Apu

Johanna Korhonen: Toivon, että seuraavalla valtiovierailulla maisteri Haukio repäisee!

Johanna Korhonen: Toivon, että seuraavalla valtiovierailulla maisteri Haukio repäisee!

Johanna Korhonen kirjoittaa, että rouvameininki taannuttaa meidät takaisin 1950-luvulle.
Teksti Johanna Korhonen
Kuvat A-lehtien kuva-arkisto
Mainos

Aika usein Suomea vaivaa äijämeininki. Se on rasittavaa, ainakin kaikille muille kuin äijille itselleen. Viime aikoina on yleistynyt toisenlainen vitsaus: rouvameininki. Kun tarkemmin ajattelee, se vasta rasittavaa onkin – myös ja varsinkin meille rouville.

Rouvameiningin kärkihahmo on Suomen Virallinen Rouva, rouva Jenni Haukio. Hän on niin mahdottoman, niin kertakaikkisen rouva, että sitä ei voi kukaan ylittää. Rouvana hän on myös jotakuinkin ainoa: muualla kuin rouva Haukion yhteydessä titteliä näkee enää vain satavuotiaiden syntymäpäiväilmoituksissa.

Viime viikolla sain yliannostuksen rouvameininkiä, kun rouva Haukio ja madame Macron retkeilivät lastensairaalassa ja Suomenlinnassa. Helsingin Sanomat, Yleisradio ja muu media katsoivat välttämättömäksi raportoida tätä minuutti minuutilta. Oi, miten hurmaavat tennistossut rouva Macronilla oli! Miten upeita vetoketjuja! Ihana rouva Haukio ei jäänyt toiseksi! ”Brigitte Macron oli valinnut ylleen tyylikkään mustan mekon. Rouva Haukio erottui joukosta kirkkaan vaaleanpunaisella asullaan”, MTV raportoi.

Hyvä keino on jättää kaikenlainen puhuminen miehille

Rouvameininkiin kuuluvat kukkakimput ja lapsinuppuset niitä ojentelemassa. Rouvameininkiin eivät kuulu esimerkiksi haastattelut, joissa selvitettäisiin, onko rouvilla maailman asioista jotain sanomista. Rouvalla ei kuulu olla sanomista. Hänen kuuluu olla söpö, ”muoti-ikoni” tai ihan mitä tahansa muuta kuin esimerkiksi terävä, älykäs, peloton tai kriittinen ajattelija. Jos hän on jotain näistä tai vaikka näitä kaikkia (ja hänhän saattaa olla), hänen tulee pitää tällaiset epärouvamaiset ominaisuudet visusti piilossa. Hyvä keino on hymyillä viehkosti ja jättää kaikenlainen puhuminen miehille.

Rouvameiningin hyvä puoli on kaiketi se, että osa kansasta janoaa juuri sitä: on niin hyvä ja turvallinen olo, kun rouvat nätisti vilkutellen tukevat uljaita aviomiehiään. Lisäksi saamme tietää, millaiset kumitossut kuuluu nyt olla.

Rouvameiningin huono puoli on, että se taannuttaa meidät takaisin 1950-luvulle. Parhaat rouvat esiintyvät Suomi-filmeissä. Niissä johtajanrouvat ja asessorinrouvat ja tohtorinrouvat sipsuttelevat leningeissään ja puhuvat kimittävällä äänellä.

Rouvameininki normalisoi sen, että naiset esitetään miestensä kautta, sivuhenkilöinä, joiden tehtävänä on tukea miestä ja pitää itsensä kauniina. Tästä historiallis-kulttuurisesta kieroutuneisuudesta oli Suomessa jo päästy jossain määrin eroon: harvaan tilaisuuteen lähetetään enää kutsuja ”diplomi-insinööri ja rouva Matti Virtaselle”. Rouvaa ei ole enää vähään aikaan pidetty normaalina ammattinimikkeenä, saati tittelinä, kun useimmilla naisilla on jotain muitakin ansioita kuin avioon pääsy. (Rouva Haukiollakin on. Häntä voisi kutsua vaikka ohjelmapäälliköksi, runoilijaksi tai valtiotieteiden maisteriksi.)

Söpöydellä ei muuteta maailmaa

Rouvameininki palauttaa Suomea sääty-yhteiskuntaan, jossa rouvuus oli arvossaan. Maahan, joka yrittää kansainvälisestikin esiintyä muun muassa sukupuolten tasa-arvon mallimaana, se sopii huonosti.

Rouvan kuuluu olla söpö, mutta söpöydellä ei muuteta maailmaa. Siksi rouvameininki on erityisen haitallista meille rouville, aikuisille naishenkilöille. Meillä on muutakin – omasta mielestämme kiireisempää, tärkeämpää ja merkityksellisempää – tekemistä.

En tunne Jenni Haukiota enkä tiedä, millainen ihminen hän varsinaisesti on. Tiedän vain, millaisena media hänet esittää. Seuraavan madamen saapuessa miehensä katveessa valtiovierailulle toivon, että maisteri Haukio repäisee ja esiintyy vaikka äijänä. Kaiken rouvatouhun jälkeen jopa äijämeininki voi tuntua vaihteeksi virkistävältä.

Julkaistu: 5.9.2018