Ilman internetiä kasvaneet sukupolvet pilasivat internetin – joukkopako X:stä pelastaa sosiaalisen median

Kun Donald Trump valittiin Yhdysvaltain presidentiksi ensimmäistä kertaa kahdeksan vuotta sitten, vastustuksen symboliksi nousi Women’s March, siihen asti suurin yhden päivän mielenosoitus Yhdysvalloissa.

Sittemmin ajat ovat muuttuneet. Kun Trump voitti vaalit nyt, hyvät ihmiset ovat ilmaisseet pettymystään poistumalla entistä sankemmin joukoin Trumpin kaverin Elon Muskin ostamasta Twitteristä, koska jotain on tehtävä.

Markkinointitempauksen poistumisestaan ovat tehneet myös jotkut mediat, kuten The Guardian, Dagens Nyheter ja kotimainen Long Play.

Toimihenkilötwitter on löytänyt pakopaikan ja toimistoajanvietettä lähinnä Twitterin perustajan Jack Dorseyn luomasta ”uudesta Twitteristä” eli Blueskystä. Normaaleja ihmisiä on houkutellut vulgaari ja kevyt-eroottinen seuranhakupalvelu Threads.

Lopputuloksena oikein missään päin sosiaalista mediaa ei tapahdu enää mitään järkevää – paitsi X:ssä.

Mieleeni on jäänyt edesmenneen vihreiden kansanedustajan ja suomalaisen internetkulttuurin pioneerin Jyrki Kasvin haastattelukommentti vajaan parinkymmenen vuoden takaa. (Googlella en sitä enää löytänyt.)

Muistan Kasvin kertoneen, että hänestä on kutkuttavaa riidellä verkossa nimimerkkien takaa itsensä kanssa ilman, että muut osalliset tajuavat sitä. Näin syntyy kipinää ja säpinää ja vähintään hupia, vaikkei debatti etenisikään.

Ajatukseen tiivistyy paljon siitä, mikä internetiin kiinni kasvanutta teiniä kutkutti niin: äärimmäinen vapaus ja kaaos, lupa revittää kommunikaation rajoja oikeastaan miten tahansa.

Montakaan vuotta ei mennyt, kun nimimerkki-internet muuttui oikealla nimellä käytettäväksi sosiaaliseksi mediaksi. Aikuiset saapuivat ja heidän mukanaan usko siihen, että internetin pitäisi oikeastaan olla kalustettu huone eikä digitaalinen viidakko. Tylsyys saapui.

On nimenomaan ilman internettiä kasvaneiden sukupolvien, näiden silloisten aikuisten, luoma käsitys, että internet voisi olla jotenkin kiva paikka. Koska he eivät tienneet, miten sosiaalisessa mediassa tulisi käyttäytyä, he ajattelivat, että varmaankin samalla tavalla mukavasti kuin kasvokkain.

Samalla he tekivät sosiaalisesta mediasta tekopyhyys- ja poseeraamiskilpailun, mistä huolimatta internetin parhaat tai ainakin hauskimmat asiat julkaistiin ja julkaistaan edelleen demonisten nimimerkkien takaa.

Kehityksen jonkinlainen huipentuma oli, kuinka Twitter bännäsi presidentti Donald Trumpin. Voi myös spekuloida, mikä rooli sillä ja eräillä muilla bännäyspäätöksillä oli erikoisessa tapahtumaketjussa, jonka seurauksena oligarkki Musk päätyi ostamaan koko palvelun.

Absurdia kyllä, nyt kun omasta hyvyydestään elävät konttoritylsimykset ovat poistuneet Twitteristä, palvelusta on tullut uudella tavalla relevantti.

Se on monella lailla kelvoton ja paskoontunut saitti, kuten kaikki internetissä nykyään, mutta samanaikaisesti yhä niin suuri, että sen avulla kykenee pitkästä aikaa seuraamaan, mistä maailmalla puhutaan.

Ennen kaikkea se tuntuu internetiltä: sekavalta ja mölyiseltä mutta hauskalta tietokaaokselta, jota haluaa seurata mutta turvalliselta etäisyydeltä ilman, että kokee tarvetta osallistua itse.

The Atlanticiin kirjoittava teknologiatoimittaja Ian Bogost on jo vuosien ajan julistanut samaa sosiaalisen median vastaista sanomaa. Sosiaalisen median ongelma on hänen mielestään, ettei ihmisten kuulu keskustella toistensa kanssa näin paljon eikä varsinkaan niin, että muut voivat seurata sitä.

Marraskuussa Bogost jatkoi, että pako Blueskyhin ei korjaa mitään vaan on paremminkin retkahdus pitkällä toipumisen tiellä. Hänen mukaansa palvelusta välittyy välittyy kaikki se ”huoleton vilpittömyys”, jonka pehmoiseen vilttiin internet jo kerran käärittiin.

Samaan aikaan Yhdysvalloissa laitaoikeistolaiset ovat jo lähteneet liberaalien perässä Blueskyhyn, sillä heidän politiikkansa teho pohjautuu nimenomaan sen aiheuttamaan paheksuntaan. Pian Bluesky on uusi Twitter, jos edes sitä.

Juuri siinä piilee sosiaalisen median toivo. Mitä enemmän palvelut pirstoutuvat, sitä yhdentekevämmäksi ”yhteinen” verkkoelämä muuttuu – ikään kuin ihmiset olisivat aikoihin tehneet julkisessa internetissä enää mitään muuta kuin myyneet itseään tai turhia tekemisiään.

Parhaassa tapauksessa koko sosiaalisen median aikakausi kitisee loppuaan, kuten Bogost toivoo. Toivo on ainakin heitetty.

Jos näin on, tuhansien ja tuhansien tuntien suurin oppi on ollut, että internet ja sen palvelut ovat lopulta sitä parempia, mitä vähemmän niihin tarvitsee liittää omia sosiaalisia ja kulttuurisia pääomiaan ja mitä vähemmän niissä tarvitsee esittää tai edustaa yhtään ketään.

Uusi utopia on se, ettei entisellä ole enää mitään väliä.