Jalkapalloseura höpötteli keksineensä pyörän uudestaan – ja Helsingin Sanomat heitti bensaa liekkeihin: "Yritetään nähdä, mitä meillä jo on"
Helsingin Sanomat uutisoi uudesta jalkapalloseurasta, joka väittää ratkaisevansa harrastetason pelaajien ongelmat. Samalla unohtuivat ne sadat seurat, jotka jo tekevät tätä työtä, kirjoittaa Aition Jesse Saarinen.
Sosiaalisessa mediassa tulee aina välillä vastaan julkaisuja, jossa joku keksii start-up-päissään uudelleen jonkin toista sataa vuotta olemassa olleen palvelun tai asian. Omia suosikkejani ovat mm. ulkona kävelyn voimasta liikkuva juoksumatto, sekä Elon Muskin autotunnelin kehitelmä, jossa pidempien ”autovaunujen” avulla voitaisiin kuljettaa enemmän ihmisiä kerralla.
Hieman sama fiilis tuli, kun luin Helsingin Sanomien (31.7.) artikkelia uudesta espoolaisesta jalkapalloseurasta, ATW Unitedista. Artikkelissa kerrotaan, miten ATW tarjoaa laadukasta toimintaa niille 11-12-vuotiaille lapsille, jotka eivät mahdu suurten seurojen kilpa- ja akatemiajoukkueisiin. Tekstissä puhutaan iloisesti sekaisin ”haastetason pelaajista”, liikunnallisuudesta, drop-outista ja seuraavan Messin tai Pukin löytämisestä.
Suurin ongelma on käsitteissä. 11-12-vuotiaiden lasten jaottelu kilpatason pelaajiin, eliittipelaajiin, akatemiapelaajiin, haastetason pelaajiin ja harrastetason pelaajiin on jo itsessään oman artikkelinsa aihe. Toinen vastaavan kokoluokan ongelma on käsite ”haastetason pelaaja”, sillä ATW Unitedin ”jotain erilaista seuraurheilussa” on ammattivalmennuksen kohdistaminen nimenomaan näille pelaajille.
Seuran urheilujohtaja ja valmentaja Olli Juusela maalailee yhden jalkapallon seuratoiminnan todellisen ongelman:
– On innostavaa valmentaa lapsia, joilla on korkea voitontahto ja tavoitteita. Harrastetason pelaajien valmennuksessa taas usein pyritään saamaan lapsi kiinnostumaan liikunnasta ja hikoilusta. Tämä ei ole välttämättä kaikkien valmentajien ykkösjuttu.
Juusela on oikeassa, harrastejoukkueesta tai harrastetason toiminnasta on muodostunut salakavalasti synonyymi huonolle toiminnalle. Harrastejoukkueilla on pienimmät resurssit, huonoimmat kenttävuorot, heikoiten koulutettu ja vähiten innostunut valmentaja.
Tämä ei ole luonnonlaki, harrastetoiminta ei ole yksiselitteisesti huonoa toimintaa. Sen sijaan on olemassa hyvää ja huonoa harrastetoimintaa, yhtä lailla kuin on olemassa hyvää ja huonoa toimintaa ”kilpa/akatemia/eliitti”-etuliitteiden alla.
”Kun kuukauden vanha jalkapalloseura nostetaan käytännössä kritiikittömään juttuun, unohdetaan samalla ne seurat, jotka ihan oikeasti liikuttavat niitä harrastetason pelaajia, ehkäisevät dropouttia ja tarjoavat parhaimmillaan hyvää harrastetoimintaa.”
ATW United ei kuitenkaan tarjoa harrastetoimintaa. Se tarjoaa koulutettujen valmentajien vetämiä harjoituksia neljä kertaa viikossa, kohderyhmä ovat ne jotka ”unelmoivat isosti” ja pyrkimys tarjota ympäristö, joka mahdollistaa ammattilaisuusunelman tavoittelun. Jos rakennetaan keinotekoinen kahtiajako ”harrastetoimintaan” ja ”kilpatoimintaan”, ATW United on kirkkaasti kilpatoiminnan puolella.
Hieman tiivistäen ja karrikoiden: ATW United on perustettu iskemään kiilaa pääkaupunkiseudun juniorifutaajien ravintoketjuun. Se yrittää jostain välistä, HJK:n, KäPa:n ja Hongan, ehkä EPS:n, Gnistanin ja PK-35:kin jälkeen, houkutella itselleen 40 mahdollisimman hyvää pelaajaa. 41. parhaasta alkaen se ohjaa pelaajat eteenpäin.
Pelaajilleen se yrittää tarjota mahdollisimman hyvää toimintaa, sellaisen ympäristön, joka mahdollistaa tulevaisuudessa jalkapalloammattilaisuuden tavoittelun. Eikä siinä mitään, sehän kuulostaa ihan hyvältä (varsinkin valmentajien ylityökorvausten ja sunnuntailisien maksu), mutta näin toimii käytännössä jokainen muukin jalkapalloseura. En tiedä, mikä erottaa ATW Unitedin esimerkiksi RCD Espanyol Helsingistä, toisesta perinteisempien seurojen takana huippupelaajia kehittämään pyrkivästä uudemmasta viritelmästä.
Hassuinta on, että tekstistä voi saada sen käsityksen, että ennen ATW Unitedia näillä pelaajilla ei ollut mitään paikkaa, mihin mennä. Kun kuukauden vanha jalkapalloseura nostetaan käytännössä kritiikittömään juttuun, unohdetaan samalla ne seurat, jotka ihan oikeasti liikuttavat niitä harrastetason pelaajia, ehkäisevät dropoutia ja tarjoavat parhaimmillaan hyvää harrastetoimintaa.
Sellaiset kuin 1 200 pelaajan Puotinkylän Valtti ja Leppävaaran Pallo, tuhannen pelaajan Pohjois-Haagan Urheilijat ja FC Kasiysi. Tai LPS ja Kontu. Pakkalan Palloseura. Koivukylän Palloseura tai EBK.
ATW Unitedin toiminnassa ei ole mitään väärää. On hienoa, että seura on saanut rahoituksen kasaan kahta ammattivalmentajaa varten. Sen toiminta saattaa olla hyvinkin laadukasta.
Mutta vaikka suomalaisen jalkapallon seurakentän vedet ovat mutaiset, yritetään silti nähdä, mitä meillä jo on.
