Johanna Korhonen: Äänestän ihan mistä haluan

Demokraattinen päätöksenteko käy koko ajan yksilöllisemmäksi. Jokainen saa päättää, miten äänestää, mutta sen lisäksi saa itse päättää kysymyksen, josta äänestää.

Eduskunta toteutti tätä mallia Soini-äänestyksessä jo oikein näppärästi. Kristillisdemokraatit ja Soini-fanit äänestivät siitä, että abortti pitäisi oikeastaan kieltää Suomessakin. Hallituspuolueet äänestivät, saako hallitus viedä keskeneräiset hankkeensa loppuun. Oppositio äänesti siitä, saako ulkoministeri horista Suomea edustaessaan ihan mitä mieleen tulee.

Perussuomalaiset äänestivät tyhjää, koska heidän nyreä kysymyksensä olisi ollut ”miksi hallituksessa emme ole me, vaan nuo ketkut siniset?”. Kolme kokoomusnaista ei keksinyt muuta itselleen sopivaa kysymystä kuin ”eikö tämä olekin taas aivan yhtä helvettiä?”. He jättivät kokonaan äänestämättä ja saivat sitten turpaan muuten.

Kun samassa äänestyksessä on näinkin monta eri kysymystä, tulos 100–60 ei saanut aikaan muuta kuin sekavaa porua yhtäällä ja hilluvaa riemua toisaalla. Kaikkein iloisin oli Timo Soini, koska hän tulkitsi itsensä kaikkien kysymysten voittajaksi.

EU-jäsenyydessä äänestettiin monesta eri asiasta

Ennenkin on ollut äänestyksiä, joissa kukin keksii kysymyksensä itse. Näin oli viimeksi, kun koko kansalta kysyttiin neuvoa syksyllä 1994. Tosikot, kuten minä, luulivat äänestävänsä siitä, hyväksyykö Suomi Euroopan unionin Maastrichtin-sopimukseen liittymisen eli EU-jäsenyyden. Sopimuksessa sanottiin muun muassa, että kokonaisuuteen kuuluu ehdoiltaan tiukka talous- ja rahaliitto sekä yhteisvaluutta.

Hilpeät veikot, kuten silloinen pääministeri Esko Aho (kesk.), vakuuttivat, ettei äänestyksessä ole ollenkaan kyse tästä, vaan ainoastaan ”jäsenyydestä eurooppalaisessa arvoyhteisössä”. Kaikesta muusta päätettäisiin sitten ihan erikseen. (Vasta seuraava pääministeri Paavo Lipponen (sd.) sanoi, että ähäkutti, eurosta päätettiin jo kansanäänestyksen yhteydessä. Oma vika, jos ette sitä tajunneet!)

Osa kansasta äänesti unionijäsenyydestä, osa arvoista ja iloisesta eurooppalaisuudesta. Osa äänesti siitä, että olisi kiva saada ranskalaista punaviiniä ruokakauppaan. Huomattava osa äänesti asiasta, jota ei edes iljetty sanoa ääneen: Venäjän-pelosta. Osa äänesti säästä: muistan telkkarihaastattelun, jossa nainen ääni väristen sanoi äänestävänsä ”kyllä”, koska ”muuten Suomi jää yksin kylmään ja pimeään”.

Näin päätyi Suomi EU:n jäseneksi, tai mihin itse kukin nyt sitten otaksuikin päätyvänsä. Sitä punaviiniä ei näy kaupassa vieläkään. Sään muutti vasta ilmastonmuutos.

"Se riittää"

Aika yleistä on äänestää siitä, millainen ihminen napinpainaja itse on. Kun eduskunta viimeksi antoi lupaa taas yhdelle uudelle ydinvoimalalle, kuuntelin kansanedustajien puheita tarkkaan. Aika moni puolusti ydinvoimalupaa sillä, mitä he itse katsoivat olevansa: teollisuuden etua ymmärtäviä, jämeriä ja rationaalisia asiapoliitikkoja. Ne toiset olivat akkamaisia turhasta vouhottajia.

Niin tuli Suomeen taas uusi ydinpömpeli ja lisää jätteitä, joiden radioaktiivisuus on nollautunut jo 100 000 vuoden kuluttua. Silloin ketään tuskin kiinnostaa, miten jämeriä suomalaiset kansanedustajat joskus olivat.

Kun eduskunta päätti avioliittolain muutoksesta, enemmistö äänesti sen puolesta, että laista poistetaan maininnat osapuolten sukupuolista. Osa kansanedustajista oli jälleen aivan eri planeetalla: he äänestivät ”pelastaakseen miehen ja naisen välisen avioliiton”, vaikkei sitä ollut kukaan uhannutkaan. Ja vaikkei yhtäkään avioliittoa ylipäätään pelasteta eduskunnassa.

Ensi kevään eduskuntavaaleissa moni kansalainen äänestää itseään – vaikkei ole edes ehdokkaana. Toi ehdokas on vähän niin kuin mä olen, tai haluaisin olla. Se riittää.