Jenni Pääskysaari, miksi välttelet somea? – ”Siellä vain äänekkäimmät kuuluvat ja näkyvät, eikä todellista vuoropuhelua sallita”

Media-alalla ­pitkään olleen Jenni Pääskysaaren mukaan sosiaalisessa mediassa saisi olla enemmän tilaa vuoropuhelulle ja inhimillisyydelle.

Olet kustantajasi kirjailijaesittelyn mukaan muun muassa tyttö, nainen, ihminen, äiti, tytär, isosisko, ystävä, käsikirjoittaja, juontaja, tuottaja, radio- ja tv-juontaja, yrittäjä ja vaimo, joka haluaisi olla myös taitava tanssija ja rohkea ajattelija. Mikä näistä on ­tärkein?

Määritelmät liittyvät viisi vuotta sitten ilmestyneeseen Tyttö sinä olet... -kirjaan. Nyt litania jo vähän naurattaa, että eikö itseään voi määritellä yhdellä sanalla. Ehkä se kertoo vain siitä, että olen aina karsastanut lokeroita.

Ja ehkä se kertoo myös luovaa työtä tekevän ihmisen nykynykyisyydestä. Jos on monta juttua, josta on kiinnostunut, on ehkä varmemmat askeleet tulevaisuuteen.

Esiinnyn televisiossa, mutta myös käsikirjoitan, lokalisoin ja ohjaan formaatteja. Lisäksi kirjoitan kirjoja. Ihan kaikki ei yhteen titteliin mahdu.

Kaikilla pitää olla vahva mielipide joka asiaan

Miksi et olisi jo rohkea ajattelija?

Ehkä sitä ei voi itse määritellä, onko ­rohkea ajattelija vai ei.

Tosin tv-ohjelma Pitääkö olla huolissaan? vaatii meiltä tekijöiltä rahkeita sanoa, mitä ajattelee tai tuntee, joten ­toivon, että kahdeksan tuotantokauden jälkeen, 45-vuotiaana, rohkeuttakin jo vähän löytyisi.

Hetkittäin tuntuu, että nykymaailmassa kaikilla pitäisi olla joka asiaan vahva mielipide ja mielellään välittömästi. En tunnista sellaista itsessäni, elämme niin epävarmassa ajassa. Niin omituisia asioita tapahtuu, että en osaa muodostaa nopeasti mielipidettä ­saatikka huutaa sitä heti kaikille.

En kadehdi kansanedustajia, joilla pitää olla mielipide kaikkeen ja edessä JAA/EI - napit, joita pokkana painaa. Se olisi painajaiseni.

Somesta virtasi enemmän huonoa kuin hyvää elämääni

Et ole kovin näkyvästi esillä sosiaalisessa mediassa. Miksi?

Menin varhaisessa vaiheessa sekä Twitteriin että Facebookiin ja olin aika aktiivinen käyttäjä. Jossain vaiheessa huomasin, että niistä virtasi enemmän huonoa kuin hyvää elämääni ja lähdin pois.

Jos haluan olla rohkea ajattelija ja työnikin sitä vaatii, omat ajatukseni hautautuvat helposti somehälinän alle. Siellä vain kaikkein äänekkäimmät kuuluvat ja näkyvät, eikä todellista vuoropuhelua ja inhimillistä haparointia sallita.

Lisäksi algoritmi päättää puolestani, kenen mielipiteet ja pastareseptit minua kiinnostavat. Minä haluan käyttää omia aivojani ja kehitellä omat reseptini. Olen mieluummin tekijä kuin huutelija.

En silti sano ”ei koskaan”. Julkista Instagram-tiliä olen joskus miettinyt, mutta se ei tunnu työni kannalta luontevalta kanavalta. Olisin Suomen mediakentän tylsin seurattava sienikorikuvineni ja eri kirjoista napattuine kuvakaappauksineni. Toki mietin, onko kaltaistani dino­saurusta kohta enää olemassa, kun en rakenna henkilöbrändiäni somessa? Voi olla, että pian alkavat kaupalliset sieni­kuivuriyhteistyöt kiinnostaa.

Joskus myös kaupallisen ja ei-kaupallisen some­sisällön rajan häilyminen mietityttää ­esimerkiksi toimittajien ja poliitikkojen kohdalla. Arvostan sitä, että olen vapaa sanomaan ja kirjoittamaan mitä vaan.

Olet kertonut, että työtäsi hankaloittaa välillä silmitöntä kipua aiheuttava migreeni. Mitkä ovat keinosi sen selättämiseen?

Kirjoittamistyö ja istuminen ovat pahinta myrkkyä omalle kropalle, mutta sitä on vain pakko tehdä. Joskus askelmäärä kirjoittamispäivänä on ihan karmea. Kroppa on pakko saada liikkeelle etenkin näin korona-aikana, kun tanssitunnit ja laitepilates ovat olleet tauolla.

Olen sahannut moneen suuntaan Helsingin ­lenkkipolkuja. Se hoitaa päätä monella tapaa. Elän tasaista elämää, syön hyvin ja nukun paljon – ja yritän olla tekemättä ­liikaa töitä. Siitä huolimatta saan särkyjä. Silloin en tiedä mitä enää keksisin.

Koronan pakottama tauko teki myös hyvää

Millainen koronavuosi on ollut ­yrittäjälle?

Olin keväällä viisi kuukautta tekemättä töitä, joten se oli erikoista aikaa. Kävelin paljon pitkin Helsinkiä ja luin paljon ­kirjoja. Otin sen valmistautumisena ­kirjailijahaastattelusarjaani. Veikkaan, että kaikille teki hyvää aikaperspektiivin muuttuminen.

En ole koskaan osannut hirveästi suunnitella eteenpäin tai asettaa tavoitteita. Nyt se vahvistui ennestään. Mitäpä sitä hulluna miettimään, kun ei yhtään voi ­tietää, miten elämä tulee menemään.

Ilmakitaran MM-kakkonen 1997

Olet Ilmakitaransoiton MM-kakkonen vuodelta 1997. Vieläkö ilmamusisointi taittuu?

Tämä on elämäni merkittävin kisasaavutus! Harmi, että siitä on jo niin pitkä aika. Haluaisin ratsastaa tällä yli 20 vuoden takaisella tittelillä vielä tänäkin päivänä.

Osaan vieläkin soittaa ilmakitaraa, mutta taitoni eivät taida enää riittää näinä aikoina. Silloin se oli pienempi juttu, kisa myös. En kuitenkaan voittanut, että vähän se jäi vielä kaivelemaan.

Kerro jokin salaisuutesi.

Istun Pitääkö olla huolissaan? ­-ohjelmassa kahden tuolille asetellun ­tyynyn päällä, jotta yletän pöydälle.

Uskon, että joskus tulevaisuudessa yli sata jaksoa takapuoltani hieroneet lätyskät myydään hyväntekeväisyyshuuto­kaupassa kovaan kolmen euron pakettihintaan.