Jari-Pekka Keurulainen on ollut miesten A-maajoukkueen näkymätön mahdollistaja, jonka käsissä lukuisat pelaajat ovat saaneet ”lisäelämiä”
Huuhkajien fysioterapeutti Jari-Pekka Keurulainen on tehnyt yli 40 vuotta kestäneen uran maajoukkueessa. Keurulainen, 69, on ollut käsityöläinen, joka on vaivojaan ja voimiaan säästelemättä halunnut parantaa suomalaisten jalkapalloilijoiden mahdollisuuksia, Erkko Meri kirjoittaa Aition Pioneerit-sarjassa.
Suomalaisessa jalkapallossa on hahmoja, jotka ovat jo vuosikymmenten ajan antaneet panoksensa lajin kehitykselle mutta joiden nimet ovat jääneet suurelle yleisölle tuntemattomiksi.
Yksi heistä on A-maajoukkueen monivuotinen fysioterapeutti Jari-Pekka Keurulainen.
Huhtikuussa 70 vuotta täyttävän Keurulaisen ura maajoukkuejalkapallossa hakee vertaistaan, jopa koko maapallon mittakaavassa.
Muutama knoppi kuvastaa uran ainutlaatuisuutta.
Keurulainen oli mukana A-maajoukkueen taustatiimissä jo ennen kuin yksikään nykypelaajista oli edes syntynyt.
Otteluita on kertynyt yli neljänkymmenen vuoden aikana yhteensä päälle 400.
Kun entinen Huuhkajat-luotsi Markku Kanerva debytoi Suomi-paidassa pelaajana vuonna 1986, Keurulainen oli ehtinyt ahertaa maajoukkueessa jo useamman vuoden ajan.
Pitkästä urastaan huolimatta Keurulainen on ollut leimallisesti näkymätön taustavaikuttaja. Hänen työnsä on tapahtunut pääasiassa harjoituskentillä, hierontapöydillä sekä kuntosaleilla.
Vaikka häikäisevin valokeila on väistänyt Keurulaisen, maajoukkuepelaajien keskuudessa hän on ollut ja on edelleen erittäin arvostettu, jopa legenda. Hänen pakeilleen suomalaiset ammattilaiset ovat hakeutuneet myös maaotteluikkunoiden ulkopuolella, kuten kesätauoilla. Keurulainen on ollut monille guru. Gene.
”Alle kolmekymppisestä Keurulaisesta tuli varsin nopeasti korvaamaton osa maajoukkueen ”
Keurulaisen työt A-maajoukkueessa alkoivat jo vuonna 1983, jolloin päävalmentaja Martti Kuusela kutsui fysioterapian opintoja viimeistelleen 27-vuotiaan opiskelijan paikkaamaan poissaoloa.
Keurulaisen pikakomennuksesta tuli monivuotinen. Koska maajoukkueen taustatiimin koko oli pieni, toimenkuva muodostui laajaksi. Aluksi helsinkiläinen teki pääasiassa hierojan ja ”teipparin” tehtäviä, kunnes työnkuvaan tulivat mukaan myös valmennustehtävät.
Nuoren päävalmentajan ja vielä nuoremman apulaisen välille sukeutui tiivis ja luottamuksellinen suhde.
Kuuselasta tuli Keurulaisen oppi-isä valmennuksessa, ja vuodet maajoukkueessa tekivät Keurulaisesta myös jalkapallovalmentajan.
Kuusela puolestaan sai Keurulaisesta uransa tärkeimmän apuvalmentajan, luottomiehen, jonka puoleen oli aina mahdollista kääntyä.
Alle kolmekymppisestä Keurulaisesta tuli varsin nopeasti korvaamaton osa maajoukkueen valmennustiimiä.
Suomalaisten ammattilaispelaajien määrä 1980-luvulla oli vielä verrattain pieni, joten puolikuntoisetkin pelaajat yritettiin hinata pelikuntoon keinolla millä hyvänsä. Paras keino oli yleensä asettuminen makuulle Keurulaisen hoitopöydälle. Tarvittaessa Keurulainen hieroi pelaajia ja avasi näiden paikkoja yömyöhään asti.
”Keurulaisen vaikutuksesta entistä useammat pelaajat alkoivat kiinnittää huomiota tärkeimmän työvälineensä, oman kroppansa, kuntoon.”
A-maajoukkuetta vuosina 1982–1987 luotsanneen Kuuselan mukaan Keurulainen oli valmentajana ja fysioterapeuttina äärettömän motivoitunut kehittämään itseään.
Tämä tiedonjano ja oppimisvimma välittyi hiljalleen myös osaan pelaajista, Kuusela arvioi.
Aikakausi, jolloin Keurulainen liittyi ja toimi ensimmäisen pätkän osana maajoukkueen valmennustiimiä, oli suomalaisessa jalkapallossa kansainvälistymisen ja ammattimaistumisen aikaa.
Pelaajasiirtojen määrä ulkomaille kasvoi, olosuhteet kehittyivät, kansainvälisiä vaikutteita alkoi virrata Suomeen, ja täkäläiset valmentajat lähtivät rohkeammin hakemaan oppeja maailmalta.
Tässä kehityksessä myös Keurulaisella oli oma tärkeä roolinsa. Hänen vaikutuksestaan entistä useammat pelaajat alkoivat kiinnittää huomiota tärkeimmän työvälineensä, oman kroppansa, kuntoon ja tekemään aiempaa enemmän esimerkiksi erilaisia kehon aktivointeja.
Usein Keurulainen laati pelaajille henkilökohtaisia harjoitus- tai kuntoutusohjelmia tai näytti kädestä pitäen sopivia lämmittelyliikkeitä.
”Leireillä Keurulainen saattoi tehdä kahden tai jopa kolmen ihmisen työt.”
Erityisesti Kuuselalla mutta myös Keurulaisella oli selvä tavoite: saada suomalaista jalkapalloa lähemmäs muuta Eurooppaa.
Koska resurssit olivat montaa muuta maata pienemmät, kaksikko joutui venymään, kääntämään jokaisen kiven.
Siinä missä Kuusela esimerkiksi keräsi maajoukkueelle rahaa harjoitusleirejä varten, Keurulainen saattoi tehdä leireillä kahden tai jopa kolmen ihmisen työt.
Päivät olivat pitkiä ja intensiivisiä, mutta kaikkein tärkeintä oli mahdollisimman laadukkaiden olosuhteiden mahdollistaminen pelaajille.
Vaikka historiallinen kisapaikka Meksikon vuoden 1986 MM-kisoihin jäi vain kahden pisteen päähän, valmentajien ja muun taustatiimin panos ei mennyt hukkaan.
Suomalaiset 1980-luvun maajoukkuepelaajat näkivät, että he voivat taistella tasaväkisesti suurempiaan vastaan. Yhä useampi amatööri tai puoliammattilainen ryhtyi harjoittelemaan kuin ammattilainen. Suomalaisen jalkapallon itseluottamus alkoi nousta.
Siitä kiitos kuuluu merkittävässä määrin myös Keurulaiselle.
”Vaivojen yllättäessä monet maajoukkuepelaajat soittivat ensimmäisenä juuri Keurulaiselle.”
Vuonna 2000, ehdittyään valmentaa käytännössä koko 1990-luvun seurajoukkuetasolla, Keurulainen palasi maajoukkueympyröihin. Uutena päävalmentajana oli aloittanut HJK:n Mestarien liigaan vienyt Antti Muurinen.
Kun vielä viisitoista vuotta aikaisemmin merkittävä osa maajoukkuepelaajista oli tahkonnut kotimaan kentillä, uuden vuosituhannen alussa Suomi-paitaan tultiin suuristakin eurooppalaisista seuroista.
Muurisen ja hänen myöhempien seuraajiensa, kuten englantilaisen Roy Hodgsonin, aikana Keurulaisesta tuli ”kultaisen sukupolven” maajoukkuepelaajien luottofysioterapeutti.
Vaivojen yllättäessä monet maajoukkuepelaajat soittivat ensimmäisenä juuri Keurulaiselle – sen sijaan, että olisivat ensin kääntyneet esimerkiksi seurajoukkueen lääkäreiden puoleen.
Pidempien kuntoutusjaksojen aikana useat pyysivät Keurulaiselta henkilökohtaisen ohjelman tai vähintäänkin konsultaatiota.
Esimerkiksi vuonna 2007 Keurulainen laati kattavan harjoitussuunnitelman Skotlantia vastaan pelatussa B-maaottelussa vakavasti loukkaantuneelle Perparim Hetemaj’lle.
Keurulaisen ohjelma oli huomattavasti monipuolisempi kuin Hetemaj’n seurajoukkueen AEK Ateenan tarjoama ja se sisälsi esimerkiksi sauvakävelyä, vesijuoksua, kevennettyjä trampoliinihyppyjä sekä pilates-tyyppisiä harjoitteita lisäpainoilla. Kreikkalaiset fysioterapeutit sen sijaan tarjosivat ainoastaan yksipuolisia kuntosaliliikkeitä ja pyöräilyä.
Juuri monipuolisuus ja kokonaisvaltaisuus ovat sanoja, jotka kuvastavat Keurulaisen toimintafilosofiaa. Riittävää ei ole vain vaurioituneen kehonosan kuntoon laittaminen, vaan koko fyysisen suorituskyvyn ylläpitäminen ja kehittäminen.
”Mielenkiintoinen kysymys on, kuinka paljon pienempi Jari Litmasen maaottelumäärä olisi, jos Keurulainen ei olisi ollut maajoukkueen taustatiimissä.”
Erityisen tiivistä yhteistyötä Keurulainen teki A-maajoukkueen kapteenin ja suurimman tähden, Jari Litmasen, kanssa.
Kaksikon säännöllinen työskentely kesti vuosia ja ulottui laajasti maajoukkuetapahtumien ulkopuolelle. Keurulainen käytti tuntitolkulla aikaa Litmasen kuntoutumisen suunnitteluun ja toteutukseen.
Keurulainen tunsi Litmasen kropan ja loukkaantumishistorian kenties yksityiskohtaisemmin kuin kukaan muu ulkopuolinen. Siten hän myös osasi tarjota maajoukkuekapteenille aina kuhunkin tilanteeseen sopivaa täsmäharjoittelua ja -kuntoutusta.
– Keurulainen on ollut avainasemassa kuntoutusprosesseissa viimeiset 15 vuotta. Hän on käyttänyt aikaa ja vaivaa pitääkseen minut kunnossa, Litmanen kirjoitti vuonna 2015 ilmestyneessä elämäkertateoksessaan Litmanen 10 (Tammi).
Kiitos Keurulaisen, seurajoukkueissa usein vammoista kärsinyt Litmanen pystyi pelaamaan hämmentävän usein Suomi-paidassa.
Mielenkiintoinen kysymys onkin, kuinka paljon pienempi Litmasen maaottelumäärä olisi, jos Keurulainen ei olisi ollut maajoukkueen taustatiimissä. Lähes varmaa on, että lukema ei olisi 137, johon Litmanen urallaan ylsi.
Samat sanat voi liittää myös Litmasen maaottelumäärää lähestyvään Teemu Pukkiin, joka on julkisuudessa asti kiitellyt Keurulaisen panosta.
Eivätkä Pukki ja Litmanen ole suinkaan ainoat. Keurulaisen ammattitaidon ansiosta myös moni muu pelaaja on vuosien varrella saatu lyhyessäkin ajassa kuntoon ennen tärkeitä maaotteluita.
Jotakin Keurulaisen osaamisesta kertoo, että olen kuullut useamman entisen ja nykyisen maajoukkuepelaajan sanovan, kuinka yksi maajoukkueen hyvistä puolista on ollut mahdollisuus päästä juuri Keurulaisen hoitoon. Sen suurempaa kehua on vaikea keksiä.
”Vaikka Keurulainen on kuulunut pitkään Palloliiton palvelukseen, mihinkään hyvä veli -suosioon hänen asemansa ei ole perustunut.”
Vuodet ovat vierineet ja maajoukkueen päävalmentajat vaihtuneet, mutta 69-vuotias Jari-Pekka Keurulainen on pysynyt.
Vaikka Keurulainen on kuulunut pitkään Palloliiton palvelukseen, mihinkään hyvä veli -suosioon hänen asemansa ei ole perustunut. Sen sijaan kokenut fysioterapeutti ja valmentaja on pystynyt osaamisellaan ja pitkällä työhistoriallaan tuomaan lisäarvoa A-maajoukkueen toimintaan.
Keurulainen on kiistatta ollut yksi arvostetuimmista tekijöistä maajoukkueen eri vuosien taustatiimeissä.
– Aina hän saa ne paikat kuntoon, en tiedä miten. Aina kun tulee ”Genen” luota, tuntuu, että on taas uusi mies, ja että kroppa toimii taas niin kuin pitäisi, maajoukkuepelaaja Fredrik Jensen kommentoi MTV:lle vuonna 2021.
Kuvaavaa on, että myös yksittäiset maajoukkuevalmentajat ovat saaneet Keurulaiselta apua vaivoihinsa, joihin muiden asiantuntijoiden ”lääkkeet” eivät ole tepsineet.
Korkeasta ammattitaidostaan huolimatta – tai ehkä juuri sen takia – Keurulainen on pysynyt nöyränä työlleen. Hän ei ole brändännyt itsestään gurua, vaikka syytä olisi saattanut olla.
”Jari-Pekka Keurulainen on ollut suomalaisen jalkapallon pioneeri, joka ei ole tehnyt numeroa itsestään. Hän on antanut vain työnsä puhua.”
Vuosina 2022–2023 haastattelin Keurulaista Martti Kuuselan ja Perparim Hetemaj’n elämäkertateoksiin. Keurulaisen historia molempien henkilöiden kanssa on ollut merkittävä. Kuuselan kanssa hän valmensi, Hetemaj’ta hän auttoi eri vammojen kuntouttamisessa.
Molemmissa haastatteluissa Keurulainen puhui omasta roolistaan erittäin vaatimattomasti antaen lähinnä tunnustusta teosten päähenkilöille.
Omaa panostaan maajoukkueessa – panosta, jota sekä Kuusela että Hetemaj kuvailivat valtavaksi – Keurulainen ei tuonut käytännössä lainkaan esiin. Ja jos muistan oikein, kirjojen julkistamistilaisuuksissa Keurulainen istui pääjoukosta hieman syrjempänä.
Jari-Pekka Keurulainen on ollut suomalaisessa jalkapallossa vaatimaton pioneeri, joka ei ole tehnyt numeroa itsestään. Hän on ollut käsityöläinen, joka on vaivojaan ja voimiaan säästelemättä halunnut parantaa suomalaisten jalkapalloilijoiden mahdollisuuksia.
Keurulainen on paiskinut töitä ainoastaan pelaajien ja joukkueen etu mielessään. Hän on antanut vain työnsä puhua.
Siitä työstä kymmenet ja kymmenet maajoukkuepelaajat ovat päässeet nauttimaan vuosien ja vuosikymmenten saatossa.
