Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Tuulilasin pääkirjoitus

Uskallatko ottaa nokoset itsestään ajavan auton kyydissä moottoritiellä?

Itsestään ajavat autot eivät ainakaan Suomen oloihin sovi. Vanhan liiton taksimatkakin on tavallaan autonomista autoilua, joten missä pihvi? Moni myös tykkää ajamisesta. Niin minäkin, kirjoittaa päätoimittaja Olli Koivusalo.

12.3.2025 Tuulilasi

Olen aina ollut epäilevällä kannalla. Autonominen autoilu on loppujen lopuksi liian iso pala purtavaksi. Käy kuten lentävälle autolle. 1970-luvulla siitä jo kohkattiin, mutta aamuruuhkaa ei voi vielä tänä päivänäkään välttää siirtymällä ilmojen teille.

Monet autonvalmistajat kuitenkin uskovat autonomiseen autoiluun, ja panostavat siihen hurjia summia. Tesla on pitänyt aiheesta isointa meteliä, mutta muutkin ovat apajilla.

Mahdollista on, että joudun vielä tuulettamaan näkemyksiäni. Drone-teknologian myötä lentävä auto on saamassa propellit, ja tekoälyn kehitys saattaa tuoda suuren kehitysloikan autonomiseen autoiluun. Eikä kyse olisi edes mistään vallankumouksesta: Google-taustaisen Waymon robottitaksit ovat olleet San Franciscossa yleisessä käytössä viime kesästä lähtien. Kiinan suurkaupungeissa sukkuloi tuhansia itsestään ajavia takseja ja hyötyajoneuvoja.

Euroopassakin tapahtuu: Mersun S- ja EQS -mallien uudella autopilotilla saa jo tänä keväänä ajaa 95 km/h:n nopeutta Saksan koko Autobahn-tieverkolla.

Silti jaksan epäillä. Eivät ne ainakaan Suomen oloihin sovi. Vanhan liiton taksimatkakin on tavallaan autonomista autoilua, joten missä pihvi? Moni myös tykkää ajamisesta. Niin minäkin.

Tilaa uutiskirjeitä

Tilaa Tuulilasin parhaat palat suoraan sähköpostiisi.

Tuulilasi

Autoilun asiantuntijat

Joka viikko paketti Tuulilasin rullaavia autosisältöjä, kuten uusien autojen koeajoja ja alan uutisia.

Tuulilasi

Käytettyjen koeajot

Tuulilasin autotoimittajat koeajavat käytettyjä autoja. Kerran kuussa ilmestyvä uutiskirje ajoneuvohankintojen avuksi.

Kommentit

Ei kommentteja vielä

Katso myös nämä

Uusimmat

Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt