Jalkapallo kaipaa Sir Alex Fergusonin selkärankaa – Milloin pelaajia aletaan huomioimaan?

Chelsea voitti vajaa 30 vuorokautta sitten ensimmäisen 32 joukkueen, kesällä kausien välissä pelatun seurajoukkueiden MM-turnauksen. Ensi viikolla se aloittaa Valioliiga-kautensa kohtaamalla kotikentällään Crystal Palacen.

Seuran nettisivuilla kerrotaan, että koska miesten joukkue on viettänyt kesä- ja heinäkuun USA:ssa menestyksekkäässä turnauksessaan, tulee se viettämään pre-seasonin omassa treenikeskuksessaan. Viimeisenä sarjakautta edeltävän viikonloppuna se toki ehtii isännöidä ”VisitMalta Weekender”-nimisen treenipeliturnauksen, jonne saapuvat Bayer Leverkusen ja AC Milan.

Otteluruuhka ei silti ole oikeastaan millään muotoa uusi asia. Ajassa voidaan harpata kevyesti kuusikymmentäkin vuotta taaksepäin, ja löydämme tilanteen, jossa seura rahanhimossaan järjesti valtavia määriä otteluita, koska kansa on valmis maksamaan nähdäkseen maailman parhaan jalkapalloilijan. Pelén Santoksen kiertueillaan pelaamien harjoitusotteluiden määrästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta maaleista Santos on pitänyt tarkempaa kirjaa: Pelé iski harjoitusotteluissa 448 maalia.

Valioliigassa on pelattu ottelukierros perättäisinä päivinä niinkin myöhään kuin 1994, jolloin Crystal Palace, Tottenham, Norwich ja Nothingam Forest pelailivat ristiin 26. ja 27. joulukuuta. Kaikkien otteluruuhka-tarinoiden äiti tulee vuodelta 1987, jolloin walesilaislegenda Mark Hughes pelasi saman päivän aikana kaksi ottelua. Ensin Hughes oli häviämässä EM-karsintaottelussa Tsekkosslovakialle Prahassa lukemin 2-0. Pari tuntia myöhemmin hänet vaihdettiin kentälle toisella jaksolla Saksan cupin ottelussa Münchenissä, Bayernin ollessa 1-0 -tappiolla Mönchengladbachia vastaan. Tarinaan liittyy Bayern Münchenin minikriisi, Uli Hoeness ja yksityisjetti – osaatte varmaan yhdistää pisteet.

Modernin jalkapallon, johon 60- tai edes 90-luvun futista ei kasvaneiden urheilullisten vaatimusten takia voi oikein verrata, aikakautenakin on valitettu kasvavista ottelumääristä jo kymmenisen vuotta. Nimenomaan valitettu, sillä sanoja on riittänyt, teot ovat olleet aika pitkälti nollissa. Samaan aikaan kun kasvaneista ottelumääristä on puhuttu huolestuneeseen sävyyn, on pelimääriä kasvatettu. Eurocupeissa ottelumäärät lisääntyivät lohkovaiheiden poistamisen jälkeen, ja Kansojen liiga on korvannut ystävyysottelut panoksellisilla peleillä, mikä on maajoukkue futisniiloille kiva, mutta kehiin jälleen kerran hyppääville huippupelaajille huonompi asia.

UEFA on toimillaan osoittanut, että ainakaan sitä ei vinkumiset kiinnosta. Kansojen liigassa pelataan mm. pronssiottelu, joka toki yksittäisenä pelinä on pisara valtameressä, mutta samalla totaalinen perseennäyttö lajin eurooppalaiselta kattojärjestöltä. Jos edes tällaista myönnytystä ei olla valmiita tekemään, niin mitä toivoa on?

Lisäksi lajiliitot ovat määränneet maajoukkueet pelaamaan harjoitusotteluita kansainvälisinä pelipäivinä, mikäli niillä ei syystä tai toisesta ole karsintaottelua pelattavanaan. Esimerkiksi Suomen MM-karsintalohkossa on viisi joukkuetta, jolloin muiden neljän kohdatessa toisensa, jokin joukkue jää kumpanakin pelipäivänä ”ylimääräiseksi”. Näin käy Huuhkajille syyskuussa, kun se pelaa kolme päivää ennen tärkeää Puola-ottelua pakotetun ystävyysottelun Norjan vieraana. Harjoitusotteluissa voi toki surutta kierrättää pelaajistoaan, mutta kun yhteen maaotteluikkunaan saa nimetä vain yhden 23 pelaajan ryhmän, on Suomellakin väistämättä se tilanne, että joku tai jotkut pelaajat nähdään viheriöllä molemmissa otteluissa.

Tästä syystä myös naisten pelaaman jalkapallon tulevaisuus pelottaa. Juuri päättyneissä EM-kisoissa nähtiin raikasta jalkapalloa korkeine prässeineen ja nopeine hyökkäyksineen. Naisten pelaamassa jalkapallossa pelimäärät ovat toistaiseksi järkeviä. Naisten Valioliigassa pelataan 22 ottelua, Serie Femminilessä 26 ja Espanjan Liga F:ssä 30. Myös Mestarien liigan voittanut Arsenal pääsi kaksi peliä vähemmällä kuin miesten puolella mestaruuden vienyt PSG.

Ottelutahdista kovimmat älähdykset ovat pitäneet huippumanagerit. Päävalmentajat puhuvat pelaajien terveyden ja jaksamisen puolesta, mutta puheenvuorot tuntuvat ajoittuvan aina aikaan, jolloin menestyksen saavuttaminen juuri käsillä olevalla kaudella on vaarassa.

Esimerkiksi otteluruuhkista useaan otteeseen valittanut Pep Guardiola lähti kritiikittä ja täynnä energiaa seurajoukkueiden MM-kilpailuihin; ansaitsemaan dollareita talousdoping-syytöksissä ryvettyneelle seuralleen sekä tekemään jälleen uutta pelillistä ja pelaajistollista uudelleenrakennusta Cityssä.

Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että käyntiin pyörähtävä vuosi tulee olemaan jonkinlainen käännekohta. Moni maailman absoluuttisista huipuista lähtee kauteen lyhyemmällä tauolla kuin koskaan. Guardiola totesi kesken seurajoukkueiden MM-kisojen antamassaan haastattelussa, että ei tiedä, tuhoaako osallistuminen kesäturnaukseen joukkueelta seuraavan vuoden Valioliigakauden. Katalaani epäili, että katkeaminen osuisi marras-, joulu- tai tammikuulle.

Mikäli joukkueet selviävät seurajoukkuekaudesta, pyörähtää 11. kesäkuuta käyntiin jalkapallon MM-kisat USA:ssa, Kanadassa ja Meksikossa. Kisat pelataan – miten sattuikaan – uudella laajennetulla formaatilla, jossa joukkueita on 32:n sijaan 48. Pitkälle eteneville joukkueille laajennettu formaatti tarkoittaa yhtä lisäpeliä, ja viikkoa pidempää turnausta.

Ensi vuoden elokuussa, kun olemme toisella puolella, olemme joko nähneet jonkinlaisen vastareaktion tai futisbisneksen jatkuvan niin kuin aina ennenkin.

Miltä vastareaktio sitten voisi näyttää?

Kukaan tuskin on niin ämpärityhmä, että laittaisi unssiakaan uskoaan FIFA:an tai UEFA:an. Kansalliset liitot taas ovat olleet kovin varovaisia puremaan ruokkivaa kättä, kuten on nähty vaikkapa Qatariin ja Saudi-Arabiaan myönnettyjen MM-kisojen kohdalla. Seuroille taas lisäpelit ja turnaukset tuovat lisää rahaa kassaan. Sitä tarvitaan, jotta alati kiihtyvässä, itse luodussa kilpailussa olisi mahdollista pysyä mukana, sarjojen ja UEFA:n taloudellisten sääntöjen puitteissa. Esimerkiksi seurajoukkueiden MM-kisoissa seuroille jaettiin Mestarien liiga -tason palkintorahoja.

Jäljelle jäävät kenttätason toimijat, jalkapalloa pelaavat joukkueet, niiden pelaajat ja valmennustiimit, ehkä pelaaja-agentit ja pelaajien hyvinvoinnista vastaavat tiimit.

Pelaajien valta on jalkapallossa joko hämmentävän pientä, tai sitä ollaan hirvittävän varovaisia käyttämään. Esimerkiksi Leo Messi yksin olisi voinut laittaa FIFA:n todelliseen puntariin kieltäytymällä yksiselitteisesti pelaamalla Qatarissa järjestettävissä MM-kisoissa. On kohtuutonta asettaa sellainen vastuu yksittäisen pelaajan harteille, varsinkin kun Messi tavoitteli ja saavutti kisoissa pitkään himoitsemansa MM-kullan. On silti sääli, että päättymässä olevan aikakauden kaksi muut täysin allensa loistollaan jättänyttä hahmoa omaavat sellaiset määrät moraalista kunnianhimoa, että toinen heistä pelaa Saudi-Arabiassa ja toinen toimii maan brändilähettiläänä 25 miljoonan dollarin vuosipalkalla.

Sen sijaan, että Messi olisi kritisoinut seurajoukkueiden MM-kisoja, hän osallistui FIFA:n arvottomaan näytelmään. Lajin kattojärjestö taivutteli sääntöjä – yhden villin kortin sai MLS:n runkosarjan voittanut joukkue, joka sattui olemaan Messin Inter Miami – saadakseen ikonin kasvoksi myös uudelle turnaukselleen. Villin kortin myöntökriteeri pysyi salassa juuri niin kauan, että Inter Miami ehti saavuttaa edes jotain sellaista, jolla se saatettiin kaavioon tunkea. Myös Cristiano Ronaldo vaikutti kulissien takana tekevän kaikkensa päästäkseen mukaan näihinkin hippoihin.

Heinäkuussa Messi näytti sen verran hauista, että jätti MLS:n All Stars -ottelun väliin väsymyksen vuoksi. Seurauksena oli sarjan sääntöjen mukainen yhden ottelun pelikielto, jota toki koko sarjan nokkamies Don Garber julkisesti pahoitteli. Garber totesi samalla, että jatkossa käytäntöä tarkastellaan yhdessä pelaajien kanssa, ja tehdään päätöksiä siitä, mihin suuntaan säännön pitäisi kehittyä. Ainakin Messin valta suhteessa MLS:ään jalkapallosarjana vaikuttaa olevan sellainen, että argentiinalaisen yksittäinen teko tuottaa sääntömuutoksen. Seuraavaksi arvonsa voisi mittauttaa joku toinen supertähti, vaikka juuri Kansojen liigan pronssiottelun kohdalla.

Aloitteen vaatiminen tässä ja nyt ainutkertaista uraansa tekevältä huippu-urheilijalta ei kuitenkaan ole kohtuullista. Lisätietoja voi kysyä vaikka amerikkalaisen jalkapallon pelintekijä Colin Kaepernickiltä, jonka urheilu-ura käytännössä päättyi päätökseen polvistua Amerikan kansallislaulun aikana. Protestoituaan kauden 2016 ajan, Kaepernickista tuli sopimuksen päätyttyä vapaa agentti, eikä hän saanut enää ammattilaissopimusta NFL:stä. Vaikka Kaepernickin protesti oli luonteeltaan poliittinen, toisin kuin esimerkiksi lisääntyneen ottelumäärän protestoiminen olisi, ei kattojärjestön kanssa poikkiteloin asettuminen ainakaan lisäisi pelaajan vetovoimaa markkinoilla. Tosin jalkapallossa seurat tuntuvat seisovan pelaajien takana synkemmissäkin asioissa melko kiltisti niin kauan, kuin pelaaja on voittamisen kannalta hyödyllinen.

Yksilön sijaan työntekijöiden voima on ollut järjestymisessä. Työväenliikkeiden ja ammattiliittojen saavutuksiin kuuluu mm. kahdeksan tunnin työpäivä ja viisipäiväinen työviikko, vuosilomat, eläkejärjestelmä, sairauslomat ja -päivärahat, äitiys- ja vanhempainvapaat sekä minimipalkat. Jalkapallon puolella kansainvälisellä pelaajayhdistyksellä, FIFProlla, on vielä osa näistä historiallisista edistysaskelista saavuttamatta.

FIFPro:hon liitytään kansallisen järjestön kautta. Suomessa tämä on JPY eli Jalkapallon pelaajayhdistys. FIFPron jäseniä on arviolta 70-80 prosenttia maailman ammattilaispelaajista, Suomessa jäsenmäärä on noin 1000.

Verrattuna esimerkiksi amerikkalaisten ammattilaissarjojen pelaajayhdistyksiin, FIFPro on vaikuttavuudeltaan märän rukkasen luokkaa. Esimerkiksi jääkiekon NHL-liiga on ollut useaan otteeseen työsulussa, kun sarjan omistajat ja pelaajayhdistys eivät ole päässeet työehtosopimuksesta yhteisymmärrykseen. Viimeisin työsulku tapahtui kaudella 2012-13, kun yli 600 ottelua peruttiin taalaliigassa.

NHL:ssä suurimmat erimielisyydet työehtosopimuksissa ovat liittyneet 2000-luvulla palkkakattoihin, joiden suhteen tähtitieteellisiä palkkoja nauttivilla jalkapalloilijoilla ei ole ollut nokan koputtamista. Jalkapalloilijoiden kollektiivista hampaattomuutta kuvastaa kuitenkin se, että ottelukalenterin laajentaminen seurajoukkueiden MM-kisojen muodossa tehtiin ilman minkäänlaista konsultointia pelaajayhdistyksen kanssa. FIFPro ja Englannin ja Walesin pelaajia edustava Professional Footballers Association (PFA) haastoivat FIFA:n asiasta toki oikeuteen, mutta kisat pelattiin kiltisti siitä huolimatta.

Vyyhti sotkeentui entisestään heinäkuussa, kun FIFA ilmoitti päässeensä pelaajien kanssa sopuun uusista pelaajien hyvinvointiin liittyvistä linjauksista. Uusiksi linjauksiksi mainittiin viikoittainen vapaapäivä, 72 tunnin minimitauko otteluiden välissä, sekä 21 päivän loma kausien välissä. FIFProsta tai PFA:sta ei kuitenkaan ollut minkäänlaista edustajaa paikalla kokouksessa, eivätkä järjestöt hämmentyneiden kommenttiensa perusteella olleet tietoisia neuvotteluista. Pelaajia kokouksessa edusti muutama FIFPro:hon kuulumaton pelaajayhdistys, sekä aiemmin FIFPro:ssa vaikuttaneita henkilöitä, jotka ovat jättäneet paikkansa järjestössä.

”Pelaajien” ja FIFA:n yhteisessä lausunnossa annettiin myös vähintään rivienvälistä tukea uusille kilpailuille, ja lausuttiin ääneen kovin fifamainen tavoite jalkapallon globaalista kehittämisestä luomalla kilpailuja, joihin pääsevät osallistumaan pelaajat ympäri maailman. Ilmaan jäi leijailemaan myös kysymys siitä, miten kausien välinen 21 päivän tauko käytännössä toteutetaan. Esimerkiksi tämän vuoden ottelukalenterilla Chelsean viime kauden viimeisen ottelun ja tämän kauden ensimmäisen harjoitusottelun väliin jää hädin tuskin tuo 21 vuorokautta. On selvää, että pelaajien varsinainen loma ei yllä lähellekään uutta linjausta.

Yksi mielenkiintoinen asiaan liittyvä sivujuonne tapahtui Suomessa. Patrick Poutiainen, Juha Hakola ja Mika Ääritalo haastoivat vuonna 2018 entisen työnantajansa KuPS:n oikeuteen maksamattomista lomakorvauksista. Kolmikon mielestä he eivät saaneet sopimuksiensa mukaisia, saati sitten vuosilomalain lupaamia lomapäiviä työsuhteensa aikana. Yksi kiistan kulminaatiopisteistä oli pelaajille loman ajaksi annetut harjoitusohjelmat. KuPS:n mukaan harjoitusohjelman suorittaminen oli vapaaehtoista. Pelaajat taas kokivat, ettei kyseessä ole loma, mikäli sen aikana on harjoiteltava omatoimisesti. Mikään voimaantumishetki jalkapalloyhteisölle oikeusjuttu ei ollut, sillä Kuopion Palloseuran puolesta todisti sekä päävalmentaja että silloinen KuPS-kapteeni. KuPS voittikin sekä käräjä- että hovioikeudessa. Kummassakin katsottiin, että pelaajasopimus on työsopimus, ja loma-aika määräytyy täten vuosilomalain mukaan. Loma-ajan harjoitusohjelmien kohdalla oikeus asettui seuran puolelle. Veikkausliigapelaajien mahdollisesti loma-ajalle annettavat harjoitusohjelmat ovat siis puhtaasti vapaaehtoisia, siihen on olemassa nyt oikeuden vahvistama ennakkopäätös.

Sitä voisi ajatella, että valmentajilla on voimakkain motiivi taistella täyteen ahdettua kalenteria vastaan. Valmentaja on se, jonka syyttävä sormi löytää, kun pelaajat eivät kehity tai peli ole viihdyttävää. Kilpaillulla alalla tikapuita ylös kiipeävä valmentaja tarvitsee tuloksia, ja tuloksia yleensä tulee, kun käytössä ovat mahdollisimman suureksi osin parhaat pelaajat. Edellytys tälle tosin on, että joku pelaa viihdyttävää futista, jonkun peli tai pelaajat kehittyvät. Tämä ei enää ole itsestäänselvyys. Megaseurat kokoavat valtavia pelaajaryhmiä, kierrättävät niitä ja jauhavat ekologisesti tuloksia mahdollisimman vähäisellä kulutuksella. Pienemmät seurat pirskauttelevat hetkittäisiä raikkaan pelin kirkkaita liekkejä, kuten Andoni Iraolan Bournemouth viime vuonna, kunnes väistämättä hiipuvat pitkän kauden mittaan.

Häviäjähän tässä skenaariossa on katsoja. Seurajoukkueiden MM-kisat eivät vetäneet kummoisesti katsojia, mutta on vaikea kuvitella globaalisti kannattajakuntaansa laajentavien Valioliigan, La Ligan tai Bundesliigan menettävän katsojakuntaansa, ruudun ääressä tai stadioneilla.

”We can’t go for them all.” Nämä yksinkertaiset ja järkevät sanat on kuitenkin jalkapallon historiassa sanottu. Asiaan liittyi silloinkin FIFA:n perustama uusi kilpailu, seurajoukkueiden MM-kisat. Sanat lausui legendaarinen Sir Alex Ferguson, joka oli saavuttanut Manchester Unitedin kanssa edellisellä kaudella triplan. Kyllä, juuri sen triplan, jonka ikoninen hetki oli se nousu lisäajalla Mestarien Liigan voittoon Bayern Müncheniä vastaan.

Ferguson oli jo tapahtuma-aikaan, vuonna 1999, niittänyt mainetta ”pitkäaikaisena” ottelukalenterin ruuhkautumisen kriitikkona. Tarina ei silti ole aivan näin romanttinen. United oli hallitsevana Mestarien liigan voittajana yleisesti Euroopan parhaana pidetty joukkue. Englannin jalkapalloliitto taas tavoitteli kisaisännyyttä vuoden 2006 kotikisoihin. Näin liitto näki poliittisesti tärkeänä eleenä FIFA:n suuntaan, että Englannin ykkösjoukkue osallistuu MM-tittelin tavoitteluun. Kisat pelattiin vuodenvaihteessa Brasiliassa. Alkuperäinen suunnitelma oli, että ManU pelaa ensin FA Cupin ottelun ja lentää sen jälkeen Brasiliaan taistelemaan seurajoukkueiden maailmanmestaruudesta. Tähän seura ei suostunut.

”Emme voi pelata FA Cupissa ja Brasiliassa. Se olisi mahdotonta”, jyrähti Sir Alex Ferguson BBC:lle.

Aloite FA Cupista vetäytymiseen tuli liitolta. Manchesterin punaisella puolella pohdittiin ehdotusta parin päivän ajan, kunnes seura myöntyi pitkin hampain.

”Olemme tilanteessa, jossa emme voi voittaa”, jatkoi skottilegenda edelleen Brittien yleisradion haastattelussa.

Lopulta Manchesterissa hyödyttiin järjestelystä. ManU vietti ”kahden viikon talvitauon” Etelä-Amerikassa, sillä aikaa kun sen pahimmat kilpailijat tahkosivat kovinta ottelutahtia heikkokuntoisimmilla kentillä. SAF:n joukkue uusi mestaruutensa lopulta 18 pisteen erolla. Jälkikäteen Sir Alex Ferguson on kertonut katuneensa päätöstä, kaiken siitä seuranneen kritiikin takia. Lausunnossa saattaa olla jälkiviisautta, sillä Englanti ei tunnetusti saanut vuoden 2006 MM-kisoja, eikä ensimmäinen seurajoukkueiden maailmanmestaruus suinkaan matkannut Englantiin hallitsevan UCL-voittajan pudottua alkulohkossa, josta vain voittajat jatkoivat eteenpäin.

Se on siis mahdollista. Ottelukalenteria voidaan keventää, riittävän painavista syistä. Vuonna 1999 riittävän painava syy oli MM-kisaisännyyden tavoittelu. Ehkä, jos Manchester Unitedin manageri olisi ollut kuka tahansa muu, Punaiset paholaiset olisivat kiltisti pelanneet sekä Englannin vanhimman ja arvostetuimman cup-kilpailun, että FIFA:n uusimman ja muovisimman kilpailun Brasiliassa.

Kuluvan vuoden aikana tulemme näkemään, ovatko esimerkiksi pelaajien hyvinvointi tai lajin kehityksen tai pelien laadun vaaliminen riittävän painavia syitä sille, että otteluita ruvetaan lisäämisen sijaan karsimaan. Se saattaa vaatia yhden Sir Alex Fergusonin. Voi myös olla, että tarvitaan kymmentä nykyjalkapallotoimijaa, jotta he vastaisivat yhtä Sir Alexia. Realistisin tapa lieneekin se, että riittävän suuri määrä riittävän isoja tähtiä tekee jotain muuta kuin valittaa asiasta tasapeliin päättyneen ottelun jälkeisessä haastattelussa.

Jos mitään ei tapahdu, bisnes jatkuu entisenkaltaisena. FIFA ja UEFA laajentavat omia kilpailujaan, lisäävät pelimääriä. Kansalliset sarjat ja niiden pienemmät seurat yrittävät sinnitellä niitä heittelevien mega-seurakimppujen rahavirroissa. Jossain vaiheessa synnytetään ehkä Euroopan Super Liiga, jonka pelit asettuvat jonnekin jo-olemassa-olevien pelien lomaan. ”Kauniista pelistä” saattaa tulla ”väsynyt peli”.

Alkamassa on mielenkiintoinen jalkapallovuosi.