Jari Paavola tajusi nelikymppisenä, että eli änkytyksen ehdoilla eikä kestänyt sitä enää – Paperimies päätyi kameroiden eteen ja opiskeli lähihoitajaksi

Lihakset jännittyvät ja kiristyvät, mieli ehtii miettiä sata asiaa.

– Kuulijan korvaan blokki voi olla viisi sekuntia, mutta itselle se tuntuu viideltä minuutilta tai viideltä tunnilta, Jari Paavola, 54, sanoo.

Puheen jumittuminen eli blokki on fyysinen kokemus. Jos Jari on puhunut ja änkyttänyt paljon jonakin päivänä, jälkeenpäin hän on ihan poikki.

Piiloänkyttäjä. Sellaiseksi Jari on itseään kutsunut. Hän tarkoittaa tällä sitä, että kun hän huomaa, että jokin sana ei meinaa muodostua, hän muuttaa sen lennosta toiseen. Kuten vaikkapa: Menen nyt sy… lounaalle.

– Suomen kielessä on aika mukavaa, koska on paljon murresanoja. Melkein aina voi löytää korvaavan sanan, Jari kertoo.

Näin hän on voinut peitellä änkytystään. Kätevää, voisi joku ajatella, mutta kun sitä tekee joka päivä vuodesta toiseen, asia on paljon monimutkaisempi.

– Sanojen vaihtaminen syö itsetuntoa. Tuntuu alentavalta, kun ymmärtää, että nyt olisin halunnut sanoa eri sanan, enkä pystynytkään siihen, Jari sanoo.

On tietenkin myös sanoja, joita ei voi korvata. Oma nimi. Luvut ja summat. Vastaus opettajan kysymykseen. Annos ravintolan ruokalistalla.

Silloin tilanne voi tuntua tuskalliselta.

Jarilla on tosin keino myös oman nimen sanomiseen. Tarvittaessa hän aloittaa etunimen sijaan sukunimellä.

Änkytystä voisi lievittää myös puhuminen rauhallisesti ja taukoja pitäen. Se ei ole kuitenkaan aina helppoa – etenkään, kun on puhelias, niin kuin Jari on.

– Olen asunut koko ikäni Satakunnassa, ja minulla on nopea ja lyhyt puhetyyli. Huumorilla olen ajatellut, että jos olisin ollut itäsuomalainen, osaisin puhua hiukan pehmeämmin.

Jari ajatteli pitkään, että elämä oli mennyt varsin mukavasti. Nelikymppisenä hän kuitenkin tajusi, että änkytys oli ollut isompi varjo kuin hän oli ymmärtänyt. Hän ei ollut onnellinen.

Änkytys on puheen sujuvuuden häiriö. Se tuo puheeseen toistoja, venytyksiä ja blokkeja, ja puhe voi kuulostaa katkonaiselta. Änkytykseen liittyy usein myös kehon liikkeitä, kuten jännitystä tai silmien räpyttelyä. Ne toimivat apukeinoina, joihin ihminen turvautuu päästääkseen eteenpäin.

– Osalle ihmisistä änkytys on yksi ominaisuus ja yksi osa itseä, toisilla se määrittää kaikkea, kuvaa kliininen erikoispuheterapeutti Salla Pohja Voimavarakeskus Temposta.

Änkytys ei ole terveydenkään kannalta harmiton juttu. Aikuisilla änkytyksellä on yhteys ahdistukseen ja masennukseen.

Arvioiden mukaan lapsista änkyttää noin 5–8 prosenttia. Monilla lapsilla se menee ohi, ja aikuisilla änkytystä on uskottu olevan vain yhdellä prosentilla. Tämä luku haastetaan uudessa tietokirjassa Änkytys – Minun vuoroni puhua (Aviador). Harva aikuinen käy änkytyksen vuoksi lääkärissä tai puheterapiassa, eikä yleisyyttä voi siksi päätellä rekistereiden perusteella.

Nykyään tiedetään, että änkytyksen tausta on neurologinen, siis aivojen toimintaan liittyvä. Tähän liittyy myös väärinkäsityksiä.

– Monet ajattelevat edelleen, että änkytys liittyy vain jännitykseen tai ahdistukseen, Pohja sanoo.

Änkytys on monen tekijän summa. Ihmisellä voi olla siihen geneettinen ja neurologinen alttius, mutta lisäksi vaikuttavat niin ympäröivä maailma kuin persoona ja temperamentti.

Tavallisesti änkytys alkaa lapsena, 2–4-vuoden iässä. Sitä voi aluksi seurailla rauhassa, sillä usein se loppuu itsestään. Apua kannattaa hakea, kun lapsen änkytys on kestänyt puoli vuotta tai aiemminkin, jos se aiheuttaa lapselle tai vanhemmille huolta tai vaikuttaa kielteisesti vuorovaikutukseen.

Änkytystä hoidetaan sekä lapsilla että aikuisilla puheterapiassa. Salla Pohja kertoo, että änkytykseen perehtyneitä puheterapeutteja on vähän. Pääkaupunkiseudulla heitä on tosin enemmän kuin muualla Suomessa.

– Riippuu paikkakunnasta, minkälaiset mahdollisuudet on päästä kuntoutukseen. Jollain alueella ei ole välttämättä yhtään puheterapeuttia, jonka luokse pääsisi arvioimaan tilannetta.

Vaikka änkytys katkaisisi puheen, keskustelukumppanin ei pitäisi koskaan yrittää täydentää lausetta, Jari Paavola sanoo. – Änkyttävä haluaa itse sanoa asiansa loppuun.

Jari Paavola alkoi änkyttää lapsena, ilmeisesti jo ihan pienenä. Äiti on kertonut, että isoveli tulkkasi Jarin puhetta, kun äiti ei sitä ymmärtänyt.

Jari itse havahtui änkyttämiseen, kun oli toisella luokalla koulussa. Opettaja piti lukukokeen, jossa jokainen oppilas kävi vuorotellen lukemassa hänelle kirjaa ääneen. Jari osasi lukea, mutta yhtäkkiä seuraava sana ei tullutkaan.

– Opettaja oli yhtä ihmeissään kuin minä, hän muistelee.

Perhe asui maaseudulla Säkylässä. Se oli turvallinen paikka kasvaa.

– Maaseudulla sai arvostusta, kun oli riski mies ja teki hommia ahkerasti. Se riitti. Sitä ei mitattu puhumisen lahjoilla, Jari sanoo.

Hän myöntää tosin, ettei itse ollut kovinkaan innokas tarttumaan lapion varteen. Hän on aina ollut puhuja, tykännyt jutella niitä näitä ja panna hanttiin, jos on ollut eri mieltä.

Alakouluaikana Jari kävi jonkin aikaa puheterapiassa, mutta ei hän siinä iässä jaksanut tehdä harjoituksia.

Jaria ei koskaan kiusattu änkyttämisestä. Siitä huolimatta yläaste oli hänelle painajaista. Jari vältteli tilanteita, joissa piti puhua, ja lopetti viittaamisen. Esitelmät olivat tuskaa. Jos tunnilla piti vuorotellen lukea jotain ääneen, hän yritti laskea ja ennakoida, milloin oma vuoro tulisi. Tunnin sisällöstä hän ei jälkeenpäin muistanut mitään.

Änkyttäminen vaikutti myös ammatinvalintaan. Tulevan työpaikan piti olla sellainen, jossa ei joutuisi puhumaan.

Jari opiskeli paperiprosessinhoitajaksi ja pääsi heti opintojen jälkeen töihin paperitehtaaseen.

Nelikymppisenä kaikki oli elämässä hyvin, tai niin Jari Paavola luuli. Oli unelmatyö paperitehtaassa, mukavat työkaverit ja hyvä palkka. Oli oma, itse rakennettu talo ja pihassa auto.

Siltikään Jari ei ollut onnellinen.

– Umpikuja tuli vastaan, hän sanoo.

Jari tajusi, että änkytys oli syönyt itsetuntoa ja estänyt häntä tekemästä asioita, joihin tunsi paloa.

– Huomasin, etten pääse eteenpäin. Elämä vain polki paikoillaan, vaikka minulla oli halua ja osaamista mennä eteenpäin. Olin ajanut itseni nurkkaan, ja halusin pois sieltä.

Änkytystä voi hahmottaa jäävuorivertauksen kautta, Salla Pohja sanoo. Voimme nähdä jäävuoresta veden päällä olevan osan, mutta jäävuori jatkuu pinnan alla piilossa. Sama pätee änkytykseen. Vain osa siitä näkyy ulospäin.

– Aikuisilla puheterapia keskittyy paljon änkytyksen hyväksymiseen ja siihen, miten änkytyksen kanssa pärjää elämässä, Pohja sanoo.

Osa ihmisistä toivoo myös, että pystyisi hallitsemaan puhetta joissakin tilanteissa. Silloin puheterapiassa voidaan harjoitella erilaisia puheenhallinnan keinoja ja menetelmiä. Monet niistä ovat änkyttävien ihmisten kehittämiä.

Yksi menetelmä on puhetapa, jossa puhuminen aloitetaan kevyesti ja pehmeästi, sidotaan sanat yhteen ja pidetään luonnollisia taukoja. Puhenopeutta myös hidastetaan. Pehmeys tulee esimerkiksi siitä, että kielen kosketuspinnat ovat kevyet ja jatkuvat.

– Tämä sopii monille aikuisille, jotka joutuvat lukemaan tai pitämään esitelmiä.

Puheen muuntelu on toinen menetelmä. Siinä yksi keino on ”liukua” pois blokista. Se tapahtuu usein niin, että ensin lihasjännitystä lisätään ja otetaan se samalla haltuun. Sitten vähitellen liu’utaan sieltä pois.

Salla Pohja on työssään huomannut, että oman änkytyksen hyväksymisellä voi olla suuri vaikutus. Silloin ei tarvitse enää vältellä puhetilanteita, eikä änkytys kuormita kehoa ja mieltä niin kuin aiemmin.

– Kun änkytyksen kanssa ei tarvitse enää taistella, se usein vähenee.

Jos änkytys ei lopu lapsena, se jää usein osaksi ihmistä. Joillakin änkytys saattaa väistyä vielä murrosiässä, koska aivot ovat plastiset ja muovautuvat.

Änkytys voi vaihdella eri elämänvaiheissa ja eri aikoina. Sitä voivat pahentaa stressi, väsymys ja elämänmuutokset.

Onko änkytystä pakko hoitaa? Ei välttämättä.

– Jos änkytys ei haittaa elämää ja sen kanssa pärjää, sille ei tarvitse tehdä mitään. Se on yksi ominaisuus ja tapa puhua. Mutta jos se haittaa ja rajoittaa elämää, sen kanssa eläminen voi olla ahdistavaa. Silloin kannattaa hakea apua, Pohja sanoo.

Hän suosittelee ryhmämuotoista kuntoutusta, jos se on mahdollista. Siitä saa muun lisäksi vertaistukea ja pääsee kuulemaan muiden kokemuksia.

Tavallisesti aikuiset käyvät puheterapiassa aluksi 10–15 kertaa. Tarvittaessa sovitaan kymmenen lisäkertaa. Joku voi tarvita enemmänkin. Ei ole kuitenkaan tarkoitus käydä puheterapiassa loppuelämää.

Joskus puheterapian lisäksi on hyötyä psykoterapiasta.

Jari Paavola ei ole kokenut ahdistusta tai masennusta änkytyksen vuoksi. Siihen on ehkä vaikuttanut se, että hän alkoi jo nuorena käydä Suomen änkytysyhdistyksen tapaamisissa. – Se oli etuoikeus. Kuinka moni parikymppinen mies puhui omista tunteistaan vieraille ihmisille 90-luvulla?

Vuonna 2015 Jari Paavola meni Suomen änkytysyhdistyksen itsetuntokurssille. Siellä pääaihe ei ollut änkytys, vaan änkytyksen ja itsensä hyväksyminen. Se oli mullistavaa. Jari tajusi, ettei halua enää peitellä änkytystä eikä antaa sen rajoittaa valintojaan.

Pian Jari halusi haastaa itseään. Hän haki ja pääsi mukaan Tähän aikaan ensi vuonna -tv-ohjelmaan ja päätyi sen myötä juontamaan ja esiintymään Kaustisen kansanmusiikkijuhlille yleisön ja tv-kameroiden eteen. Siinä ei voinut piiloutua, vaan oltava kuka on, änkytyksineen kaikkineen.

– Voiko tätä näkyvämmin enää tulla esille? Tv-kamera oli psykologini, Jari nauraa.

Myöhemmin hän osallistui myös Maajussille morsian -ohjelmaan.

Jari halusi korjata myös huonot muistot koulusta. Hän oli ollut paperitehtaassa töissä yli 30 vuotta, kun hän haki opintovapaata ja aloitti lähihoitajaopinnot vuonna 2021. Siellä hän istui eturivissä ja viittasi.

– Kerran menimme esittelemään oppilastoimikuntaa myöhemmin aloittaneille opiskelijoille. Emme olleet sopineet ennalta, miten teemme sen. Eräs toimikunnan jäsen sanoi minulle, että aloita sinä, kun olet meistä puheliain. Havahduin siihen. Änkytykseni ei haitannut muita, eikä ollut kenestäkään vaivaannuttavaa.

Opintojen jälkeen Jari palasi paperitehtaalle. Hän on kuitenkin iloinen, että uskalsi vielä viisikymppisenä opiskella uuden ammatin.

Nyt tahdon sulle vielä kertoa, miksi puhun niin eri lailla. / Se on blokkina alussa, vaikka hammasta yhteen puren. / Jos tietäisit, miten tämä kirvelee ison miehen sydän parkaa. / En voi sinulle kertoa, kuinka ihanat silmät on sulla.

Eräänä päivänä Jari Paavola kuunteli parikymmentä vuotta sitten tekemäänsä kansanmusiikkikappaletta ajaessaan autoa. Kyyneleet tulivat silmiin. Nuoren miehen sanat kuvasivat niin osuvasti sitä, miten änkytys on samaan aikaan fyysistä ja henkistä.

Jari on soittanut harmonikkaa 13-vuotiaasta asti. Parikymppisenä hän tutustui kansanmusiikkiin, ja siitä tuli hänen juttunsa. Vuonna 2024 hän sai Mestaripelimannin arvonimen. Se on tunnustus kansanmusiikin edistämisestä.

Nykyään Jari on sinut änkytyksensä kanssa.

– Ennen ajattelin, että kun käyn puheterapiassa ja opin hyväksymään itseni, pääsen ikuisesti eroon tästä. Nyt olen ymmärtänyt, että olen änkyttäjä elämäni loppuun asti.

Se ei kuitenkaan enää määritä elämää.