Johanna Korhonen: Vauvoja halutaan, teinejä soimataan

Suomalaisilla tuntuu olevan aika yhtenäinen mielipide vauvoista. Vauvat ovat kivoja. Vauvoja pitäisi saada lisää. Kun joku poikkeaa linjasta ja ilmoittaa pitävänsä vaikka imetystä ällöttävänä, hänet pannaan nopeasti kuriin. Vauvoissa on tulevaisuus. Vauvat ovat ihania. Minustakin: tykkään kaikista vauvoista ja hymyilen heille bussissa.

Suomalaisilla tuntuu olevan aika yhtenäinen mielipide myös teini-ikäisistä. Teinit ovat rasittavia. Teinin huone on törkeä näky. Elämä teinin kanssa on silkkaa suukopua. Teini parveilee ostoskeskuksessa. Se oleskelee tarpeettomasti ­eikä osta. Teinin kaikki tekemiset, kuten pelaaminen ja ­puhelimen käpälöinti, ovat epäsuotavia. Teini eristäytyy epäkohteliaasti kuulokkeidensa sisään. Teinille ei kukaan hymyile bussissa.

Miten kukaan voi romahtaa suosionsa huipulta näin totaalisesti reilussa kymmenessä vuodessa tekemättä mitään muuta kuin ihmisen normaalia kasvua?

Teineistä saa vapaasti puhua pahaa

13–19-vuotiaat ihmiset ovat omituisen epäsuosittu ja aliarvostettu ryhmä. Heistä saa aika vapaasti puhua mitä ­tahansa pahaa. Paikallis- ja kaupunkilehtien tekstaripalstoilla julkaistaan vinkunaa, että teinit eivät luovuta paikkaansa keski-ikäisille bussissa. Teinilauman pelkkä näkyminen rautatieaseman penkillä aiheuttaa joissakin ahdistusta. Miksi he eivät ole kotona tekemässä läksyjään, niin kuin keski-ikäisen nuoruudessa oli tapana? Selvästi ovat matkalla rikollisuralle.

Viime viikolla kuulin radiosta, että Suomessakin häädetään nuoria joistakin ostoskeskuksista niin sanotulla moskiitolla: korkealla ja pistävällä äänellä, jonka vain nuoret ihmiset voivat kuulla. Keksintö on alun perin japanilainen.

17 kilohertsin ääni on piinaava niille, jotka pystyvät sen kuulemaan. Vain lapset ja nuoret pystyvät.

Kampin kauppakeskus Helsingissä on nähnyt teinien karkottamiseksi muutakin vaivaa. Metron sisäänkäyntinä toimivan keltaisen keramiikkateoksen ympäriltä poistettiin penkit, kun nuoret alkoivat viihtyä niillä. Skeittaaminen on tietysti kielletty Kampissakin.

Oma vika sitten, jos syrjäytyy

Ammatillista opetusta nuorten pitää yhä useammin ­antaa itse itselleen, koska läsnä olevan opettajan antama opetus on karsittu minimiin. Yksin jättäminen on pahinta mitä nuorelle voi tapahtua, mutta häntä koulitaan työ­elämään juuri tällä tavalla. Oma vika sitten, jos syrjäytyy.

Tosiaan, ne syrjäytyneet! Paheksukaamme seuraavaksi poikia, jotka eivät osaa lukea! Tyttöjä, jotka kärsivät stressioireista niin, etteivät saa opiskelluksi. Kaikkia kelvottomia nuoria aikuisia, jotka eivät halua ottaa vastaan töitä, joilla ei elä. Kyllä kuulkaa minun nuoruudessani, ja niin edelleen.

Nuoret vielä päihittävät meidät

Olen kahden teini-ikäisen emo. Varmaan tästäkin syystä olen herkistynyt teinien aivan erityiselle ihanuudelle. Teinit ovat sydämeenkäyviä. He ovat liikuttavia. He tarkoittavat hyvää. Heissä on tulevaisuus, ja he itse ovat tulevaisuus. Teinit ovat parasta mitä meillä on.

Heidän otsalohkonsa ovat suurimmassa myllerryksessä sitten vauva-ajan. Tästä aiheutuu joitain sivuilmiöitä, kuten kaatopaikkaa muistuttavia huoneita tai epämääräistä kärttyilyä. Nämä eivät poista teinien pohjimmaista jaloutta ja kultaisuutta.

Omituinen sukupolvisota kertoo kai vanhempien ikäluokkien pelosta, että nuoret vielä päihittävät meidät. Niin he tekevätkin, mutta sen lisäksi he ottavat homman hanskaan ja hoitavat nekin asiat, jotka jäävät meiltä hoitamatta.

Voisimme kansakuntana yrittää aikuistua sen verran, ­että pystyisimme nostamaan nuoret ihmiset kaiken positiivisen huomiomme keskipisteeseen. Se, että nuoret vielä tekevät kaiken edeltäjiään paremmin, on lopulta lajimme ainoa toivo.