Apu

Itämeren kärsijä ja menestyjä: melu piinaa silakkaa, merikotka kukoistaa

Itämeren kärsijä ja menestyjä: melu piinaa silakkaa, merikotka kukoistaa
Vedenalainen melu kasvaa Itämeressäkin aiheuttaen seurauksia, joita ei vielä edes tiedetä.

Kuinka moni tulee ajatelleeksi, miltä veden alla kuulostaa?

Ihminen on aiheuttanut koko olemassaolonsa ajan erilaista melua myös veden alla, mutta kivien paiskomisen, soutamisen, purjehtimisen ja laitureiden rakentamisen aiheuttama meteli oli pientä. Kaikki muuttui, kun vesillä alettiin liikkua konevoimin.

Nykyään melua on vaikea paeta edes valtamerillä. Vilkkaasti liikennöidyllä Itämerellä ongelma voi olla vielä suurempi.

Erikoistutkija Harri Kankaanpää Suomen ympäristökeskuksesta kertoo, että vedenalaisen melun tutkiminen on otettu Suomessa työlistalle EU-direktiivien määräyksestä.

– Suurin melunlähde on laivaliikenne. Satamissa myös pienveneliikenteestä tulee paljon melua. Vedenalaisesta rakentamisesta tulee melua, ja myös merituulivoimaloista.

Suurellekin yleisölle ovat tulleet tutuksi laivaliikenteen valaille aiheuttamat ongelmat. Vedenalainen meteli häiritsee niiden viestintää. Samasta vaivasta kärsivät myös Itämeren hylkeet ja kalat.

Silakka on lohta tarkkakuuloisempi

Suomalainen kohtaa silakan ehkä useimmin, kun hän nostaa sen mausteliemestä perunan viereen lautaselle, mutta eläessään tuo silakka on ollut herkkäkuuloinen kala.

Kankaanpään mukaan laboratoriotutkimukset osoittavat, että silakan kuulokynnys on matalampi kuin lohikalojen. Silakka on siis tarkkakuuloisempi. On vielä tutkimatta, miten melu vaikuttaa sen käytökseen merellä.

– Voidaan olettaa, että silakka pyrkii välttämään meluisia alueita. Se tykkää saalistaa avomerellä omalla tavallaan.

Vedenalainen ääni ei juuri kuulu ilmakehässä

Vedenalaista melua ei tule ajatelleeksi, sillä elämä veden alla jää enimmäkseen piiloon, ja melua ei itse kuule. Vedenpinta katkaisee äänimaiseman: vedenalainen ääni ei juuri kuulu ilmakehässä, eivätkä pinnan yläpuoliset äänet taas kuulu erityisen hyvin vedessä.

– Poissa silmistä ja korvista, poissa mielestä. Ihminen tuppaa unohtamaan, mitä pinnan alla on, Kankaanpää pohtii.

Meluun ollaan ehkä havahtumassa. Kankaanpään mukaan yleisötilaisuuksissa ihmiset ovat kuunnelleet kiinnostuneina tutkijoiden äänityksiä vedenalaisesta maailmasta. Harva ajattelee, että esimerkiksi aivan tavallisen huviveneen potkuriääni on ”todella voimakas ja ärsyttävä”, kuten Kankaanpää kuvailee.

– Teknisiä ratkaisuja melun vähentämiseen tunnetaan ja selvitetään lisää. Laivareittejä voidaan ehkä siirtää kulkemaan paikoista, joissa melu aiheuttaa vähemmän ongelmia.

Laivoista voi tehdä hiljaisempia

Laivojen dieselkoneista voidaan tehdä hiljaisempia, ja ne voidaan eristää rungosta paremmin. Silloin melu ei etene koneesta laivan runkoon ja edelleen veteen.

– Esimerkiksi Arandalla on tällainen niin sanottu dampperi. On myös mahdollista ajaa pelkällä sähköllä. Olen itse ollut Arandalla, kun se liikkuu pelkällä sähköllä. Siinä häviävät tärinät ja äänet.

Aranda on merentutkimusalus. Sillä testataan myös vetyä käyttäviä polttokennoja laivan voimanlähteenä. Tekniset ratkaisut ovat monesti kalliimpia kuin nykytekniikka, mikä on tietenkin ongelma.

Ratkaisuja pitää löytää, sillä Itämeren suojelukomission arvion mukaan Itämeren laivaliikenne kasvaa kaksinkertaiseksi parin vuosikymmenen aikana.

– Meluntorjunnassa on se hyvä puoli, että sen vähentäminen vaikuttaa heti.

Merikotkan paluu muutti saariston lintumaailman

Vaikka Itämeren tila on heikentynyt, saaristolintujen kannat ovat viime vuosikymmeninä kasvaneet. Tosin parinkymmenen vuoden aikana suunta on muuttunut, ja useat vesilinnut ovat vähentyneet. Lintukantojen muutokset kertovat ihmistoiminnan muutoksista. Lintuihin meren tilan muutokset iskevät välillisesti.

Itämeren rehevöityminen ei ole vaikuttanut kovin nopeasti tai suoraan merellä elävien lintujen elämään, kertoo lintujärjestö Birdlife Suomen suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi.

– Näkösyvyyden heikkeneminen voi haitata saalistamista, sillä kalaa syövät vesilinnut metsästävät näkönsä avulla. Toisaalta rehevämmissä vesissä on enemmän kalaa.

Rehevöityminen lisää särkikaloja, jotka kilpailevat selkärangattomia eläimiä pohjasta ruoakseen hakevien vesilintujen kanssa.

Enemmän merkitsee se, että pohjasta ruokaa tonkivat särkikalat yleistyvät, kun merenlahdet rehevöityvät. Särkikaloja voi esiintyä hyvin tiheästi, ja ne kilpailevat pohjasta selkärangattomia eläimiä ruoakseen hakevien vesilintujen kanssa.

– Esimerkiksi tukkasotkat ovat vähentyneet paljon viime aikoina.

Ihmisyhteiskunnan muutos on heikentänyt esimerkiksi monen viljelysmaan lajin elinoloja. Aikaisemmin maanviljelysseutu oli nykyistä monimuotoisempaa, ja monet hyönteissyöjälinnut viihtyivät pienipiirteisen maatalouden kyljessä. Kun tehomaatalous ja suuret tuotantoyksiköt laajoine yksilajisine peltoineen valtasivat alaa, lintulajit kärsivät.

Saaristossa taas kävi melkein päinvastoin.

– Saariston perinteisessä elämäntavassa pesiviä lintuja hyödynnettiin voimakkaasti, kerättiin ja syötiin niiden munia. Lisäksi metsästys saattoi verottaa kantoja hyvin raskaasti. Myös pieniä öljypäästöjä sattui paljon nykyistä enemmän.

Saariston vesilintukannat kasvoivat rankan hyödyntämisen päätyttyä suurin piirtein 1990-luvun alkupuolelle saakka. Sen jälkeen monien vesilintujen kannat ovat tasaantuneet ja alkaneet taantua.

Lehtiniemen mukaan yksi syy on mainittu rehevöitymisen aiheuttama ravintokilpailu kalojen kanssa. Toinen taas on Suomen luonnonsuojelun suuri onnistuminen.

Merikotka oli hävitä Suomesta sukupuuttoon 1970-luvulla, mutta se pelastui talviruokinnan ja ympäristömyrkkyjen vähenemisen ansiosta. Nyt kanta on vahva. Viime vuonna syntyi yli 550 merikotkanpoikasta.

Huippusaalistajan paluu meriekosysteemiin on vaikuttanut rajusti.

– Kun merikotkia oli hyvin vähän, muut lintulajit tottuivat tilanteeseen, jossa huippupeto puuttui. Jotkin populaatiot kasvoivat hyvin suuriksi. Kun huippusaalistaja palaa tällaiseen tilanteeseen, ekosysteemi on muutoksessa niin kauan, että löytyy uusi vaihtelutaso.

Merikotkien ja saaliseläinten eli saariston vesilintujen kannat siis asettuvat jossakin vaiheessa sille tasolle, että merikotkille riittää ruokaa, mutta saaliseläimiä säilyy riittävästi jatkamaan sukuaan.

Merilinnut ovat Lehtiniemen mukaan alkaneet jo sopeutua merikotkien uhkaan. Esimerkiksi haahkat tottuivat kotkattomina aikoina pesimään ulkosaariston avoimilla luodoilla. Nyt haahkat ovat siirtymässä pesimään sisemmälle saaristoon, jossa niillä on enemmän suojaa merikotkilta.

– Siellä emojen ja poikasten on helpompi säilyä hengissä.

Julkaistu: 28.6.2020
Kommentoi »