Jorma Wiitakorpi roikkui löysässä hirressä yli seitsemän vuotta: "Vieläkin on ihmisiä, jotka ajattelevat, että roistohan se Jorma oli"
Julkisia oikeudenkäyntejä seuranneet kohut ja mediamylläkät ovat tuhonneet monen maineen, vaikka oikeusasteet toteaisivat ihmisen syyttömäksi. Miten pitkiä oikeudenkäyntejä saataisiin kohtuullistettua? Miten ihminen voi päästä löysästä hirrestä? Patrian ex-toimitusjohtaja Jorma Wiitakorpi menetti maineensa yli seitsemän vuoden oikeusprosessissa.
Lokakuun lopussa lahjussyytteistä vapautui HOK-Elannon entinen kiinteistöjohtaja Jari Leivo. Häntä koskeva esitutkinta ja oikeudenkäynti käräjäoikeudessa kestivät yli seitsemän vuotta. Valtio tuomittiin maksamaan pitkästä oikeusprosessista kertyneitä oikeudenkäyntikuluja yli 2,3 miljoonaa euroa.
Käräjäoikeuden tuomio ei ole lainvoimainen, ja jutun käsittely jatkuu todennäköisesti hovioikeudessa.
Suomalainen oikeusjärjestelmä on roikottanut muitakin kansalaisia julkisessa löysässä hirressä vuosikausia.
Historiasta muistetaan muun muassa diplomaatti Alpo Rusin pitkittynyt ja vääräksi osoittautunut vakoiluepäily sekä vuonna 2011 julkisuuteen tulleet AKT:n entisen puheenjohtajan Timo Rädyn ja Hilkka Ahteen työpaikkakiusaamis- ja työsyrjintäkiistat. Niistä ensimmäinen päättyi korkeimmassa oikeudessa Rädyn sakkoihin vuonna 2016. Jälkimmäistä syytettä korkein oikeus käsitteli vuonna 2018 ja tuomitsi Rädyn sakkoihin myös syrjinnästä.
Anneli Auerin ja Jari Aarnion esitutkinta- ja oikeusprosessien kesto hakee vertaistaan. Ulvilalainen perheenäiti Auer joutui epäillyksi vuonna 2009 kolme vuotta aiemmin tapahtuneesta miehensä murhasta. Vaasan hovioikeus totesi hänet syyttömäksi murhaan vuonna 2015. Hän sai silti seksuaalirikoksista seitsemän ja puolen vuoden tuomion Turun hovioikeudesta 2013.
Helsingin huumepoliisin päällikköä Jari Aarniota koskevat ensimmäiset rikosepäilyt tulivat esille vuonna 2007, mutta syytteet virkavelvollisuuden rikkomisesta hylättiin pari vuotta myöhemmin.
Vuonna 2013 alkoi Aarniota koskevan moniulotteisen rikosvyyhdin tutkinta, jota käsiteltiin oikeudessa osissa. Niistä viimeisen tuomionsa Aarnio sai Helsingin hovioikeudesta kesäkuussa 2019. Hänestä on parhaillaan menossa murhatutkinta.
Syytönkin saattaa joutua vankilaan
Vieläkin on ihmisiä, jotka ajattelevat, että roistohan se Jorma oli, hymähtää lahjussyytteistä muutama vuosi sitten kokonaan vapautunut Jorma Wiitakorpi.
Puolustusteknologiaa kehittävän Patrian toimitusjohtajana työskennellyt Wiitakorpi joutui poliisin kuulusteluihin ja viikonlopuksi poliisivankilaan kesällä 2008. Saman vuoden marraskuussa hän joutui vielä uudestaan kahdeksi viikoksi tutkintavankeuteen. Wiitakorpea epäiltiin lahjuksen antamisesta Patrian kaupoissa Sloveniassa.
– Vankilassa minulla sai olla mukana radio, kynä ja paperia. Sain lukea lehtiä, joista oli leikelty tietyt uutiset pois. Ulkoilua oli neljäkymmentä minuuttia päivässä viisi kertaa viiden metrin kokoisessa häkissä.
Wiitakorven yli seitsemän vuotta kestänyt esitutkinta- ja oikeusprosessi päättyi käräjä- ja hovioikeuden käsittelyjen jälkeen vasta kesäkuussa 2015. Molemmat oikeusasteet totesivat Wiitakorven syyttömäksi mieheksi, mutta mainettaan hän ei saanut enää kokonaan takaisin.
Patrian lahjustutkinnassa prosessi hidastui, kun muun muassa pankkitilejä tutkittiin useassa maassa. Syytteiden Kroatian-haarassa kaksi entistä Patrian johtajaa tuomittiin törkeästä lahjuksen antamisesta ehdollisiin vankeusrangaistuksiin, mutta syytteet kaatuivat hovioikeudessa.
Hovioikeus katsoi lisäksi, että esitutkintavaiheessa oikeudenkäynti oli viivästynyt kaksi vuotta Suomen valtion vastuulle jäävästä syystä.
– Talousrikosjuttujen käsittelyn viivästyminen on enemmän sääntö kuin poikkeus etenkin silloin, kun pitää selvittää yhteyksiä ulkomaille. Kansainvälisessä yhteistyössä olisi varmasti vielä parantamista, arvioi rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen Itä-Suomen yliopistosta.
Slovenian-haarassa syytettynä ollut Jorma Wiitakorpi sai oikeudessa korvauksia
3 500 euroa ja niin sanottua koppikorvausta vankila-ajastaan 3 000 euroa. Korvaukset eivät hänen mielestään ole missään suhteessa menetettyyn aikaan, työmahdollisuuksiin ja maineeseen.
Prosessissa on tehostamisen varaa
Wiitakorpi miettii, missä menee kohtuullisuuden raja loputtomassa tutkinnassa, kun mitään ei löydy. Hän saa tukea ajatuksilleen: professori Tolvasenkin mielestä monia talousrikoksia tutkitaan liian pitkälle.
– Tässä Wiitakorven kritiikki osuu kyllä maaliinsa. Pitäisi rajata juttuja ja katsoa, mikä on olennaista. Jos esimerkiksi vakavan rikoksen kylkeen lisätään paljon tutkittavia rikoksia, joilla ei olisi tuomioon merkittävää vaikutusta, se on minusta turhaa, Tolvanen sanoo.
Tolvasen mukaan isojen juttujen kestossa ei ole kyse siitä, että tutkintaan ei olisi riittävästi voimavaroja.
– Mammuttijutut pystytään kyllä hoitamaan ja niihin pystytään ohjaamaan voimavaroja, mutta resurssipula kohdistuu tavanomaisiin rikosjuttuihin.
Tolvasen mielestä pitkiksi venyviä tutkintoja jouduttaisi, jos koko prosessi ja siinä eteneminen ajateltaisiin alusta loppuun.
– Esitutkintavaiheessa sitä ajattelua pitäisi käydä syyttäjän ja poliisin kesken jopa niin, että rikoksesta epäillyn avustaja otetaan mukaan varsin varhaisessa vaiheessa, jotta saadaan selvitettyä, mitä on tarpeen tutkia. Kun juttu tulee tuomioistuimeen, valmistelun pitää olla tehokkaampaa. Jos kukin toimija ajattelee vain omaa työtään, vaarana on, että prosessi venyy.
Maine ei riipu oikeuden päätöksestä
Jorma Wiitakorpi kiersi prosessin alkuvaiheessa poliittisten puolueiden puheenjohtajien puheilla selittämässä asiaa. Se oli hänen tapansa hallita mainettaan. Hän sanoo arvostavansa sitä, ettei mikään puolue lähtenyt keräämään asialla irtopisteitä julkisuudessa.
– Kun prosessi alkoi kestää, näin ihmisten reaktioista, että uskottavuuteni heikkeni heidän silmissään. Se näkyi käytöksessä: kutsut tilaisuuksiin vähenivät ja yhteydenpito loppui, Jorma Wiitakorpi kertoo.
Kaikki eivät silti hylänneet, ja läheiset pysyivät rinnalla loppuun saakka.
– En alkuun ymmärtänyt, miten kova paikka se oli vaimolleni, lapsilleni, äidilleni, appivanhemmilleni ja läheisille ystävilleni.
Wiitakorven mukaan läheistenkin luottamus horjui, vaikka he eivät sitä sanoneet suoraan.
– Ilmaisukiellon vuoksi en voinut heillekään kertoa kaikkia asioita. Vasta jälkikäteen he kertoivat miettineensä, puhuinko koko ajan totta.
Patria kävi keskustelua kahden kriisiviestintätoimiston kanssa, mutta omassa tilanteessaan Wiitakorpi ei käyttänyt ulkopuolisia ammattilaisia. Hän on prosessin jälkeen antanut kolme lehtihaastattelua, tämä on neljäs. Ne voitaneen laskea osaksi maineenpalautusta, jos mainetta voi enää palauttaa.
Syyttömyyttä on vaikea todistaa
Useiden julkisuuden henkilöiden kriisiviestintää ja tiedottamista hoitanut Tomi Lindblom sanoo, että maineen puhdistaminen näin pitkän kielteisen julkisuuden jälkeen on vaikeaa. Lindblom on puolustanut julkisesti muun muassa Brother Christmasia eli Ari Koposta ja laulaja Tomi Metsäketoa.
Maineenpalauttaminen ei pääse kunnolla edes alkamaan, ennen kuin prosessille on pantu piste viimeisessä oikeusasteessa.
– Maineen puhdistaminen vaatii ihmiseltä mittavia henkisiä voimavaroja. Medialle ne ovat vain juttuja, mutta syytösten kohteena olleille jättimäisiä tragedioita. Siinä voi mennä työpaikka, perhe, ihan kaikki vain sen takia, että on ollut epäiltynä jostakin. Sitä inhimillistä puolta ei kukaan missään korosta, Lindblom huomauttaa.
Lindblomista tilanteen tekee absurdiksi se, että omaa syyttömyyttä on vaikea todentaa, jos ei ole tehnyt mitään.
– Syytteitä voi heitellä aika vapaasti ilman täysin varmoja todisteita. Syytteet voivat perustua siihen, että joku on sanonut jotakin. Sen jälkeen kaikki on puolustelua ja selittelyä, mutta miten ihmeessä ihminen pystyy todistamaan, ettei ole tehnyt jotakin?
Jorma Wiitakorven pelastus on ollut se, että hän on kaikesta huolimatta voinut tehdä koko ajan töitä. Patria-tutkinnan vuoksi hän joutui jättämään paikkansa yhtiön toimitusjohtajana, ja muitakin tehtäviä meni sivu suun. Hän työskenteli vuokrajohtajana ja -konsulttina ja jatkoi parin perheyhtiön hallitustehtävissä. Vuonna 2009 Wiitakorpi perusti oman konsulttiyrityksen.
Kevät 2016 oli Wiitakorvelle henkisesti merkityksellisin, sillä silloin hänet nimitettiin pörssiyhtiö Eforen toimitusjohtajaksi.
– Se oli osoitus siitä, että maineeni oli ainakin pääosin palautettu. Enhän muuten olisi voinut toimia pörssiyhtiön johdossa.
Wiitakoski sanoo, ettei hän tuntenut missään vaiheessa häpeää, vaikka joutuikin moneen otteeseen selittämään muille tekemisiään. Hän oli päinvastoin ylpeä Patrian porukasta, joka sai yhdessä paljon aikaan.
– Ajattelin koko ajan, että jossakin vaiheessa totuus tulee ilmi. Olen optimistinen luonne – aurinko nousee joka aamu. Totta kai minua on hatuttanut, mutta olen ajatellut, että asiat voisivat olla huonomminkin.
Ministeri myöntää epäkohdan
Nykyiselle oikeusministerille Anna-Maja Henrikssonille (RKP) Wiitakorpi haluaa esittää kysymyksen: millä keinoin näin pitkiksi venyviä oikeusprosesseja pystyttäisiin lyhentämään?
Henriksson vastaa avustajansa välityksellä, että oikeudenkäyntejä on voitava nopeuttaa, mutta samalla on varmistettava, ettei asioiden käsittelyn laatu kärsi.
– Digitalisaatio mitä todennäköisimmin mahdollistaa osaltaan käsittelyjen nopeutumisen. Tuomioistuinlaitoksessa käynnissä ollut suuri ohjelmistouudistus tuo valmistuessaan käsittelyjä nopeuttavia hyötyjä, Henriksson toteaa.
Oikeusministeri uskoo, että myös todistelun keskittäminen käräjäoikeuksiin nopeuttaa käsittelyä erityisesti hovioikeudessa. Hallituksen talousarviossa sovittu oikeudenhoidon ja poliisien voimavarojen lisääminen auttaa Henrikssonin mukaan purkamaan pullonkauloja ja jonkin verran lyhentämään käsittelyaikoja.
Henriksson pitää tärkeänä koko prosessin keston lyhentämistä.
– Se edellyttää, että esitutkinta, syyteharkinta ja tuomioistuinkäsittely toimivat sujuvasti. Siksi tarvitaan toimenpiteitä niin poliisin, syyttäjän kuin tuomioistuimen prosessien lyhentämiseen. Seitsemän ja puoli vuotta ihmisen elämästä on todella pitkä aika.
Toimiiko media tasapuolisesti?
Jorma Wiitakorpi sanoo menettäneensä luottamuksensa mediaan oikeusprosessinsa aikana. Häntä harmittaa se, ettei media tuonut syyttömyyttä puoltavia seikkoja riittävästi esiin. Hänen mielestään myös syyttäjä haki vain omaa hypoteesiaan tukevia näyttöjä eikä toimimatta tasapuolisesti.
– Media ei esimerkiksi tuonut esiin, että Kroatiassa ei koko aikana nostettu yhtään syytettä ketään vastaan. Sitäkään ei kerrottu, että Sloveniassa Patria voitti testit ja oli kilpailijoitaan edullisempi. Media otti syyllisyyttämme tukevan kannan. Minusta pitäisi kuunnella molempia osapuolia. En ole katkera, koska se ei auta ketään, mutta tuntuihan se epäreilulta, Wiitakorpi sanoo.
Suomessa media noudattaa syyttömyysolettamaa, mikä näkyy siinä, että epäillystä puhutaan epäiltynä ja syytetystä syytettynä. Syyllisyyden ratkaisee tuomioistuin.
Tiedotusvälineiden toimintaa säätelevien Journalistin ohjeiden mukaan oikeudenkäynnin aikana ei pidä asiattomasti pyrkiä vaikuttamaan tuomioistuimen ratkaisuihin eikä ottaa ennakolta kantaa syyllisyyteen.
Helsingin Sanomien oikeustoimittaja Susanna Reinboth sanoo oman lehtensä olevan tarkka noista periaatteista.
– Ymmärrän kyllä Wiitakorven ongelman. Pitkissä oikeusprosesseissa voi ihmisille syntyä mielikuva, että jotakin häikkää täytyy olla, koska asiaa vatvotaan vuositolkulla. Ihmiset eivät lue jokaista uutista tarkkaan eivätkä aina ymmärrä lukemaansa, Reinboth sanoo.
Reinboth myöntää, että poliisin ja syyttäjän näkemys voi painottua uutisoinnissa varsinkin epäilyvaiheessa.
– Moni uutinen saa alkunsa viranomaisen tiedottamisesta, johon tiedotusvälineillä on lähtökohtaisesti oikeus luottaa. Epätasapainoinen tilanne syntyy esimerkiksi siitä, että epäilty on vangittuna, jolloin häneen ei saada yhteyttä. Hän voi olla myös ilmaisukiellossa, jolloin hän ei puhu mitään.
Reinboth muistuttaa, että esitutkintalain mukaan ilmaisukielto ei koske ennen poliisikuulusteluja tapahtuneita asioita. Ilmaisukielto on siis huomattavasti suppeampi kuin julkisen keskustelun perusteella voisi olettaa. Epäilty voisi esimerkiksi sanoa kiistävänsä rikosepäilyt.
Tasapuolista uutisointia hankaloittaa sekin, jos oikeus määrää oikeudenkäynnin tai sen aineiston salaiseksi. Patrian jutussa käräjäoikeus salasi Patrian pyynnöstä merkittävän osan aineistosta.
– Vähän vaikea on toimittajien kirjoittaa heidän näkemyksestään, jos he eivät sitä kerro, vaan vetäytyvät salaamisen taakse jopa siinä vaiheessa, kun he voisivat kertoa asioista oikeudenkäynnissä.
