Joanna Laajisto suunnittelee hotellien ja ravintoloiden sisustuksia – Yhdessä asiassa Suomen matkailualalla ollaan muuta maailmaa jäljessä, hän sanoo
Joanna Laajisto suunnittelee työkseen hotellien ja ravintoloiden sisustuksia. Ideoita niihin hän löytää jatkuvasti, vaikka elokuvia katsellessaan.
Harvan tie on kulkenut ammattilumilautailijasta sisustusarkkitehdiksi, mutta Joanna Laajisto ei olekaan aivan tavallinen nainen. Ennen vuosituhannen vaihdetta hän kiersi vuosia osallistumassa lumilautailun maailmancupiin ja rakasti lajin harrastajaporukan yhteisöllisyyttä. Vaikka he kilpailivat keskenään, joukko tarjosi yhteenkuuluvuuden tunnetta, jota on vaikea muualta löytää. Se tuntui kauan unelmaelämältä, kunnes äkkiä ei enää tuntunutkaan.
”Minä aloin pelätä”, Laajisto kertoo puoliksi nauraen. ”Olen aina pitänyt vaarasta ja vauhdista – ja pidän yhä. Mutta jossakin 23 ikävuoden paikkeilla minulle valkeni, että näissä hyppyreissä voi oikeasti satuttaa itsensä pahasti. Joillekin ystävilleni kävikin niin. Ajattelin, että päälleni on muutakin käyttöä kuin vain odottaa hetkeä, jolloin sen tulee iskeneeksi jäähän.”
Laajisto oli aina ollut kiinnostunut muotoilusta. hän päätyi vuosituhannen vaihteessa opiskelemaan Interior Designers Instituteen Los Angelesin alueella ja sieltä viideksi vuodeksi töihin Gensler Architects -toimistoon.
Nuo vuodet hän asui Santa Monicassa, joka noin 90 000 asukkaan väkilukuineen muistutti enemmän eurooppalaista pikkukaupunkia kuin vieressä sijaitseva, hahmoton ja valtava Los Angeles. Työn ohessa Laajisto kävi aamuisin surffaamassa työkaveriensa kanssa ja käveli iltaisin kaupungin kuuluisalla hiekkarannalla ja Santa Monica Pier -laiturilla.
Surffaamisen voisi kuvitella olevan luontaista jatkoa lumilautailulle, mutta aivan näin asia ei ollut.
”Se on aivan hirvittävän vaikeaa”, Laajisto sanoo. ”Minun olisi pitänyt niellä ylpeyteni ja aloittaa surffaus pidemmällä laudalla, mutta koska kaikilla ystävilläni oli lyhyt lauta, en halunnut näyttää amatööriltä heidän rinnallaan.”
Kun hän alkoi odottaa ensimmäistä lastaan vuonna 2008, edessä oli muutto Suomeen. Yhdysvalloissa äitiys olisi tuonut eteen omat haasteensa. Santa Monicaan hän ei ole palannut. Lapset kyllä haluaisivat sinne, Laajisto kertoo, onhan paikka niin kuuluisa, eräänlainen ylellisen amerikkalaisen elämän symboli. Mutta se on niin kaukana!
Suomessa Laajisto perusti vuonna 2010 oman yrityksen, jossa työskentelee hänen alaisuudessaan neljä ihmistä. Studio Joanna Laajisto keskittyy suunnittelemaan julkisia tiloja, kuten ravintoloita, hotelleja ja työympäristöjä.
”Me haastattelemme asiakasta hyvin tarkkaan”, Laajisto kertoo. ”Emme tarjoa valmiita konsepteja vaikka cowboy- tai Lappi-teemalla, vaan haluamme toteuttaa asiakkaan alkuperäisen idean mahdollisimman hyvin. Se on prosessi, joka vaatii aikaa hautua ja mehustua.”
Voisi kuvitella, että Laajiston kaltainen suunnittelija matkustaisi mahdollisimman paljon ympäri maailmaa tutustumassa trendipaikkoihin ja keräämässä ideoita. Totuus on kuitenkin toisenlainen. Hän käy kyllä ystäviensä kanssa tsekkaamassa uusimmat ravintolat Helsingissä, mutta enemmän samoista syistä kuin muutkin ihmiset, viihtyäkseen.
Laajisto kerää ideat läheltä: hänen puhelimessaan on maksimimäärä muistia, mutta silti se on aina täynnä kuvia asioista, joita hän näkee ympärillään tai vaikka tv-sarjoissa. Puoliso usein hermostuu, kun Laajisto vaatii kesken hyvän leffan: pysäytä kuva, nyt heti! Jokin yksityiskohta on tarjonnut idean, jota voi käyttää työn alla olevassa ravintolassa.
Käykö joskus niin, etteivät Laajiston ja asiakkaan ideat ole sovitettavissa yhteen? Niin ei ole vielä koskaan tapahtunut, hän sanoo ja koputtaa pöytää.
”Meillä ei ole signatuurityyliä, jota yrittäisimme myydä”, Laajisto kertoo. ”Meillä on pikemminkin signatuuriarvot: pyrkimys kestävyyteen ja vastuullisuuteen. Asiakkaat suhtautuvat tähän hyvin myönteisesti aina siihen saakka, kunnes tajuavat, että kestävä ratkaisu on usein kalliimpi. Ekonomian ja ekologian yhteensovittaminen on oma taitonsa, mutta aina se lopulta onnistuu.”
Kalliit luonnonmateriaalit eivät aina ole ekologisin vaihtoehto: jos marmoripöytä päätyy kaatopaikalle muutaman vuoden jälkeen, silloin on tuhlattu uusiutumattomia luonnonvaroja. Keinotekoisia materiaaleja voi valmistaa monilla eri tavoilla, joista osa rasittaa luontoa enemmän kuin muut.
Ympäristön huomiointi on Laajistolle tärkeää, sillä hän kokee hiilijalanjälkensä kasvaneen isoksi jo lumilautailuvuosina. Sitä paitsi kaikki ne kokemukset ovat yhä täällä, hän sanoo ja osoittaa päätään: Kanadan Whistlerin rinteet, Japanin vuoret, Chamonix ja muut ranskalaiset kohteet.
Laajisto haluaa lentää mahdollisimman vähän, jotta myös hänen lapsillaan olisi tulevaisuudessa mahdollisuuksia nähdä maailmaa. Kreikan Santorinissa he tosin kävivät äskettäin, mutta se oli lapsille sitäkin suurempi, erityinen elämys.
Koronavuodet ovat opettaneet ihmisiä, että kaiken voi tehdä etäältä: työn, tapaamiset, mitä vain voi tilata kotiin ravintolaruokaa myöten. Nykyihmisen koti on yhä enemmän hänen linnansa, vain viihtyisämpi ja vähemmän vetoinen.
”Ihmisistä on tullut valtavan mukavuudenhaluisia”, Laajisto toteaa.
”Vaaditaan yhä enemmän, että joku viitsii poistua kotoaan. Se tarjoaa ravintoloiden perustajille ja suunnittelijoille myös mahdollisuuksia, sillä kokonaisuus täytyy pohtia entistä tarkemmin. Ja meidän työtämme arvostetaan entistä enemmän. Kaikki täytyy ottaa huomioon: jos esimerkiksi ravintolan annokset ovat värikylläisiä, silloin pelkistetty ja selkeä sisustus korostaa niitä parhaalla mahdollisella tavalla. Tärkeää on myös akustiikka, sillä ainakin oma pääni täyttyy nopeasti liiasta metelistä.”
Ravintolakokemuksen täytyy olla aito, Laajisto ajattelee. Hän pitää hyvästä ruuasta – kukapa ei? – mutta ei ole foodie, joka tekee muistiinpanoja Michelin-ravintoloista.
Laajiston suosikkiravintoloita ovat Suomessa Helsingin Ateljé Finne ja hänen toimistonsa suunnittelema Way Bakery sekä ulkomailla Kööpenhaminan ranskalaistyylinen Esmée – kaikki hyvin erilaisia ja erihintaisia paikkoja. Hotelleista hän nostaa esiin Helsingin St. Georgen puistonäkymineen ja Porvoosta Runon, jota hänen yrityksensä oli mukana sisustamassa.
”Yleensä en halua asua hotelleissa, joiden kanssa olen tehnyt työtä”, Laajisto selittää.
”Sitä aina etsii virheitä ja asioita, joita olisi voinut tehdä paremmin. Mutta Runo on luonnonmateriaaleineen erityisen rakas poikkeus. Pidän hotelleista, jotka kannustavat asukasta viettämään aikaa sisällään, käymässä vaikka spassa tai viinibaarissa.”
Santa Monicassa asuessaan Laajisto vaikuttui Kelly Wearstlerin suunnittelemasta Viceroy’sta, joka tarjosi hänelle aivan uudenlaisen kokonaisvaltaisen kokemuksen hotellista.Wearstlerin muissakin hotelleissa, joita Laajisto on ihaillut valokuvista, yhdistyvät paikallisuus, kerrostumat ja boheemi luksus.
”Haluaisin olla mukana suunnittelemassa Lappiin todellista luksusta”, Laajisto kertoo. ”Suomessa asiakaspalvelu ei ole vielä muun maailman tasolla, ja ilman sen vaateet sisäistänyttä henkilökuntaa hienoinkin hotelli on vain korea kuori. Täällä tulee harvoin tunnetta, että asiakkaasta todella pidetään huolta. Eikä se tarkoita välttämättä ylenmääräistä hemmottelua, vaan myös tilan antamista.”
Laajiston perheellä on mökki Pyhätunturilla, ja siellä he viettävät lähes kaikki lomansa. Pyhältä he menevät kevättalvisin Pohjois-Norjan Lyngeniin, jossa koko perhe skinnaa, eli he kiipeävät omin voimin vuoren huipulle ja laskevat alas. Kesällä luonto tarjoaa mahdollisuuksia maastopyöräilyyn, joka on Laajiston uusin laji-innostus.
”Voisin hyvin kuvitella muuttavani pohjoiseen jonakin päivänä”, hän toteaa. ”Kun lähes kaiken työn voi tehdä etänä, miksi en sitten tekisi niin minäkin?”
