Johanna Korhonen: Se, mitä emme halua nähdä
Johanna Korhonen kirjoittaa, että ihminen on mestari sulkemaan silmänsä sellaiselta, mitä ei halua nähdä tai minkä näkeminen aiheuttaisi kriisin tavanomaiseen elämänmenoon.
Liki jokaisen paljastuneen lapsenraiskaustapauksen jälkeen käydään sama keskustelu. Ei olisi ikinä uskonut! Niin mukava ja kunnollinen ihminen! Miksi kukaan ei huomannut mitään? Olisi pitänyt ymmärtää epäillä... Kamalaa, että tällaista on voinut tapahtua ihan silmiemme edessä!
Ja tapahtuu taas. Ihminen on mestari sulkemaan silmänsä sellaiselta, mitä ei halua nähdä tai minkä näkeminen aiheuttaisi kriisin tavanomaiseen elämänmenoon.
"En halua kuulla"
Suomessa alkoi 1980-luvulla solariumbuumi. Solariumpaikkoja ilmestyi pieniinkin kaupunkeihin, ja laitteita myytiin myös koteihin. Solarium lisää merkittävästi ihosyövän riskiä, ja solariumiin liittyviä kuolemia on maailmalta raportoitu runsaasti. Maailman terveysjärjestö WHO määritteli kymmenen vuotta sitten, että solarium on syövän aiheuttajana yhtä kiistaton kuin tupakka.
Silti solariumpalveluja tarjotaan ja käytetään edelleen. En halua kuulla, sanoi ruskettunut nainen kuntosalin pukuhuoneessa iloisesti, kun hänen ystävänsä yritti mainita riskistä jotain.
Nykyään raskaana olevia naisia ei röntgenkuvata, koska säteilyn tiedetään olevan vaaraksi sikiölle. Tähän pääseminen kesti kauan: tutkija, joka ensimmäisenä havaitsi röntgenin ja sikiövaurioiden välisen yhteyden, joutui taistelemaan havaintonsa puolesta vuosikymmeniä. Häntä pidettiin lääkäripiireissä hankalana akkana, ikävänä ihmisenä ja häirikkönä, jonka kitinä oli vain paras jättää huomiotta.
Syitä olla tietämättä on vaikka kuinka paljon. Ihmisen perustarpeita on halu kuulua joukkoon, ja joukossa on mukavinta olla, kun kukaan ei ota esiin ikäviä asioita. Tämä ohjaa jo havaintojen tekemistä. Kun ei halua nähdä, ei ihan oikeasti näe.
Rakkaus on tunnetusti sokea. Petetty puoliso usein sekä tietää että ei tiedä. Jokin hänessä tietää, mutta koska tietäminen johtaisi kaiken kauniin ja hyvän menetykseen, omanarvontunnon luhistumiseen, ehkä eroon ja elämän perusrakenteiden murtumiseen, on parempi olla tietämättä. Kun ei kysy, ei joudu kuulemaan vastausta, jota ei halua kuulla.
Näkökykyä rajoittaa pelko
Yhdysvaltalainen lastensuojelussa toimiva lääkäri Eliana Gil on hoitanut perheitä, joissa lapsen seksuaalinen hyväksikäyttäjä on ollut oma isä. Gil kertoo Margaret Heffernanin kirjassa Willful Blindness, että tapauksiin on lähes poikkeuksetta liittynyt myös äiti – hyvä äiti, joka ihan oikeasti ei ole osannut epäillä mitään.
Äiti on luottanut, rakastanut ja uskonut kaikista ja kaikesta hyvää. Hän on joskus ihmetellyt jotain, mutta työntänyt havaintonsa pois mielestään keksien niille erilaisia ymmärrettäviä selityksiä.
Gilin mielestä tällaisen rajoittuneen havaintokyvyn taustalla on usein ollut enemmän kuin äiti on pystynyt itselleen myöntämään. Näkökykyä on rajoittanut pelko, että silmien avaaminen johtaa katastrofiin.
Myös uskonto tarjoaa hyviä syitä olla näkemättä. Katolisessa kirkossa viime vuosina paljastuneet lasten hyväksikäyttötapaukset olivat mahdollisia, koska pappeja ei sopinut epäillä eikä epäilyksistä ainakaan saanut puhua. Pappi tekemässä rikosta oli mahdoton ajatus. Semmoisesta väitteestä närkästyisi jo itse Jumalakin. Tulos: tuhansia ja tuhansia raiskattuja lapsia lukuisissa maissa.
Se, mitä emme halua nähdä, tapahtuu yhä uudestaan
Suomessa puuhataan uusia viranomaisohjelmia ja lisää resursseja, jotta lasten raiskaamiseen ja muuhun hyväksikäyttöön päästäisiin puuttumaan ajoissa. Asiassa on avuksi jokainen, joka uskaltaa ylittää omat rajansa ja nähdä vähän enemmän kuin varsinaisesti haluaisi.
Se, mitä emme halua nähdä, tapahtuu silmiemme edessä yhä uudestaan.
