”Yritän varoa sellaista ikääntymiseen liittyvää piirrettä, että olisin aamuisin huonolla tuulella” – Ohjaaja Janne Reinikainen jakaa neljä ajatusta elämästään

1. Ajatuksia on hyvä tuulettaa

”Teatteri tuli elämääni vasta lukion jälkeen. Sitä ennen suurin kiinnostuksen kohteeni oli musiikki. Aloin soittaa kitaraa teini-ikäisenä ja harrastan sitä edelleen. Soittamisen voin sanoa olevan osa hyvinvointiani. Se sisältää uusien asioiden opettelemista ja vie pois arkiajattelusta. On hyvin palkitsevaa tuulettaa ajatuksiaan.

Pääsin Teatterikorkeakouluun vuonna 1991, ja urani alkuvaiheen suuri esikuva oli legendaarinen ohjaaja Kalle Holmberg. Hän esitteli työnsä kautta oleellisia asioita teatterista: miten ohjaaja rakentaa näyttämöllisen tilanteen ja jännitteen. Hän osasi ohjata niin, että näyttelijä tunsi itse keksivänsä ideat, vaikka ne todellisuudessa olivat ohjaajan syöttöjä. Kallen energia ja intohimoinen suhde työhön ovat edelleen mielessäni.

Ohjaajan on osattava arvostaa ja ymmärtää näyttelijän ammattitaitoa ja erityislaatua. Tämän opin sekä Kallelta että Mika Myllyaholta, joka oli opiskeluaikoinani Teakissa lehtorina. Viime aikoina minua ovat inspiroineet erityisesti nuorten tekemät esitykset.”

2 Nuorten tilanne huolestuttaa

”On äärimmäisen tärkeää, että kulttuurin merkityksestä puhutaan. Elämme aikaa, jossa klassinen sivistys ja eurooppalaiset arvot – totuus, hyvyys ja kauneus – ovat koetuksella. Taide voi tuoda ihmisille henkireiän tähän kovaan aikaan. Taidetta ja taiteen vapautta on puolustettava myös identiteettimme säilymisen takia.

Eniten olen huolissani siitä, miten nuoret selviytyvät tulevaisuudessa. Tyttäreni Selma on opiskellut Teatterikorkeakoulussa kaksi vuotta näyttelijälinjalla. Poikani Alvar opiskelee Helsingin yliopistossa historiaa ja tekee opintojen ohella mallintöitä. He saavat opiskella haluamaansa alaa, mutta taloudellisesti elämä on tiukkaa vähäisten tukien varassa. Esimerkiksi Teatterikorkeakoulussa opiskeleminen on niin vaativaa, että on mahdoton yhtälö, jos joutuu tekemään työtä rahoittaakseen opiskelun.”

3. Avoin uusille haasteille

”Minut pitää elossa illuusio siitä, että aina voi oppia uutta. Fyysisen ikäni huomaan siitä, ettei aamulla ole ihan sama pomppu päällä kuin nuorempana. Periksi ei kuitenkaan pidä antaa!

Työssäni pyrin olemaan avoin uusille haasteille. Iän myötä on vaarana, että eksyy pitämään omaa osaamistaan valmiina konseptina ja ’kypsänä’ kädenjälkenä. On parempi yrittää tehdä aina edes vähän eri tavalla ja elää mieluummin siinä harhaluulossa, että jokaisessa työssään onnistuu uudistamaan omaa ilmaisuaan.

Minun on osattava kuunnella näyttelijäkavereitani. Se onkin tämän ikäiselle miehelle keskeinen asenne muuhunkin elämään. Kannattaa muistuttaa itseään, että kuuntele!

Kun täytin maaliskuussa 56 vuotta, appiukkoni huomautti, että luku on seitsemällä jaollinen. Sanotaan, että elämässä asiat tapahtuvat seitsemän vuoden jaksoissa. Paljon on minulle ja maailmalle tapahtunutkin seitsemän viime vuoden aikana. Tosin tuntuu, että maailma on muuttunut jopa enemmän ihan viime aikoina.”

4. Työ vaatii vastapainoa

”Kuntoani hoidan kävelemällä, pyöräilemällä ja pelaamalla tennistä. Minulla ja vaimollani toimittaja Sonja Saarikoskella ei ole autoa. Emme tarvitse sitä, koska asumme Helsingin kantakaupungissa.

Käyn uimassa kotimme läheisyydessä sijaitsevassa Allas Sea Poolissa. Nautin siitä, miten kylmä merivesiallas virkistää mieltä ja kehoa.

Arkeemme kotona liittyy ilman muuta kummankin aikaa vievä työ. Sen vastapainoksi katsomme yhdessä tosi-televisiota. Itse katson myös kitaravideoita YouTubesta ja vanhoja brittikomedioita.

Vapaa-ajalla käymme konserteissa ja teatterissa ja lomilla matkustelemme. Toista vuotta peräkkäin kävimme Wienin juhlaviikoilla. Ilta ystävien kanssa hyvän ruoan ja juoman äärellä on sosiaalisuutta, joka kannatan.

Yritän varoa sellaista ikääntymiseen liittyvää piirrettä, että olisin aamuisin huonolla tuulella. Aina se ei onnistu, ja sitten ärsyttää se, että ärsyttää. Omista tunteistaan kannattaa olla ainakin teoriassa avoin, mutta se vaatii kiistatta työtä.”