Jarkko Tuomisto valmentaa eurooppalaisen jalkapallon huipulla, mutta harva tietää hänen tarinaansa – ”Ulkomailla osaaminen ja työnteko ovat minimivaatimuksia”

Syksyllä 2013 Jarkko Tuomisto päätti jättää Veikkausliigassa hopealle sijoittuneen FC Hongan edustusjoukkueen maalivahtivalmentajan tehtävän. Seuraava siirto oli kytenyt hänen mielessään pitkään, oikeastaan jo vuodesta 2007, jolloin hän oli alkanut käydä seuravierailuilla Italiassa.

Tavoite oli selvä: Tuomisto halusi valmentajaksi ulkomaille.

Tammikuussa 2014 tilaisuus vihdoin aukesi, kun suomalainen sai maalivahtivalmentajan paikan Arzachenasta, pienestä sardinialaisesta Serie D -seurasta.

Peli Serie D:ssä oli primitiivisempää kuin Veikkausliigassa, harjoituspuitteet olivat vaatimattomat, ja monissa peleissä yleisöä oli korkeintaan parisataa. Kentät olivat kuoppaisia toisin kuin Tapiolan urheilupuiston samettinen nurmi. Asuinpaikaksi löytyi talvikuukausina suljettuna ollut hotelli.

Italiassa Tuomisto teki aamut ja päivät videoklippejä päävalmentajalle ja pelaajille, iltapäivät hän valmensi maalivahteja kentällä. Vaikka Tuomisto oli rekrytoitu seuraan ainoastaan maalivahtivalmentajaksi, valmennusresurssien vähäisyyden takia hän tarttui myös videoanalyytikon tehtäviin. Apuvälineenä oli oma iPad.

Arzachenassa, kuten kaikissa muissakin italialaisseuroissa, vaihtoehtoja oli tasan kaksi: valmentaa italiaksi tai ei ollenkaan. Niinpä Tuomisto pänttäsi kieltä pari kertaa viikossa paikallisen opiskelijan avustamana. Vaikka hän ehti oppia kevään aikana puhumaan vain preesensissä, kommunikointi kentällä sujui riittävän hyvin.

Tuomiston ensimmäinen ulkomainen seura oli isolle yleisölle täysin tuntematon puoliamatööriseura. Siirto oli kuitenkin edellyttänyt vuosia kestänyttä ”jalkatyötä” – kuten Tuomiston asiaa kuvaa.

– Vuonna 2007 pääsin kysymällä seuraamaan toisen pienen italialaisseuran, Piacenzan, A-junioreiden kesäleiriä. Samoihin aikoihin tutustuin Italian maalivahtivalmentajayhdistyksen puheenjohtajaan Claudio Rapacioliin, jonka kautta avautui mahdollisuus osallistua eri valmentajaseminaareihin.

Siirtoprosessi osoittaa vastaansanomattomalla tavalla sen väylän, jota pitkin suomalaisen valmentajan on raivattava tilaa erittäin kilpailluilla työmarkkinoilla. Ilman huippupelaajauraa on aloitettava alhaalta.

– Kävin seitsemän vuoden ajan joka kausi omalla rahalla tutustumassa jonkin italialaisen seuran toimintaan, kuudennen sarjatason seuroista alkaen.

Säännöllisillä vierailuillaan Tuomisto tutustui italialaisiin valmentajiin, teki itseään tunnetuksi ja pääsi näyttämään osaamistaan. Samalla hän aisti italialaista kulttuuria ja kartutti ymmärrystään maan jalkapallon omaleimaisuudesta.

Tuomiston saama korvaus neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla oli 700 euroa kuukaudessa. Viiden kuukauden pestin aikana hän sai korvauksen vain kerran ajallaan. Kahden ensimmäisen kuukauden jälkeen palkkaa ei maksettu enää lainkaan. Palkkaturvasta ei ollut tietoakaan.

Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, Tuomisto on eurooppalaisen jalkapallon huipulla eikä hänen tarvitse potea rahahuolia.

Kaudella 2023–2024 Tuomisto työskenteli OGC Nicessä, joka sijoittui vastikään päättyneessä Ranskan pääsarjassa viidenneksi jättäen taakseen muun muassa perinteiset suurseurat Lyonin ja Marseillen. Samalla sijoitus takasi nizzalaisseuralle suoran paikan Eurooppa-liigan lohkovaiheesta.

Ranskassa Tuomisto on valmentanut kymmenien tuhansien katsojien edessä Kylian Mbappén kaltaisten supertähtien kirmatessa viheriöllä. Italialaisessa pikkukylässä keväällä 2014 glamour oli sen sijaan kaukana.

Päätös lähteä turvallisesta ja tuttujen valmentajien ympäröimästä espoolaisesta valmentajakuplasta italialaiseen pikkuseuraan oli suomalaisvalmentajan uran kannalta kuitenkin käänteentekevä.

– Se, että liikahdin vuonna 2014 ensimmäisen kerran Suomesta ulkomaille, teki minusta vaihtoehdon.

– Moni suomalainen valmentaja sanoo lähtevänsä vasta sitten, kun tulee hyvä tilaisuus. Mutta ei se mene niin. Saumoja tulee kunnolla vasta sen jälkeen, kun olet näyttänyt olevasi valmis lähtemään.

– Ja olet oikeasti lähtenyt.

Jarkko Tuomiston valmennusuran alkupiste ei löydy 2010-luvun Espoosta tai Sardiniasta, vaan 1990-luvun Turusta.

Valmennus käynnistyi samoihin aikoihin, kun Tuomisto väänsi vielä aladivaripelejä paikallisissa seuroissa. Vaatimattoman pelaajauran kohokohdaksi jäi yksi Ykkösen peli FC Interissä. Pelipaikka oli – kuinkas muuten – maalivahti.

Vaikka Tuomiston pelaajapolun meriitit jäivät ohuiksi, hänellä kävi valmennuksen suhteen tuuri.

Impivaaran jalkapallohallin vahtimestari Pentti Kakkonen valmensi Turun Tovereiden juniorimaalivahteja suurella tarmolla. Hän korosti monipuolisten taitojen merkitystä ja haki valmennusoppeja Italiasta asti.

Metodit tarttuivat myös nuoreen turkulaismaalivahtiin.

– Muistan, kun Pentti kävi Lazion vieraana. Hän oli ymmällään sen reissun jälkeen, Tuomisto muistelee.

– Italiassa maalivahdit olivat hyppineet trampoliineilla ja heittäytyneet narujen yli ja ali. Näitä treenejä me alettiin sitten tekemään Pentin kanssa.

Kakkosen omaksumista opeista huolimatta 1980- ja 1990-lukujen suomalaisessa maalivahtivalmennuksessa luotettiin valtaosin perinteisiin menetelmiin. Taustalla vaikuttivat erityisesti Englannista härmään rantautuneet ajatukset: harjoituksissa lauottiin paljon, ja maalivahdeilla piti olla ”hyvät kädet”.

Monet turkulaiset valmentajat kyllä puhuivat jalalla pelaamisen tärkeydestä ja tiedostivat, että maalivahtien pitäisi hallita maaliviivan lisäksi myös puolustuslinjan taakse jäävää aluetta, mutta harjoituksissa nämä teemat eivät juuri näkyneet.

Eivät näkyneet Tuomistollakaan.

– Mun kymmenen ensimmäistä vuotta valmentajana oli ihan roskaa!

– Olin nuori jätkä, joka vasta opetteli tekemään asioita. Alasarjoissa, joissa pelasin samoihin aikoihin, ei ollut erikseen maalivahtivalmentajia. Jotenkin se harjoittelu piti vain järjestää. Kokeilin asioita ja yritin hyödyntää Penan treenejä.

Valmentaessaan parikymppisenä miehenalkuna juniori- ja alasarjamaalivahteja Impivaaran hallissa Tuomisto haaveili päätoimisesta maalivahtivalmentajan työstä. Päässä pyöri vain yksi kysymys: Miten?

Kulttuuri ja aika eivät olleet Suomessa kypsiä, joten Tuomisto hakeutui nuoriso-ohjaajan opintoihin. Tulevan valmennusuran kannalta päätös osoittautui kullanarvoiseksi.

Kolmen vuoden opinnot Lohjan Kanneljärven opistolla antoivat tärkeitä työkaluja myös valmentamista varten. Varsinkin koulutuksen käytännönläheisyys upposi Tuomistoon. Opintojensa ohessa hän toimi vapaaehtoisena muun muassa nuorille tarkoitetussa yökahvilassa ja näki läheltä haastavista lähtökohdista ponnistaneita nuoria.

– Olen käynyt valmentajakursseja siellä sun täällä, mutta nuoriso-ohjaajan työ on ohjannut erittäin paljon mun arvomaailmaa ja maailmankatsomusta.

Kuten valmentamisessa, myös nuorisotyössä Tuomistoon vetosi ihmisten auttaminen.

– Kukaan valmentaja ei tee pelaajaa. Valmentajan ja nuoriso-ohjaajan tehtävänä on nähdä, mitä nuori tarvitsee, ja sitten tarjota sellaista tukea ja toimintaa, joka vastaa tähän tarpeeseen. Aikuinen elää nuoren rinnalla.

Tuomisto kokee, että auttamisen periaate ei päde vain esimerkiksi junioripelaajiin tai lastenkotitaustaisiin nuoriin. Yhtä lailla valmentajan tulee auttaa myös huipputasolla pelaavia tähtiä, jotka tienaavat miljoonia euroja vuodessa ja asuvat luksushuviloissa korkeiden muurien suojassa.

– Asiat toistuvat samankaltaisina – olisi kyse sitten Korson Palloseurasta tai PSG:stä. Kentällä on vaatimuksia, jotka pelaajan pitää täyttää ja joiden ratkaisemiseen hän tarvitsee erilaisia taitoja.

– Näitä taitoja on tärkeä kehittää yhteisen toiminnan kautta. Kaikkeen ei voi tarttua, vaan asioita tulee priorisoida. Huipputasolla tilanteet tapahtuvat tietysti nopeammin ja vivahteet ovat erilaisia, mutta suhteessa vastustajaan vaade on sekä juniori- että ammattilaispeleissä sama.

– Totta kai huipulla paineet ovat erilaiset. Juniorivalmentajan ainoan paineen pitäisi olla se, onko treeni hyvä pelaajalle, saako valmentaja autettua häntä eteenpäin ja oliko juniorilla niin mukavaa, että hän tulee treeneihin seuraavana päivänä uudelleen.

Vuonna 2003 Tuomisto muutti nuoriso-ohjaajan työn perässä pääkaupunkiseudulle, jossa hän löysi jalkapallon osalta kaksi tärkeää mikroympäristöä. Yhteisöt vaikuttivat hänen valmennusajatteluunsa merkittävästi. Kyse oli eräänlaisista valmentajahautomoista, joissa hän pääsi jatkojalostamaan Turussa oraalla olleita ideoitaan.

Ensimmäinen mikroympäristö oli vantaalaisen valmentajakonkarin Pertti Kemppisen johtama Tanoke-porukka. Yksilö-, pienryhmä- ja joukkuevalmennusta sekä valmennuskoulutusta tarjonnut yritys toimi kasvualustana monille omaa paikkaansa etsineille kirkasotsaisille valmentajasieluille.

Palloliiton ja seurojen tarjoamat koulutukset eivät tyydyttäneet nälkäisimpien valmentajien tiedontarvetta, joten he hakeutuivat Kemppisen johtamaan ”ajatuskiihdyttämöön”. Tuomiston Tanoken piiriin houkutteli virolainen valmentaja Gert Remmel.

– Tanoke oli työnteon koulu. Mun työn tekemisen perusvarmuus nousi. Vaikka valmentamisen taso tietysti vaihteli aina vähän, pystyin tekemään pitkiä päiviä ilman, että laatu olisi kärsinyt.

Tanoke-aikoina Tuomiston arki oli treenejä treenien perään. Yhden päivän aikana hän saattoi vetää parhaimmillaan seitsemät harjoitukset eri puolilla pääkaupunkiseutua.

Aamukahdeksalta kylmään halliin Paloheinässä vetämään lasten harjoitukset, sen jälkeen aamutreenit pienryhmälle ja Tanoken päiväleiri, sitten kolmet harjoitukset Vantaalla ja lopuksi vielä HIFK:n edustusjoukkueen tapahtumaan.

Korkean harjoitusvolyymin takia Tuomisto oivalsi vasta kolmekymppisenä ensimmäisen kerran, kuinka paljon valmentaja voi tehdä töitä. Siitä kiitos kuuluu ennen kaikkea Kemppiselle ja muille Tanoke-valmentajille.

Suuret harjoitusmäärät pakottivat valmentajat pumppaamaan itseensä energiaa. Toisaalta kymmenet harjoituskerrat viikossa mahdollistivat myös uusien asioiden kokeilemisen. Siksi Tanoke oli myös kokeilemisen koulu – ”koelaboratorio”, kuten Tuomisto asian esittää.

– Meillä oli etsimisen kulttuuria. Kun joku valmentaja löysi jonkin uuden jutun, hän esitteli sen muille. YouTubessa ei vielä silloin ollut mitään valmennuskamaa. Jos perustelut olivat paskat, muut tyrmäsivät idean.

Yksi uusista jutuista oli psykokinesteettinen valmennus, jonka tavoitteena oli pelaajien päätöksenteon nopeuttaminen. Yksinkertaisimmillaan kyse oli siitä, että valmentajan nostaessa tietynvärisen tötsän ilmaan pelaajien tuli tehdä määrätty liikesuoritus värin mukaan.

– Kun me nähtiin, että maailmalla tehtiin tiettyjä juttuja, me kokeiltiin niitä myös Suomessa. Nyt voi sanoa, että Tanokessa oli sekä hyviä asioita että sellaisia, jotka ovat nyttemmin pudonneet pois mun valmentamisesta, Tuomisto avaa.

Syksyllä 2009 Tuomisto siirtyi yhdessä Remmelin kanssa HIFK:n kakkosdivisioonajoukkueesta Mika Lehkosuon valmentaman FC Hongan Veikkausliiga-joukkueen valmennustiimiin. Espoolaisseurassa Tuomisto sai vastuulleen myös junioripuolen maalivahtivalmennuksen kehittämisen.

Tanokessa alkanut kokeilemisen kulttuuri jatkui myös Hongassa, mutta varsinkin pelikeskeisyys sai entistä enemmän jalansijaa Tuomiston valmentamisessa.

– Ammattilaisten piti nähdä selkeämmin konteksti. Miten harjoiteltava asia liittyi itse peliin? Hongassa ymmärsin paremmin, että harjoituksissa täytyi olla samat referenssit kuin pelissä.

Hongan liigajoukkueessa Tuomisto työskenteli pitkään erityisesti maalivahti Tuomas Peltosen kanssa, joka päätyi myöhemmin itsekin valmentajaksi. Yhteistyö ei ollut aluksi kitkatonta. Seuran maalivahdit, Peltonen mukaan lukien, kipuilivat uusien valmennusoppien edessä.

– Tupe lähti 34-vuotiaana kokeilemaan asioita, joita hän ei ollut koskaan ennen tehnyt. Aikaisemmin olin kuullut jollain valmentajakurssilla, että veskari on 15-vuotiaana teknisesti valmis. Tupen kanssa työskentely osoitti, että aikuinenkin maalivahti voi vielä kehittyä.

Hongassa maalivahdit harjoittelivat Tuomiston johdolla muun muassa palloon hyökkäämistä, saksalaistyyppistä 1 vastaan 1 -blokkaamista sekä pelin avaamista eri tavalla kuin aikaisemmin.

Kouluttautuessaan Italiassa Tuomisto oli havainnut, että sikäläiset maalivahdit hyökkäsivät keskityspalloihin heittäytymällä, mikä ei ollut vallalla Suomessa. Silmiinpistävänä erona oli se, että Italiassa maalivahdit pääsivät paremmin katkomaan palloja.

– Hongan jätkät hajoilivat aluksi, koska he eivät olleet harjoitelleet tämänkaltaisia asioita aikaisemmin. He ihmettelivät, miksi keskityksissä pitäisi hyökätä eteenpäin, jos alue edessä on tyhjä.

– Mutta sitten pistin hyökkääjän mukaan treeniin, ja maalivahdit tajusivat, että ’ahaa, nyt tämä näyttääkin ihan pelitilanteelta’, Tuomisto taustoittaa ja myöntää oppineensa tilanteista myös itse.

Ulkomailla Tuomisto oli todistanut myös maalivahtien monipuolisia blokkaustekniikoita 1 vastaan 1 -tilanteissa. Toiminnoissa oli paljon yhtymäkohtia futsalmaalivahtien tapaan peittää maalia: toinen polvi putosi hieman alemmas ja blokki avattiin liukumalla palloa kohti ikään kuin aitajuoksija-asennossa. Tällaista tekniikkaa näkyy Tuomiston mukaan yhä huipputason jalkapallossa, esimerkiksi Bayer Leverkusenin ja Huuhkajien Lukas Hradeckyn torjunnoissa.

– Hongassa Bana Lehkosuo vaati, että kaikki asiat piti perustella. Löysä argumentaatio ei mennyt läpi. Sain muutaman kerran itsekin näpeille – ja ihan ansaitusti.

Vaikka Tuomisto haki säännöllisesti vaikutteita muualta, hän myöntää, että maalivahtien pelin avaamisen suhteen hän oli vielä 2010-luvun alussa ummikko. Palloliiton kursseilla jalalla pelaamisesta ei juuri puhuttu. Tai jos puhuttiin, viesti oli yksinkertainen: maalivahdin pitää ottaa pallo prässäävästä hyökkääjästä poispäin.

– Banalla oli kuitenkin selkeä visio pelin avaamisesta. Pikkuhiljaa rupesin itsekin ymmärtämään, että aina maalivahdin ei tarvitse ottaa tatsia tyhjään tilaan. Välillä veska voi myös nostaa pallon samalle laidalle prässäävän vastustajan yli.

Jarkko Tuomisto ja OGC Nicen ykkösmaalivahti Marcin Bulka ovat työskennelleet intensiivisesti yhdessä.

Monet Tapiolan urheilupuistossa vierailleet vastustajajoukkueiden pelaajat ovat myöhemmin muistelleet, kuinka erikoiselta Honka-maalivahtien ”chippailut” vaikuttivat. Tässä asiassa Tuomisto korostaa paitsi Lehkosuon myös maalivahti Peltosen merkitystä. Espoolaisseurassa pitkän uran luonut Peltonen oli tunnettu taitavasta jalalla pelaamisesta, josta myös Tuomisto ammensi ajatuksia.

– Opin Tupelta, että jos prässiä ei tullut, maalivahdin ei pitänyt aina lähteä avaamaan peliä. Tupella oli hyvä ajatus: jalka pallon päälle ja odotetaan, mitä vastustaja tekee. Tämä on esimerkki myös ympäristön vaikutuksesta. Tupe oli tässä asiassa mulle referenssi.

Tuomiston neljän vuoden Honka-periodin kirkkain kruunu oli Suomen cupin voitto syksyllä 2012. Vaikka joukkue esiintyi säännöllisesti eurokentillä, Veikkausliigan voitto jäi haaveeksi. Viimeisiä kausia varjostivat erityisesti seuran palkanmaksuongelmat.

Säännöllisistä maksuviiveistä huolimatta Tuomiston muistot vuosista 2009–2013 ovat yksinomaan positiiviset.

– Honka opetti, mitä ammattilaisuus on. Maalivahdit olivat rehellisiä. Jos he eivät osanneet jotakin, he vaativat selittämään asian paremmin. Oli luksusta valmentaa tällaisia äijiä.

– Ennen Honkaa olin kokeillut miljoonia asioita, mutta vasta Hongassa mulla tuli selvä metodologia. Osa vanhoista harjoitteista putosi pois. Kokeiluissa oli enemmän järkeä.

– Jo Tanokessa olin kyllä ymmärtänyt – esimerkiksi Liverpoolissa opiskelleen Lignellin Mikon ajatusten ansiosta – että sisällöllinen vaihtelu harjoittelussa tuottaa kaikkein tehokkainta oppimista saman toistavan harjoittelun sijaan. Näitä ajatuksia oli olemassa, mutta Hongassa kehityin niissä vielä enemmän.

Ammatillisen kehittymisen lisäksi ajanjakso Hongassa vahvisti Tuomiston tavoitetta, jonka hän oli omien sanojensa mukaan asettanut ”yön pimeinä tunteina” jo Tanoke-vuosina. Hän halusi päästä valmentamaan Mestarien liigan lohkovaiheeseen.

Yksi tärkeä välietappi matkalla kohti unelmaa oli valmentajien korkeakouluna tunnettu Aspire Academy.

Qatarissa sijaitseva Aspire Academy perustettiin vuonna 2004. Holistisen valmennusajattelun nimeen vannova akatemia on toiminut jalkapallossa erityisesti Qatarin nuorisomaajoukkueiden koulutuskeskuksena.

Sheikkien öljyrahat ovat mahdollistaneet paitsi hulppeat puitteet myös ammattitaitoisten valmentajien rekrytoinnin ympäri maapalloa, erityisesti Etelä-Euroopasta. Kiiltävän ulkokuoren kääntöpuolena on ollut Qatarin surkea ihmisoikeustilanne.

Jarkko Tuomistolle Aspire Academy näyttäytyi ennen muuta mahdollisuutena kehittyä valmentajana uudelle tasolle.

– Aspire oli juuri sellainen jalkapallokoneisto, jonka halusin nähdä. Hongassa me olimme yrittäneet rakentaa yhtenäistä valmennuslinjaa lapsista aikuisiin, mutta Qatarissa siitä oli oikeasti näyttöjä.

Viiden kuukauden pätkä Italian Serie D:ssä oli tehnyt Tuomistosta varteenotettavamman valmentajanimen myös kansainvälisesti. Pelkällä Honka-kokemuksella paikkaa Aspiresta ei olisi auennut.

– En saanut Veikkausliigasta mitään ekstraa.

Rekrytointiprosessi kilpailtuun työpaikkaan oli perusteellinen.

– Mun piti vetää kaksi presentaatiota ja kahdet malliharjoitukset muun muassa seuran maalivahtipuolen metodologiavastaavalle. Olin kahden päivän haastattelun jälkeen aivan loppu, Tuomisto kertaa.

Suomalainen onnistui vakuuttamaan johtajat ja sai paikan akatemiasta. Siitä alkoi kahden ja puolen vuoden intensiivinen oppimisjakso. Varsinkin ensimmäinen kuukausi oli hektinen, jopa raastava.

– Joka päivä oli kahdet tai kolmet treenit 40 asteen lämmössä. Jokaisen harjoituksen jokainen minuutti piti analysoida Exceliin. Omaa työtä piti miettiä jatkuvasti, ja kaikki asiat raportoitiin ylöspäin.

Ensimmäiset viikot olivat niin kuluttavia, että päästessään hotellille Tuomisto nukahti joka kerta välittömästi. Herätessään aamuyöllä vaatteet päällä hän huomasi kaikkien valojen jääneen päälle.

Leimallinen osa Aspire Academyn kulttuuria oli valmentajien työn jatkuva laadunvalvonta. Yhdet harjoitukset ovat jääneet lähtemättömästi Tuomiston mieleen.

Tuomiston tehtävänä kolmesta pelijaksosta muodostuneessa treenissä oli valmentaa maalivahteja. Yhden jakson aikana eräs kenttäpelaaja käveli lönkötellen Tuomiston ja akatemian fysiikkavalmentajan edestä. Kumpikaan ei kiinnittänyt tilanteeseen huomiota sen kummemmin.

Palaute tuli kaksi päivää myöhemmin valmentajien yhteisessä videopalaverissa. Akatemian ylempi johtaja esitteli harjoituksista klipin, johon oli ympyröity punaisella värillä pelaajan laiska kävely ja sitä vieressä seuranneiden valmentajien passiivisuus.

Viesti ei jättänyt tulkinnoille tai tekosyille sijaa:

– Mitä vittua te teette tässä? Pelaaja lönköttelee teidän ohi. Teidän pitää jumalauta sanoa, että täällä ei lönkötellä. Pelaajan pitää mennä vittu prässäämään!

Tuomistolle palaveri oli esimerkki akatemian korkeasta laatustandardista. Kulttuurista, jossa tekosyitä ei hyväksytty.

– Kun olet punaisen ympyrän keskellä, tilanteessa ei ole mitään seliteltävää. Suomessa tuollainen palaute koettaisiin hyökkäävänä. Aspiressa ajatuksena on, että valmentajien täytyy ottaa vastuuta ja jokaisen pitää osallistua prosessiin – roolista riippumatta.

Aspire Academyn vaalima tarkkuus antaa palautetta teki Tuomistoon suuren vaikutuksen. Palavereita pidettiin päivittäin, joten ympäristö piti valmentajat nöyränä.

Suomessa Tuomistosta oli sen sijaan aina tuntunut, että juuri ketään ei kiinnostanut, mitä muut tekivät. Qatarissa palautetta tuli pyytämättä.

– Koko ajan piti olla hereillä. Aspire muokkasi mun käsitystä vaatimustasosta todella paljon, hän korostaa nyt.

Jo ensimmäisenä akatemiavuonnaan Tuomisto pääsi mukaan myös Qatarin nuorisomaajoukkueiden valmennustiimeihin. Varsinkin työskentely alle 19-vuotiaiden ikäluokan päävalmentajan, portugalilaisen Bruno Pinheiron, kanssa oli silmiä avaava oppimiskokemus.

– Pinheiron pragmaattinen ajattelutapa sopi mulle tosi hyvin. Hän mietti kaiken hyödyn kautta. Portugalissa ”romantiikkaa” pidetään jalkapallovalmennuksessa huonona asiana. Se tarkoittaa valmentajia ja joukkueita, jotka pelaavat näyttävästi, mutta eivät voita tarpeeksi pelejä.

Pragmaattisuus näkyi esimerkiksi maalivahtien pelin avaamisessa. Siinä missä monet valmentajat korostivat – kuten Suomessakin – kosketuksen ottamista tyhjään tilaan, Pinheiro ja Tuomisto ajattelivat asian toisin. He hahmottivat asetelman niin, että vastustaja halusikin houkutella maalivahdin jatkamaan peliä tyhjälle puolelle.

– Me käänsimme tämän niin, että pallo pitikin pelata takaisin samaan laitaan joko syöttämällä suoraan prässäävän pelaajan yli tai keskikentän kautta. Pelasimme vastustajan intentiota vastaan. Tämä oli sitä pragmaattisuutta, jonka nimeen Pinheiro vannoi.

Aspiressa Tuomisto ymmärsi toden teolla myös kansainvälisten valmentajamarkkinoiden logiikan. Kotimaassa hän oli päässyt urallaan eteenpäin paiskimalla pitkiä päiviä.

– Vielä Suomessa pystyin erottautumaan tekemällä paljon duunia.

Maailmalla tilanne on toinen. Ja syykin on selvä.

– Kansainvälinen futis on täynnä työmiehiä, jotka osaavat valmentaa. Valmentajapaikoista on sen takia ihan hillitön kilpailu. Jos olet ulkomailla seuran edustusjoukkueen maalivahtivalmentaja, jokainen seuran junioripuolen valmentaja haluaa sun paikan.

– Ulkomailla osaaminen ja kova työnteko ovat minimivaatimuksia. Sen jälkeen tullaan siihen, kenet tunnet, kenen kanssa klikkaa ja kuka luottaa sun työmoraaliin ja ammattitaitoon.

Aspire Academyssa Tuomistolla klikkasi erityisesti nuoren italialaisvalmentajan Francesco Fariolin kanssa. He jakoivat saman ison kuvan pelaamisesta ja käytännön valmentamisesta. Kemian löytymisessä auttoi sekin, että myös Fariolin tausta oli maalivahtivalmennuksessa.

Siteestä muodostui niin vahva, että Farioli näki Tuomiston potentiaalisena valmennustiiminsä jäsenenä – myös Qatarin ulkopuolella.

Ymmärrä konteksti.

Näihin kahteen sanaan, joita myös Aspire Academyssa painotettiin, tiivistyy nykyisin paljon Jarkko Tuomiston valmennusajattelusta. Valmennettuaan kaksi ja puoli vuotta Qatarissa Tuomisto halusi uuteen kulttuuriin, erilaiseen kontekstiin. Sellainen löytyi Ecuadorin pääkaupungista Quitosta.

Tammikuussa 2018 Tuomisto teki sopimuksen vuonna 1958 perustetun Independiente del Vallen kanssa. Rooli oli yhdistelmä edustusjoukkueen maalivahtivalmennusta ja akatemian maalivahtitoiminnan kehittämistä.

Pysähdymme puhumaan sopeutumisesta, jota Tuomisto pitää valmentamisessa kaikkein tärkeimpänä asiana. Tärkeämpänä kuin pelillisiä nyansseja.

– Ensimmäinen asia, joka sun pitää ymmärtää uudessa paikassa, on konteksti, hän alleviivaa.

– Ecuadorissa monet pelaajat olivat särkyneitä tyyppejä köyhistä oloista ja rikkinäisistä perheistä. Se oli vähän kuin nuorisotyötä: kuuntelemista ja hartialle taputtamista. Ketään ei olla pelastamassa, mutta pelaajan taustan tunteminen on tärkeää.

Sopeutumiseen liittyy leimallisesti myös kielitaito. Ecuadorissa Tuomiston oli jälleen pakko opetella uusi kieli, tällä kertaa espanja.

– Jyri Niemisen kanssa olemme usein puhuneet, että uuden kielen oppiminen on paljon helpompaa kuin päästä ulkomaille valmentajaksi.

Hollantilaisessa Feyenoordissa maalivahtivalmentajana toimiva Nieminen ja Tuomisto ovat hengenheimolaisia. Loma-aikoinakin he vaihtavat ajatuksia vähintään viikoittain, toisinaan jopa päivittäin. Nytkin, kesken haastattelumme, Nieminen yrittää soittaa kollegalleen.

Valmentajien keskustelunaiheet liittyvät monesti juuri eri maiden kulttuurieroihin. Tuomiston mukaan erot näkyvät selvästi myös jalkapallokentällä.

– Esimerkiksi Ecuadorissa ihmisten koulutustaso on aika matala. Se vaikuttaa siihen, kuinka paljon pelaajat voivat ottaa vastaan informaatiota. Jos menisin nyt takaisin Independiente del Valleen, lähtisin paljon yksinkertaisemmista asioista liikkeelle ja selittäisin asioita perustavanlaatuisemmin.

Vaikka valmentaminen on sopeutumista ympäröivään kulttuurin, suomalainen uskoo, että aina valmentajan ei tarvitse vain muovautua siihen perinteeseen, jonka mukaan on totuttu toimimaan. Kaikkea ei tarvitse ottaa vastaan annettuna.

OGC Nicen päävalmentajana toiminut Francesco Farioli (oikealla) ja Jarkko Tuomisto (vasemmalla) suhtautuvat työhönsä intohimolla.

– Ecuadorilaiset jengit eivät oikein osanneet prässätä, ja maalivahdit vain potkaisivat pallon mahdollisimman pitkälle. Yritin pakottaa kaikki seuran valmentajat ohjeistamaan maalivahteja syöttämään aina vapaalle pelaajalle tai vähintään ottamaan pallon haltuun.

– Vähitellen kulttuuri alkoi muuttua, ja saimme hyviä tuloksia, Tuomisto muistelee vajaat kaksi vuotta kestänyttä ajanjaksoaan Etelä-Amerikassa.

Tuomisto kokee, että jokaisen maan jalkapallokulttuurista löytyy omaleimaisia piirteitä. Nämä tunnusmerkit näkyvät erityisen hyvin alasarjatasoilla ja pienemmissä seuroissa, jonne kansainväliset vaikutteet eivät ole levinneet samalla tavalla kuin eliittiseuroihin.

Italiassa hallitsevia avaintunteita – ainakin Serie D:ssä – olivat Tuomiston mukaan häviämisen pelko ja aggression purkaminen. Neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla tahto oli tärkeämpää kuin se, mihin järjestykseen valmentaja oli laittanut nappulat taktiikkataululla.

Italialaisessa jalkapallossa voimakas tahto näkyi myös katsomoissa. Kun Tuomiston valmentama Arzachena teki sarjakauden päätöspuolella tärkeässä ottelussa maalin, vastustajajoukkueen fanit turhautuivat ja väittivät omien pelaajiensa olevan lahjottuja. Yksi pelaajista menetti malttinsa täysin, kiipesi aidan yli katsomoon ja kävi kannattajien kimppuun.

– Olin vain, että ”wau”. Tällä jutulla on merkitystä, Tuomisto nauraa.

Ecuadorissa arki ja jalkapallo olivat puolestaan toistuvaa ”sumplimista”, jatkuvaa harmaalla alueella pelaamista.

Paikalliset pelaajat olivat ”veivaajia”, jotka olivat saaneet futisoppinsa katupeleissä. Samanlainen veivailu näkyi myös tavallisessa arjessa: jos poliisi tuli jututtamaan, kiperästä tilanteesta pääsi vaivattomimmin eroon sujauttamalla poliisin käteen setelin.

Toisaalta Tuomisto ei halua luoda liian stereotyyppistä kuvaa kulttuurieroista. Hän muistuttaa, että monista ecuadorilaisista veivaajista on tullut myös taktisesti valveutuneita pelaajia, kun he ovat päässeet laadukkaaseen valmennukseen. Esimerkkeinä Tuomisto mainitsee Chelsean Moisés Caicedon sekä Bayer Leverkusenin Piero Hincapién, jotka molemmat pelasivat aikaisemmin Independiente del Vallen edustusjoukkueessa.

Elokuussa 2020 Tuomisto palasi Etelä-Amerikasta takaisin Eurooppaan, jälleen uuteen kontekstiin.

Ehdittyään valmentaa viisi kuukautta romanialaisessa FC Viitorul Constantassa Aspire-aikainen valmentajakollega Francesco Farioli pyysi Tuomistoa tiimiinsä turkkilaiseen pääsarjajoukkueeseen, Fatih Karagümrükiin, jossa italialainen toimi pääluotsina.

– Toisin kuin Ecuadorissa, Turkissa kaikki pelaajat yrittävät olla alfauroksia. Turkissakin voi keskustella pelaajien kanssa, mutta valmentaja ei voi olla heikko. Turkkilaiset pelaajat ovat aggressiivisia, joten valmentajankin täytyy olla jämpti. Pelaajille pitää sanoa aika suoraan, että ’lopettakaa nyt toi selittäminen’.

Italia, Qatar, Ecuador, Turkki, Romania ja Ranska.

Miksi Jarkko Tuomisto on pystynyt raivaamaan tietään jalkapalloviidakossa ja saanut mahdollisuuden työskennellä kuudessa eri maassa, kuudessa eri jalkapalloympäristössä?

– Aloitin jo 20 vuotta sitten uuden tiedon etsimisen prosessin, joka jatkuu edelleen. Olen oppinut asettamaan erilaisten pelaajien taustat ja harjoitteluhistoriat nykyhetkeen ja osannut auttaa heitä kehittämään heikkouksia.

– Olen myös pystynyt siirtämään pelin vaatimukset harjoitteluun ja saamaan maalivahdit toimimaan halutulla tavalla.

Tärkeänä ulottuvuutena 48-vuotias valmentaja nostaa esiin myös aikaisempien työskentely-ympäristöjensä merkityksen. Jo Hongassa hän sai työskennellä valmennustiimissä, joka osasi antaa arvoa maalivahdin roolille osana joukkueen pelimallia.

– Kun on saanut työskennellä 15 vuotta staffeissa, joiden valmennuksessa maalivahti on aidosti aktiivinen osa peliä, niin totta kai se on tehnyt eroa moniin muihin valmentajiin. Useat maalivahtivalmentajat saattavat nähdä veskan vain torjujana ilman roolia esimerkiksi pelinavaamisessa.

Samaan hengenvetoon Tuomisto nostaa esille viime vuosien tärkeimmän kollegansa, Francesco Fariolin, merkityksen.

Italiainen halusi hänet mukaansa ensin Turkkiin ja sitten Ranskaan. Farioli on luottanut häneen. Ja ammattilaismaailmassa mikään ei ole niin tärkeää kuin luottamus.

Tuomiston mukaan maalivahtivalmentajan panos muodostuu sekä valmentajan omasta osaamisesta että kyvystä tuoda jotakin ”yhteiseen pöytään”.

– Olen ollut aina valmis tekemään ne hommat, jotka on pitänyt tehdä. Myös se on ollut yllättävän tärkeä ominaisuus, että olen pysynyt kriisitilanteissa viileänä. Tätä en ehkä ymmärtänyt aikaisemmin niin hyvin, mutta nykyään se on ihan selvä asia: valmentaja ei voi loukkaantua tai provosoitua konfliktitilanteissa. Pitää olla resilienssiä.

Toisaalta Tuomisto painottaa, että kaikki palautuu viime kädessä siihen, miten valmentaja pystyy toimimaan osana laajempaa yhteisöä, tiimiä.

– Mun näkemyksillä ei ole paskan vertaa väliä, jos ne eivät palvele kokonaisuutta!

Viimeistään Turkissa Tuomisto saavutti aseman, jossa hänen ei tarvinnut enää lähettää avoimia hakemuksia varteenotettaviin positioihin. Aikaisempi työ oli vakuuttanut valmentajakollegat, jotka uskalsivat suositella suomalaista myös vaativampiin pesteihin. Omaa agenttia Tuomistolla ei ole koskaan ollut.

– Viimeiset vuodet olen liikkunut staffin mukana. Päävalmentaja ja hänen agenttinsa tekevät jalkatyön ja hoitavat neuvottelut. Päävalmentaja sitten ottaa tiiminsä ne ukot, jotka haluaa ja saa.

Tuomiston siirto Etelä-Ranskan Nizzaan noudatteli samaa kaavaa. 35-vuotias päävalmentaja Farioli teki ensin sopimuksen ja sai sitten rekrytoitua myös Tuomiston ja muita aikaisempien tiimiensä jäseniä mukaansa.

Uusi haaste koitti heinäkuussa 2023.

Historiansa aikana neljästi Ranskan mestaruuden voittanut OGC Nice on monella mittapuulla eurooppalainen huippuseura. Vaikka edellisestä isosta tittelistä on kulunut pian 20 vuotta, seura on järjestään keikkunut pääsarjassa sijoilla 5.–10. Pelaajiston yhteenlaskettu markkina-arvo kaudella 2023–2024 oli noin 250 miljoonaa euroa. Kotiotteluiden yleisökeskiarvo oli hieman vajaat 25 000.

Välimeren rantakaupungissa Tuomiston kilpailukauden arki noudatteli aikaisemmista seuroista tuttua kaava.

Hän heräsi hieman ennen kello kuutta ja siirtyi noin puoli kahdeksaksi seuran harjoituskeskukseen. Valmentajien yhteisessä tiimipalaverissa käytiin läpi päivän harjoitukset, ja ennen joukkueharjoitusten alkua kukin valmentaja hoiti omat akuutit askareensa. Tuomistolla tyypillisiin tehtäviin kuuluivat analyysit ja videopalaute maalivahtien toiminnasta.

– Kävimme maalivahtien kanssa edellisen ottelun pääpointit läpi: mitkä olivat tärkeimmät yksityiskohdat ja mitä haluamme kehittää isossa kuvassa. Yleensä tein myös edellisistä harjoituksista klipit maalivahdeille. Analysoin usein myös vastustajien rangaistuspotkuja ja erikoistilanteita.

Joukkueharjoitusten ja yhteisen lounaan jälkeen valmennustiimi suunnitteli seuraavan päivän harjoitukset ja pohti vielä yhdessä tulevan vastustajan pelaamista. Päivä oli paketissa noin kuudelta illalla. Aamupainotteisesta rytmistä johtuen Tuomisto oli sängyssä usein jo yhdeksältä.

Kaudella 2023–2024 Nicen kiistaton ykkösmaalivahti oli Puolan maajoukkuetorjuja, 24-vuotias Marcin Bulka, joka pelasi kaikki 34 liigaottelua. Joukkue päästi kauden aikana vain 29 maalia. Euroopan viiden isoimman liigan joukkueista vain omien maidensa mestarit Inter (20), Bayer Leverkusen (24) ja Real Madrid (26) päästivät vähemmän osumia.

Lähes kaksimetrinen Bulka onnistui syrjäyttämään kesän 2023 pre-seasonilla edellisen kauden ykkösmaalivahdin, tanskalaisen Kasper Schmeichelin, joka siirtyi alkusyksystä Belgiaan. Tuomiston mukaan Bulkan isoimmat vahvuudet, viivatorjuminen ja ilmatilan hallitseminen, tekivät hänestä ykkösvaihtoehdon.

– Bulkan osalta kehityskohde oli pelin avaaminen, jota me sitten päälinjojen ja hienovaraisempien detaljien kautta lähdettiin viemään eteenpäin.

– Valmentaminen on jatkuvaa priorisointia. Aikaa on aina – ja sitä ei ole. Valmentajien pitää päättää, mihin he laittavat lyhyessä ajassa ”boostia”. Täytyy valita esimerkiksi 20 harjoitetta, joita toistetaan. Kun peruspalikat ovat kasassa, paukkuja voi laittaa muihin asioihin.

Työskentely puolalaismaalivahdin kanssa on vahvistanut Tuomiston ajatuksia tulevaisuuden maalivahtipelaamisen vaatimuksista. Jalkapallo pelinä muuttuu alati, mikä vaikuttaa myös maalivahtien toimintaan.

– Keskitykset tulevat kovempina ja kierteisempinä, ja joukkueet luovat boksiin ruuhkaa. Tilanteet muuttuvat monimutkaisemmiksi. Boksin sisällä tapahtuu enemmän toimintoja, kun kaukolaukaukset ovat vähentyneet.

– Viimeiset syötöt siirtyvät rangaistusalueen sisälle, ja keskitykset alkavat olla enemmän ”chippejä” läheltä maalia. Maalivahtien täytyy osata lukea peliä paremmin ja ennakoida, millaiseksi tilanne boksin sisällä muodostuu.

Tuomiston mukaan täydellisiä maalivahteja on vähän. Harva on kaikessa hyvä. Pelaajalla täytyy olla jokin ominaisuus, jossa hän on muita parempi. Esimerkkejä löytyy pilvin pimein Euroopan huipulta.

– Esimerkiksi Manchester Cityn Ederson osaa avata peliä, kun taas Real Madridin Thibaut Courtois on viivalla erinomainen. Interin sveitsiläinen Yann Sommer on puolestaan lyhyt, mutta hän on koostaan huolimatta hyvä keskityspalloissa ja osaa pelata jalalla.

Tuomisto uskoo myös, että maalivahdeilta vaadittavat ominaisuudet tulevat jatkossa linkittymään entistä vahvemmin maalivahdin edustaman joukkueen pelitapaan.

– Jengit, jotka prässäävät hulluna, tarvitsevat maalivahdin, joka osaa hallita isoa aluetta puolustuslinjan takana. Ja sitten on joukkueita, joissa on pakko olla maalivahti, joka osaa pelata jalalla kuten kenttäpelaajat.

Tietyt peruslainalaisuudet eivät kuitenkaan muutu, suomalainen arvioi.

– Kaikkien pitää osata torjua, ja urheilulliset vaatimukset nousevat isoon arvoon. Huipputason maalivahdit alkavat olla kaksimetrisiä, mutta he osaavat silti liikkua todella hyvin. Isoin haaste monella on yhdistää torjuminen ja pelin avaaminen.

Tuomisto antaa myös neuvon suomalaismaalivahdeille, jotka pyrkivät ulkomaille tai ovat jo luomassa siellä uraa.

– Se tulee yhä tärkeämmäksi, mihin ympäristöön pelaaja menee. On mentävä seuraan, jossa pysyy ”kartalla”. Tämä tulee jatkossa kärjistymään entisestään. Maalivahdeillakaan ei ole varaa hukata vuotta tai kahta penkillä istumiseen.

Pian viisikymppisellä Tuomistolla on juuri nyt käynnissä mielenkiintoiset ajat. Eurooppalaisessa huippujalkapallossa valmentajat eivät pääse edes kilpailusesongin ulkopuolella hektisiä käänteitä pakoon.

Toukokuun lopulla Tuomiston pitkäaikainen kollega Farioli teki sopimuksen hollantilaisen Ajaxin kanssa. Italialaisluotsi yritti viimeiseen asti ottaa myös Tuomiston mukaansa, mutta Hollannista ei tullut vihreää valoa. Amsterdamilaisseuralla oli jo valmiiksi kaksi maalivahtivalmentajaa, joista se ei halunnut luopua.

Kesäkuussa Nice palkkasi urheilujohtajakseen ranskalaisen Florian Mauricen. Uudeksi päävalmentajaksi puolestaan valittiin Mauricen maanmies, Lensista siirtynyt Franck Haise.

Rekrytointien myötä myös edustusjoukkueen valmennustiimi menee osittain uusiksi. Fariolin seuraaja Haise tuo Niceen uudeksi maalivahtivalmentajaksi luottomiehensä, joten Tuomistolla on edessä maisemanvaihdos.

– Tämä on jalkapallomaailman realismia, Tuomisto muistuttaa.

– Uusi koutsi halusi tuoda oman miehensä. Siinä ei ole mitään kummallista.

Ikä ja erilaiset kokemukset ovat tuoneet Tuomistolle malttia: tärkeintä on elää tässä ja nyt. Sama asenne näkyy myös suhteessa muutoksiin ja paineisiin. Seuraavien haasteiden suhteen hän ei hötkyile.

– Peli näyttää aina sen, mitä ansaitset. Kun olen tehnyt hommat hyvin ja voin katsoa illalla peiliin, nukun yöni rauhassa.

– Futiksen olemuksena on, että voitat, häviät tai pelaat tasan. Yhtä lailla hommaan kuuluu se, että saat joko jatkosopimuksen tai potkut. Nykyään ajattelen niin, että teen hyvin ne asiat, joihin voin itse vaikuttaa. Joku muu tekee sitten isommat päätökset.

Pohtiessaan lähes 30 vuotta kestänyttä valmennusuraansa Tuomisto kokee, että hän on saanut sen, mitä on ansainnut. Kantavat periaatteet, erityisesti tiedon etsiminen, uuttera työnteko sekä jatkuva pyrkimys kehittymiseen ja sopeutumiseen, ovat kulkeneet mukana Turusta näihin päiviin saakka.

Tuomisto on kiitollinen siitä, että hänen ympärillään on ollut aina tärkeitä mentoreita ja vaikuttajia. Mukana matkassa on kulkenut niin iso porukka tärkeitä nimiä, että kaikkien luetteleminen veisi vähintään päivän.

Innostavat juniorivalmentajat Turussa. Tanoke-tyypit. Helsinkiläiset futisihmiset, jotka antoivat Varsinais-Suomesta muuttaneelle kokemattomalle valmentajalle mahdollisuuden. Valmentajat Hongan edustusjoukkueessa ja akatemiassa. Suomalaiset virkaveljet ja ulkomaiset kollegat eri puolilla maapalloa. Oma perhe.

Vaikka valmennusvuosia on todennäköisesti enemmän takana kuin edessä, Tuomisto ei ole perillä. Hän on matkalla. Yksi iso unelma on vielä saavuttamatta: valmentaminen Mestarien liigan lohkovaiheessa.

Haastattelun lopuksi Tuomisto haluaa palata vielä hetkeksi Etelä-Amerikkaan. Sieltä löytyy yksi syy, miksi hän on päässyt nykyiseen pisteeseen.

Lokakuussa 2019 Ecuadorissa oli kaaos. Polttoaineen huomattava hinnannousu oli synnyttänyt laajamittaisia mielenosoituksia ympäri maata. Mielenosoittajat, joista pääosa kuului maan alkuperäiskansioihin, valtasivat muun muassa kolme öljylaitosta.

Väkivaltaiset mellakat yltyivät siinä määrin hurjiksi, että maan hallitus ja presidentti Lenín Moreno joutuivat pakenemaan pääkaupunki Quitosta, jossa julistettiin ulkonaliikkumiskielto. Kaduilla pystytettiin barrikadeja, autojen renkaita sytytettiin palamaan.

Kansainväliset uutistoimistot luonnehtivat mellakkaa pahimmaksi vuosikausiin.

Sekasorron aikaan Tuomisto valmensi normaalisti seurassaan Independiente del Vallessa. Ulkonaliikkumiskiellon aikana Tuomisto nukkui hetken myös seuran harjoituskeskuksessa. Kun tilanne hieman rauhoittui, hän päätti lähteä ajamaan autolla kotiinsa.

Tyhjät tiet roihusivat, kun mielenosoittajat olivat sytyttäneet renkaita palamaan. Tuomisto ajoi tulimeren läpi. Matkan varrelta Tuomisto poimi pieneen menopeliinsä viisi ventovierasta paikallista, jotka kaipasivat kyytiä kaupunkiin.

Seurue pysäytettiin matkan aikana neljästi. Jokaisella tiesululla piti antaa autosta hieman bensiiniä mielenosoittajille. Polttoainetta jäi sen verran, että määränpää saavutettiin.

Quitossa Tuomisto sai kotinsa ulkopuolella osansa poliisien kyynelkaasusta.

– Suomessa tällainen on ihan mahdotonta, Ecuadorissa täysin luonnollista.

– Kaikkeen et voi valmistautua. Aina voi tapahtua jotain yllättävää. Se pätee sekä elämään että jalkapalloon. Olennaista on löytää jokin ratkaisu – tilanteen ja oman vakaumuksen pohjalta.

– Mun valmennuksellinen ajattelu on syntynyt näiden kokemusten kautta.