ei toimisi. Diivakaan ei saa olla, jos haluaa luoda pitkäkestoisen uran.
Rintala on tänäkin kesänä viettänyt pitkiä päiviä liiketiloissaan kohdaten asiakkaita ja jutellen töistään kuin kesällä 1989 konsanaan.
– Pitää arvostaa kaikkia. Jokaista ihmistä, jokaista asiakasta. On se sitten vuorineuvos tai joku tavallinen ihminen, tavallinen eläkeläinen. Kaikki ovat ihan samanlaisia, Rintala sanoo.
– Sen kautta on ehkä tullut sellainen, että palvelee kaikkia ihan tasavertaisesti. Jokaiselle pitää sanoa päivää.
Jukan opit
Yksin ei pärjää
Meillä on ollut alusta lähtien mukana positiivinen tietoisuus siitä, että emme yksin pysty tekemään mitään. Olemme aina tarvinneet verkostoa. Ystäviä, tekijöitä, kaikkia mahdollisia ihmisiä.
Tee asiat hyvin
Olen oppinut, että kun tekee mahdollisimman hyvin kaiken, mitä tekee, niin se johtaa aina seuraavaan asiaan. Edellinen työni on kantanut aina uuteen. Jos olisi tehnyt jonkun asian huonosti, se ei olisi ehkä enää vienyt seuraavaan.
Kerää ideoita
Esimerkiksi ideani yhdistää näyttelyissä pukuni ja maalaukseni on vuodelta 1984, kun näin ison Yves Saint Laurentin näyttelyn New Yorkissa. Emme lähteneet kopioimaan sitä, mutta siitä syntyi visio, miten me voisimme itse toimia. Silloin ei ollut mitään vielä valmiina, vaan vaadittiin vuosikausien työntekoa, että oli riittävästi pukuja ja maalauksia, mutta idea kumpusi sieltä vuosien takaa.
