Apu

Jörn Donner ja Perkeleen paluu

1


Jörn Donner ja Perkeleen paluu

Jörn Donner tekee uuden version klassikkodokumentistaan Perkele! Kuvia Suomesta. Siihen hän tarvitsee myös sinun apuasi.
Teksti Tuomas Marjamäki
Kuvat Kirsi Tuura

Tyhjenevä maaseutu, Ruotsiin pakeneva työväki, 600 markan kuukausipalkka, köyhyys, liika viina, prostituutio ja ahdasmielisyys...

Jos luulit, että ennen oli paremmin, vuonna 1971 valmistunut elokuva Perkele! Kuvia Suomesta karistaa kullat muistoista. Kokeileva dokumentti hätkähdytti aikoinaan ja tekee sen edelleen, vaikka sitten YouTubesta katsottuna.

Elokuvasta vastasi Jörn Donner, joka oli vuonna 1967 julkaissut suomalaista yhteiskuntaa kuvanneen Uuden maammekirjan. Muutamaa vuotta myöhemmin hän ajatteli toistaa saman elokuvan muodossa.

– Taustalla oli epätoivo. Minä itse ja tuotantoyhtiöni olimme aika lailla nollilla. Mikä olisi ollut halvempaa kuin tehdä jonkinnäköinen dokumentti? Jörn Donner hymähtää.

Teos ei nostanut Donneria ahdingosta. Se joutui sensuurin hampaisiin, ei tuottanut juuri mitään, kriitikot teilasivat sen ja Donnerin silloinen tuotantoyhtiö ajautui uudelleen kriisiin. Elokuvan ikoninen arvo on tunnustettu vasta myöhemmin.

Mutta nyt Perkele tekee paluun. Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuonna Donner päivittää kertomuksensa nyky-Suomeen työnimellä Perkele! Kuvia Suomesta 2.

– Tarkoitus ei ole kopioida vanhaa. Tästä tulee jotain aivan muuta, Donner lupaa.

Edellistä episodia kuvattiin ympäri Suomea, ja kameran eteen marssitettiin hyvin erilaisia ihmisiä kertomaan elämästään ja ajatuksistaan. Enimmäkseen elokuva oli spontaani eikä sillä ollut tarkkaa käsikirjoitusta.

– Tosin satuin tuntemaan pinnallisesti ulkoministeri Väinö Leskisen. Soitin hänelle ministeriöön ja pyysin tulemaan ulos Ritarikadulle, jossa teimme haastattelun. Muuten suurin osa oli improvisointia.

Alun perin tarkoituksena oli kuvata elokuva yhden ainoan päivän aikana, eduskuntavaalipäivänä 16. maaliskuuta 1970. Siihen resurssit eivät riittäneet. Vaaleja kuitenkin seurattiin, ja Donner haastatteli esimerkiksi vastavalittua kansanedustajaa Pertti Salolaista, jonka pitkä poliittinen ura alkoi tuona päivänä.

– Olen sopinut Salolaisen kanssa, että uusimme nyt haastattelun.

Vuoden 1970 Perkeleessä 16-vuotias torniolaistyttö suunnitteli lähtevänsä kiertämään maailmaa liftaten. Omaisuutta hänellä oli vain yhden nallekarhun verran.

Tänä vuonna Donner löysi saman, aikuiseksi varttuneen naisen Isosta-Britanniasta ja tapasi hänet uusintahaastattelun merkeissä.

Perkele! Kuvia Suomesta kohautti rohkeilla seksikohtauksillaan. Jatko-osan suhteen sellaisia ei tarvitse odottaa tai pelätä.

– Vanhan elokuvan pornoileva leima häiritsee minua, vaikka en kohtauksia häpeäkään. Niillä voitiin luoda sensaatiota ja rikkoa tabuja, mutta pyrimme silti välttämään niitä. Olen siinä iässä, etten viitsi sellaisia harrastaa.

Myös uudessa Perkeleessä tärkeä osansa on musiikilla. Ensimmäiseen Donner kirjoitti laulujen sanat, jotka Jarkko Laine riimitteli ja M. A. Numminen sävelsi. Kantaaottavia lauluja esittivät Numminen, Rauli Badding Somerjoki ja Arja Saijonmaa. Muutamat näistä tehdään nyt uudelleen Pedro Hietasen sovitusten ja uuden laulajakaartin voimin.

Donner ei epäröi ottaa kantaa nykyisen Suomen asioihin, vaikka ei halua tuputtaa ajatuksiaan kenellekään.

– Vuonna 1970 maa oli huomattavasti köyhempi kuin nyt. Nykyään kauhistellaan kuinka kansantalous on kriisissä, on nuorisotyöttömyyttä ja maahanmuutto-ongelmia. Eiväthän nämä ole mitään verrattuina sen ajan ongelmiin. Väestön enemmistö elää hyvin. Aineellinen elintaso on noussut erittäin paljon: ihmisillä on astianpesukoneet, televisiot, kännykät ja kesämökit. Ulkomaanmatkoja tehdään Thaimaahan, Kanarialle ja Tallinnaan viinanhakuun. Ennen maaseudulla sai odottaa bussia, joka tuli pari kertaa päivässä.

1970-luvulla yksi ongelmista oli maastamuutto, ja sitä Jörn Donner pitää ongelmana edelleen.

– Meiltä Suomesta muuttaa koulutettua ja muutakin väkeä ulkomaille. Tämä on minusta huolenaihe. Maahanmuutto ei minusta ole ongelma ollenkaan, päinvastoin. Sitä ei vain tahdota ymmärtää, että maahanmuuton kautta saisimme tänne työtätekeviä nuoria ihmisiä.

Donner kuitenkin huomauttaa, ettei Perkele 2 ole käyntikortti muuttoa Suomeen suunnitteleville tai muutenkaan ulkomaalaisille.

– Se on suomalaisten tekemä elokuva suomalaisille.

Osan haastatteluista tekee toimittaja Maria Veitola, Donner itsekin useita. Näiden lisäksi hänen päähänsä on pälkähtänyt myös toisenlainen, varsin nykyaikainen tapa tehdä dokumenttielokuvaa. Selfie-aikakauden idea.

– Kansainvälisen esimerkin mukaan haluaisin siihen videosarjan, jossa ihmiset itse kuvaisivat itseään. He kertoisivat, mitä mieltä ovat elämästään ja Suomesta, mikä heitä ärsyttää ja mikä tuo onnea. Jokainen saa tietysti vastata omalla tavallaan ja reagoida tyylillään.

Apu-lehti on mukana keruu-urakassa. Lehden verkkosivujen kautta on mahdollista lähettää omia pariminuuttisia videoitaan, jotka Donner työryhmineen lupaa käydä läpi.

– En halua kahlita kenenkään ajatuksia. Jos joku kysyy minulta, mikä on elokuvan skenaario ja miltä se tulee näyttämään, vastaan ettei ole aavistustakaan. Kaikki selviää vasta leikkauspöydässä.

Ensimmäisestä Perkeleestä on vierähtänyt 45 vuotta, ja saman verran on ikääntynyt myös Jörn Donner.

– Vanheneminen on tosiasia, samoin se, että kuolema on vähän lähempänä, Donner toteaa.

Hän haluaa ikänsä näkyvän elokuvassa, ja siksi kamerat kävivät myös silloin, kun Donnerille tehtiin viime huhtikuussa sydänleikkaus Meilahden sairaalassa. Keinotekoinen aorttaläppä työnnettiin katetrin avulla nivusten kautta paikoilleen.

– Olen kuvissa puolikuolleen näköinen, mutta äskettäin sain hyvän välitodistuksen.

Kolmesenttisessä, härän sydänpussista leikatussa läpässä on kolmesataa mikroskoopin alla tehtyä ommelta. Hintaa varaosalle kertyi parikymmentä tuhatta euroa. Muutama vuosi sitten moinen operaatio ei ollut mahdollinen, 1970-luvulla sellaisesta ei osattu edes unelmoida.

Leikkauksen jälkeisenä kesänä Jörn Donner sohaisi muurahaispesään ja ihmetteli Helsingin Sanomissa julkaistussa kirjoituksessa, kannattaako vanhoja ihmisiä pitää väenväkisin hengissä sen sijaan, että heidät ”jätettäisiin tapettaviksi”.

– Palautetta tuli melkoisesti. Jotkut tulkitsivat kirjoitukseni niin, että vanhemman ihmisen elämä motivoidaan vain sillä, että hän tekee työtä. Kyllä minä suon eläkeläiseten pelaavan golfia, kuntoilevan tai tekevän mitä tahansa muuta. Ei vanhuksen ole pakko tehdä mitään hyödyllistä. Itseni kohdalla ajattelen toisin. Kirjoitan ja teen muita töitä – ja siksi elän, Donner sanoo ja arvelee palaavansa aiheeseen vielä joskus jossain muussa muodossa.

Sitä ennen, Perkele 2 -elokuvan valmistumisen jälkeen, 83-vuotias Jörn Donner kirjoittaa loppuun keskeneräisen romaanin, jonka aineisto lepää hänen työpöydällään siistissä pinossa, värillisin muistilapuin merkittynä.

Katso täältä ohjeet oman videon lähettämiseksi!

Julkaistu: 6.10.2016