Jerusalem – Santeri Kinnunen on suvereeni päihteiden kyllästämänä ex-surmanajajana Helsingin kaupunginteatterissa
Johnny ”Rooster” Byron makaa menneisyyden laakereillaan, tarina valmiina hetkeen kuin hetkeen. Osa lienee tosiakin. Entinen surmanajaja pyörittää metsässä iloista bilerinkiä, jonka muut osallistujat ovat nuoria. Mutta onko kyseessä sittenkään vilpitön ystävyys?
Pasi Lampelan Helsingin kaupunginteatterin pienelle näyttämölle ohjaama Jerusalem alkaa Wiltshiren markkinoiden aamuna, hurjien bileiden jälkeen. Samalla kun homeisessa asuntovaunussa majaileva Johnny ”Rooster” Byron (Santeri Kinnunen) keräilee muistikuviaan edellisillalta, käy ilmi, että hänen perässään on sekalainen joukko ihmisiä. Viranomaiset haluavat häätää hänet. Ex-kumppani haluaa, että Rooster veisi heidän poikansa markkinoille. Kadonneen teinitytön isäpuoli haluaa rökittää Roosterin ja hänen asuntovaunullaan pyörivä hengailijajoukko kärkkyy mitä tahansa päihteitä, mitä Roosterilta liikenee.
Rooster on viimeisiä kapinallisia. Entinen surmanajaja, aikoinaan paikkakunnan suuri julkkis on lukemattomien loukkaantumisten jälkeen vaihtanut adrenaliinipiikit trippeihin. Hänen elämässään arki lyö kättä fantasian kanssa ja huimat tarinat Stonehengestä ja jättiläisistä ja hampaat suussa syntyvistä vauvoista tuntuvat miltei uskottavilta. Hän elää yhteiskunnan laitamilla, piipahtaen välillä sen sisällä esimerkiksi käydessään baarissa. Tosin siitäkin on yleensä tuliaisina porttikielto. Silti Rooster vetää Hamelnin pillipiiparin tavoin puoleensa naisia ja nuoria – ja joitain miehiäkin – kuin Kuu vuorovettä.
Vastakohtanaan ja vihollisenaan hänellä on jyrkän byrokraattinen kunnallishallinto ja rikkaat luksustalojen asukkaat, joiden rokassa hän on maan arvoa ja maisemaa pilaava rikka. Roosterin mielestä metsä kuuluu hänelle, viranomaisten mielestä sille pitäisi rakentaa uusi asuinalue. Jos narrikuningas menettää vapautensa ja kuningaskuntansa, tuleeko hänestä pelkkä narri? Toki on ihan asiallistakin kysyä, miten hyvä tyyppi metsässä huumeita teineille jakava mies lopulta on. Roosterille itselleen hänen kunniakoodinsa on selvä ja vaikuttimensa hyvät, hänen kanssaan teinit ovat turvassa. Muiden mielestä hänet on silti saatava kuriin.
Rooster on niitä hahmoja, jotka tuovat muille iloa kapinahengellään ja normien vastustamisella, mutta jonka oma onnellisuus ei tunnu kestävältä. Roosterilta on suunta kateissa ja elämä on surmanajojen jälkeen jäänyt tyhjäksi. Ikuisiin bileisiin jämähtänyt keski-ikäinen ei enää ole rajoja rikkova nuori vaan suoraan sanottuna alkoholisti, vaikka hän miten vannoisi taistelevansa virkamiehiä vastaan.
Elämä täyttyy erinäisistä päihteistä, hurjista kännitarinoista ja naisseikkailuista, mutta niiden vastineena on omalle pojalle tehtyjen lupausten unohtaminen ja tietynlainen yksin jääminen, ainakin päihteiden loputtua. Lopulta seinät alkavat nousta vastaan elämän eri osa-alueilla.
Jerusalem on hauska, mutta siinä on surullinen alavire. Näytelmän surullisimpia hetkiä on, kun Roosterille selviää hänen lähipiirinsä todellinen luonto. Kuka on lopulta hänen puolellaan, kun viihdearvo muuttuu vaikeuksiksi?
Mukana on valloittavia hahmoja. Yksi sympaattisimmista on hyväntahtoinen Professori (Joachim Wigelius), yksi niistä harvoista, jotka tarjoavat Roosterille ystävyyttä ilman jatkuvia vaatimuksia. Toinen on Ginger (Markus Järvenpää), joka on jäänyt elämässään vähän jumiin ja päätynyt Roosterin tavoin hengailemaan ikuisena teininä.
Roosterina kukkoileva Santeri Kinnunen hallitsee lavaa helpon näköisesti. Jouko Klemettilä pääsee irrottelemaan päihtyneen baarimikon Wesleyn roolissa. Roosterin bileporukka Lee (Alexander Wendelin), Davey (Betadi Mandunga), Pea (Lumi Aunio) ja Tanya (Minni Gråhn) tavoittaa hyvin teini-ikäisten poukkoilevuuden. Markus Järvenpään hötkyilevä Ginger on nappisuoritus koko ikänsä päihteitä vetäneestä peterpanista.
Käsikirjoitus ei avaa aivan kaikkea vaan jättää myös lukijalle pohdittavaa. Ansioitunut näytelmäkirjailija Jez Butterworth on ollut käsikirjoittamassa myös suuren budjetin elokuvia, kuten The Edge of Tomorrow ja Spectre.
Jerusalemin kesto on väliajan ja lyhyen tauon kanssa 3 tuntia 15 minuuttia, mikä on paljon. Alkupuolella on tiivistämisen varaa, mutta näytelmä ei silti tunnu pitkältä tai pitkästyttävältä.
