Image

Jari Sarasvuo – Työn sankari



Jari Sarasvuo – Työn sankari

Ottaako pomo päähän? Erotetaanko työpaikaltasi työntekijöitä, vaikka johto on se, jonka sietäisi saada kenkää? Kun hätä on suurin, apu on ­ yllättävä. Jari Sarasvuo, entinen talkshow-tähti, nykyinen johtajakouluttaja tietää, miten työhelvetti muutetaan paratiisiksi. Tervetuloa uuteen uljaaseen työelämään à la Sarasvuo.
Teksti Anu Partanen
Kuvat Ville Palonen, Teemu Suviala

Kun tiedotusvälineissä taas kerran valitetaan nykypäivän työelämän sietämättömyyttä, Helsingin Ruoholahden suunnalta kuuluu kirskuntaa. Kyse ei ole kasin raitiovaunusta, vaan Jari Sarasvuon hampaista. Sarasvuo, entinen talkshow-tähti, nykyinen työpaikkavalmentaja, tietää, että työelämässä on paljon pielessä. Mutta hän tietää myös, miten se korjataan.

Kuten Sarasvuo itse mielellään muistuttaa, hänen yrityksensä Trainers’ House kouluttaa joka vuosi kahdentuhannen yrityksen edustajia. Se järjestää ohjelmia työntekijöiden massakoulutuksista johtajien yksityisvalmennukseen ja sen asiakkaina on isoja yrityksiä K-kauppiasliitosta Yliopiston apteekkiin ja Elisasta Nordeaan. Sarasvuo, 39, on tosin tunnetumpi suuresta egostaan kuin herkästä kyvystään havainnoida yhteiskunnan kipupisteitä. Miksi häntä kannattaisi kuunnella?

Esimerkiksi siksi, että hän on se, joka kertoo valmennuksissaan johtajillemme, miten heidän tulisi meitä johtaa. Ja siksi, että vaikka häntä on syytetty monesta, tyhmäksi kukaan ei ole häntä kutsunut. Ja tietysti siksi, että nykytilanteessa ei liene varaa nirsoilla. Jos jollakulla on ehdotus, miten työhelvettimme voisi korjata, sille kannattaa antaa mahdollisuus. Vaikka kyse olisikin niin kiistellystä ehdottajasta kuin Jari Sarasvuo.

Hänhän on mies, jolla on maine. Joidenkin mielestä loistava:

Sarasvuo on kulkenut tv-toimittajasta tavallisen ihmisen self-helpguruuden kautta Suomen johtavien yritysten johtajien valmentajaksi. Hänen koulutusfi rmansa tekee voittoa suorastaan järkyttävät määrät, ja hän on omien oppiensa paras mainos. Toisten mielestä maine on kamala. Mies on niin täynnä itseään, ettei televisioruutu enää riittänyt, vaan hänen täytyi ryhtyä saarnamieheksi, guruksi, ylijumalaksi, joka opettaa muille, miten pitää elää. Ja opettaa sitä oikeistolaisesti, humpuukiuskonnollisesti ja jopa fasistisesti.

Ja mitä tulee työelämään… Niin, mitä tulee työelämään? Kaikkihan me tiedämme, millaista työpaikoilla näinä päivinä on: yt-neuvotteluita, burn-outeja, laskevia myyntikäyriä, suljettavia yksiköitä, ylitöitä, palkkakuoppia, kohtuuttomia optioita, älyttömiä supistuksia. Tulosvastuuta ja tappotahtia, vaikka Suomen kilpailukyky on maailman parhaita.

Mihin tässä kuviossa sopii Sarasuo? Onko hän duunarin salainen ase ­ vai pahin vihollinen?

“Jari Sarasvuo tässä hei. Mä luin sun jutun kidutuksesta. Se oli musta aika hyvä. Sä osaat kirjoittaa. Mutta älä ylpisty. Mä olen haastava aihe.”

Ensimmäinen puhelu Jari Sarasvuolta on suorastaan pelottava. Televisiosta tuttu, matala ääni latelee lauseita kuin sloganeita, ja väliin jää painokkaita taukoja, joiden aikana ei tiedä, pitäisikö sanoa jotakin vai ei.

Kuuluisa sä-passiivi on formulakuskien heiniä, Sarasvuo käyttää reippaasti sä-aktiivia. Hän puhuttelee keskustelukumppaniaan sinutellen suoraan ja haastavasti. Voi vain kuvitella sinisten silmien terävän katseen tuijottamassa kaupungin halki.

“Mutta tää sun työelämäajatus on musta hyvä.”

Koska Sarasvuo on, kuten tämän päivän työelämään kuuluu, erittäin kiireinen, tapaaminen ei järjesty heti. Onneksi. Ensimmäisen puhelun perusteella on selvää, että Sarasvuon tapaamiseen on valmistauduttava. Se ei vain ole aivan helppoa.

Eräpäivä 08-11-04. Eräpäivä 30-10-04. Eräpäivä 25-8-99 LASKUTETTU. Eräpäivä 03-11-04. Eräpäivä…

Helsingin kirjastoista löytyy Jari Sarasvuon nimellä 11 nimikettä, kirjoja ja kasetteja. Niillä on nimiä, jotka saavat kyynikon riemastumaan: Sisäinen tuli: väkevä ja tasapainoinen elämä on ulottuvillasi. Sisäinen sankari: uljaan elämän käsikirjoitus. Vapauden filosofia.

Kyynikon hymy kuitenkin hyytyy, kun hän katsoo lainaussaraketta. Sarasvuon kirjat ovat järjestelmällisesti lainassa. Kirjastoista kerrotaan, että ne lainataan saman tien, kun ne palautuvat hyllyyn. Poikkeuksellisen moni on varastettu.

Varauksella käsiin on saatavissa Sisäinen sankari, Sarasvuon klassikkoteos vuodelta 1996. Pääasiassa kirja on asennekasvatusta. Ainoa keino hallita muutosta on hallita itseään. Luovu niin saat. Yhdessä me seisomme, erillään kaadumme. Kirja neuvoo tekemään listoja tavoitteista, miettimään omia kiitollisuuden aiheita ja antaa myös konkreettisen ohjeen siihen, mitä tehdä, kun on pakko tehdä jotakin, mikä ei huvita. Silloin pitää muuttaa tunnetilaa.

Olet siis tullut töistä täynnä huonoja fiiliksiä ja sinun pitäisi kirjoittaa pitkä raportti. Mitä teet? Pompit ja tanssit musiikin tahdissa, tuuletat ja juhlit 5­10 minuuttia, jolloin tulee hiki ja hyvä olo, Sarasvuo neuvoo. Noinkohan?

Olo onkin sattumalta juuri melko kurja. Selkää kivistää, olkapäät tuntuvat jumiutuneilta, päätä särkee vähän. Olen nukahdella kesken kirjan. Sisäinen sankari pääsee instant-testin ­ ja tiedän juuri oikean musiikinkin.

When I get bored and I get pissed I grab my pen and I write down a list Of all the people that won¹t be missed You’ve made my shitlist

Käheä naisääni tulvii stereoista, kun brittiläinen naispunkbändi L7 esittää klassikkobiisinsä Shitlist. Tanssin ja hypin Jarin ohjeiden mukaan niin, että pääni on osua kattolamppuun. Näytän varmasti naapurin mielestä tyhmältä, mutta katso: biisin loppuessa oloni on aivan loistava!

Pisteet Jarille ­ tai L7:lle. Olen valmis.

Sarasvuon yritys Trainers’ House sijaitsee Helsingin Ruoholahdessa. Tilat ovat asiaan kuuluvan hulppeat yritykselle, jonka pakkalistoilla on 50 ihmistä ja joka tuottaa voittoa puolet liikevaihdostaan. Tai, kuten Sarasvuo myös mielellään kertoo, jonka liikevoitto työntekijää kohden on enemmän kuin muiden sen alan yritysten liikevaihto työntekijää kohden. Paino sanoilla -voitto ja -vaihto.

Kaikille talousasioita tuntemattomille kerrottakoon, että se on paljon. Aivan älyttömän paljon. Trainers’ Housen liikevaihto oli viime vuonna kahdeksan miljoonaa euroa, josta voittoa oli neljä miljoonaa.  Yleensä hyvin menestyvän yrityksen voitto on kymmenisen prosenttia liikevaihdosta, ei puolet.

Kahteen kerrokseen rakennetun avokonttorin käytävillä kopisevat korot, kun siististi pukeutuneet työntekijät käyvät kahviautomaatilla hakemassa aamujuomaansa.

Kun Sarasvuo saapuu, hänen sinisten silmiensä katse on tosiaan läpitunkeva, mutta muuten hänen olemuksensa on huomattavasti julkista kuvaa pehmeämpi, jopa melankolisempi. Hänellä on toki yllään tyylikäs musta, vakosamettinen liituraitapuku ja kalliin näköiset ruskeat nahkakengät, mutta hän pyytää lammasmaisesti anteeksi myöhästymistään, pyörii hetken toimistossa etsimässä vapaata kokoushuonetta ja ohjaa sellaisen löydettyään toimittajan sisään.

Sitten alkaakin luento.

“Nythän me olemme siinä tilanteessa, että yhteiskuntasopimuksemme on hajoamassa”, Sarasvuo sanoo ja tuijottaa vuoroin pöytää, vuoroin toimittajaa. “Meillä on ihmisiä, jotka käyvät töissä ja joilla on pakofantasioita. Sitten meillä on ihmisiä, joilla ei ole töitä ja joilla on kostofantasioita.” Sarasvuo haluaa, että tämä ymmärretään oikein. Yleensä kun hänet ymmärretään, tai ainakin häntä referoidaan, hänen itsensä mielestä aivan väärin.

“Mä en halua laskea veroja”, hän painottaa. “Päinvastoin, mä haluan maksaa enemmän veroja. Mä kannatan hyvinvointivaltiota lämpimästi.  Ja mä en ole koskaan sanonut, että ihminen voi pärjätä yksin.  Ihminen on ensisijaisesti laumaeläin, sitten vasta yksilö. Siitä mä juuri puhun, että ihmiset ei ymmärrä, miten huonosti tässä voi käydä.” Mutta ­- ja tämä on iso mutta -­ jos hyvinvointiyhteiskunta halutaan pitää pystyssä, kilpailu on hyväksyttävä.

“Päinvastoin kuin suurin osa työelämäkriitikoista sanoo, me tarvitsemme tuottavuuden kasvua, jotta hyvinvointivaltio pysyy pystyssä. Tämä on yksi syy, miksi suhtaudun välillä hämmentyneesti, välillä raivonsekaisesti ajatukseen, että olisi jotenkin hyvä, jos me emme kilpailisi ja tuottavuus ei kasvaisi.”

Sarasvuo viittaa viime aikojen keskusteluun, erityisesti professori, psykohistoroitsija Juha Siltalaan, jonka kirja Työelämän huonontumisen lyhyt historia ilmestyi alkusyksystä. Siltala puhuu kilpailu- ja tulosvastuuvaatimusten tuhoavasta vaikutuksesta ja muistuttaa ajoista, jolloin työpaikoilla ehti syventyä töihin kaikessa rauhassa, ilman epäinhimillistä kiirettä ja työtaakkaa.

Sarasvuota Siltalan negatiivisuus ärsyttää. Ei tietenkään ihme, onhan Sarasvuon oma yritys uuden kilpailutalouden voittoisa ääriesimerkki.  “Me emme ole Juhan kanssa eri mieltä siitä, etteikö olisi pahoinvointia.  Me olemme eri mieltä siitä, mitä asialle pitäisi tehdä”, Sarasvuo sanoo. “Tosin olemme hieman erilaisia ihmisiä. Mä luon työtä, hän kritisoi sitä.”

Sarasvuon mielestä työnilo ja tuottavuus voivat yhdistyä niin, ettei ihmisyys mene rikki. Se on hänen yrityksensä missio: opettaa johtajille, miten työnilo ja tuottavuus voivat kasvaa samaan aikaan.  Miljoonan dollarin ­ tai oikeastaan Trainers’ Housen liikevoiton eli neljän miljoonan euron ­ kysymys: kuinka se tehdään? 

Suuressa huoneessa istuu parikymmentä ihmistä. Valtaosa on eri-ikäisiä miehiä, takarivissä istuu kaksi naista. Kahvikupit kilisevät, kun tarjoilijat täyttävät kuppeja, ja jonkin nimettömän pehmorock-yhtyeen musiikki täyttää ilman.  Laput läsnäolijoiden edessä kertovat, mistä he tulevat: Nokia, Leica, K-kauppiasliitto, Helia, Tietoenator, Jaakko Pöyry, Ed-Design…  He ovat eritasoisia johtajia, jotka ovat saapuneet tutustumaan Sarasvuon sanaan. Yrityksille ilmainen, jokaviikkoinen Executive briefing, Trainers’ Housen koulutuksen markkinointitilaisuus, on alkamassa.  Sarasvuo astuu joukon eteen ja sammuttaa musiikin.  “Saavutusten ongelma on se, että ihminen määrittyy saavutusten kautta ja hänestä tulee loppujen lopuksi saavutusten orja, vallankäytön kohde. Menestys on sitä, että ihminen haluaa sitä, mitä saa, ei vain saa, mitä haluaa”, Sarasvuo sanoo ja antaa katseensa kiertää yleisössä.

Hänen luentonsa eivät ole perinteisiä organisaatiokaavioiden, tehostamismenetelmien tai liiketalouden oppikursseja. Ne ovat ihmisyyden oppikursseja. Hänen viestinsä sekä johtajille että duunareille on yksinkertainen: jos haluat jonkin muuttuvan ympärilläsi, muutu ensin itse.

Ajatus ei tietenkään ole Sarasvuon omaa keksintöä. Kyse on suuntauksesta, jota toteuttaa myös esimerkiksi yksi kansainvälisesti menestyneimmistä suurista koulutusfi rmoista, CCL, Center for Creative Leadership. Sarasvuo osaa kuitenkin paketoida ajatuksen kielelle, jota bisneshenkisinkin johtaja ymmärtää.

“Yritykset pyrkivät yleensä parantamaan tulostaan kolmella keinolla. Ensin tehostetaan eli juostaan lujempaa pienemmällä porukalla. Sitten suunnitellaan työtä eli prosessoidaan, lakkautetaan turha työ.  Kolmanneksi tehdään investointeja, jolloin lasketaan tuotannon kustannuksia”, Sarasvuo sanoo ja suihkii isoilla tusseilla kuvioita fläppitaululle. 

Ja mitä tästä kaikesta seuraa?

“Täähän on tietysti ihan no-brainer. Tästä seuraa se, mitä olemme saaneet lukea lehdistä viime aikoina jatkuvasti: tulos parani merkittävästi, kannattavuus koheni huomattavasti, voitto kolminkertaistui. Ja sitten tulee jatkolause. Mutta, ja se mutta tulee aina, liikevaihto laski hieman. Oottekste huomanneet tämän?” Sarasvuo pysähtyy.

“Se tarkoittaa sitä, että sä pystyt tehostamalla, prosessoimalla ja investoinneilla suojelemaan tulosta jonkin aikaa, mutta mihin tää johtaa?  Siihen, että bisnes pienenee. Se johtaa konkurssiin, ystävät. Aina. Strategialla on yksi tarkoitus, ja se on viivästyttää voudin tuloa.”

Yleisöä naurattaa. Mutta syytä hymyyn on työntekijöilläkin. Ei tehostamiselle, ei prosessoinnille! Sarasvuon perusoppien mukaan johtajan tehtävä ei ole piiskata tehoja irti työntekijöistä vaan innostaa työntekijöitä uusiin suorituksiin. Se taas tapahtuu tuomalla työntekijöille turvaa, rauhaa, iloa ja toivoa. Ei pelkoa ja pakotteita. 

Kun työehdot huononevat jatkuvasti ja viidettä kesälomaviikkoakin viedään, työntekijät on motivoitava töihinsä uudella tavalla: johtajan persoonalla.

“Yksi syy, miksi ihmiset voivat niin huonosti on se, että he kokevat, ettei heillä ole toivoa. Työssä jaksaminen ei liity ensisijaisesti työtahtiin, vaatimuksiin tai muutosnopeuteen. Ensisijaisesti se liittyy siihen, että ei ole turvaa eikä jatkuvuutta. Kyllä ihmiset muutosta kestävät, jos he kokevat, että kohti valoa kuljetaan.”

Sali kuuntelee Sarasvuota varovaisen kiinnostuneena. Hän on viihdyttävä puhuja ­ anekdootteja riittää Galileosta Dostojevskiin, Aristoteleesta Hitleriin ­ ja hän on sisäistänyt viime aikojen työelämäanalyysien kuumat iskulauseet ja teemat hyvin. Huomiotalous, tarinatalous, elämystalous, arvoyhteiskunta, luova luokka…

Sarasvuo paitsi käyttää tuoreita ajatuksia, myös ilmentää niitä. Vai kuka toteuttaa paremmin teesejä, joiden mukaan ihmisille on tänä päivänä myytävä elämyksiä, tarinoita ja arvoja tavaroiden sijaan, ja että se voittaa, joka onnistuu vetämään itseensä eniten huomiota, ja että tämän päivän eliittiä ovat luovat ihmiset, jotka keksivät työkseen ideoita, eivät esineitä?

Sarasvuo tietää itsekin olevansa paras esimerkki oppiensa voimasta.  Hänen tarinansa viittaavat usein häneen itseensä, välillä rehvakkaasti, välillä itseironisesti. Havainnollistaessaan kiinalaisen sotataidon mestarin Sun Tzun ajatusta, ettei epäsuotuisia olosuhteita vastaan voi taistella, hän ottaa esimerkiksi surullisenkuuluisan verokapinansa vuosi sitten. Sarasvuo vastusti yrittäjien osinkotulojen verotusta 90 000:ta euroa ylittävältä osalta ja sai pahasti nenilleen. 

“Napoleon, Hitler, Sarasvuo. Lähtee talven selkään yötä vasten kohti Moskovaa ilman huoltoyhteyksiä. Senhän tietää, miten siinä käy”, Sarasvuo naurattaa yleisöä. “Jos ajan henki ei ole vastaanottavainen, et voi voittaa, vaikka olisit miten oikeassa.”

Yksi syy, miksi Sarasvuo menestyy niin hyvin, on juuri hänen kykynsä yhdistellä bisnespuheeseen aatehistoriaa, fi losofi aa ja psykologiaa.  Perustalousjohtaja on käynyt kaupallisen koulun ja painanut sen jälkeen pitkää päivää. Sarasvuon kurssi on monelle ensimmäinen kosketus historian suuriin viisauksiin.

Se on tietysti myös syy, miksi etenkin akateemiset ihmiset vihaavat Sarasvuota. Koska hän myy ikuisia ajatuksia, jotka eivät ole hänen omiaan ja joita hän ei edes oikeasti ymmärrä, kuten eräs humanisti kiteyttää. Ja kaiken päälle pelaa vielä vastuuttomasti psykologialla.

Mutta mitä vikaa on siinä, että herättelee yritysjohtajien kiinnostusta aatehistoriaan?

“Se, että Sarasvuo opettaa vain pinnallista muutosta. Hän antaa ihmiselle eväät pärjätä jotenkin, pitää itsensä onnellisena yhteiskunnan rattaissa, mutta ei kannusta todelliseen muutokseen”, muotoilee toinen Sarasvuon inhoaja.

Sarasvuon arvostelijoiden mielestä mies on pelkkää pintaa, soundbiteja, poimintoja sieltä täältä ilman syvällisempää ymmärrystä. 

Oletetaan, että näin on. Entä sitten? Jos kone toimii, onko sillä väliä, jos koneen käyttäjä ei tunne sen toimintaan vaikuttavaa hiukkasfysiikkaa? Sarasvuon tapauksessa olennaisempi kysymys taitaa silti olla: onko hän aito? Uskooko hän, huipputulosta tekevä yritysjohtaja, siihen, mitä itse opettaa?

Taivaansininen Jaguar sukeltaa aamuruuhkan sekaan. Sisällä auton ruskealla, ylellisellä nahkapenkillä Sarasvuo räplää kommunikaattoriaan samalla, kun ohjaa autoaan. 

Jaguar on jälleen yksi esimerkki siitä, miksi Sarasvuota inhotaan niin paljon. Hän ei ole koskaan arkaillut näyttää kykyjään tai varakkuuttaan. Vaikka hänen kirjoissaan puhutaan paljon nöyryydestä, hänessä itsessään sitä ei ole koskaan ollut liikaa.  Kello on puoli kahdeksan aamulla. Takana ovat Huomenta Suomi -ohjelman kuvaukset. Sarasvuo keskusteli ohjelmassa työpaikkakoulutuksesta kasvatustieteiden professori Kari Uusikylän kanssa ja moikkaili ohjelman työntekijöitä kuin vanhoja tuttuja, mitä he ovatkin.  Sarasvuo kutsutaan televisioon vähän väliä, sillä hän on siellä hyvä. Onhan hänellä kokemusta.

Päästyään ylioppilaaksi Tapiolan lukiosta espoolainen Sarasvuo pääsi kesätoimittajaksi paikalliseen Länsiväylä-lehteen. Siitä alkoi toimittajan ura: hän työskenteli kesätoimittajana Suomen Kuvalehdessä ja MTV3:n uutisissa ja uutispäällikkönä Radio Cityssä. 26-vuotiaana hän alkoi pyörittää Simo Rantalaisen kanssa nyt jo legendaarista television keskusteluohjelmaa Hyvät, pahat ja rumat. Sarasvuo tuli tunnetuksi älykkäänä, nopeana ja itsevarmana haastattelijana, jonka ego ei tosin pysynyt aina aisoissa.

Sarasvuo vilkaisee sivulle ja vaihtaa kaistaa. Hänen mukaansa ajat, joiden vuoksi häntä inhotaan eniten, olivat hänelle itselleenkin vaikeimmat.  Siis televisiotyön ja kukkoilun vuodet 90-luvun puolivälissä. Tuolloin Sarasvuo myös perusti ystäviensä kanssa yrityksen, Writers’ Studion. Mainostoimisto ja yrityskirjallisuuden kustantamo liukui hiljalleen kouluttajaksi, ja 90-luvun loppupuolella nimi muuttui Trainers’ Houseksi.

“Sitten rupesi tulemaan näitä natsi- ja äärioikeistolaissyytöksiä ja tahallisia virhetulkintoja”, Sarasvuo sanoo katse tiessä.

Paha paikka oli esimerkiksi Tampereen yliopiston tutkijan Heikki Mäki-Kulmalan kirja Näin puhui Sarasvuo, jossa Mäki-Kulmala runttaa Sarasvuon opit oikein urakalla.

“Holtittomat julkiset pahoinpitelyt”, kuten Sarasvuo itse sanoo, saivat hänen paiskimaan töitä entistä enemmän etenkin koulutusrintamalla. Olihan hänen todistettava epäilijöille olevansa oikeassa.

“Mulla saattoi olla viisisataa esiintymistä vuodessa. Viisisataa kertaa vuodessa vihamielisen yleisön eteen, ennakkoluuloisen ja passiivisaggressiivisesti torjuvan yleisön eteen. Just oli ollut lehdessä joku juttu, ja mä nousen siihen… Se on semmoinen psykologinen eloonjäämiskamppailu, että se luo niin rajun jännitteen, että eihän ihminen semmoista kestä.”

Sarasvuo alkoi pelätä kuolemaa niin, että joutui yöllä nousemaan ja vaihtamaan lakanat, koska oli hikoillut ne litimäriksi. Päivisin hän piti koulutuksia osaksi istuen, koska ei jaksanut enää seistä. Kun hän lopulta meni lääkärille, molempien keuhkopussien keuhkokuume vaati tiputushoitoa ja pää selvittämistä.

“Sehän on totta, että menestys ruokkii narsistisia kehityshäiriöitä”, Sarasvuo huomauttaa. “Se paisuttaa egoa, synnyttää ihmiselle vääristyneen käsityksen omasta rajallisuudesta. Jos on samaan aikaan päällä kolmen rintaman sota, julkisuus, omat kauhistuneet pikkupojan tunteet, että täähän on väärin, ja vielä ihailu ja menestys päälle, niin ei se hyvää kenellekään tee.” Sarasvuo vilkaisee kommunikaattoriaan.

“Ajattele, tämmöisten ihmisten kanssa saa tehdä töitä”, hän tokaisee ja näyttää työkaverilta tullutta viestiä. Siunausta sinulle Jari tähän päivääsi!

“Kyllä silloin jaksaa. Myös ei-uskovaiset voi toivottaa toisilleen siunausta. Musta se on hyvä toivotus.”

Viesti on esimerkki Trainers’ Housen työyhteisöstä, josta ulkopuolisen on yhtä vaikea ottaa selvää kuin yrityksen johtajasta. Kaupungilla Trainers’ Housea luonnehditaan liki uskonnolliseksi, hurahtaneiden yhteisöksi, niin innostuneita työntekijät työpaikastaan ovat.  Työntekijät itse taas kehuvat Jaria innostavaksi johtajaksi ja kiittävät työpaikkansa hyvää kulttuuria sen vahvimmaksi aseeksi.

Mutta nyt ollaan vielä ajassa, jolloin Sarasvuo oli alle kolmekymppinen, tv-suosionsa huipulla ­ ja tuhoisan epävarma, mitä Sarasvuo ei hetkeäkään epäroi tunnustaa. Päinvastoin, hän korostaa olevansa erittäin epävarma yhä. Sisäinen aggressiivisuus herää välillä eloon vieläkin, koulutuksissakin, vaikka ei saisi. Siitä samasta kieli se, että Sarasvuo totesi tämän jutun alussa olevansa “haastava aihe”. Hän pahoittelee puheitaan ja pitää yliampuvaa luonteenpiirrettään heikkoutena.

Sarasvuon tapauksessa tosin viatkin muuttuvat vahvuuksiksi. Hän on paketoinut koko elämänsä ja persoonansa tarinaksi, jolla hän myy itseään ja oppejaan. Vaikeuksista voittoon. Kohti parempaa minua. Myyntikikka toimii, mutta kääntöpuolena on se, että hänen myös oletetaan puhuvan aina itsestään, vaikka hän haluaisi puhua ihmisistä yleensä.

Tietysti monet Sarasvuon viat ovatkin nykypäivän työelämässä hyveitä. Hän on samaa lajia kuin toinen tämän päivän menestyjä, Suomen tunnetuin kyläkauppias Vesa Keskinen: energinen luova visionääri, joka on hyvinä päivinä pysäyttämätön ja huonoina päivinä ­ pysäyttämätön, omaksi vahingokseen. Sarasvuo huomauttaa, että eräällä huippukonsulttiyhtiöllä on rekrytointiohje, jonka mukaan se palkkaa vain päteviä ihmisiä, joita ajaa sisäinen epävarmuus.

“Se on raju yhdistelmä. Jos sulla on kaksi ihmistä, joista toinen kamppailee eloonjäämisestään ja toinen vain yrittää pärjätä töissä, niin kyllä se ensimmäinen pärjää paremmin. Lahjakas ihminen, jota ajaa eksistentiaalinen kauhu, sellaista on vaikea pysäyttää.”

Jaguar pyöräyttää Trainers’ Housen pihaan. Sarasvuo parkkeeraa auton rakennuksen laitaan, sillä vinottaisilla parkkipaikoilla ei ole tilaa. Ne ovat täynnä autoja, jotka on parkkeerattu siistin säännöllisesti täysin päinvastoin kuin viivat osoittaisivat.

Sarasvuo kohauttaa olkapäitään. “Meillä on töissä ihmisiä, jotka eivät anna sääntöjen rajoittaa ajattelua.”

Sisällä toimistossa Sarasvuo istahtaa työtuoliinsa ja haukkaa voileipää. Vielä on hetki aikaa, ennen tennistä, ennen sen jälkeistä yritysvalmennusta. Se hetki tarvitaan, sillä, ystävät hyvät, ei työelämähelvettiä vielä ole vältetty.

Vaikka johtajan on muututtava, niin on työntekijänkin.

Sarasvuo alkaa kertoa tarinaa asiakkaastaan, joka pyysi häntä puhumaan neljälle pojalle, jotka olivat päättäneet käydä lukion neljässä vuodessa kolmen sijaan. Sarasvuo selitti pojille, että heidän työpanostaan tarvitaan. Että kaikki eivät voi olla edunsaajia ja makoilla hedonistisesti opiskelijaelämässä kymmentä vuotta, kun vanhusten ja työtä tekemättömien osuus väestöstä kasvaa.

“Mä pidin saarnani, ja yksi niistä pojista sanoi, että ‘ihan hyvä Jari, me ollaan sun kanssa samaa mieltä, faktat on faktoja, mutta missä viipyy teidän sukupolven statement’. Mulla putosi leuka polvien alapuolelle.  On muuten relevantti kysymys. Missä viipyy meidän sukupolven statementti? Ei ole”, Sarasvuo riemastuu ja paukauttaa pöytää.

“Meidän nelikymppisten sukupolvi haukkuu aina suuria ikäluokkia, mutta ne jumalauta loi meidän hyvinvointiyhteiskunnan, niillä oli joku missio. Me ollaan niitä ihmisiä, jotka huusi tuolla, että keskiolut R-kioskeihin. No herranjumala, se meni sinne. Ja siihen loppuikin tää meidän yhteiskunnallinen vastuunkanto.”

Hän on hetken hiljaa.

“Ymmärrätsä, että tämä on historian ensimmäinen sukupolvi, joka on vähemmän radikaali kuin edeltäjänsä? Vittu mitä loisia! On se nyt kunnia-asia, että sukupolvella on missio. Meidän missio on, että tehdään rahaa. Hah. Mikä vitun missio se on, maailman kaikista tempuista se helpoin? Sen kun uhraat vaan ittes tonne alttarille.”

Sarasvuo tuntuu kiihtyvän aidosti, ehkä yhtä paljon itselleen kuin sukupolvelleen. Minä-sukupolven on nyt lopetettava ruikuttaminen.  Töitä on tehtävä ja sillä selvä.

Mutta eikö koko teollistumisen ja IT-ajan pointti ole ollut se, että teknologian kehittyessä voisimme tehdä vähemmän töitä?

Sarasvuo huokaa.

“Tämä on juuri tämä ongelma. Meidän yhteiskunta on purkautumassa.  Nyt ei ole kyse oikeasti siitä, että meillä olisi varaa tehdä vähemmän töitä. Tuolla on edelleen ihmisiä, joilla ei meinaa riittää rahaa leipään”, hän sanoo.

“Tiedätkö John Donnen runon No Man Is an Island? Tämä mitä sä äsken kysyit, se runo on kirjoitettu sulle. Siinä on kohta, joka kuuluu kutakuinkin näin: aina kun jossakin manner sortuu mereen, jokaikisen saaren vedenpinta nousee. Äläkä siis koskaan kysy kenelle kellot soivat, ne soivat sinulle.”

Sillä aikaa kun Saravuo pauhaa, palataan perimmäiseen kysymykseen.  Miten aitoa hänen pauhunsa on? Onko hän oikeasti huolissaan köyhistä, sairaista ja pienipalkkaisista? Vai puhuuko hän vain sitä, minkä tietää uppoavan kulloiseenkin kuulijaan?

Sekä että, sanovat Sarasvuon tuntevat.

“Jarista on tullut pyöreän pöydän ritari”, vanha ystävä, mobiilipeliyhtiö Riot Entertainmentin toimitusjohtajana työskennellyt Jan Wellmann luonnehtii. “Se on ihminen, joka pystyy ohjelmoimaan itsensä uudestaan, ja nyt se on ohjelmoinut oman arvomaailmansa uudestaan. Sillä on nyt oikeasti jaloja päämääriä.”

Helsingin kaupungin koillisen sosiaalikeskuksen johtaja Jarmo Räihä vahvistaa havainnon omasta puolestaan. Räihä on käynyt Sarasvuon kursseilla ja vienyt kerran koko johtajakurssin tapaamaan asunnottomia kaupungin yömajaan. Kohtaaminen ei ollut niin irvokas kuin voisi kuvitella.

“Jari on joskus rasittava ja itsekeskeinen ihminen, mutta parhaimmillaan vilpittömästi heikkojen puolella”, Räihä sanoo. “Sillä on hirveän hyvät taidot kohdata yhteiskunnan laitapuolella kulkevia ihmisiä.  Jos sen pitäisi vaihtaa työtä, siitä voisi tulla erinomainen sosiaalityöntekijä.”

Saravuo itse heilauttaa kättään kohti työhuoneensa seinän peittävää, täyteen raapustettua tussitaulua.

“Ihmiset aina sanovat, että mitä sä siitä Suomen pelastamisesta vouhkaat. Mutta ei kaikki voi olla hiljaa siitä, mikä on käynnissä. Ei tässä mun asiasta ole kyse. Mä olen hoitanut oman eläketurvani, perheeni eläketurvan, työntekijöideni eläketurvan. Tässä on kyse sun asioista, ja vähän muidenkin. Mutta ehkä sitä voisi helpommallakin päästä.”

Jos Sarasvuo todella kannattaa niin kovasti inhimillisiä arvoja työelämässä, mitä tekemistä hänellä on Diilin kanssa? Parhaillaan kuvattava televisio-ohjelma, jossa työnhakijat kamppailevat työpaikasta julkisesti, ei kuulosta kovin ihmisrakkaalta.

llalla kännykkään on jätetty viesti.

“Täällä on Jari Sarasvuo. Mä vähän kadun sitä, etten uskaltanut päästää sua mukaan sinne kuvauksiin. Siellä on tapahtunut ihan käsittämättömiä ihmeitä. Voi olla, että onnistumme tässä kapitalismin kurinpalautuksessa, että yritykset alkaisivat kantaa vastuuta eivätkä vain itkeä.”

Sarasvuo palaa alkuvuodesta ruutuun. Hän vetää Suomen versiota amerikkalaisesta tositelevisiosarjasta The Apprentice, jossa työnhakijat kilpailevat julkisesti työpaikasta kiinteistömoguli Donald Trumpin yrityksessä. Sarasvuo vakuuttaa, että Suomen versiossa ei ole kyse nihilistisestä nöyryytyssarjasta vaan tämän päivän työelämää käsittelevästä ohjelmasta, jossa kaikki voittavat. Mutta että ihmeitä?

“Mä olin ensin itsekin vähän epäilevä ohjelman suhteen, mutta nyt me ollaan luotu siellä arvopohjaa ja strategian kannalta olennaista ajattelua. Se on aika häkellyttävää, mitä me voidaan sillä ohjelmalla demota. Ne kilpailijat osoittavat, että suomalaiset pystyy aika itsereflektoivaan ajatteluun. Mä voin nyt jo sanoa, että tämä tulee sisällöllisesti hakkaamaan Trumpin lättäpohjaks.”

Kyynikot eivät siis onnistu lannistamaan Sarasvuota vieläkään. Eivät todellakaan.

“Jos ihmisellä on yhtään kykyä seurata arvokeskustelua edes vähän avoimin mielin, siitä tulee todella yllättävää katsottavaa. Epäilijät tulee nielemään hehtolitran paskaa.”

Image 9/2004

Julkaistu: 15.11.2004