Joukkohauta avataan: Heli Särkkä haluaa siirtää isoisänsä jäännökset

Heli Särkän kasvoille piirtyy hymy.

Historiasta kiinnostunut, maanmittauslaitokselta rekisterisihteerin virasta eläköitynyt Särkkä on lokakuusta 1981 tehnyt sukututkimusta ja etsinyt eri asiakirjoista isoisänsä Juho Kustaa Reunasen maallisten jäännösten mahdollista sijaintipaikkaa.

Nyt on syytä hymyillä, sillä etsintä on vainajan tunnistamista ja siirtoa vaille valmis. Heli Särkkä, 67, on varma, että isoisä löytyy Heinolan Vierumäen hauta-alueelta.

– Nälkä ajoi isoisän 46-vuotiaana taistelemaan punaisten puolelle. Samassa Vierumäen taistelussa mukana ollut, silloin 18-vuotias enoni Erkki Reunanen pääsi pakenemaan Kotkaan. Asiasta tiukasti vaiennut eno suostui ennen kuolemaansa viimein kertomaan asian siskolleni Katriina Lipposelle.

Enon vierailut Vierumäen hauta-alueella Helsingistä Jyväskylään suuntautuneiden sukulaismatkojen yhteydessä saivat luonnollisesti Särkän epäilemään asiaa. Sinetin vuosikymmeniä kestänyt etsintä sai, kun Särkkä löysi Juho Reunasen nimen sotahistorian dosentti Jukka Kulomaan ja toimittaja Leena Kekkosen Heinolan taisteluista tekemästä kirjasta Heinola 1918 – Kapinan aika.

– Nyt on epäselvää vain se, kuoliko isoisä taistelussa vai teloitettiinko hänet. Kirjaan on merkitty kuolinpäiväksi 20. huhtikuuta 1918, jolloin Vierumäellä taisteltiin. Jos se todentuu, teloitus sulkeutuu pois. 

Särkän iloinen mieli selittyy myös sillä, että Itä-Suomen aluehallintovirasto (avi) myönsi marraskuun lopulla Heinolan kaupungille ja Versowood Oy:lle luvan avata mekaanisen puunjalostusyhtiön tehdasalueella puristukseen jääneet joukkohaudat.

– Pitkä odotus on päättymässä. Haluamme sisarusteni ja serkkujeni kanssa isoisämme maalliset jäännökset hänen vaimonsa, isoäitimme Aleksandran viereen Jyväskylän Vanhalle hautausmaalle.

– Mummon hautakivessä lukee jo valmiiksi Reunasen nimi.

Heli Särkkä sanoo painokkaasti, että sivistysvaltio Suomessa ei tällaisia mustia aukkoja pitäisi enää olla missään.

– Avaamisella saadaan ainakin varma selvyys siitä, kuinka monta vainajaa haudoissa on, ja koska alue on hiekkapitoinen, myös DNA-testit saattavat onnistua.

Heli Särkkä on suhteellisen vakuuttunut, että joukkohaudoista ei löydy arvokasta esineistöä. Useimmista lähteistä ja valokuvista käy hänen mukaansa ilmi, että vainajilta on otettu pois kaikki käyttökelpoinen, päällysvaatteet ja kengät mukaan lukien.

– Joukkohautojen avaaminen on meidän suvulle tärkeä, yhteinen asia. Toivon, että vainajia löytyisi mahdollisimman vähän, jotta asia selviäisi mahdollisimman pian.

Joukkohauta asvaltin alla

Joukkohauta sijaitsee nyt keskellä teollisuusaluetta, jossa toimii Suomen suurimmaksi mekaanisen puun jalostajaksi kasvanut Versowood.

Yhtiö teetti hauta-alueella vuonna 2016 maatutkamittauksen. Sen perusteella joukkohautoja on aiemmista arvioista poiketen kolme, yksi suuri ja kaksi pienempää. Suurin haudoista on jäänyt noin 2 000 neliömetrin suuruisen, Heinolan kaupungin omistaman hauta-alueen ulkopuolelle asvaltin alle. Se on Versowoodin toimitusjohtajan Ville Kopran mukaan keskeinen syy siirtoon.

– Jokaisen ihmisen maallisiin jäännöksiin pitäisi suhtautua kunnioittavasti. Vainajien oikea paikka on siunatulla kirkkomaalla.

Kopra sanoo myös, että yhtiö on valmis kustantamaan vainajien siirrot suurelta osin, koska se hyötyy siirroista. Hauta-alue sijaitsee keskellä nykyistä teollisuusaluetta.

Alustavan arvion mukaan siirtokulut nousevat satoihintuhansiin euroihin.

– Tähän olemme varautuneet. Tilanne on ollut meille kiusallinen jo pitkään. Hauta-alueelle saapuu ihmisiä, ja he hämmentyvät tehdasliikenteen määrästä. Tästä on myös tullut meille selkeä turvallisuusriski.

Versowood haluaa Kopran mukaan keskustella siirtokuluista kuitenkin vielä valtion kanssa, koska yhtiöllä ja Heinolan kaupungilla ei ollut mitään tekemistä sisällissodan aikaisten tapahtumien kanssa.

Erikoinen tilanne syntyi vuosikymmenten aikana

Versowood on Kopran mukaan valmis toteuttamaan siirrot ensi vuoden keväällä ja kesällä.

– Operaatioon on tarjolla muutamia siihen erikoistuneita yrityksiä. Talven aikana suoritamme tarjouskilpailun asiassa. Perustamme ohjausryhmän, johon tulee viranomaisten, kaupungin, Versowoodin ja siirron toteuttavan yrityksen edustajat.

Erikoinen tilanne syntyi vuosikymmenten aikana. Versowoodin edeltäjä, Vierumäen Teollisuus Oy, sai aikoinaan Heinolan maalaiskunnalta teollisuustontin, joka sijaitsee entisillä Laukkalan tilan mailla Lahden ja Heinolan välisen radan vieressä.

Mekaaniseen puunjalostukseen erikoistunut Versowood lähti voimakkaaseen kasvuun 1990-luvulla, ja teollisuushalli toisensa perään sai rakennusluvan. Lopulta sisällissodan joukkohauta-alue jäi teollisuushallien ympäröimäksi.

– Minulle tämä tilanne on tullut annettuna. Historian kehitystä on turha ruotia, sanoo Kopra.

Piispan kommentti muutti mielipiteet

Joukkohaudan uusi aika alkoi, kun Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen oli Heinolassa käymässä. Hän totesi syksyllä 2016 maatutkamittauksen jälkeen paikallisessa Itä-Häme-lehdessä, että kenenkään ihmisen maallisten jäännösten ei pitäisi sijaita asvaltin alla teollisuusalueella.

Piispan kommentti käänsi kyläläisten aiemmin nihkeät mielipiteet pääosin suotuisiksi, ja näin myös hauta-asioihin perehtynyt alueellinen yhdistys antoi tuen siirrolle.

Haudan avaamispäätös on piispa Häkkisen mielestä valmisteltu huolellisesti, mikä on erittäin tärkeää, koska asia on herkkä ja koskettaa monia sukuja ja ihmisiä. Vainajista suurin osa on kuulunut seurakuntaan, koska uskonnonvapauslaki tuli voimaan vasta 1920-luvulla.

Häkkisen mielestä on hyvä, että hautaan siunaaminen on jo toimitettu.

– Heidän ihmisarvonsa kunnioittaminen edellyttää, että järjestetään maahan kätkemisen rukoushetki, kun siirrot Heinolan seurakunnan hautausmaalle on tehty. Olen valmis osallistumaan tällaiseen toimitukseen.

Muiden seurakuntien hautausmaille siirtyvien vainajien omaisia Seppo Häkkinen opastaa ottamaan yhteyttä paikalliseen seurakuntaan, jos he haluavat järjestää vastaavanlaisen rukoushetken.

– Minulle oli yllätys, että omaisia yhä löytyi. Se osoittaa, että sata vuotta sitten tapahtunut asia koskettaa yhä syvästi monia ihmisiä. On paikallaan ottaa DNA-näytteet, jotta mahdollisimman monelle vainajalle löytyisi omainen, Häkkinen sanoo.

Siirtohakemuksella omaisten täysi tuki

Siirtolupa on AVIn ylitarkastajan Johanna Rantalan mukaan viraston historian ensimmäinen. Sisällissodan jälkeisinä vuosina joukkohautoja avattiin erilaisilla lupamenettelyillä.

Versowoodin teollisuusalueella rakennusten puristukseen jääneellä hauta-alueella makaavien vainajien siirtoluvan myöntämistä helpotti Rantalan mukaan se, että hakemus sai täyden tuen myös omaiseksi ilmoittautuneilta viideltä henkilöltä. Avi kuulutti omaisia esiin sekä Virallisessa lehdessä että Helsingin Sanomissa julkaistulla ilmoituksella.

Heinolan kaupunginarkkitehti Harri Kuivalainen on tyytyväinen asiassa syntyneeseen ratkaisuun, josta valitusoikeus on hallintolain mukaan käytännössä vain asianosaisilla eli kaupungilla, Versowoodilla ja vainajien omaisiksi ilmoittautuneilla.

Lopullisesti valitusoikeuden ratkaisee kuitenkin aina hallinto-oikeus, jos joku ulkopuolinen päättää valituksen tehdä.

Kaupunki on Kuivalaisen mukaan valmis myymään hauta-alueen Versowoodille, kun on varmistunut, että kaikki vainajat on saatu arvokkaasti ja asianmukaisesti siirrettyä.

Lisäksi kaupunki pääsee nyt viimeistelemään Versowoodin alueen asemakaavaa, joka siirtolupahakemuksen takia siirrettiin hyllylle odottamaan AVin ratkaisua.

Yhtiö puolestaan pystyy asemakaavan toteuttamisen jälkeen ja maa-alueen siirron jälkeen toteuttamaan tehdasalueen aitauksen asiaan kuuluvalla tavalla. Tällä on merkitystä myös vakuutusmaksujen arvioinnissa. Riskit pienenevät.

– Tämä on mielenkiintoinen ja varmasti myös ainutkertainen prosessi. Kaupunki voi luopua määräalasta, kun yleinen kulkutarve sille poistuu, toteaa Kuivalainen.

Heinolan seurakunnan puutarhuri Kati Metso sanoo, että vainajille pyritään löytämään paikka Heinolan hautausmaalta Äiti-lapsi-patsaan lähettyviltä. Siirtomatka olisi silloin noin 15 kilometriä.

– Lopullisesti paikka ratkeaa, kun tiedämme vainajien lukumäärän, Metso sanoo.

Sijoituskysymystä helpottaisi merkittävästi myös se, jos osa vainajista siirtyy kotiseurakuntiensa hautausmaille ja jos kaikki tuhkattaisiin.

Vierumäen taistelut 1918

Verinen historia. 20.–21.4. 1918 Heinolan Vierumäen tanner tömisi ja kuularuiskut lauloivat. Käynnissä oli yksi Suomen sisällissodan viimeisistä taisteluista. Se käytiin noin kilometrin päässä Härkälästä, Heinolan–Lahden sekä Vuolenkosken–Asikkalan maanteiden risteyksessä.

Heinolasta vetäytyneiden punaisten noin 1 000 taistelijaa kohtasivat risteykseen rinteeseen ryhmittäytyneitä valkoisten joukkoja, joita lähteiden mukaan oli kolme komppaniaa, 400–430 miestä.

Punaisilla oli suuri miesylivoima, mutta valkoisten ryhmitys ja konekivääri takasivat ylivoimaisen aseman taisteluun, joka sotahistorian dosentin Jukka Kulomaan mukaan alkoi iltapäivällä ja kesti puolilleöin saakka.

Taistelu johti illan hämärässä ja ammusten loppuessa veriseen lähikontaktiin, jossa turvauduttiin myös pistimiin ja puukkoihin.

– Valkoiset vetäytyivät onnistuneesti pois taistelusta, mikä selittää heidän vähäiset tappionsa, vain noin kymmenen kuollutta ja noin 40 haavoittunutta, sanoo Kulomaa.

Valkoisten vetäytymisen jälkeen tykeillä ja konekivääreillä varustautuneiden punaisten onnistui lopulta jatkaa matkaa itään kohti Vuolenkoskea.

Kaatuneiden määrä epäselvä

Taistelussa kaatuneiden punaisten lukumäärä on jäänyt epäselväksi. Heinolan miehittäneitä valkoisten joukkoja komentanut eversti Georg Londén laski taistelua seuranneena päivänä 208 kaatunutta punaista. Vuonna 1949 joukkohauta-alueelle pystytettyyn muistomerkkiin on kaiverrettu luvuksi 300 kaatunutta.

Muitakin arvioita on esitetty. Pienin luku on 13, ja suurin valkoisten joukkoja komentaneella kapteeni Kustaa Tapolalla. Hänen mukaansa Vierumäellä kaatui 336 punakaartilaista.

– Valkoisilla oli selkeä kirjanpito, joten heidän ilmoittamansa menetykset ovat uskottavia. Kaatuneet ja haavoittuneet evakuoitiin ja vainajat haudattiin kotiseutunsa multiin, selvittää Kulomaa.

Valkoisten puolella oli taistelijoita muun muassa Sysmästä, Joutsasta, Leivonmäeltä, Pertunmaalta ja Mäntyharjusta.

Punaisten joukot koostuivat Lahden ja Heinolan miesten lisäksi muun muassa Helsingin, Kotkan, Vehkalahden, Haminan ja Riihimäen miehistä.

Vierumäellä kaatuneet punaiset kerättiin taistelun jälkeen maanteiden varsilta ja haudattiin Laukkalankankaalle, jonka paikalliset myöhemmin nimesivät Hautapelloksi.

Mihin joukkohaudatun voi siirtää?

Hautapaikat. Ensi vuonna alkavaksi suunnitellussa siirtoprosessissa pyritään selvittämään vainajien mahdolliset omaiset sekä heidän toiveensa vainajien hautapaikoiksi. Osassa AVIlle toimitetuista kirjelmistä esitetään AVIn ylitarkastaja Johanna Rantalan mukaan toive siirtää vainaja sukuhautaan.

– Myös haudattujen vainajien muiston kunnioittamiseen liittyvät pieteettisyyt puoltavat siirtoluvan myöntämistä ottaen huomioon hautojen nykyinen sijainti keskellä teollisuusaluetta.

Avin mukaan vainajien siirto on hoidettava hienotunteisesti, arvokkaasti ja vainajia kunnioittavalla tavalla. Ennen varsinaisen tutkimussuunnitelman ja siirtosuunnitelman laatimista on selvitettävä ja varmistettava hautausten sijainnit arkeologisella prospektoinnilla ja koekaivauksilla.

Vainajat on pyrittävä tunnistamaan sekä selvittämään heidän mahdolliset elossa olevat omaisensa tarvittaessa DNA-testein. Lisäksi on varattava mahdollisille omaisille tilaisuus vaikuttaa vainajan hautapaikkaan.

Osa voi olla kuollut tauteihin

Vainajilla voi olla mukanaan esineistöä, jonka perusteella henkilöllisyys voidaan todentaa. Vainajalle kuuluva esineistö tulee dokumentoinnin jälkeen sijoittaa kyseisen vainajan mukana uuteen hautaan.

Kunkin vainajan kuolinsyy tulee AVIn mukaan pyrkiä selvittämään pintapuolisella tarkastelulla sekä näytteidenotolla.

Näytteidenotto ja niiden analysointi on tilattava niihin erikoistuneelta taholta, ja näytteiden myöhemmästä säilytyksestä on sovittava.

– Osa haudatuista on perimätiedon mukaan kuollut myös tauteihin, mikä tulee huomioida kaivajien työturvallisuudessa. Kaivausalueelle pääsy tulee tarvittaessa estää sekä mahdolliseen kaivausalueen vartiointiin on syytä varautua, korostaa Rantala.

Hautaustoimilain mukaan haudattu ruumis tai tuhka saadaan erityisen painavista syistä AVIn luvalla siirtää toiseen hautaan. Haudatun ruumiin siirtämiseen tarvittavasta terveydensuojeluviranomaisen luvasta säädetään erikseen.

Erityisen painavat syyt siirtoon voivat Rantalan mukaan liittyä lähinnä siihen, että vainajaa ei ole jostain syystä voitu alun perin haudata paikkaan, joka vastaa hänen ja hänen omaistensa tahtoa.

– Periaatteessa kysymykseen voivat tulla poikkeuksellisen painavat terveydensuojeluun tai maankäyttöön liittyvät syyt. Viime kädessä erityisen painavien syiden arviointi edellyttää kuitenkin tapauskohtaista kokonaisharkintaa, Rantala sanoo.

Ulkopuolinen taho päätti paikan

AVIn näkemyksen mukaan Vierumäen vainajat on haudattu kyseessä olevaan paikkaan olosuhteista johtuen.

Aluehallintovirasto yhtyy Heinolan seurakunnan näkemykseen siitä, että sodan lopputulos pitkälti määritteli, miten punaisten vainajien leposijat muotoutuivat.

Selvityksistä ilmenee, että kyseinen hauta-alue on syntynyt tarkoituksellisesti Vierumäen taistelupaikalle muutama päivä taistelujen päätyttyä.

Kuitenkaan vainajat itse tai heidän omaisensa eivät ole voineet vaikuttaa hautapaikan sijaintiin, vaan päätöksen paikasta on tehnyt heihin nähden ulkopuolinen taho.

Mahdollisuutta vainajien kuljettamiseen kotipaikkakunnalle ei ollut.