
Jalkapallossa raha tulee ennen ihmisoikeuksia ja hyvinvointia – Se on ajatuksena masentava, mutta ei tule yllätyksenä
Ei ole aina helppoa seistä arvojen takana, jos vastarantaan asettuminen osuu omalle toiminta-alueelle tai omaan rahapussiin. Tarvitaan rohkeutta, epäitsekkyyttä ja intohimoa muutokselle, mutta löytyykö jalkapallosta sellaisia toimijoita, kysyy Maiju Ruotsalainen.
Miesten jalkapallon MM-kisat Qatarissa vuonna 2022 nostattivat valtavan keskustelun korruptiosta ja lahjonnasta. Fifa perusteli päätöstään tuoda turnaus ensimmäistä kertaa Lähi-itään jalkapallon suosion laajentamisella.
Uskokoot ken tahtoo.
Herää silti kysymys: Jos Fifa todella haluaa laajentaa jalkapallon suosiota ja seisoo väittämänsä takana tukemassa tasa-arvoa, voisiko Qatar olla ehdokkaana myös naisten MM-kisojen isännäksi? Iso ja ristiriitainen kysymys, jota on syytä tarkastella lähemmin.
Qatarin ihmisoikeustilanne herätti miesten kisojen aikaan laajaa kansainvälistä kritiikkiä. Erityisesti naisten oikeudet ovat hyvin rajoitetut. Myös homoseksuaalisuus on Qatarissa laitonta, ja siihen liittyvä lainsäädäntö ja asenteet ovat tiukkoja. Osa pelaajista ja faneista voisi joutua vetäytymään kisoista jo pelkästään turvallisuutensa vuoksi.
Miesten MM-kisat Qatarissa tarjosivat huomattavan taloudellisen panostuksen, mutta siirtotyöläisten kohtelu stadionien rakennusprojekteissa herätti laajaa arvostelua. Sama voisi toistua naisten kisojen infrastruktuurin rakentamisessa. Myös paikallisten kiinnostus naisten jalkapalloa kohtaan on vähäistä ja tämä varmasti tuottaisi ongelmia lipunmyynnissä.
Jo nämä tekijät tekevät Qatarista epäsopivan paikan naisten jalkapallon MM-kisoille. Tasa-arvo ja naisten oikeudet ovat paperilla keskeisiä arvoja Fifalle ja niiden toteuttaminen Qatarissa on haastavaa.
Fifa sai kovan kolhun uskottavuuteensa organisaationa, joka sanoo tukevansa tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta. Rypeminen korruptiosyytösten keskellä tuntuu oikeutetulta.
Samaan aikaan kuin Qatar valmisteli hakua miesten kisoille, perustettiin ensimmäinen Qatarin naisten jalkapallomaajoukkue vuonna 2009. He halusivat osoittaa yhdenvertaisuutta ja kaikki kortit olivat yhden naisjoukkueen vaarassa. Vuotta myöhemmin, vain viikkoa ennen kuin Qatar valittiin miesten kisaisännäksi, Qatarin naisten maajoukkue pelasi ensimmäisen ottelunsa.
Tuloksellisesti ottelu oli murheellinen tappio Qatarille luvuin 0–17. Toiminta ei kuitenkaan kestänyt montaa ottelua ja joukkue ajettiin alas pian sen jälkeen, kun Qatar oli valittu isännöimään miesten MM-kisat 2022.
Viimeistään tämä tekee tilanteen mahdottomaksi järjestää lähitulevaisuudessa naisten MM-kisat Qatarissa.
Nyt Saudi-Arabia hakee isäntämaaksi miesten MM-kisoille 2034. Toistuuko temppu naisten jalkapallon hetkellisestä nostamisesta kisapaikan varmistamiseksi, kunnes se ajetaan alas ennen kuin ehtii kissaa sanoa?
Jos kyseessä olisi temppu, on se ainakin laajuudeltaan suurempi, pitkäkestoisempi ja vaikuttavampi kuin Qatarin tapauksessa.
Saudi-Arabiassa jalkapallo on äärimmäisen suosittu ja fanitettu laji, myös naisten keskuudessa. Maa on alkanut panostaa naisten jalkapalloon merkittävästi. Jalkapallojoukkueita on viisivuotiaista tytöistä lähtien. Miesten pääsarjajoukkueet ovat ottaneet naisjoukkueet siipiensä suojaan, ja naisilla on käytössään samat stadionit ja mittava henkilökunta. Naisten kansalliset pelit televisioidaan ja resurssit ovat tällä hetkellä loistavat moneen Euroopan maahan verrattuna.
Saudi-Arabian naisten maajoukkueen ensimmäinen ottelu vuonna 2022 päättyi voittoisasti 2–0. Maajoukkueessa toiminta ei jää tekijöistä kiinni. Henkilöstö on koottu huippuosaajista ympäri maailmaa. Myös suomalainen valmentaja Rosa Lappi-Seppälä on nähty Saudi-Arabian maajoukkueen ruorissa ja paikallisten naisvalmentajien kouluttajana. Nykyisin maajoukkuetta valmentaa entinen Barcelonan mestarivalmentaja Lluís Cortés, joka julkisesti puolusti Jennifer Hermosoa Espanjan jalkapalloliiton kuohuissa.
On vaikea uskoa, että nämä Saudi-Arabiassa toimivat jalkapalloammattilaiset allekirjoittaisivat vakavat ihmisoikeusrikkomukset, joita Qatarin lailla myös Saudi-Arabiassa vielä harjoitetaan. Mutta jos kulttuurit eivät koskaan kohtaa, muutosta tuskin voidaan odottaa.
Naisten jalkapalloon panostaminen Saudi-Arabiassa on antanut monelle naiselle ja tytölle paikan, jossa he saavat toteuttaa itseään. Pienille tytöille se on antanut roolimalleja, joita he voivat katsoa ylöspäin ja unelmoida tulevasta.
”Jalkapallon avulla voi vaikuttaa myönteisesti naisten asemaan.”
Saudi-Arabiassa naisten oikeudet kohoavat nyt hurjaa vauhtia ja naisia on jo noin 40 prosenttia työvoimasta. Heitä arvostetaan myös korkeissa viroissa – kuten kirurgeina. Silti maassa, joka viimeisenä hyväksyi naisten autolla ajamisen vuonna 2018, on yhä paljon kehitettävää.
Kukaan ei voi ulkopuolelta varmaksi tietää kenenkään motiiveja lähteä Saudi-Arabiaan. Emmekä voi varmaksi tietää miksi Saudi-Arabia tekee suuria panostuksia naisten jalkapalloon. Mutta varmaa on, että naisten jalkapallo etenee Saudi-Arabiassa nyt raketin lailla.
Maa, jossa on ollut umpisurkeat naisten oikeudet, antaa naisille nyt mahdollisuuden pelata jalkapalloa ja vieläpä kunnollisin resurssein. Naiset saavat jalkapalloyhteisöissä vapautua, ottaa halutessaan legginsit pois shortsien alta ja jättää hijabit vaihtopenkille.
Me voimme täältä Suomesta käsin heristää sormeamme ja sanoa ylimalkaisesti, että näiden asioiden tulisi olla itsestäänselvyys. Mutta ei Suomessakaan naisten ja vähemmistöjen tilanne aina ole ollut yhtä vahva kuin se tänä päivänä on.
Muutos vie aikaa. Eikä mitään muutosta tapahdu, jos todetaan mahdottomaksi taistelu tuulimyllyjä vastaan.
Länsimaista kulttuuria edustaa noin 20 prosenttia maailman väestöstä. Jalkapallo on siitäkin mahtava laji, että se on globaali ja Eurooppa siinä merkittävä tekijä. Jalkapallon avulla voi vaikuttaa myönteisesti naisten asemaan. Tarvitaan ihmisiä, jotka ovat valmiita toimimaan. Kriitikoita löytyy aina.
Paha vaihtoehtokin on olemassa. Ehkä naisten jalkapalloon panostaminen on ollut Saudi-Arabialta ja Fifalta strateginen liike varmistaa miesten kisaisännyys, jotta Fifa säilyttäisi edes jonkinlaisen uskottavuuden turnauksen sinne myöntäessään.
Ehkä naisille annettu usko ja toivo paremmasta on vain teatteria. Se selviää, kun kisoista päätetään.
Ja jos tämä onkin vain Saudi-Arabian ja Fifan yhteinen hokkuspokkustemppu, se on silti lopulta ehtinyt tekemään jo pieniä, suuria asioita saudiarabialaisille naisille.
Jos nämä naisten oikeudet, jotka jalkapallon myötä ovat vahvistuneet, otetaan heiltä pois kisojen myöntämisen jälkeen, asian tulisi tällä kertaa herättää muutakin kuin vain ihmettelyä Fifan toiminnasta.
Qatarin kisojen jälkeen keskustelu hiipui yhtä nopeasti kuin Qatarin naisten maajoukkue.
Voidaanko Suomesta käsin edellyttää Fifassa muutosta ja lopettaa piiloutuminen tuulimyllyteorian taakse?
Onko siellä ylipäätään oikeat toimijat tehtävissään, jotka todella haluavat tehdä muutosta tasa-arvoisempaan ja oikeudenmukaisempaan jalkapalloon?
Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti näki Qatarin kisojen alla epäsopivana boikotoida kisoja. Ilta-Sanomille antamassaan haastattelussa Lahti kertoi kokevansa matkansa Qatariin oikeutettuna.
– Taustalla on ihan sekin, että saamme vuosittain ihan merkittävän määrän rahaa Fifalta suomalaisen jalkapallon kehittämiseen. Se on silläkin tavalla Palloliitolle ja Suomen jalkapallolle tärkeää, että toimimme niin kuin asiallisesti, Lahti kommentoi tuolloin.
Se, että raha tulee ennen ihmisoikeuksia ja ihmisten hyvinvointia, on ajatuksena masentava. Ei se silti täysin yllätyksenä tule.
Samalla, jos hoetaan, että Lähi-idässä on vielä paljon tehtävää, riittää työnsarkaa myös kotimaassa. Ulospäin näyttää siltä, että otamme rahat vastaan, kiitämme ja jatkamme omaa toimintaa.
Ei ole helppoa seistä arvojen takana, jos vastarantaan asettuminen koskee omaa positiota tai osuu omalle toiminta-alueelle. Se vaatii paljon rohkeutta, runsaasti epäitsekkyyttä ja intohimoa muutokselle. Se vaatii välittämistä.
Onko riittävästi tahtotilaa löytää tällaiset johtajat ja vaatia sellaista arvojohtajuutta?
Jos Saudi-Arabia saa kisat ja naisten jalkapallo poljetaan siellä alas, on jo nähtävä syvemmälle.
Tarvitaan enemmän ihmisiä, jotka ovat valmiita pukemaan työhaalarit päälle ja aloittamaan jalkapallon korjaustoimenpiteet. Parhaimmillaan se voi olla myös väline parempiin ihmisoikeuksiin ympäri maailmaa, sukupuoleen katsomatta.
Niin suuri voima jalkapallolla voi parhaimmillaan olla.
Kirjoittaja on jalkapallovalmentaja ja entinen huippupelaaja.