Joulu on painekattila eroperheiden aikuisille lapsille – ihminen ei voi jakautua moneen paikkaan
Kun ihminen ei voi jakautua jouluksi moneen paikkaan, ajasta tulee rakkauden mitta, kirjoittaa Maaret Launis.
Ajattelin tasan vuosi sitten, että tämäpä hyvä hetki tavata romanttisessa mielessä kiinnostava ihminen. En ole koskaan vuoden kierron aikana yhtä kalpea ja väsynyt kuin joulukuun kynnyksellä, joten jos henkilö kiinnostuu minusta nyt, loppuvuoden voi lasketella tyytyväisenä ilman ulkonäköpaineita.
Joulun alla deittailemisessa on kyllä muutakin. Joulu on kuin kesäloma: peitto, joka laskeutuu koko maan ylle, koskipa sen viettäminen itseä tai ei. Joulun tuntevat nahoissaan myös ne, joille juhla on tavalla tai toisella vaikea. Tällaisten asioiden on hyvä tulla esiin uutta ihmistä tavatessa, jotta toinen ihminen voi osoittaa tai olla osoittamatta ymmärrystä henkilön joulusuhdetta kohtaan.
Tapasin viime joulun tienoilla nykyisen kumppanini. Kutsutaan häntä tässä vaikka Kaveriksi, koska sellaiseksi vanhemmilla sukulaisilla on yleensä tapana nimittää reittä pitkin sukuun tulleita ihmisiä. Olemme Kaverin kanssa molemmat kohtuullisen tason joulufiilistelijöitä eli jouluttajia. Koska vuosi sitten olimme Kaverin kanssa vasta tavanneet, oli selvää että emme vietä joulua yhdessä. Meillä oli omat ensisijaiset ihmisemme, ennen muuta omat pienet lapsemme.
”Isän luona Bachin jouluoratorio, äidillä perinteiset joululaulut.”
Kaveri sanoo, että joulu tekee näkyväksi sen, mihin ihminen kuuluu. Kaveri sanoo myös, että ihminen ei voi jakautua kuulumisensa suhteen. Lopulta ihminen tietää, missä ja miten haluaisi olla, kenen kanssa. Tämä näkyy meidän kohdallamme esimerkiksi niin, että erityisesti joulun alla puramme toisillemme sitä, miten irralliselta omista lapsista erossa oleminen tuntuu.
Omat vanhempani erosivat kun olin seitsemän, ja olen jakautunut siitä asti. Isän luona Bachin jouluoratorio, Hietsun hautausmaa, juhlaposliinit ja isän vaimon tekemä täydellinen italialainen punajuurikeitto. Äidillä perinteiset joululaulut, leipomisrumba, joulukorttirumba ja siskonpedit serkkutyttöjen kanssa. Eri konvehtilajitelmat, erilainen suhtautuminen vihreisiin kuuliin, pehmeiden ja kovien pakettien eri suhde joulunviettopaikasta riippuen.
Ei se niin kamalaa ole, jakautuminen itsessään, kunhan ei tunne oloaan vieraaksi. Eroperheen lapsena olen päässyt kokemaan monenlaista joulun taikaa yhden joulun sisällä, ja se on ollut ihanaa. Luultavasti vanhempien ikävöidessä lapsiaan he ovat myös enemmän läsnä sitten kun saavat nämä luokseen.
Mutta jos jouluna on tarkoitus rauhoittua ja levätä, sitä ei ole eroperheiden aikuisille perheellisille lapsille tehty helpoksi. Kun lapsenlapsia pitää käyttää neljän isovanhemman luona parin päivän sisällä, kiire realisoituu jouluraivareiksi, joulumökötykseksi tai joulukänneiksi. Tätä tapahtuu tiettävästi myös muissa kuin eroperheissä. Joulu on painekattila. Ilmankos sillä on vannoutunut mutta kaikkien jouluttajien ylivallan edessä vähän meteliä pitävä oppositionsa.
”Joulurakkaus on rakkauden pikkusieluinen ja performatiivinen, joskin pohjimmiltaan hyvää tarkoittava ilmenemismuoto.”
Kaveri on lanseerannut joulun painekattilaimaisuutta alleviivaavan joulurakkauden käsitteen. Joulurakkaus on rakkauden pikkusieluinen ja performatiivinen, joskin pohjimmiltaan hyvää tarkoittava ilmenemismuoto. Ihminen ei voi jakautua, mutta kun on pakko, ihmisten välisestä rakkaudesta tulee mitattava määre. Lahjojen ja muiden viemisten sekä yhdessä vietetyn ajan määrä ja laatu ovat joulurakkauden mittayksikköjä.
Joulurakkaus pitää sisällään kaiken sen turhamaisuuden mistä Raamatun Korinttilaiskirje varoittaa. Se kadehtii, kerskuu, käyttäytyy sopimattomasti, etsii omaa etuaan, katkeroituu ja ennen kaikkea muistelee kaikkea kärsimäänsä pahaa. Jouluna pitäisi yrittää lähimmäisenrakastaa, mutta jos siihen ei pysty, voi aina joulurakastaa.
Kaikki tämä jouluinen rakkauspuhe tekee näkyväksi myös puutteen. Se, että ihminen kuuluu johonkin, ei tarkoita, että kuuluminen olisi helppoa. Ihminen voi olla yksin ja ulkopuolinen myös omassa laumassaan. Jouluun liittyy paljon enemmän väkinäisyyttä ja oman paikan hakemista ryhmässä kuin haluamme myöntää. Silti vähän keskinkertaiseenkin laumaan kuulumisesta saa lohtua, ja jos ei saa, kannattaa joulua viettää itse valitsemassaan laumassa kuten kaverien kesken. Tai olla viettämättä.
Niin teki esimerkiksi joulua inhoava ystäväni. Hän pakkasi kassinsa jo marraskuun puolella ja lähti isänsä kanssa Portugaliin surffaamaan. Se oli todennäköisesti budjettivalinta verrattuna sukujouluun Suomessa. Voin melkein nähdä hänen joulua kohtaan kohotetun keskisormensa kohoavan Cantabrian vuorenhuippujen yli, ja sen havaitessani ikävöin anti-jouluttajaystävääni. Itse aion yrittää olla olematta passiivis-aggressiivinen joulurakas, mutta en tiedä onko se kaltaiselleni kohtuullisen tason jouluttajalle inhimillisesti mahdollista.
