Länsimainen rauhankoneisto yskii – Motiivit rauhantyölle eivät ole uskottavia, jos suhtautuminen tekoihin riippuu tekijästä
Israel käyttää holokaustiin viittaavaa uhriutumista informaatiovaikuttamisensa välineenä. Tämä on sekä surrealistista että holokaustin uhreja halventavaa, koska tavoite on tuhota toista kansaa.
Holokausti on traaginen osa maailmanhistoriaa, eikä sitä saa unohtaa. Se on osa kansainvälistä oikeustajuamme ja lähtökohta inhimillisen elämän suojelulle nyt ja tulevaisuudessa. Se on julmuuden ja epäinhimillisyyden perikuva. Kuva, jossa viattomien ihmisten ihmisyys riistetään ja hauraimmat surmataan ilmekään värähtämättä.
Nykypäivän Israel ei kuitenkaan ole enää hauras kansanosa alistamiskoneiston rattaissa vaan se on yksi maailman johtavista sotilas- ja tiedusteluvaltioista, jolla on rinnallaan Yhdysvallat. On sekä surrealistista että holokaustin uhreja halventavaa, että Israel käyttää holokaustiin viittaavaa uhriutumista informaatiovaikuttamisensa välineenä — tuhotakseen toista kansaa.
Ei ole sattumaa, että Israelin ulkoministeri kieltäytyi tapaamasta YK:n pääsihteeriä. Ei ole sattumaa, että Israel päätti lopettaa YK:n työntekijöiden pääsyn palestiinalaisalueille. Kaikki tämä oli seurausta YK:n pääsihteerin lausunnosta, jonka mukaa Hamasin hyökkäys ei tapahtunut tyhjiössä. Maailmanrauhan lähettiläiden hiljentämiseen ja estämiseen tuskin olisi tarvetta, jos totuus olisi niin mustavalkoinen kuin Israel yrittää informaatiovaikuttamisellaan osoittaa.
Israelin toimet palestiinalaisia kohtaan ovat monelta osin olleet kansainvälisen lain ja ihmisoikeuksien vastaisia jo ennen ja jälkeen Hamasin viimeisintä hyökkäystä.
Israelin informaatiovaikuttamisen tunnustaminen ei tarkoita Hamasin vastuun vähättelyä tai terroritekojen hyväksymistä eikä Hamasin aiheuttaman kärsimyksen mitätöintiä. Hamasin terroriteot ovat julmia ja tuomittavia — ja ne tuomitaan jatkossakin. Tämä ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että Israelin toimet palestiinalaisia kohtaan ovat monelta osin olleet kansainvälisen lain ja ihmisoikeuksien vastaisia jo ennen ja jälkeen Hamasin viimeisintä hyökkäystä. Nyt käsillä olevan Gazan konfliktin irtoaminen tästä asiayhteydestä olisi vain onnistuneen informaatiovaikuttamisen tulos.
Tampereen yliopiston tutkijat ovat tiivistäneet asian hyvin muutamaan lauseeseen: "Niitä väkivallan muotoja, joita Hamas on nyt näkyvästi kohdistanut israelilaisiin siviileihin, on Israel perustamisestaan saakka kohdistanut palestiinalaisiin: kidnappauksia, siviilien tappamista, kotien terrorisointia. Tämän toteaminen ei vapauta Hamasia vastuusta sotarikosten osalta, mutta nostaa esiin kysymyksen tuomitsemisen ja empatian politiikasta: kenen julmuuksia vaadimme tuomittaviksi, kenen emme? Kenen poismenoa suremme, kenen jätämme huomiotta?"
Tämän lausunnon varjolla onkin huomionarvoista, miten länsimainen rauhankoneisto on Israelin kohdalla saanut rakennettua itsestään selvistä ihmisoikeuskysymyksistä ja kansainvälisen lain tulkinnoista ”monimutkaisia”. Se mikä oli Venäjän terroritekojen kanssa itsestään selvää, on Israelin kohdalla kaatunut ”vääränlaisiin” sanamuotoihin.
Ei ole antisemitismiä vaatia sortavan politiikan lopettamista ja ihmisarvoisen elämän mahdollisuutta myös Palestiinan sivullisille siviileille.
Ukrainan infrastruktuuria vastaan hyökkääminen oli selkeä terroriteko ja kiireellisen puuttumisen paikka, mutta palestiinalaisten kohdalla ”termistö” ei ollut riittävän tarkka, eikä vastaavaan tekoon puuttuminen Israelin ”itsepuolustusoikeuden” nojalla ollut niin kiireellistäkään. Ukrainalaisten siviilien pelastaminen on ollut kansainvälisen lainsäädännön ja ihmisoikeuksien nimissä välttämätöntä, eikä se ole sietänyt viivytystä. Palestiinalaisten siviilien kärsimysten kohdalla kansainvälinen lainsäädäntö sen sijaan on joustanut Israelin itsepuolustusoikeuden nimissä.
Venäjän toimia tuomitsevat ja samaan aikaan Israelin toimintaa läpi sormien katsovat valtiot eivät tulevaisuudessa voi uskottavasti puhua kansainvälisen lain tai humanitaarisen oikeuden tasa-arvoisuudesta tai vilpittömästi vaatia valtioita kunnioittamaan niitä. Euroopan ja lännen motiivit rauhantyölle, demokratialle ja ihmisoikeuksien puolustamiselle eivät ole uskottavia niin kauan kuin suhtautuminen tekoihin vaihtelee tekijästä riippuvaisesti. Teko on kuitenkin aina teko ja sillä on samanlaiset vaikutukset.
Israelin informaatiovaikuttaminen on pyrkinyt hiljentämään kyseenalaistamista vetoamalla myös antisemitismiin. Ei kuitenkaan ole antisemitismiä, jos kyseenalaistaa asiayhteydestään irrotettujen historiallisten tapahtumien käyttöä nykypäivän sorron oikeutuksena. Ei ole antisemitismiä vaatia, että kansainvälisen oikeuden ja ihmisyyden vastaiset rikokset vaaditaan tutkittavaksi. Ei ole antisemitismiä vaatia sortavan politiikan lopettamista ja ihmisarvoisen elämän mahdollisuutta myös Palestiinan sivullisille siviileille. Se ei ole antisemitismiä — se on inhimillisyyttä. Se, että peilistä meitä katsoo ruma totuus, ei ole antisemitismiä tai terrorismin ihannointia.
