Joonas Saartamo tutki sodassa palvellutta ukkiaan – löysi juuret omaan vihaansa: ”Hiljaisuus ja tabut ovat tiedostamatta kulkeutuneet minuunkin”

Olet pasifisti ja siviilipalveluksen suorittanut näyttelijä. Mistä syntyi kiinnostuksesi lähteä tutkimaan toisessa maailmansodassa tiedustelu-upseerina toiminutta ukkiasi, Hannes Vehniäistä?

Ohjaaja Ari Matikainen oli tutkaillut kaukopartio-asiaa ja mainitsi yhteiselle kaverillemme osasto Vehniäisen. Kaveri oli sanonut, että tiedätkö, että Hannes oli Jonden ukki? Iän myötä minulla oli ehtinyt kasvaa mielenkiinto, millainen Hannes oli. Mitä hän teki, ja millainen hän oli arjessa. Olin käynyt omia tunteitani läpi teatterikoulussa ja myöhemmin terapiassa. Minua kiinnosti, miten selkeä linkki ukin sotakokemuksilla oli minuun.

Montako vuotta käytit tähän projektiin?

Nelisen vuotta. En ole koskaan ollut kärsivällinen tutkijaluonne. Koulussa minua ei sinänsä kiinnostanut historia ja maantieto. Minussa on ADHD-keskittyneisyyshäiriön piirteitä. Sekin on ADHD-ominaista, että jos kiinnostun jostakin, uppoan siihen kokonaan. Dokumenttia tehdessä kävi näin.

Lapsuudenperheessäsi näyttelijä-äiti Eija Ahvon ja tuottajaisä Matti Saartamon kanssa on puhuttu avoimesti kaikesta, mutta ei kuitenkaan ukistasi?

Päädyin siihen, että hänestä ei puhuttu, kun ei ole tullut puheeksi. En ollut pienempänä kiinnostunut edellisistä sukupolvista, enkä varmaankaan kysellyt ukinkaan perään. Ukki ei ollut itsekään puhunut tiedustelu-upseerina kokemistaan asioista. Kuvaavaa on, miten isä oli pienenä kuullut oven läpi, kun heille jatkoille tullut isän tuttava oli yrittänyt kysyä sota-ajasta. Ukki oli todennut, että hän ei ole näistä asioista kellekään puhunut, ei edes pojalleen. Hän oli sanansa mittainen mies, joka halusi kunnioittaa tiedustelutoimintaansa. Lopulta hiljaisuus valui vain väärään laariin.

Millainen kuva ukistasi piirtyi saamiesi tietojen kautta? Löysitkö yhtäläisyyksiä itsesi kanssa?

Hän oli ollut mukava seuramies ja napakka johtaja, josta sain aika tasapainoisen kuvan. Vaikka hän on ollut korkea-arvoinen sotilasjohtaja, kuvien kautta hän näyttäytyy rentona. Sodanaikaisessa kirjeenvaihdossa mummin kanssa ukki näyttäytyi huolehtivana, ja kirjeissä käytiin paljon tunteita läpi. Toki ukki oli aikansa tuote; pedantti luonne, joka oli laskenut jokaisen markan ja pennin. Itse olen tehnyt taulukoita pienenä fudiksen MM-kisojen maalieroista ja muista. Ukki oli myös vetäytynyt omiin oloihinsa, ja iän myötä olen löytänyt itsestäni saman. Vaikka olen sosiaalisissa tilanteissa tunnelman ylläpitäjä ja läpänheittäjä, niin vaadin myös oman tilani. Silloin menen metsään kävelylle tai avantoon.

Sanotaan, että millenniaalien sukupolvi on ensimmäinen, joka käsittelee sodan kokeneiden sukupolvien traumoja ja hiljaisuutta. Miten se on näkynyt sinussa?

Ukin hiljaisuus kulkeutui faijalle, joka ei ollut saanut lapsena vastauksia häntä askarruttaneisiin kysymyksiin. Vaikka isä onkin pyrkinyt noudattamaan avoimuutta ja ottanut irtiottoa upseerin pojan roolista, tietynlainen hiljaisuus ja tabut ovat tiedostamatta kulkeneet minuunkin.

Jo Teatterikorkeakoulussa tutkailtiin tunteita, mutta kahdeksan vuotta sitten aloin työstää omiani terapiassa. Siellä nousi tilanteita, joissa olen kouluikäinen ja yritän tulla näkyväksi. Ne nostavat aikuisena yhä tunnereaktioita, jotka ovat purkautuneet hermostuneisuutena tai vihaisuutena. Reilut kolme vuotta olen käynyt terapiamuodossa, jossa konkreettisesti pusketaan tuo viha ulos. Samalla ulos pääsee suru, joka on kulkenut koko sukupolvien ketjun minuun.

Miten tämä näkyy arjessasi?

Aikaisemmin saatoin hermostua, jos vaikka tytär oli myöhässä koulusta. Nykyään uskallan näissä tilanteissa hengittää ja olla läsnä. Ajattelen, että hän on viaton pikku tyttö. Aika usein löydän nopeammin tasapainon tilanteissa, joissa olin aikaisemmin hermostumassa. Kutsun tätä kirkkaudessa elämiseksi. Samalla olen kantapään kautta oppinut, että riitän itsenäni. Enkä kanna menneiden sukupolvien häpeää ja surua.

Ensimmäistä kertaa näytät dokumentissa julkisesti myös tytärtäsi. Mikä muu on merkityksellistä kuin isyys?

Samalla tavalla kuin minulta tuossa iässä, häneltä ei voi odottaa syväanalyysia kuvauksista. Hän vilahtaa kuvissa vain hetken, mutta tällaisessa kontekstissa, jossa mietitään asioiden periytymistä eteenpäin, häntä ei voinut jättää pois. Oli merkityksellistä, että saimme dokumentin kautta taajuuksia auki.

Niin moni meidän ikäluokastamme kantaa yhä sodankäyneiden häpeää, joka näkyy suvuissa ja perheissä.

Nyt kun hallitus on tekemässä lyhytnäköisiä kulttuurinleikkauksia, tuntuu merkitykselliseltä tehdä jotain, joka avaa tärkeitä teemoja työmme kautta. Toivon, että mahdollisimman moni allekirjoitti Sakset seis! -adressin, jotta saamme säilytettyä kulttuuriperinnön ja jatkumon maassamme.

Miten vietät itsenäisyyspäivää?

Tänä vuonna osallistun lukumaratoniin, jossa noin kolmekymmentä lukijaa lukee vuorotellen pätkän Tuntemattomasta sotilaasta.  Aloitamme aattona ja luemme siihen asti itsenäisyyspäivänä, että se on luettu kannesta kanteen.