Apu

Jessikka Aro ei anna periksi Venäjän trollitehtaalle: Minusta tuntuu, että minulla on monen ihmisen voimat takanani

Jessikka Aro ei anna periksi Venäjän trollitehtaalle: Minusta tuntuu, että minulla on monen ihmisen voimat takanani
Suomessa käydään infosotaa, jota taistellaan ihmisten mielissä. Aseina ovat bittivirrat, digitaalisten valheiden levittäjät ja vieraan vallan asialle käännytetyt suomalaiset. Jessikka Aro on Ylen toimittaja, joka lähti puhumaan vapaudesta ja paljastamaan, mitä Venäjä yrittää peitellä ja vaientaa. Hän sai päällensä tappouhkauksia ja törkykampanjoita. Kuka olet, Jessikka Aro?

Salaisten agenttien ja vakoojien elämä on elokuvissa aina jännittävää. Valehenkilöllisyyksiä, salaisia viestinvaihtoja, katoamisia teille tietymättömille ja epämääräisiä salamurhaajia.

Mutta kun tavalliset ihmiset palaavat elokuvan loputtua takaisin tylsään arkeensa, kaikki tuo jatkuu totena siinä maailmassa, jossa Jessikka Aro elää. Hänen kotinsa on muurattu huipputeknologialla, hänen puhelinnumeronsa ja sähköpostinsa ovat salaisia, lähtiessään mihin tahansa puolijulkiseen tilaisuuteen hän neuvottelee aina turvallisuusviranomaisten kanssa, ja raiskaus- ja tappouhkaukset täyttävät hänen postinsa.

Hänen menneisyydestään on kaivettu esiin mahdollinen ja mahdoton, tosi ja keksimällä keksitty. Eikä se koske vain Jessikka Aroa, vaan myös hänen perheenjäseniään. Lopulta Aron piti lähteä kotimaastaan Suomesta voidakseen toimia isänmaallisesti.

Nykyajan noitavainoa

Näin käy nykyajan noitavaino: ensin yksi propagandisti tehtailee verkkoon leikkaa–liimaa-menetelmällä uutisen Aron ja hänen kollegojensa tekemisistä. Uutisen, jossa on sen verran totuutta siteeksi, että yksi tai useampi yksityiskohta pitää kiistatta paikkansa, minkä perusteella on helppo luulla, että kaikki muukin on totta. Muu on mieluiten vihjailua: saattaahan olla, moraalisesti arveluttavaa, ehkä rikollistakin, huumehörhöilyä, vähintäänkin epärehellistä tuo Jessikka Aron toiminta.

Jos yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, yksi videokuva valehtelee tänä päivänä enemmän kuin miljoona sanaa. Samat kyvyt ja teknologiat, joilla loihditaan valkokankaalle kaikkia luonnonlakeja uhmaavia supersankareita, ovat informaatiosodankäynnin työkaluja, joilla pystytään muuntamaan kenet hyvänsä internetin superkonnaksi.

Kun viehe on laskettu vesille, sen perään usutetaan robotit. Automatisoidut, mutta kasvoilla ja nimillä esiintyvät verkkorobotit eli botit näyttäytyvät muille verkon käyttäjille oikeina ihmisinä. Bottien työ on peukuttaa, jakaa ja levittää valeuutisia verkossa tuhansia kertoja ihmistä nopeammin ja tehokkaammin. Niiden ohjelmointi on KGB:n toimintaa jatkaville järjestöille lastenleikkiä.

Seuraavaksi tarvitaan pahaa-aavistamaton oikea ihminen. Tämä huomaa valeuutisen, ja koska mieli on niin rakennettu, että paljon pidetty, jaettu ja kommentoitu tuntuu mielestämme tärkeältä, oikea ihminen höynähtää kuten höynäyttäjien tarkoitus olikin.

Miljoona kärpästä ei voi olla väärässä, paitsi jos kärpäsiä ei koskaan ole ollutkaan olemassa ja onttojen julkisivujen takana väijyvät robotit on ohjelmoitu pitämään huoli, että väärän puolelle siirtyisivät myös oikeat ihmiset.

Yksi FB-postaus muutti elämän

Yksi valeuutinen, tuhat robottia ja kymmenentuhatta oikeaa ihmistä sen levittäjinä kirpaisee kerran, mutta kuvitelkaapa maailma, jossa tällaista tehdään päivittäin, yhä uusina valeuutisaaltoina, ja näihin valeuutisiin uskovat hyväuskoiset hölmöt alkavat häiriköidä kohdetta puhelimitse, lähetellä postipaketteja, uhkailla sukulaisia suomen kielen karmeimmilla ilmauksilla, joita ei voi perhelehteen painaa.

Elämä muuttuu sietämättömäksi, ja se on kampanjan tarkoituskin. Sillä ei ole mitään tekemistä vihapuheen kanssa, koska tiedustelupalvelut eivät tunne vihaa: ne toimivat kylmän harkitusti vaientaakseen itselleen hankalat ihmiset.

Tämä on ollut Jessikka Aron elämää viisi viime vuotta, sen jälkeen kun hän Yleisradion ulkomaantoimittajana postasi Facebookiin avoimen kysymyksen:

Ovatko Venäjän informaatiosodan trollit häiriköineet sinua? Kerro kokemuksistasi, olen tekemässä aiheesta juttua.

Kukaan ei tiedä, kuinka monta ihmistä ja montako kymmentä tuhatta tuntia vyörytystä Venäjä ja sen ohjaamat sadat trollit ovat käyttäneet Jessikka Aron lannistamiseen. Toistaiseksi ainoa tulos on Aron juuri ilmestynyt kirja Putinin trollit (Johnny Kniga), jossa hän avaa koko infosodan uskomattoman kulun. Lannistumatta.

Kiinnostus Venäjää kohtaan kumpuaa lapsuudesta

Aron lapsuutta ja nuoruutta eivät määritä alkoholisti-isä tai eteläsuomalainen pikkukaupunki, vaan mummo. Aro asui osan lapsuuttaan Hilja-mummon luona ja kuunteli tämän tarinoita siitä, millaista oli lähteä evakkoon Jaakkimasta ”ryssän tieltä”, vieläpä kahdesti. Sana ryssä särähti korvaan, mutta jäi uteliaan lapsen mieleen: millainen mahtaa olla ihminen ja maa sanan takana?

Aro varttui suvun vahvojen naisten kanssa ja pyöri tätinsä, maakuntalehden kulttuuritoimittajan, mukana juttukeikoilla. Toimittajan ura alkoi kiinnostaa tyttöäkin. Kun venäjää opiskellut Tampereen ylipiston viestinnän opiskelija Aro äkkäsi mahdollisuuden kesätöihin Petroskoissa, hän päätti lähteä ottamaan selvää siitä, mitä oli tullut Neuvostoliiton tilalle. Ensivaikutelma ei säikäyttänyt, vaan hän jatkoi vaihto-opiskelijaksi Moskovaan.

– Näky rajan takana oli järkyttävä: infrastruktuuri oli rapistunutta, mutta kaikki neuvostoajan symbolit yhä pystyssä. Metrossa näkyi huonokuntoisia ihmisiä. Muistan, kuinka eräältäkin mieheltä puuttui pala kallosta ja häneltä näkyi aivot ja siinä sydämenlyönnit, Aro muistelee.

Aro oppi nopeasti, että Venäjäksi muuttunut järjestelmä ei kannustanut läpinäkyvyyteen.

– Siellä oli aivan eri suhtautuminen journalismiin: saneltiin suoraan, mitä pitää kirjoittaa silloinkin, kun aiheet olivat neutraaleja. Esimerkiksi kun menin haastattelemaan kulttuuritoimen johtajaa, hän istutti minut tuoliin, piti luennon eikä antanut tehdä lainkaan kysymyksiä.

Joku toinen olisi pettynyt ja jättänyt venäläiset oman onnensa nojaan, mutta Aro halusi sukeltaa syvemmälle tähän kummalliseen maailmaan. Korkealla Moskova-joen penkalla kantakaupungin eteläisissä osissa yliopiston valtava päärakennus, yksi Stalinin hampaiksi kutsutuista 36-kerroksisista tornitaloista, katselee vallanpitäjiä muutaman kilometrin päässä Kremlissä. Sen uumenissa oli myös ulkomaisten opiskelijoiden asuntola, ja siellä Aro heräsi eräänä yönä palohälytyskelloon.

– Joku oli tuikannut rakennuksen tuleen. Selvisi, että vain meidän ulkomaisten opiskelijoiden asuinkerroksessa ylipäätään oli hälytyslaitteita. Kukaan ei tullut auttamaan, vaan jouduimme evakuoimaan toinen toisemme. Kun pääsin ulos, huomasin, että kahdestoista kerros oli tulessa ja sen yläpuolella vielä paljon ihmisiä jumissa. Palon syytä tutkimaan tulivat myöhemmin Omon-erikoisjoukot, joiden käynnin jälkeen amerikkalaisten opiskelijoiden tietokoneet olivat hävinneet. Turman jälkeen turvallisuutta kohennettiin pariksi viikoksi ja sen jälkeen kaikki palasi ennalleen, Aro kuvailee ihmetystään.

Aro eteni ulkomaantoimittajaksi maan suurimpiin uutismedioihin, Helsingin Sanomiin ja Yleisradioon. Hän jatkoi matkustamista Venäjälle ja Valko-Venäjälle ja raportoi yhä useammin sananvapauden ahdingon syvenemisestä ja kiinnostui infosodasta, joka näytti löytyvän yhä useamman tapauksen taustalta.

Aro haluttiin painostaa hiljaiseksi

Kun sosiaalinen media valtasi alaa, Aro innostui sen mahdollisuuksista journalistisena työkaluna. Tiedon keruun voisi joukkoistaa, ja silloin hän kysyi julkisesti kysymyksen: ”Ovatko trollit häiriköineet sinua?”

– Olin aiemminkin kertonut valeuutissivustoista ja haastatellut ihmisiä, joita Putin varmaankin pitää vihollisinaan. Mutta tuo kysymys räjäytti pankin.

Aro itse epäilee, että trollitehtaiden valtiailta meni kuppi nurin, koska hän laittoi juttuun kehotuksen puhua ilmiöstä hashtagilla #venäjätrolli ajankohtana, jolloin trolli oli monille vielä tuntematon käsite.

Joka tapauksessa karhu oli herätetty. Se ärsyyntyi, ja suurvalta otti digitaalisen tykistönsä tähtäimeen siitä kiinnostuneen yksittäisen suomalaisen nuoren naisen. Tavoite oli yksinkertainen: painostaa hiljaiseksi ja tehdä Arosta uusi varoittava esimerkki siitä, kuinka käy niiden, jotka nousevat varjojen valtakuntaa vastaan.

Siihen asti uhrit olivat olleet venäläisiä: työpaikkansa menettäviä virkamiehiä, rahansa menettäviä miljonäärejä, jokunen henkensä menettänyt journalistikin. Se, mikä onnistui Venäjällä, olisi ollut vaikeampaa Viipurista länteen. Kunnian ja maineen tuhoaminen rajoista piittaamatta on kuitenkin helppoa, jos siihen saa valjastettua paikallisia apujoukkoja. Suomesta löytyi kyllä auliita Putinin palvelijoita, joita harmitti nuoren, ärsyttävän itsetietoisen naisen nousu kapinaan.

Aro ei ollut ensimmäinen, jota Suomessa trollattiin ja häirittiin, mutta operaatio kasvoi omaan mittakaavaansa, ja keskeisessä osassa olivat internetissä julkaistava valemedia MV-lehti ja sen liepeillä toimivat aktivistit. Räävittömästi revittelevä ja totuudesta viis veisaava julkaisu keräsi paljon kannatusta populistisilla kampanjoillaan.

Valemedia keksi näppäriä uusia sanoja, kuten matun eli maahantunkeutujan ja suvaitsevia liberaaleja halventavan suvakin.

Suoraan suden suuhun

Trendi-ilmaisut levisivät puolivahingossa myös perinteiseen mediaan, ja MV-lehti sai lisää vettä myllyynsä. Se nousi suosionsa huipulle 2015, kun poliitikot Suomessa ja Euroopassa eivät pysyneet pakolaistilanteen tasalla, mikä kiihdytti pelkoja ja vihapuheita. Se sopi mainiosti Venäjälle, huomio siirtyi hetkeksi pois Krimin miehityksestä ja Itä-Ukrainan sodasta.

Kirjassaan Aro osoittaa vakuuttavasti dosentti Johan Bäckmanin ja MV-lehden päätoimittaja Ilja Janitskinin kytkyt Venäjän tiedustelupalveluun. Sen jälkeen, kun MV-lehti sai rikostuomion Suomessa, lehden tekoa on johdettu avoimesti Itä-Ukrainasta.

Kampanjan jatkuessa Aro lähti suden suuhun eli kollegansa Mika Mäkeläisen kanssa tekemään juttua trollitehtaasta. Venäläinen tutkiva toimittaja Aleksandra Garmažapova oli soluttautunut Pietarin Savuškininkatu 55:ssä sijaitsevaan ”tutkimuskeskukseen” aikaisemmin ja paljastanut, kuinka siellä tehtailtiin valeuutisia ja lokakampanjoita kahdessa vuorossa ympäri vuorokauden useilla kielillä. Ylen toimittajat saivat jopa tehtaan johtajan haastattelun, mistä tuli maailmanlaajuinen sensaatio.

Sen julkaisemisen jälkeen varjojen valtakunta kutsui tietenkin ihmisiä vastustamaan ”Ylen trollitehdasta”.

Kaikesta huolimatta valoisa ihminen

Voisi luulla, että vuosikausien helvetti musertaa ihmisen. Taipumattomuus on jo käynyt ilmi, mutta Jessikka Aro on koettelemuksistaan huolimatta myös valoisa ihminen.

– Kaikki tutut ja tuntemattomat, jotka laittavat tsemppiviestejä, ovat ihania. Suomen poliisi on toiminut aivan esimerkillisesti. Osa rikollisista on saatu jo tuomiolle asti, vaikka tuomiot eivät vielä ole lainvoimaisia. Esimieheni Ylessä ovat toimineet hienosti ja kollegat Suomessa ja ulkomailla kiittäneet, että puhun tästä. Minusta tuntuu, että minulla on monen ihmisen voimat takanani, Aro kehuu.

Oletko pettynyt keneenkään?

Aro huokaisee. Ensimmäisen kerran hän pysähtyy miettimään sekuntia pitemmäksi ajaksi.

– En haluaisi olla pettynyt keneenkään. Olen silti pettynyt niihin poliitikkoihin, jotka eivät ole osallistuneet sosiaalisen median alustojen sääntelyyn, vaikka pääsääntöisesti poliitikkomme ovat hyvin hereillä. Nykyisellään Facebook, Twitter ja muut ovat vihapuheen ja kansainvälisen propagandan mahdollistajia. Niitä käyttävät hyväkseen niin islamistit kuin muutkin demokratian murentajat. Toivon, että kirjani herättää keskustelua ja julkisia puheenvuoroja tästä. Sauli Niinistö on ottanut hyviä kantoja kyllä sanoessaan, että infosodassa kaikki kansalaiset ovat maanpuolustajia.

"Voisitteko pitää vaikka pari vuotta taukoa?"

Maailmalla se on huomattu. Yhdysvalloissa erikoistutkija Robert S. Mueller on haastanut 12 Pietarin trollitehtaan työntekijää oikeuteen USA:n presidentinvaalien häiritsemisestä. Viime keväänä Aro sai tiedon, että USA:n ulkoministeriö myöntäisi hänelle Kansainvälinen rohkea nainen -palkinnon. Hänelle oli jo postitettu matkaohjelma, kun tulikin tieto, että palkintoa ei annettaisi, ja että hän oli vain ollut ehdolla. Tai: oli vahingossa kerrottu, että hän olisi ollut ehdolla.

Vähitellen selvisi, että syynä oli ollut Aron kriittinen twiitti presidentti Donald Trumpista – ja että Trumpin koneisto käytti samoja konsteja kuin Putininkin mustan muuttamisessa valkoiseksi. Yhdysvalloissa on silti myös demokraattinen oppositio, ja viime kesänä Aro kutsuttiin kongressin kuultavaksi esittämään keinoja, joilla infosotaan voisi vastata kaikkialla, missä vapautta rakastetaan.

Pettymys ei kaikkien koettelemusten jälkeenkään ole Aron toinen luonto. Ehkä äärimmäisin osoitus uskosta elämään ja tulevaisuuteen on toive omasta lapsesta.

– Että saisin puolisoni kanssa keskittyä lapsettomuushoitoihin, Aro vastaa empimättä kysymykseen siitä, mitä hän eniten toivoisi ja lähettää terveisiä trolleille:

–Ymmärrän, että informaatiosota on teidän työtänne ja minun työni on paljastaa sitä, mutta voisitteko pitää vaikka pari vuotta taukoa? Katsotaan sitten taas!

En tiedä, onko vihapuheen lietsojilla kykyä samanlaiseen pilkkeeseen silmäkulmassa.

Putin palautti haaveen Venäjän suuruudesta

Venäjän talouselämä oli liukunut viime vuosituhannen ja juopon presidentin Boris Jeltsinin viimeisinä vuosina kovaotteisille miljonääreille, joita kutsuttiin oligarkeiksi eli harvainvaltiaiksi. Moni näki kommunismin jälkeisessä tyhjiössä vertailukohdan tsaari Iivana Julman jälkeiseen smutnoje vremjaan, sekasorron aikaan. Valtion väkivaltakoneiston johtajat, KGB:n ja asevoimien kenraalit puolestaan näkivät kauhukuvan: demokratia nakertaisi loputkin heidän etuoikeuksistaan.

Järjestys oli palautettava maan suurkaupunkeihin, joissa ihmisiä kuoli keskellä kirkasta päivää rikollisliigojen välisissä tulitaisteluissa. Uhka oli myös mahdollisuus. Jos oligarkit nitistettäisiin, näiden omaisuus voitaisiin siirtää – pitäisi siirtää – valtion virallisten pyssymiesten peukalon alle.

Tarvittiin vain työkalu, jollaiseksi valittiin Vladimir Putin. Hänet uitettiin ensin Jeltsinin varamieheksi ja sitten presidentiksi. Putin istutti miljardöörit ja kenraalit saman pöydän ääreen ja solmitutti näillä kaikkien aikojen yhteiskuntasopimuksen: sekä valta että raaka-aineisiin perustuva valtava vauraus jaettiin tämän porukan kesken. Kenraalit miehittivät firmojen hallitukset ja vetivät siviilit niskaan. Pullikoivat miljardöörit päätyivät vankilaan tai maanpakoon.

Kansaakaan ei unohdettu, kärsihän se henkisestä konkurssista ja aatteellisesta tyhjiöstä. Sitä varten herätettiin henkiin vahva venäläinen kansallistunne. Vähä vähältä hennon demokratian elementtejä tallattiin turvallisuuskoneiston ja talousmahdin yhteisen saappaan alle, ja kuten aina, kun kansa pitää saada yhtenäiseksi, tarvittiin propagandaa ja sille polttoaineeksi ulkoinen uhka.

Ensin se oli itsenäistymään pyrkivät tsetseenit, jotka luulivat voivansa seurata Kaukasuksella georgialaisten, armenialaisten ja azerbaidžanilaisten tietä. Kun USA julisti terrorismin vastaisen sodan 2001, oli helppo selittää tsetseenit samoiksi ääri-islamisteiksi.

Putin pääsi aloittamaan valtakautensa sotasankarina. Ikävä kyllä entiset itäblokin maat olivat ehtineet viedä EU- ja Nato-jäsenyysneuvottelunsa jo finaaliin – ja mikä törkeintä, entiset neuvostotasavallat Viro, Latvia ja Liettua menivät samassa peesissä lännen leiriin.

Kremlille tuli kiire palauttaa Nato ja USA pääviholliseksi. Ilman internetiä mielipidemuokkaus olisi ollut paljon vaikeampaa. Huhujen ja valheiden perinne oli Venäjällä valmiina: ne tarvitsi vain valjastaa uuden teknologian avulla vanhaan käyttöön.

Trollit laskettiin liikkeelle Venäjän ja Georgian sodassa 2008 ja monen tason harhautukset Ukrainassa 2013 alkaen osoittivat toiminnan niin tehokkaaksi, että sen kohderyhmänä on koko maailma.

Julkaistu: 24.9.2019
2 kommenttia