Tuulilasi

Jaguar Land Rover ennätysmyyntiin: ”Edessä on vaikeuksia”

Jaguar Land Rover ennätysmyyntiin: ”Edessä on vaikeuksia”

Britannian suurin autonvalmistaja Jaguar Land Rover kertoo kasvattaneensa myyntiään vuonna 2017 ennätyslukemiin.
Kuvat Jaguar Land Rover
Mainos

Jaguar Land Roverin myynti nousi 7 % ja se myi 2017 kaikkiaan 621 109 autoa. Samalla yhtiö kuitenkin varoittaa, että edessä on vaikeita aikoja kotimarkkinoilla kuluttajien menetettyä luottamuksensa autokauppaan sekä suunnitellun uuden dieselveron vuoksi.

Intialainen Tata osti Jaguar Land Roverin vuonna 2008. Sen jälkeen tehdyn uuden strategian mukaisesti se on kääntänyt kurssinsa positiiviseksi; mallistoa on uudistettu ja laajennettu. Tavoitteena on myydä vuodessa miljoona autoa vuosikymmenen loppuun mennessä.

Vaikka myynti Britanniassa onkin vaarassa, Kiinan ja Yhdysvaltain isoilla markkinoilla myynti vetää.

“Olemme pystyneet jälleen kerran kasvattamaan vuotuista myyntiämme, mikä on maailmanluokan tuotevalikoiman ja uusien malliemme kuten E-PACE:n ja Velarin sekä Kiinan markkinoille suunnatun XFL:n ansiota”, sanoo yhtiön myynnin operatiivinen johtaja Andy Goss.

”Edessämme on kuitenkin vaikeita aikoja päämarkkina-alueillamme, sillä kuluttajien luottamuksen puute sekä dieselvero tulevat iskemään myös meihin.”

Julkaistu: 8.1.2018