
Englantilaisessa Exeterin yliopistossa työskentelvevä fyysikko Katy Sheen kertoo leikkimielisesti ratkaisseensa Joulupukin arvoituksen. Hänen mukaansa Albert Einsteinin julkaisema suhteellisuusteoria selittää sekä Joulupukin vanhenemisen pysähtymisen että hänen kykynsä jakaa lahjat maailman kaikille lapsille yhden vuorokauden aikana.
Sheen laski, että porojen vetämän reen täytyy kiitää noin 10 miljoonan kilometrin tuntivauhtia, jos Joulupukilla on 31 tuntia aikaa suoriutua lahjaurakastaan. Maapallon aikavyöhykkeet antavat hänen vuorokauteensa ylimääräiset tunnit.
Joulupukin aika kulkee hitaammin kuin muiden
Hurja matkustusvauhti hidastaa Joulupukin aikaa ympäröivään maailmaan verrattuna. Pukin aika ikään kuin vääristyy ja kulkee paljon hitaammin kuin meidän muiden aikamme. Siksi hän ehtii kaikkialle yhden illan ja yön aikana. Tämä myös selittää, miten hän voi jakaa lahjoja vuosikymmenestä toiseen vanhenematta.
Tällainen vauhti saa suhteellisuusteorian mukaan Joulupukin kutistumaan eli hän ohenee siinä suunnassa minne on matkalla. Näin Pukki mahtuu viemään lahjoja myös savupiipun kautta.
Pukki katoaa ihmissilmän näkyvistä
Sheenillä on selitys myös siihen, miksi emme näe pukkia poroineen lentämässä taivaalla. Kyseessä on niin sanottu doppler-ilmiö. Vauhti saa Pukin vaihtamaan väriä ensin punaisesta vihreäksi ja lopulta häviämään kokonaan ihmissilmän näkyvistä, kun hänen vapauttamansa valonsäteet hajoavat kovassa vauhdissa.
Sama ilmiö saa hälytysautojen äänet kuulostamaan korkeammalta lähestyessään, kunnes niitä ei kuule enää lainkaan.
Lähteet: The Telegraph ja University of Exeter
Päivitetty 24.12.2020 – Ilmestynyt 19.11.2019