Image

Jan Vapaavuori, mies kuin strategia



Jan Vapaavuori, mies kuin strategia

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori on kärsimätön johtaja, jonka mielestä paljon jää tekemättä vain siksi, että kukaan ei tartu toimeen. Siksi hän mieluummin toimii kuin pohtii tekemisiään.
Teksti Reetta Räty
Kuvat Miikka Pirinen

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori on kärsimätön johtaja, jonka mielestä paljon jää tekemättä vain siksi, että kukaan ei tartu toimeen. Siksi hän mieluummin toimii kuin pohtii tekemisiään.

Kello soi Jan Vapaavuoren työhuoneessa. Pormestarin on jälleen mentävä: ruotsinkielisellä kauppakorkeakoululla Hankenilla on alkamassa Tuomas Enbusken vetämä keskustelu, jonka tähtivieraaksi Vapaavuori on lupautunut. Kalenterimerkintä on päivän viides, eikä edes viimeinen. Aamulla Vapaavuori avasi sote-sektorin pomojen koulutuspäivän Finlandia-talossa, lounasseurana oli nobelisti Bengt Holmström, sitä seurasi piispa Teemu Laajasalon tapaaminen, sitten oli Imagen haastattelu. Hankenin jälkeen on vuorossa illallinen Kiinan lähetystössä.

Vapaavuori vetää takin päälleen ja laskeutuu hissillä alas kaupungintalon autotalliin.

Tallissa odottaa Audi, jonka takapenkille pormestari istuu.

Hän on tilannut uudeksi virka-autokseen Teslan, mutta se ei ole vielä tullut.

Pormestarin kalenteri on ”ihan kreisi”. Vapaavuoren toinen erityisavustaja Lotta Backlund on sanonut näin monta kertaa, ja todellisuus on osoittautumassa juuri sellaiseksi. Ehdotamme, että kävisimme jonakin päivänä Merihaan korkeimmassa talossa katselemassa Helsinkiä. Pormestari ei ehdi. Haluaisimme kuvata Vapaavuorta studiossa. Siihen ei ole aikaa. Lopulta sovimme, että valokuvaaja pystyttää studion pormestarin työhuoneen viereen ja haastatteluja jatketaan autossa matkalla tapaamisesta toiseen.

Vapaavuori vilauttaa kalenteriaan auton takapenkillä. Kieltämättä aika kreisiä: ennen kuin pormestari seuraavalla viikolla lähtee Kiinaan, kalenteriin on merkitty esimerkiksi Accelerate Helsinki -avauspuhe, kolmen koululaisryhmän vierailut, apulaispormestarien tapaaminen, länsimetron avajaiset, kokoomuksen kahvit, ekosertifikaattien jakaminen, aluerakentamisasiaa, kiinteistöliiton miiting, talousarvion käsittely valtuustossa, A-Studion sote-keskustelu, neuvonpito Hjallis Harkimon kanssa...

Tapaamisten lisäksi pitäisi lukea, päättää, perehtyä, somettaa, blogata, kuunnella, johtaa ja ajatella.

Ehtiikö tällä tahdilla operoiva pormestari ikinä levätä?

Täsmällistä vastausta on vaikea saada. Vapaavuori vastaa kyllä kysymyksiin, mutta se ei tarkoita, että hän kertoisi jotain.

Mitä sä teet vapaa-ajalla, urheilet?

”Mikä laji milloinkin, tennistä, golfia…”

Kenen kanssa pelaat?

”Kavereiden.”

Kenen kavereiden?

”Kenen milloinkin.”

Vapaavuoren kiireille on syynsä: Helsinki kasvaa, kaupunkien merkitys kasvaa ja pääkaupungin johtaminenkin on remontissa. Kymmeniä kaupungin virastoja on yhdistetty neljäksi toimialaksi, ja virkamiehinä toimineiden kaupunginjohtajien sijaan kaupunkia johtavat nyt pormestari ja neljä apulaispormestaria.

Kukapa ei haluaisi osaansa uudesta pormestarista, kun sellainen kerran on saatu!

Vapaavuori on tilanteesta innoissaan.

”Kaupungit ovat uusia kansallisvaltioita”, hän julistaa.

Tämä on kaupunkipolitiikan merkitystä korostavien slogan. Ajatus on, että kaupungistumisen myötä kaupunkien vaikutusvalta kasvaa. Lisäksi kaupungeissa pesii luova luokka, eli niissä tehdään keksintöjä ja rahaa, niin sanottua ”lisäarvoa”. Kaupungeissa on isot budjetit (Helsingissä noin 5 miljardia) ja päätöksenteko on nopeampaa kuin valtakunnan tasolla. Moni kaupunkipoliitikko vannoo Benjamin R. Barberin viiden vuoden takaisen kirjan nimiin: If Mayors ruled the World. Se kertoo valtakunnan tason päätöksenteon toimimattomudesta ja nousevista kaupungeista.

Barberin mukaan: Jos pormestarit hallitsisivat maailmaa, kansainvälinen yhteistyö olisi sujuvaa, sillä toisin kuin kansallisvaltioiden, kaupunkien ei tarvitse vartioida rajojaan ja suvereniteettiaan. Päätöksenteko nopeutuisi, sillä kaupungeissa ongelmia lähestytään pragmaattisesti.  ”Viemärien korjaukseen ei ole erikseen republikaanista ja demokraattista ratkaisua”, kuten New Yorkin pormestarina toimineen Fiorello La Guardian kuuluisa sitaatti kuuluu.

Kaupunkipoliitikkoihin myös luotetaan, sillä kaupunkipolitiikalla ei ole niin ryvettynyt maine kuin kansallisella politiikalla.

Barberin oppien mukaisesti myös Vapaavuori uskoo, että konkreettiset ratkaisut ihmiskunnan isoissa kysymyksissä, kuten ilmastoasioissa, digitalisoitumisessa tai köyhyyden torjunnassa, tehdään kaupungeissa, ei valtionhallinnossa.

”Kun mietin pormestariksi lähtöä, hyvä ystävä sanoi, että kaupunkipolitiikka on mielekkäintä politiikkaa: kaupunki on tarpeeksi iso, että voi tehdä systeemisiä muutoksia, ja tarpeeksi pieni, että muutokset myös saa aikaiseksi.”

Pormestari kertoo huomanneensa, että työkin on nyt mielekkäämpää kuin ministerinä ollessa.

”Työ on paljon operatiivisempi. Kaupungissa ollaan tekemisissä konkreettisten asioiden kanssa: lainataan kirjoja, opetetaan matematiikkaa, tehdään tietöitä, eikä puuhata lainsäädäntökehyksiä… Itse asiassa valtava ero suhteessa ministerin elämään!”

Ero korostuu Helsingissä. Vapaavuoren puoluetoverit jähnäävät hallituksessa kepun kanssa, kun taas Helsingissä tehdään nopeita muutoksia tutulla yhteistyöllä vihreiden kanssa.  

Pohjoisesplanadilla on ruuhkaa. Pormestari-Audin ikkunoista näkyy Vapaavuorelle mieluinen kaupunki: kaupunkilaiset myyvät toisilleen kahvia, somistavat näyteikkunoita ja selaavat puhelimiaan. On sellainen kirkas talvipäivä, jollaisina helsinkiläiset julkaisevat vastavaloon otettuja Instagram-kuvia. #Helsinki <3 #myhelsinki #ilovehelsinki 

Kansallisvaltion ylistäminen on saanut viime vuosina nationalistisia sävyjä, mutta kaupunkirakkauden julistaminen on viatonta. Vapaavuorikin sanoo rakastavansa Helsinkiä. Hän kuitenkin pitää kaupunkia Insta-fiilistelyjen sijaan ”elävänä ja dynaamisena”. Sellainen kaupunki oli myös pormestarin työhuoneen seinille nostetuissa valokuvissa: helsinkiläisiä bilettämässä Suvilahdessa, uimassa Altaalla ja luistelemassa merenjäällä.

Ei mitään haikeita luontokuvia tai historiakavalkadeja vaan urbaania säpinää.

”Ihmiset tekevät kaupungin. Urbaaniin elämäntapaan kuuluvat sosiaalisuus, spontaanit kohtaamiset ja valinnat – se että arvostetaan erilaisten mahdollisuuksien kirjoa enemmän kuin käytettävissä olevia asuinneliöitä.”

Joka kuulee tässä piikin maaseudulle tyypillisiä arvoja kohtaan, kuulee oikein.

Vapaavuoren mielestä on hienoa, että ”urbaanit arvot” ovat nousussa: ihmiset käyttävät rahaa palveluihin, järjestävät kaupunginosatapahtumia ilman viranomaisten aloitetta ja pitävät itsestään selvänä, etteivät kaikki elä samalla tavoin.

Vapaavuoren haave – ja Helsingin uuden strategian päätavoite – on tehdä Helsingistä maailman toimivin kaupunki.

Eikö se ole tosi tylsä vetonaula: toimiva?

Ehkä, mutta on se parempi kuin olla sadaskahdeskymmenes maailman ekologisin kaupunki, Vapaavuori sanoo. Sitä paitsi hän epäilee, että kaupunkilaiset arvostavat toimivuutta enemmän kuin alituisesti Berliinissä reissaavat aikuishipsterit ymmärtävät.

”Eivät kaikki halua boheemiutta, vaan pitävät tärkeänä sitä, että bussit kulkevat ja päiväkodeissa on turvallista.”

Autonkuljettajan mielestä tietyöt voisivat totisesti ”toimia paremmin” eli valmistua edes joskus. Takapenkillä ollaan tyytyväisiä: tämä on juuri strategian mukainen toive. Helsinki, maailman nopeimmin tehtävät tietyöt!

Kun Vapaavuori esitteli Helsingin uuden strategian elokuun 24. päivä kaupungintalolla, hän sanoi, että se on ”tärkein yksittäinen paperi, joka seuraavan neljän vuoden aikana hyväksytään”.

Strategia on julkishallinnon tuottamaksi tekstiksi helppolukuinen. Se on myös joukko superlatiiveja: Helsingin tulisi olla parhaiten digitalisaatiota hyödyntävä kaupunki maailmassa, Euroopan kiehtovimpia sijaintipaikkoja startupeille, johtava kaupunki julkisen tiedon hyödyntämisessä, osallisuuden kansainvälinen edelläkävijä, vuoteen 2035 mennessä täysin hiilineutraali…

Bisnesmaailmasta tutun strategiapaperin näyttävä lanseeraus oli vapaavuorelainen manööveri. Hän teki ensitöikseen selväksi sekä toimittajille että kollegoille, että nyt puhaltavat uudet tuulet. Strategia oli aluksi jopa niin ytimekäs, että osa valtuutetuista kauhistui: ei kaupungissa voi valita muutamaa kärkihanketta, joita ajetaan! Paperi vaikuttaa siltä, että siihen on lisäilty toiveita niin, että nyt lähes kaikkea edistetään, hyödynnetään, parannetaan ja huomioidaan.

Lisäysten jälkeenkin strategia on ytimekkäämpi kuin edeltäjänsä, jonkinlainen uuden ajanlaskun alku.

Pääkaupunki lähtee tavoittelemaan kärkisijoja hyvistä asemista: uudistusmieliset virkamiehet somettavat kaupunkilaisten kanssa, ja asukkaat ovat sisäistäneet ajatuksen siitä, että kaupunki kuuluu kaupunkilaisille. Raimo ”Stop töhryille” Ilaskiven kaupunginjohtajakaudesta 1979–91 on kuljettu pitkälle kohti suuntaa, jossa kaupungin idea ei ole määräillä, vaan mahdollistaa.

Koko paikka ei muistuta enää Neu-vos-to-liit-to-a.

Kun Vapaavuori visioi tulevaisuuden Helsinkiä virka-autonsa takapenkillä,  puheessa korostuu kaupunkilaisten sijaan elinkeinopolitiikka: aasialaisten turistipotentiaali, yritysten toimintaedellytykset ja kasvuyrityskampus, jolla on määrä houkutella globaalia nörttieliittiä Helsinkiin.

Monessa mielessä Helsinkiä johdetaan yhtä kokoomuslaisesti kuin 70-luvullakin: ensin talous, sitten muu.

Toki kaupunkiin kuuluu pormestarin puheissa myös ”roso” ja ”kontrastit”: Suvilahden ja Teurastamon alueiden kulttuuri, taide ja viihde – ja toisaalta se kaupunkiin kuuluva elämä, jossa ei puntaroida, pitäisikö asettua Piilaaksoon vai Lontooseen.

Vapaavuoressa itsessäänkin on jotain rosoista, ainakin jos vertaa Esplanadeilla lounastaviin pukumiehiin. Häntä ei sanota Helsingin herraksi vaan Stadin kundiksi. Vapaavuori on suorapuheisen miehen maineessa, mutta…

Mistä asiasta viimeksi hermostuit?

”Mä en valtavasti hermostu mistään. Jos puhelin tai tietokone ei toimi, ehkä sitten.”

Mistä substanssiasiasta…

”En mä muista.”

Oikeesti, et muista yhtään asiaa, josta olisi suuttunut?

”En mä jää märehtimään niitä. Mä meen eteenpäin, en ajattele tommosia.”

Auto kurvaa Hankenin pihaan. Vapaavuori nousee ylös autosta ja harppoo ovelle.

”Taistelu jatkuu!” hän huudahtaa hyvästiksi.

Se on täsmälleen sama lause, jota Ilkka Kanerva käyttää siirtyessään tapaamisesta seuraavaan.  

Helsinkiläiset valitsivat ensimmäiseksi pormestarikseen kokoomuksen Jan Vapaavuoren kaikkien aikojen äänisaaliilla. Hän sai enemmän ääniä kuin kukaan koskaan kuntavaaleissa, lähes 30 000. Kaupungilla on nyt pormestari, jolla on täyden kalenterin lisäksi vahva mandaatti, pitkä kokemus ja poikkeuksellisen kova pokka.

Helsinkiläisiä on noin 643 000, ja väkiluku kasvaa. Helsingin kaupunki on Suomen suurin työnantaja. Työntekijöitä on 38 000.

”Melkoinen konglomeraatti”, kuten Vapaavuori asian itse ilmaisee.

Vapaavuori aloitti Helsingin valtuustossa yli 20 vuotta sitten. Hän on johtanut  kaupunginhallitusta ja toiminut useiden ministerien erityisavustajana. Jykevin poliittinen kokemus on peräisin ministerivuosilta. Kymmenen vuotta sitten Vapaavuori valittiin asuntoministeriksi. Myöhemmin hänestä tuli pohjoismainen yhteistyöministeri ulkoministeriöön, ja vuodet 2012–2015 hän oli elinkeinoministeri.

Pormestariksi Vapaavuori lähti Euroopan investointipankin varapääjohtajan paikalta Luxemburgista. Sinne hän oli paennut syksyllä 2015 hävittyään kokoomuksen puheenjohtajakisan Alexander Stubbille. Kokoomuslaiset tietävät, etteivät Stubbin ja Vapaavuoren välit ole kummoiset. Vapaavuori tyytyy toteamaan, että he ”eivät ole ystävystyneet politiikassa”.

Millä mielellä seurasit Alexin pääministerikautta?

”Ainahan se herättää monentyyppisiä fiiliksiä.”

Monentyyppisiä fiiliksiä?

”Niin.”

Vapaavuorta ennen Luxemburgin investointipankissa työskenteli Sauli Niinistö, ja nyt investointipankin varapääjohtajana on Alexander Stubb.

Miksi te kaikki päädytte sinne Luxemburgin pankkiin?

”Se nyt on sattumaa.”

No eikä ole.

”Onhan se sattumaa, että ensin oli Sauli, sitten olin minä.”

Oliko?

”Tottakai oli.”

Nyt Alex on…

”Se taas johtuu siitä, että mä lähdin.”

Vapaavuori jätti Luxemburgin ja 24 000 euron kuukausipalkan, kun oma puolue oli pulassa. Kokoomuksessa pelättiin tosissaan ennen viime kevään kuntavaaleja, että puolue voi menettää pitkäaikaisen Helsingin herruuden vihreille.

Poliittisen matematiikan tuntijat tiesivät, että jos vihreiden pormestariehdokkaaksi valitaan Anni Sinnemäki, ja häntä vastaan saadaan Jan Vapaavuori, kokoomuksen huoli väistyy. Vapaavuoren kannalta tilanne oli ihanteellinen: voi ilmoittautua kisaan, olla lähes varma voitosta ja tietää kaupan päälle, että voiton mukana tulee vahva ja itsenäinen asema puolueessa. Kukapa kritisoisi häntä, joka saapuu pelastamaan koko joukon?

Siinä missä Vapaavuoren ura on julkista poliittista lähihistoriaa, yksityiselämästään hän on vaitonainen. Perusasiat tiedetään: Syntyi Kätilöopistolla huhtikuussa 1965. Asunut mm. Konalassa, Puistolassa, Kalliossa, Lauttasaaressa ja nykyisessä kodissaan Etu-Töölössä. Kirjoitti laudaturin paperit. Valmistui Helsingin oikeustieteellisestä alle neljässä vuodessa.

Millaista sun opiskeluaika oli? Kerro siitä.

”Mulla ei ole tapana hirveesti analysoida tän tyyppisiä juttuja. Uskon, että aika moni asia pitää tehdä fiilispohjalta, ihmiset pyrkii tekemään juttuja, jotka heitä kiinnostaa. Mun ongelma on se, että olen aina ollut innostunut kaikesta…”

Mitä muita ongelmia sulla on?

”Kaikenlaisia, niinku kaikilla.”

Mitä se tarkoittaa?

”En mä tykkää analysoida tämmösiä.”

Kannattaa HIFK:ta. Veli, velipuoli, sisarpuoli. Ollut kerran aiemmin naimisissa. Nykyinen vaimo Outi, eläinlääketieteen tohtori. Vanhemmat kuolleet. Ei omia lapsia.  

Vapaavuorella on tenniskirjasta luettu neuvo, jota voi kuulemma käyttää myös kaupungin johtamisessa. On lauantai, ja pormestarin kalenterista on löytynyt yllättävä aukko haastattelulle. Istumme Kampin kauppakeskuksessa kahvilla. Pormestari on lähdössä haastattelun jälkeen bussilla Hämeeseen, jossa on hänen kakkosasuntonsa.

”Pitää keskittyä sekä omiin parhaisiin puoliin että suurimpiin heikkouksiin. Parhailla puolilla voitetaan, ja heikoimmilla hävitään.”

Tenniskirjan oppien mukaisesti Helsingissä satsataan nyt kaupungin parhaimpiin puoliin, kuten toimivuuteen. Vapaavuori uskoo, että toimivuus on paitsi kaupunkilaisten etu, myös kova valtti, kun houkutellaan pohjolan perukoille uusia asukkaita.

Käytännön toimia on jo tehty: Helsinki lupaa kaksinkertaistaa englanninkielisen koulutuksen ja varhaiskasvatuksen paikat. Kiinan kielen opetusta halutaan lisää, ja yritysten asettumista Helsinkiin helpotetaan. Kaupunki on Helsingin merkittävin maanomistaja, joten se voi esimerkiksi auttaa yrityksiä löytämään paikkoja tuotantolaitoksille.

Muitakin vapaavuorimaisia projekteja on käynnissä:

Kaupungintalon aula modernisoidaan ”viestittämään kaupungin strategiaa, brändiä ja modernia edelläkävijyyttä”. Käytännössä siitä tehdään paikka, jossa voi viettää aikaa, jopa tehdä töitä.

Guggenheim on Vapaavuoren harmiksi torpattu, mutta hän hakee kaupunkiin toista kansainvälistä huomiota herättävää ”majakkainvestointia”. Temppeliaukion kirkko ja Sibelius-monumentti eivät riitä.

Heti ensimmäisessä budjettiesityksessään Vapaavuori ehdotti kunnallisveron alentamista puolella prosenttiyksiköllä 18,0:aan. Se oli näkyvä ja poikkeuksellinen veto. Viimeksi kunnallisveroa on laskettu Helsingissä vuonna 1996.

Sä ajoit ensitöiksesi veroprosenttia alas…

”Ei se ollut mulle niin tärkeä asia.”

Se näytti tärkeältä.

”Ai jaa.”

Kolme apulaispormestareista vastusti veronalennusta. Harkitsitko, että olisit kuunnellut heitä?

”Kuuntelin mä. Tiesin heidän kannat.”

Ja silti…

”Veroja laskettiin.”

Helsingin kaupunkipoliitikot pohtivat pormestarin suvaitsevaisuuden, liberaaliuden ja kansainvälisyyden rajoja. Vapaavuori mainitsee usein puheissaan, että puolet Helsingin bussikuskeista on maahanmuuttajataustaisia, ja lisää maahanmuuttajia tarvitaan, että saadaan kaupungin infra pyörimään ja paikat siisteiksi. Vapaavuoren puheissa maahanmuutto liittyy bussikuskeihin ja siivoajiin, kansainvälisyys innovaatioihin ja rahaan. Sörnäisiin kaavailtua suurmoskeijaa Vapaavuori vastusti ”tarpeettomana hankkeena”.

”Muslimiväestön määrän kasvaessa tarvitsemme varmaan myös uusi moskeijoita”,  hän kuitenkin sanoo.

Kun valtuustossa äänestettiin marraskuun lopussa paperittomien terveydenhuollon palveluiden laajentamisesta, Vapaavuori osallistui samaan aikaan presidentti Niinistön isännöimille prinssi Williamin illallisille. Kaupunginhallituksessa hän äänesti paperittomien terveydenhoitoon liittyvien oikeuksien laajentamista vastaan – ja hävisi muun kokoomuksen mukana. Vapaavuori tunnetaan suoraviivaisena sooloilijana, mutta paperittomien asiassa hän olisi kuulemma halunnut odottaa valtakunnallisia päätöksiä.

”Kaikissa asioissa ei ole itseisarvo olla edelläkävijä”, hän perustelee mielipidettään paperittomien tilanteesta ja tulee kertoneeksi samalla prioriteeteistaan politiikassa. Vapaavuori haluaa toimivan kaupungin, mutta ei niin toimivaa, että se mahdollistaisi esimerkiksi rokotukset heikoimmassa asemassa oleville.

Pormestarin tenniskirjassa opastetaan keskittymään myös heikkouksiin. Muuten tulee häviö. Mitä se tarkoittaa Helsingissä?

Kaupungin suurin heikkous ei liity säähän tai sijaintiin, vaan syrjäytymiseen, erityisesti nuorten osalta, Vapaavuori sanoo.

”Ei pitäisi miettiä vain sitä, millä syrjäytymistä torjutaan, vaan mistä se johtuu. Selvää vastausta minulla ei vielä ole. Yritän hahmottaa kokonaiskuvaa. Seuraavaksi aion puhua syrjäytymisestä Supercellin Ilkka Paanasen kanssa.”

Systeemi on aina huono reagoimaan, pormestari sanoo. Siksi hän etsii vastausta syrjäytymisen ehkäisemiseen varhaiskasvatuksen aikaistamisen lisäksi juuri yritysmaailmasta, kolmannelta sektorilta ja liikunnasta.

Vaikka Vapaavuori on liikkunut jo vuosikausia ministeri- ja pormestarikyydillä, nuorempana hän on viettänyt aikaa muidenkin kuin kokoomusnuorten kanssa. Vuonna 1995 Vapaavuori oli Sauli Niinistön erityisavustaja, kun julkisuuteen tulivat hänen aiemmin saamansa pahoinpitelytuomio ja tuomio varkaudesta. Vuonna 2001 hänet tuomittiin rattijuoppoudesta.

Vapaavuori sanoo, ettei osaa eritellä ”syvällisesti” sitä, miten oma historia vaikuttaa ajatuksiin vaikkapa pääkaupunkiseudun nuorten tilanteista, mutta sanoo sillä olevan vaikutuksensa, ettei oma tie ole ollut sileä.

”Toisaalta pitää olla ymmärrystä jeesustelun sijaan, toisaalta pitää olla välineitä kannustaa kaikkia eteenpäin riippumatta heidän historiasta.”

Omat typeryydet Vapaavuori on onnistunut kääntämään voitokseen. Hän on koviksen maineessa, eikä siitä ole haittaa, kun tehdään uuden ajan kaupunkipolitiikkaa.  

"Olen ollut tosi vaikuttunut Jannesta”, sanoo korkea virkamies.

”En voi kun ihmetellä Jannen kapasiteettia”, sanoo kokoomuslainen kollega.

(Kaikki, jotka ovat tavanneet Jan Vapaavuoren yli kaksi kertaa, kutsuvat häntä nimellä Janne.)

”Ovela kettu”, sanoo vihreä poliitikko.

”Kokoomuksen rokkistara”, sanoo erityisavustaja.

Kuten isoja pomoja aina, Vapaavuorta myös haukutaan. Varsinkin eri mieltä olevat ovat saaneet maistaa kipakkaa palautetta, jopa jyräämistä. Liike-elämässä on tavallista, että hierarkian ylimpänä olevat päättävät. Politiikassa sellaista saatetaan pitää röyhkeänä. Helsingissä on totuttu konsensushakuiseen päätöksentekoon, ja organisaatiouudistus tarkoittaa aina myös vallan uusjakoa. Vapaavuoren vallanhalu tunnetaan, ja hänen liikkeitään seurataan nyt tarkoin.

”Muistaakohan Janne johtavansa 25 prosentin kannatuksella 70-prosenttisesti punavihreää kaupunkia”, eräs valtuutettu miettii.

Helsingin uutta johtamisjärjestelmää valmisteltiin Vapaavuoren entisen erityisavustajan, valtuutettu Lasse Männistön johdolla. Pormestarimallin sanottiin tekevän päätöksenteosta demokraattisempaa kuin aiemmin: pormestarit ja apulaispormestarit –  tällä hetkellä Anni Sinnemäki (vihr), Nasima Razmyar (sd), Sanna Vesikansa (vihr) ja Pia Pakarinen (kok) –  valitaan vaalituloksen perusteella.

Asetelma on tuttu sekä bisneksestä että politiikasta: ylimmässä johdossa on mies, ja seuraavassa kerroksessa neljä naista.

Hieman oudon lisän pormestarimalliin tuo se, että kaupungissa on edelleen myös virkamiesjohto: toimialajohtajat ja kansliapäällikkö.

”Muutosajan kitkaa on”, sanoo Vapaavuori työnjaosta, mutta vakuuttaa tietenkin kaiken sujuvan hyvin.

Varsinkin Sinnemäen ja Vapaavuoren hyvät välit tunnetaan. Iltalehti otsikoi jo vuonna 2011, kuinka he ministerikaveruksina joivat valtion piikkiin lähes kolme pulloa Chianti Classicoa Elitessä.

Legendaarisehko on etenkin jutun loppu. Siinä ympäristöministerin tehtävässä tuolloin ollut Sinnemäki kommentoi, ettei ”rupea spekuloimaan, miten viini jakautui juojien välillä”.

Vasemmistopuolueiden edustajat valittavat, että valtaa hajauttamaan pyrkinyt pormestarimalli onkin keskittänyt valtaa entisestään. Osa kokee, että päätöksenteossa edetään liian nopeasti ja yhden pillin mukaan. Pormestarin ideoihin tai talousarvioon pitää reagoida parissa päivässä, mikä voi olla hankalaa, jos on elämässä muitakin velvoitteita kuin kaupunkipolitiikka. Vapaavuori on sanonut haluavansa ”rytminmuutoksen kaupungin päätöksentekoon”, ja se näyttää toteutuvan.

”Politiikan isoin ongelma on, että suunnitellaan ja puhutaan. Ainoa asia, joka muuttaa maailmaa, on se, että tartutaan toimeen.”

Kun pormestarille kertoo kritiikistä hänen toimintatapojaan kohtaan, hän ei hätkähdä lainkaan.

”Olen kärsimätön. Vaadin itseltäni paljon, mutta niin vaadin myös muilta ympärilläni.”

Ootko ollut niissä johtajaominaisuuksia testaavissa psykologisissa testeissä?

”Mulla on kavereita, jotka tekee niitä. Olen sitä mieltä, että ne on pääosin huuhaata. En ole koskaan itse ollut.”

Mitä kävisi ilmi, jos menisit testeihin? Mitä on sun vahvuudet ja heikkoudet…

”En mä osaa sanoa.”

Onhan sun nyt täytyny miettiä sun johtamista!

”En mä mieti tollasia.”  

Lauttasaari, Koivusaari, Keilaniemi…. Metro on Espoossa! Viimein! On länsimetron ensimmäinen aamu, ja pormestari on näytösluontoisella matkalla kohti Espoota.

Kysytään häneltä olennaisin länsimetroon liittyvä kysymys: milloin loppuu se hulluus, että Helsinki, Vantaa ja Espoo ovat eri kaupunkeja?

”En usko, että sitä saadaan loppumaan. Elän itse toivossa, että kaupungit yhdistyvät, mutta takkuiselta näyttää. Täällä Espoossa vastustus on niin tiukkaa. Ei sitä kannata edes miettiä.”.

Tapiolassa metroa odottaa tv-kameroiden lisäksi Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä. Hän on kuin espoolainen versio Vapaavuoresta: vähän ruskettuneempi ja vähän suoremmat housut, muuten sama tyyppi. Miehet poseeraavat kameroille ja antavat lausuntoja. He ovat tunteneet jo 80-luvulta, jolloin Vapaavuori oli oikeustieteen opiskelijajärjestö Pykälän hallituksen puheenjohtaja ja Mäkelä johti teekkareiden opiskelijajärjestöä. Nyt miehet johtavat naapurikaupunkeja, saman metroradan varrella.

Jukka Mäkelä eroaa Vapaavuoresta myös siinä, että hän vastustaa ajatusta kaupunkien yhdistymisestä pontevasti. Hänestä kaikki toimivat metropolit ovat ”kaupunkien verkostoja”, ja on suorastaan vanhanaikaista puhua kaupunkien yhdistämisestä.

Espoon, Vantaan ja Helsingin kaupunginjohtajilla on yhteinen WhatsApp-ryhmä, jossa he jakavat vertaistukea toisilleen. Sellaista viestiä, jossa ehdotetaan kaupunkien yhdistämispalaveria, Vapaavuori ei aio ryhmään lähettää.

”Politiikassa pitää olla pragmaattinen, tulosorientoitunut ja ratkaisuhakuinen. Jos tietää, että jokin asia on mahdoton, siihen ei kannata uhrata aikaa”, hän sanoo.

Mitkä asiat on sulle ideologisia?

”Ei mulla ole mitään esimerkkiä. Haluan kehittää asioita siihen suuntaan, mihin uskon.”

Mihin sä uskot?

”Riippuu siitä, missä tehtävässä…”

No Helsingin pormestarina.

”Mä haluan toimivamman kaupungin. Dynaamisemman, kansainvälisemmän, ketterämmän.”

Miten kaupunkilaisen pitäisi nähdä tämä muutos?

”Kaikilla leveleillä.”

Joku esimerkki…

”Ei mulla ole nyt mielessä mitään esimerkkiä.”

Kun Vapaavuoresta puhuu äänestäjien kanssa, hämmästyttävän moni muistaa kaksi hänen poliittisista liikkeistään. Toinen on asuntoministerikauden operaatio pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämiseksi. Vapaavuori asetti 2007 ”neljän viisaan” ryhmän, joka loi pohjan onnistuneille, asunnottomuutta vähentäneille toimille. Toinen railakas toimi oli se, kun hän vastusti Ideaparkien rakentamista Vihdin pelloille ja sanoi, ettei Uudellemaalle ole mieltä rakentaa kauppakeskuksia, joihin pääsee vain yksityisautolla.

Vapaavuori on taitava profiloitumaan itsenäisenä ajattelijana ja toiminnan miehenä. Hän kerää pisteet kotiin myös silloin, kun toimii puolueensa valtavirtaa vastaan. Vapaavuori sanoo, että julkishallinnossa jää tekemättä monia uudistuksia, joita kukaan ei edes vastusta. Kukaan ei vain tartu toimeen.

”Se on ihan huuhaata, että ministeri näyttää suunnan ja virkamiehet tekee. Jos haluat johtaa, pitää johtaa edestä, olla kädet savessa ja tehdä.”

Vapaavuori tunkee kätensä sellaisiinkin saviin, joihin niitä ei kaivata. Oltuaan pormestarina muutamia kuukausia Vapaavuori kutsui koolle C21-kokouksen eli Suomen 21 suurimman kaupungin johtajat. Tämän ”neuvotteluelimen” idea on morkata yhdessä hallituksen maakuntauudistusta.

”Hallitus on ryhtynyt tekemään historiallisen tyhmää maakuntauudistusta”, Vapaavuori perustelee kapinaliikettä.

Hän vakuuttelee, ettei suunnitellut C21-kokousta puolueensa kanssa.

”Se oli täysin sooloprojekti. En pyydä Petteri Orpolta tai muiltakaan lupaa siihen, mitä teen. Tässä asiassa hallitus on täysin metsässä.”

Kannattaa huomata, että Vapaavuori ei suinkaan vastusta koko sote-uudistusta. Hänen kritiikkinsä kärki kohdistuu jatkuvasti maakuntamalliin, eli Sipilän keskustaan, ei kokoomuksen hellimään valinnanvapauteen.

Ympäripyöreitä puhuvasta pormestarista on välillä vaikea saada otetta, mutta ihan varmaa on yksi asia. Hänen poliittinen vihollisensa valtakunnan tasolla on Suomen Keskusta.

Siksi kysymys kuuluukin: voiko näin 100-prosenttisesti kaupunkilainen mies johtaa joskus koko maata?  

Itsenäisyyspäivänä Hietaniemen hautausmaalta alkoi opiskelijoiden juhlakulkue, joka pysähtyi Senaatintorille kuulemaan juhlapuheita. Yksi puheista alkoi tarinalla siitä, kuinka puhujan äiti unohti suomen kielen, kun kuolema lähestyi. Äiti oli muuttanut Ruotsista Suomeen rakkauden perässä, ja sairaalassa hän puhui vain ruotsia. Niin syvässä ovat ihmisen juuret. Puhe päättyi näin:

”Älkää koskaan ajatelko, että te olette vääränlaisia siksi, millainen teidän taustanne tai perheenne on. Älkää koskaan uskoko, jos joku sanoo, että te olette vääränlaisia siksi, miltä näytätte, millaisia olette, mistä olette tulleet, mistä pidätte tai ketä rakastatte. Jokainen teistä on arvokas. Jokainen teistä on helsinkiläinen. Jokainen teistä kuuluu tänne.”

Näitä itsestään selviä sanoja moni suomalainen on odottanut valtiojohdolta jo vuosia. Nyt ne lausui pormestari Jan Vapaavuori – ja sai somen hyrisemään.

Jo aikaisemmin viime syksynä Mikael Jungner twiittasi, että suomalaisten pitää miettiä presidentinvaaleja seuraavan kerran 18 vuoden päästä. Ensin on edessä 6 vuotta Saulia, sitten 12 vuotta Vapaavuorta.

Niinkö se menee, että susta tulee pressa?

”Se oli hienovaraista veetuilua Jungnerilta. Toivotan hänet tervetulleeksi kotiin kokoomukseen.”

Vapaavuoren valtiomiesmäisyys on tietenkin pantu merkille muuallakin kuin Jungnerin somessa. Ylen analyysissä arvioitiin ennen vaaleja, että Vapaavuoren ”kelpaisi odotella tasavallan presidentin tehtävän avautumista pormestarin paikalta”.

Markkinointi&Mainonta-lehden toimittaja kirjoitti vaalien jälkeen, että Vapaavuori sai pormestarikisassa kokemusta suorasta kansanvaalista ”seuraavaa loikkaansa eli presidenttiyttä varten”. Keskisuomalainen taas arvioi kesällä, että Vapaavuori olisi kuuden vuoden päästä sopiva vastus maakuntien miehelle eli Matti Vanhaselle.

Kun Helsingin Sanomat analysoi syksyllä pormestarin alkutaivalta, Vapaavuorta käsiteltiin jo politiikan yläpuolelle kohonneena, sauliniinistömäisenä ”Helsingin isänä” – eli juuri sellaisena hahmona, joita suomalaiset tapaavat äänestää presidenteikseen.

Onko kaupunkipolitiikka jo niin merkittävää, että siinä voisi pätevöityä presidentiksi?

Politiikan tutkija Emilia Palonen sanoo, että pormestarin ja presidentin asemissa on yhtäläisyyksiä, muitakin kuin molempien kaulassa juhlapäivinä roikkuvat käädyt.

”Pormestarin tehtävässä on samantapaista symbolista valtaa ja seremoniallisia ominaisuuksia kuin presidentillä. Pormestariin liittyy myös samaa  ’politikan ulkopuolella olemista’, joka Suomessa liitetään presidenttiyteen.”

Palonen on tutkinut muun muassa Lontoon ja Budapestin pormestareita. Hän sanoo, että maailmalla on hyviä esimerkkejä suurkaupunkien pormestareista, jotka ovat pystyneet haastamaan valtakunnan politiikkaa kaupunkipolitiikan kautta. Tällainen näennäisesti valtakunnan politikan ulkopuolelta tuleva ehdokas voidaan nähdä vaaleissa pelastajan roolissa.

Vapaavuoren ongelma on sama kuin hänen vahvuutensa: Helsinki-keskeisyys.

Ellei hän sitten onnistu kääntämään sitä voitokseen olemalla uuden, kaupunkien verkostoista koostuvan maailmanjärjestyksen airut, vaihtoehto perinteisille puolueen puheenjohtajille tai pitkälle uralle ulkoministeriössä.

Presidentillistä periaatteellisuutta Vapaavuorelta ei ainakaan puutu. Valittu linja pitää. Kun Maria Veitola kysyi EVS-keskusteluohjelmassa keväällä, olisiko Vapaavuorella kiinnostusta presidentin tehtävään, Vapaavuoren vastaus kuului näin: ”Kaikki tässä maailmassa kiinnostaa”.

Se oli oikein tyypillistä Vapaavuorta.

Mikset sä vastaa mihinkään kysymykseen?

”Miten niin?” 

Julkaistu: 15.2.2018