Johanna Korhonen; Hoitoon vaikka väkisin

Jos lähipiirissäsi on päihdeongelmainen, tiedät, miten tämä menee. Päihdeongelmaisella ei ole mitään ongelmaa. Ainoa ongelma ovat hänen ikävät ja hankalat läheisensä – he eivät ymmärrä eivätkä arvosta häntä tarpeeksi. Ongelma voi olla myös rankka työ, ero tai mikä tahansa muu vastoinkäyminen. Koska ongelmana eivät ole päihteet, päihdeongelmainen ei halua hoitoon. Sitä paitsi hoidot ovat tehottomia ja tarkoitettu luusereille.

Hoitojärjestelmä on rakennettu sellaisille päihdeongelmaisille, jotka itse haluavat kovasti hoitoa ja sitoutuvat siihen vilpittömästi. Palveluita ei näin ollen ole rakennettu tälle sinun läheisellesi, vaan jollekulle toiselle: yhteistyöhaluisemmalle ja mukavammalle tyypille.

Läheiselläsi on päihdeongelman ohella ahdistusta ja masennusta. Niistä hän on kanssasi samaa mieltä, ja juuri niiden takia hän päihteitä käyttääkin – itselääkinnäksi. Ahdistukseen ja masennukseen hän suostuisi vastaanottamaan hoitoakin. Mahtavaa! Mutta: hoitojärjestelmä ilmoittaa, että mielenterveyttä voitaisiin kyllä hoitaa, mutta ensin pitäisi hoitaa se päihdeongelma pois. Jaaha, se siitä sitten.

Välillä läheisesi ärisee, pahimmillaan riehuu ja mellastaa. Sinua pelottaa mutta mitään et voi tehdä, ellei hän aivan äärimmäisellä tavalla ole vaaraksi itselleen tai muille. Niin kauan, kun hän ei ole tappamassa sinua tai itseään, et voi tehdä mitään, koska pakkohoitoa ei päihdeongelmaisille ole.

Suomessa kaikki hoito perustuu vapaaseen tahtoon. Mutta kun päihdeongelmaisella ei ole vapaata tahtoa! Hänen kaikki tahtomisensa keskittyy siihen, mistä hän saisi seuraavan annoksen, jolla helpottaisi oloaan. Tämä vapaan tahdon poissaolo kuuluu päihdesairauden taudinkuvaan.

Välillä läheisesi on syvässä alhossa. Nyt hän on maailman paskin ihminen. Äkkäät, että on hyvä hetki ehdottaa hoitoon lähtöä. Mutta järjestelmä on rakennettu sellaiseksi, että potilaan pitää itse tahtoa hoidetuksi tulemista. Läheisesi ei nytkään tahdo: hänhän todistetusti on paska, ja masentuneet ihmiset eivät yleensäkään ole sellaisia, että he pirteinä ja innokkaina puuhaisivat yhtään mitään. Kaikkein viimeisenä hoitoon lähtöä.

Hetkellisesti tapahtuu hyviä asioita: läheisesi suostuu terveyskeskukseen tai jollekin klinikalle. Siellä annetaan seuraava aika jo kolmen viikon päähän, ja terapiaan pääsy voisi ehkä onnistua jo puolen vuoden päästä. Sitä odotellessa on hyvää aikaa ottaa vähän lisää mömmöjä. Seuraava lääkäriaika ehtii unohtua moneen kertaan. 

Kaikilla on kokemuksia päihdeongelmista, omista tai läheisten. Me kaikki tiedämme, että homma ei toimi. Päihde- ja mielenterveysongelmia pitäisi voida hoitaa yhtenä nippuna, ei toisistaan erillään eikä ehdollisina tyyliin ”hoida ensin päihdeongelmasi pois, niin saat apua masennukseen, jonka takia käytät päihteitä”.

Meidän kaikkien puolesta ehdotan päättäjille, että nämä alkaisivat vakavasti harkita mitä tahansa keinoja, joilla päihdesairas saadaan hoitoon. Jos ”pakko” kuulostaa pahalta, miten olisi velvollisuus? Jos tai kun sairauden piirteisiin nimenomaan kuuluu haluttomuus hoitoon, se este pitäisi pystyä jollakin ratkaisulla ylittämään.

Ehdotan, että läheisten olisi laillista viedä jokainen päihdeongelmainen pitkäaikaiseen osasto- tai laitoshoitoon edes kerran. Tai että ihmisellä itsellään olisi lakisääteinen velvollisuus osallistua hoidon yrittämiseen. Norjassa raskaana olevat päihdeongelmaiset voidaan ottaa pakkohoitoon. Moni on kiittänyt pelastuneensa vasta pakosta.

Olen antanut läheisilleni kirjallisen luvan, että he voivat viedä minut tahtoni vastaisesti hoitoon, jos elämässäni tulisi sellainen tilanne, että en itse älyä omaa parastani. Toivottavasti paperi tehoaa sairaalan päivystyksessä tai ter­veys­asemalla, jos kehtaan siellä vielä hoitoani vastustaa.