Apu

Ihmeelliset itiökasvit: Vanha kansa käytti riidenliekoa riisitaudin hoitoon ja kallioimarretta maksan toiminnan parantamiseen

Ihmeelliset itiökasvit: Vanha kansa käytti riidenliekoa riisitaudin hoitoon ja kallioimarretta maksan toiminnan parantamiseen
Talvinen metsä ei näytä ensi silmäyksellä tarjoavan kasveista kiinnostuneelle paljon, mutta kurkistus kiven alle tai kuusen juureen muuttaa käsityksen: imarteet, lieot ja monet muut itiökasvit pysyvät vihreinä läpi vuoden.
Julkaistu: 11.2.2021
Itiökasveihin kuuluvat sammalet sekä sanikkaiset eli kortekasvit, liekokasvit ja saniaiset. Alkukantaisen oloisia sanikkaisia on maailmassa jopa kymmenentuhatta lajia, ja niistä suurin osa on saniaisia.
Itiökasvit lisääntyvät nimensä mukaisesti itiöiden välityksellä. Itiöt syntyvät itiöpesäkkeissä, jotka saniaisilla sijaitsevat lehden alapuolella pyöreinä, pilkkumaisina ryhminä. Kortteilla ja liekokasveilla itiöpesäkkeet ovat puolestaan tähkämäisinä muodostumina varren päässä.
Itiöt ovat mitättömän pieniä, muutamia millimetrin sadasosia. Suurimmat itiöt ovat hädin tuskin nähtävissä paljain silmin. Pienikin saniainen voi tuottaa jopa miljoonia itiöitä.
Riidenlieko peittää metsänpohjaa Liesjärven kansallispuistossa.

Dinosaurusten aikalaiset

Dinosaurusten ajoista lähtien koppisiemeniset – eli niin sanotusti ”tavalliset” – kasvit ovat vallanneet alaa maapallolla. Koppisiemeniset ovat niitä varsinaisia kukkakasveja, joita yleensä ajattelemme, kun ajattelemme kasveja.
Vanhakantaisemmat itiökasvit eivät ole jääneet täysin koppisiemenisten voitto­kulun jalkoihin, vaan itiökasveillakin on edelleen tärkeä sijansa eliöstössä.
Siemenkasveilla on se verraton etu, että ne pystyvät levittäytymään hyvinkin tehokkaasti ja pitkien matkojen päähän, koska esimerkiksi linnut syövät siemeniä sisältäviä marjoja ja koska monissa siemenissä on laskuvarjon tapaisia haivenia, joihin tuuli herkästi tarttuu.
Itiökasveilla kauaksi kulkeutuminen on harvinaista, ja yleensä itiöt päätyvät vain muutaman metrin päähän kasvista.
Katinlieon metrinen varsi suikertaa maan pinnassa.
Itiöt leviävät tuulen mukana, ja tuuli levittää niitä minne sattuu. On mahdollista, että myös jotkin eläimet kuljettelevat itiöitä.
Leviämisen sattumanvaraisuudesta johtuen suurin osa itiöistä päätyy epäsuotuisiiin paikkoihin ja kuolee. Lisäksi hetkelliset säävaihtelut saattavat tuhota myös hyville kasvupaikoille laskeutuneita itiöitä.

Ympäristötekijät määräävät sukupuolen

Kaiken kaikkiaan sanikkaisten ja muiden itiökasvien lisääntyminen on melko hankalaa, etten sanoisi kömpelöä.
Itiöt ovat pieniä, ja ne vaativat itääkseen paljasta, kosteaa maata. Ensin itiöstä kasvaa pieni alkeisvarsikko, ja jotta siittiöt pääsevät hedelmöittämään munapesäkkeessä olevia munasoluja, kahden alkeisvarsikon täytyy sijaita jo valmiiksi lähellä toisiaan. Muuten uusia itiökasveja ei synny.
Itiökasveilla lisääntymistä hankaloittaa itsehedelmöitys, jälkeläisen kaikki geenit ovat peräisin samasta yksilöstä.
Saniainen on varsinainen selviytyjä: se pysyy urheasti pystyssä läpi talven, vaikka pakkanen on kuorruttanut kasvin kuuralla.
Monien saniaisten ja kortteiden sukupuoli ei määräydy geneettisesti, vaan ympäristötekijöiden vaikutuksesta. Ainakin voi sanoa, että itiökasvien tapauksessa sukupuolen määritteleminen on varsin hämärää.
Pikkuruiselta itiöltä myös puuttuu sellainen vararavinto, jota siemenillä on runsaasti. Taimien kehityksen hankaluuden vuoksi liekoja, kortteita ja saniaisia on metsissä verrattain vähän ja paikallisina ryppäinä. Yleensä niiden esiintymisestä huomaa, että maasto on sillä kohdalla kosteaa, sopivan varjoisaa ja muutenkin kasvuympäristönä otollista.
Alku aina hankala, lopussa kiitos seisoo. Kun saniainen tai muu itiökasvu on päässyt kasvamaan kunnolla, se kyllä menestyy kilpailussa myös kukkakasveja vastaan.
Kallioimarre pysyy vihreänä kesät talvet.

Vanhan kansan rohto

Muistan, kuinka lapsena leikin kaverieni kanssa kotimme takametsässä ja opin, että kallioimarteen juuria voi syödä!
Kallioimarteen juuret sisältävät glykyrretiinihappoa, joka antaa juurille makean maun. Kallioimarteen juurta voi uuttaa makeuttajaksi juomiin, puuroihin tai vaikkapa sekoittaa smoothieen.
Erityisen hyvin kallioimarre sopii juureksien ja sienten maustamiseksi. Sitä voi myös käyttää mausteena esimerkiksi pikkelsseissä. Kallioimarteen juurta voi säilöä etikkaan tai sen voi kuivata.
Kallioimarre.
Kun pikkupoikana mutustelin kylmässä metsässä hieman lakritsiin vivahtavaa kallioimarteen multaista juurta, ajattelin, että onpas karua meininkiä, mutta jos muuta ei ole saatavilla, niin tämäkin menettelee: ei entisajan lapsilla ollut karkkeja. Ennen vanhaan kasvi tunnettiin myös nimellä mesijuuri.
Vanha kansa käytti kuivattuja kallioimarteen juuria maksan toiminnan parantamiseksi sekä lääkkeenä keuhkoputkentulehduksiin.
Saniaisen näköinen kallioimarre kasvaa koko maassa, ja runsaimmillaan se on eteläisessä Suomessa. Kallioilla ja kivillä kasvava imarre kestää hyvin kylmyyttä ja kuivuutta, ja sen lehdet pilkottavat vihreinä lumen alta pakkasellakin.
Ketunlieko.

Mikä ihmeen mykoritsa?

Myös kortteet tuovat mieleen esihistoriallisen näkymän, jota itiökasvit hallitsivat. Järvikorte elää vedessä, mutta se nostaa versonsa pinnan yläpuolelle. Metsäkortteen puolestaan tunnistaa pehmeän pitsimäisestä ulkonäöstä, joka tulee erityisen hyvin esiin kasteaamuina pienten pisaroiden kerääntyessä kortteen lehdille ja varsiin.
Mielestäni ehkä kiehtovimpia ja kuvauksellisimpia itiökasveja ovat lieot. Liekokasvit ovat maakasveista alkeellisimpia ja muistuttavat hyvinkin paljon jopa 400 miljoonaa vuotta sitten eläneitä esivanhempiaan. Lieoilla on veden ja ravinnon hankkimiseksi käytössä sienijuuri eli mykoritsa.
Riidenlieko on metsissämme yleinen, talvellakin vihreänä pysyvä sanikkainen. Olen aina ihmetellyt sen nimeä – mikä ihmeen riiti?
Kasvin nimi taipuu samaan tapaan kuin hiisi – hiiden. Eli sen kantasana onkin riisi. Kansanperinteessä riidenliekoa käytettiin riisitaudin hoitamiseen.
Kommentoi »