Puheenaiheet
Image

Iso H

Iso H

Hjallis Harkimo on tehnyt vauhdikkaita päätöksiä yli 20 vuotta. Ei ihme, että nyt vähän väsyttää.
Teksti Lari Malmberg
Kuvat Juha Törmälä
Mainos

Siinä se seisoo ja näyttää yksinäiseltä: Hartwall-areena, rumahko hopeinen kattilankolossi, impulsiivisen miehen entinen unelma.

Syksy tekee jo tuloaan. Sade roikkuu Pasilan harmaassa ilmassa, tuulenpuuska pyöräyttää asfaltille pudonneen koivunlehden merkityksettömään tanssiin.

Tämä suomalaisen jääkiekkoilun Colosseum oli viime kesän puheenaihe. Jokeripomo Harry Harkimo ilmoitti kesäkuussa myyneensä elämäntyönsä venäläissuomalaisille sijoittajille. Siitä syntyi hetkessä hirveä älämölö, varsinkin kun Harkimo ryyditti uutista ilmoittamalla samalla, että myös jääkiekkojoukkue Jokerit siirtyy kotimaisilta kilpakentiltä Venäjän KHL-liigaan. 

Yhtäkkiä jokaisella jääkiekosta mitään tietävällä oli paljon asiaa ja kova ääni: yhden mielestä Harkimo oli huijannut hallikaupassa muita hallin omistajia, toinen kivahti että taas Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummola suosii vanhaa kaveriaan, kolmas nyökkäili ja  muistutti, että vasta kaksi vuotta sitten Kummola oli kieltänyt Espoon Bluesia lähtemästä KHL:ään, neljäs kirkui, että Kummolahan on vieläpä Jokerien entinen omistaja, viides huusi että höpöhöpö, kuudes syytti kateellisia panettelusta, seitsemäs sanoi perkele, kahdeksas talvisota, ja yhdeksäs väitti, ettei Blues edes ollut toimittanut Jääkiekkoliitolle minkäänlaista virallista ilmoitusta KHL-haaveistaan. 

Spekulaatioissa Jokereiden KHL-siirron on arveltu myös merkitsevän sekä Liigan (entisen SM-liigan) tason romahtamista että suomalaisen jääkiekkoilun uutta nousua. Harkimo on sanonut tekevänsä Jokereista koko Suomen joukkueen ja ottavansa vientiyritykset mukaansa suurelle exodukselleen bisneksen luvattuun maahan.

Todellisuudessa kaikille taisi jo viimeistään heinäkuussa käydä selväksi, ettei tässä sopassa oikein mikään ole selvää. Paitsi tietenkin se, että Harkimo oli taas tehnyt päätöksiä hjallismaiseen tyyliinsä: mielivaltaisen nopeasti. Tälläinen jääkiekkojohtaminen on tullut hänelle kalliiksi.

Harry Harkimo avaa areenan viereisessä toimistorakennuksessa työhuoneensa oven. Hän tarjoaa kättään, mutta ei esittäydy. Kaikkihan Hjalliksen tuntevat, vaikkei Hjallis kaikkia tunnekaan – niin Harkimo ehkä ajattelee, ja oikeassahan hän tietysti on. 

Harkimo istuu työhuoneensa neuvottelupöytään ja näyttää väsyneeltä. Hän täyttää marraskuussa 60 vuotta. Niistä viimeiset kaksikymmentä hän on tehnyt liikaa töitä, kohtuuttoman isoja voittoja ja liian suuria tappioita. Kulunut kesä on ollut poikkeuksellisen pitkä ja lomaton, puhelinkin soinut koko ajan. Ja nyt halli, se, jonka varaan hän kerran laski koko elämänsä, on myyty. Jokerien patriarkka laskee puhelimen eteensä pöydälle, ja katsoo ulos ikkunasta. 

Hän sanoo odottavansa jo syksyä. Sitä että saisi vihdoin levätä.

Se on yllättävän vaatimaton unelma miehelle, joka on aina osannut haaveilla muita suuremmin. Mutta mietitään sitä myöhemmin. Käydään ensin keittiössä. Hjallis on laittanut kahvit porisemaan.

Paitsi että eihän keittiössä enää mikään porise. Siellä odottaa yllätys: joku on jo ehtinyt höriä suurimman osan sumpeista.

”Perkele, näin tää aina menee”, Harkimo tuhahtaa.

Hjallis Harkimo on äreä sarjakuvahahmo, joka on touhottanut lehtien palstoilla jo kolmenkymmenen vuoden ajan. 1980-luvulla hän oli urheilijasankari ja 1990-luvulla liikemiessankari. 2000-luvulla hänestä tuli hamesankari. Mitä pidemmälle vuodet ovat vierineet, sitä vähemmän Hjallis lehtikuvissa hymyilee.

Kun lukee Hjallis Harkimosta kertovia vanhoja lehtileikkeitä, huomaa pian, että hänen elämästään kerrotaan kahdenlaista tarinaa, joiden sävyt riitelevät keskenään ja joista kumpikaan tuskin pitää ihan aukottomasti paikkaansa.

Ensimmäisessä tarinassa Hjallis on itse Midas, mies, jonka kosketuksesta kaikki muuttuu kullaksi.

Se tarina menee näin: Elokuvaaja Osmo Harkimo saa vaimonsa Doris Harkimon kanssa Harry-pojan, joka osoittaa nopeasti poikkeuksellista lahjattomuutta koulussa, mutta poikkeuksellista päättäväisyyttä asioissa, joista innostuu. 1980-luvulla huimapäinen nuorimies purjehtii kolme kertaa maailman ympäri, kaksi kertaa miehistön jäsenenä ja kerran yksin. Pitkille purjehduksille tarvitaan paljon sponsoreita, joten Harry oppii kaiken urheilumarkkinoinnista. Ne taidot osoittautuvat pian hyödyllisiksi, koska kolmannen maailmanympäripurjehduksensa tauolla Uudessa-Seelannissa, vuonna 1990, Harkimo törmää sattumalta jääkiekkovaikuttaja Kalervo Kummolaan, ja päätyy tämän ehdotuksesta ostamaan siivun konkurssin partaalla ajelehtivasta jääkiekkoseura Jokereista. Ensin Kummolan Moro oy:n kuuden prosentin osuuden ja puoli vuotta myöhemmin sijoittaja Taito Tuunasen Jokeri-osakkeet. Avukseen ja rahoittajakseen Harkimo saa Henrik de la Chapellen, hyvän ystävänsä opiskeluajoilta. Jokerit alkaa henkilöityä Harkimoon, mutta taustalla pysyttelevää de la Chapellea todella tarvitaan. Vain Chapellen sijoitusten avulla Harkimo pääsee Jokereissa ylimmäksi päätöksentekijäksi.

Jokereista alkaa tarinan toinen vaihe, jonka myötä kierrokset vain kovenevat. Nopeasti kaikille käy selväksi, että kaksi kertaa luokalleen jääneestä, lunttaavasta ja lintsaavasta lukihäiriöisestä sipoolaispojasta on kasvanut bisnesnero, joka puhuu kuin Ruuneperi, jonka vaimo on kuin prinsessa Diana, ja jolla tuntuu olevan jumalallinen tieto siitä, miten urheiluseuralla tehdään rahaa. Keskellä lamassa kituvaa Suomea Harkimo puhuu Jokerien sponsoreiksi sekä Veikkauksen, Telen että VR:n. Sitten hän muuttaa amatööriurheiluna tunnetun jääkiekon ammattimaiseksi showbisnekseksi. Kohta jääkiekkoilijat ovat nuorisoidoleita, Jokerien lupaava hyökkääjä Teemu Selänne vesihiihtää lehtikuvissa ilman paitaa, Jokerit voittaa mestaruuden toisensa perään, ja sitten tulee se suomalaisen jääkiekon iso pommi: MM-95, Globen, Peltonen, Peltonen, Peltonen, ja yhtäkkiä lamaa ei enää ole, on vain jääkiekko, ja siitä on tullut elämää suurempi urheilulaji.

Se kaikki sataa Harkimon laariin, joten siinä vaiheessa hän kiinnittää koko omaisuutensa lainojen vastineeksi, ja aloittaa mielipuolisen riskiyrityksen, joka on vielä herättävä hänet kylmänhikiseen paniikkiin lukemattomina öinä. Harkimo alkaa rakentaa Hartwall-areenaa.

Mutta ei mennä vielä siihen, koska siitä alkaa se toinen Harry Harkimosta kertova tarina, ja se on paljon vähemmän ylistävä.

Keittiöstä palannut Harkimo istuu työhuoneessaan uudestaan alas ja laittaa nikotiinpurkan suuhunsa. On kysyttävä hänen bisnesneron maineestaan. Aika harva olisi esimerkiksi silloin 1990-luvulla ymmärtänyt, että konkurssikypsiin Jokereihin kannattaa sijoittaa, vieläpä velkarahalla. Eikä Harkimo varsinaisesti edes ollut mikään jääkiekkomies. Mistä hän vaistosi seuran potentiaalin?

”En mä sitä silleen ajatellu”, Harkimo miettii ja jatkaa sitten.

”Mä aattelin sitä silleen, et mä olin ollut kolmella maailmanympäripurjehduksella mukana, ja mä olin oppinut urheilumarkkinoinnista aika paljon. Aattelin, et sitä pitää jotenkin hyödyntää”, hän sanoo.

Harkimo kertoo, että monesti hänen väitetty neroutensa on perustunut siihen, että hän on varastanut ulkomailta idean ja muokannut sen sopimaan Suomeen. Ja päätökset harkimolaisuudessa tehdään nopeasti. Sellaista kai se oli siellä merilläkin. Ja itseasiassa jo lapsuudessa. Hjalliksen ystävän, toimittaja Antti Arven kirjoittamassa ensimmäisessä Hjallis-elämäkerrassa kerrotaan, että pimeänä marraskuisena yönä vuonna 1953 suomenruotsalaiseen perheeseen syntyneen Harry Harkimon hallitsevaksi luonteenpiirteeksi erottui jo vauvana alituinen, äänekäs ja oikein ponteva pyrkiminen jonnekin. Osmo Harkimo kuvaili silloin poikaansa isällisen ylpeästi tauotta pulisevaksi ikiliikkujaksi, joka syö kiviä.

Ei siis ehkä ole yllättävää, että eläväisen Harkimon lempikirja on impulsiivisen Zlatan Ibrahimovicin elämäkerta. Kirjassa Ibrahimovic kertoo, miten hän nousi huonomaineisen lähiön pyörävarkaasta jalkapallomiljonääriksi.

”Se oli helvetin hyvä, se vaikuttaa niinkun hyvältä tyypiltä. Mä arvostan sitä, että se tekee asiat niin kuin se ite tykkää. Et se on niinku rehellinen”, Harkimo hehkuttaa Zlatania.

Iltaisin Harkimo katsoo mielellään televisiota. Esimerkiksi ruotsalaisia dekkarielokuvia, Beckejä. Eilen televisiosta tuli taas yksi: Komisario Beck selvitteli kaksoisitsemurhaa, joka alkoi pian vaikuttaa lavastetulta.

”Mä katon aina ne Beckit. Ne on helvetin hyviä. Se on hyvä tyyppi, ja sillä on se hyvä naapuri, joka haluaa aina ottaa yhden ryypyn. Se on hauska, vaikka se on myös jännä. Se toimii hyvin se yhdistelmä”, Harkimo innostuu.

Mutta palataan vielä siihen impulsiivisuuteen. Eikö nopeissa päätöksissä piile hutiloinnin riski?

”Ei jokainen päätös ole hyvä, teki sen sitten nopeasti tai hitaasti. Mä en usko jahkailuun”, Harkimo sanoo.

Harkimon työpöydän takana koreilee valtava taulu. Taiteilija Markus Forss on tallentanut Homma Hanskassa -teokseen näkemyksensä Hartwall-areenasta ja suomalaisesta jääkiekosta. Vauhdikkaan maalauksen alalaidassa seisovat suomalaisen jääkiekon suuret miehet Hjallis Harkimo ja Kalervo Kummola. Hjalliksella on käsissään Liigan voittajalle luovutettava Kanada-malja. 

Helppo olisi pitää taulua myös tavallista värikkäämpänä pilapiirroksena, ovathan Harkimon ja Kummolan veljekselliset välit nousseet puheeksi jälleen tänäkin syksynä. Lista syytetyistä suhmuroinneista on pitkä: Jääkiekkoliitton kansainväliset kilpailut järjestetään Suomessa aina Hartwall-areenassa. Jääkiekkoliitolla on Hartwall-areenan yhteydessä toimisto. Ja areenalla satoja katsomopaikkoja. Ja niin edelleen. 

Mitä Hartwall-areenan kauppojen yhteydessä todella tapahtui, sitä tuntuu olevan erittäin vaikeaa selvittää. Hartwall-areenan ja Jokereiden jääkiekkojoukkueen vielä viime keväänä omistaneen Helsinki Halli Oy:n entiset vähemmistöosakkaat Thomas Zilliacus, Poju Zabludowicz ja Sanoma Oy ovat lähettäneet Harkimolle selvityspyynnön hallikauppojen epäselvyyksistä. Julkisuuteen on syntynyt kuva, että Harkimo olisi vehkeillyt muiden hallin omistajiin kuuluvien sijoittajien kustannuksella. Että Harkimo olisi kuullut venäläisistä ostajatarjokkaista ja haalinut sitten viime keväänä kaikki Helsinki Hallin osakkeet itselleen kertomatta muille myyjille potentiaalisesta ostajista. Pimittämällä ostajatarjokkaat muilta, Harkimo olisi pyrkinyt tekemään kaupoista itselleen entistä edullisemmat. 

Harkimon tälläiset puheet ovat ”höpöhöpöä”, niin kuin myös puheet Kummolan suosikkiudesta. Hallikaupassa ei Harkimon mukaan tapahtunut minkäänlaista vehkeilyä, mutta salassapitosopimusten vuoksi kaupan yksityiskohtia ei voida enempää avata. Vähemmistöosakkaiden toimintaan liittyvä kysymys ei ehdi kuin puoliväliin, kun Harkimo jo puhuu päälle.

”Niitä asioita en voi kommentoida.”

Et edes tunnelmia?

”En mä voi kommentoida. Mä oon toiminut ihan oikein, sen mä voin sanoo”, Harkimo sanoo.

Alun perin Harkimo tutustui areenan nykyisiin omistajiin Kalervo Kummolan kautta. Sitten, viime maaliskuussa, ostajat ottivat häneen yhteyttä ja kutsuivat Pietariin katsomaan jääkiekkoa. Siellä kävi ilmi, että he olivat tosissaan, ja että Jokerit olisi hallikaupan yhteydessä siirrettävä KHL:ään. Sen jälkeen kaikki tapahtui nopeasti. 

Harkimo vaikuttaa niin avoimelta, että hänen sanoihinsa tekisi mieli uskoa. Vai osaako hän vain luoda itsestään niin rehellisen vaikutelman? Hjallis on kuuluisa karismastaan, siitä, että hän pystyy puhumaan kenet tahansa puolelleen. Harkimo myöntää puheenlahjansa.

”No joo, kyllä mä oon aika hyvä…mutta siinä puhutaan ehkä enemmänkin siitä, että mä saan ihmisille tartutettua sen, mihin mä ite uskon. Jos mä uskon jotain, niin ne näkee musta, et mä uskon siihen. Ja kun onnistumisia tulee enemmmän, niin tulee enemmän uskottavuutta siihen omaan uskomiseen”, hän pohtii.

”En mä ikinä valehtele, miks mä valehtelisin. Kun ei oo mitään syytä. Kun aina selvii helpommalla, kun puhuu totta. Kusettamisesta jää aina kiinni.”

No, jos Harkimo kerran on niin avoin, niin tehdäänpä pieni testi. Katsotaan miten avoimesti hän on valmis keskustelemaan epäonnistumisistaan. On nimittäin niin, että vuosina 1991–1997 on ollut aika, jolloin Harkimon mahdollisuudet tosiaan ovat näyttäneet lähes rajattomilta. Mutta sitten, yhtäkkiä, korttitalon perustuksissa on tapahtunut jotain mullistavaa, eivätkä uudet kerrokset enää ole pysyneet pystyssä. Vaikka Harkimon Midaksen maine on säilynyt julkisuudessa, on hänen kosketuksestaan Hartwall-areenan valmistumisen jälkeen syntynyt myös valtava kasa katinkultaa. Tästä kertoo se toinen tarina, tarina nopeita ja isoja tappioita tekevästä miehestä. 

Se menee näin:

Nurinkurista kyllä, mutta Hartwall-areenan valmistumisen jälkeen Jokerit on ollut keskinkertainen jääkiekkojoukkue ja erittäin huono bisnes. Se ei ole 2000-luvulla tehnyt kertaakaan voittoa. Kiekkojoukkueen miljoonatappioita katettiin pitkään hallin tuotoilla, mutta kun Harkimo kesäkuussa myi Hartwall-areenan, oli myös hallin ja jääkiekkoseuran omistanut Helsinki Halli Oy raskaasti tappiollinen. Esimerkiksi viime tilikaudella sen tulos oli lähes 600 000 euroa miinuksella, eikä jääkiekkobisneksistä ollut maksettu osinkoja kertaakaan 2000-luvulla. Siksi areenan myynti ja Jokerien siirtyminen KHL:ään ei ollut alaa seuraaville suuri  yllätys. Helsinki Hallin suuromistaja Sanoma oli jo pitkään pyrkinyt eroon kalliista jääkiekkobisneksistä, joten Harkimon oli pakko löytää hallille uusi omistaja.

Vaikka Harkimo on ollut Jokerien ja Hartwall-areenan keulakuva, ei hän suinkaan ole omistanut seuraa kokonaan. Harkimon tähtäin oli aluksi saada Jokereille rahoittajia pörssistä, mutta vuonna 1999 hän ymmärsi, ettei niin pientä liiketoimintaa kannata pörssiin viedä. Onneksi apuun tuli SanomaWSOY (nykyinen Sanoma) josta tuli pian Jokerit HC:n suurin yksittäinen omistaja. Finnkinon omistava SanomaWSOY oli innostunut monisalielokuvateattereista ja uskoi löytävänsä Hartwall-areenan kaltaisista monitoimihalleista samanlaista ansaintalogiikkaa.

Jokereista SanomaWSOY ei kuitenkaan tehnyt kuolematonta.  Vielä Hartwall-areenan valmistumista edeltävällä kaudella Jokerit oli ottanut neljännen SM-liigamestaruutensa kuuden vuoden sisään, mutta sitten jotain tapahtui.

Johtopäätös on ehkä yksinkertaistava, mutta aikalailla ainoa mahdollinen. Show meni urheilun edelle. Uusi halli oli niin hieno, että joukkueeseenkin piti saada uudella tavalla tähtiloistetta. Harkimo unohti, ettei menestyvää jääkiekkojoukkuetta voi kasata ostamalla parhaita pelaajia. Vaikka urheilumaailma tuntee ikivanhan totuuden älä koskaan vaihda voittanutta joukkuetta, puolet mestaruuskauden pelaajista sai lähteä. Tilalle palkattiin entistä isompia nimiä ja valmentajaksi Sakari Pietilä, joka tunnettiin television jääkiekkolähetysten fläppitaulumiehenä. Nimimiehet ja uusi halli kyllä kiinnostivat yleisöä, mutta menestyksekkääseen jääkiekkoon ne eivät johtaneet. Ja sitä ei valtavia menestyspaineita kantanut Harkimo kestänyt.

Ensimmäisellä Hartwall-areenakaudella Harkimo vaihtoi valmentajia melkein kuin sukkia. Sakari Pietilä ehti valmentaa Jokereita vain reilun kuukauden ennen potkuja. Hänet korvanneen Curt Lundmarkin pesti kesti maaliskuulle, sitten tilalle tuli Hannu Kapanen. Sekään ei kuitenkaan tehnyt Jokereista tavoitellun ylivoimaista. Lopulta joukkue oli runkosarjassa neljäs, ja pudotuspeleistä tuli pronssia. Se oli valtava pettymys. 

Seuraavilla kausilla valmentajanvaihtoviikot jatkuivat rauhallisempina, mutta menestys ei enää ikinä palannut entisenlaiseksi.

Kun Harkimo ilmoitti viime kesänä Jokerien siirtyvän KHL-kentille, joukkue oli voittanut viimeisten neljäntoista kauden aikana yhden ainoan mestaruuden. Kumulatiiviset tappiot olivat kasvaneet kymmeniin miljooniin euroihin. Suomen pienillä markkinoilla lipputulot, oheistuotekauppa ja mainosmyynti eivät ole pystyneet kompensoimaan huippupelaajien palkkoihin syydettyjä rahoja.

Harkimo pyörittää iPhoneaan pöydällä, eikä yritäkään selitellä.

”Kun on yksinvaltias, niin ei voi muita syyttää, vaikka tekis mieli”, hän sanoo.

”Me ei olla hoidettu tarpeeks hyvin näitä asioita. Meillä on kuitenkin parhaat resurssit ja isoin halli, niin meidänhän pitäisi periaatteessa olla ylivoimaisia”, Harkimo ruoskii itseään.

Hän myöntää, että 1990-luvun alkupuolen menestys johti liialliseen tyytyväisyyteen. Menestyshuumassa pääsi unohtumaan, ettei joukkuetta rakenneta ostamalla, vaan antamalla sen kasvaa hitaasti yhteen. Eikä Harkimo oman tulkintansa mukaan oikein ikinä löytänyt omaa rooliaan. Aluksi hän yritti tehdä kaiken itse, sitten hän jätti Jokerit liikaakin oman onnensa nojaan ja alkoi kouhottaa samaan aikaan liian monen bisneksen perään.

2000-luvun alussa Suomi oli nimittäin jo käynyt pieneksi Harkimon bisneksille. Hän oli päättänyt monistaa Hartwall-areenan konseptia ja luoda Eurooppaan oikean monitoimihallien imperiumin. Ne voisivat toimia pohjana myös Harkimon kaavailemalle Euroopan jääkiekkoliigalle, johon Jokerit lähtisi ja joka voisi vihdoin tehdä Jokereista voitollisen. 

Ensin otsikot ja puheet olivatkin suuria: Harkimo tekee Areenasta vientihittiä, otsikoi Helsingin Sanomat kesäkuussa 2001. Ensimmäinen halliprojekti aloitettiin Hampuriin.

”Näitä halleja tulee nousemaan kuin sieniä sateella”, Harkimo sanoi hallin peruskiven muuraustilaisuudessa.

Mutta toisin kävi. Kävi nimittäin ilmi, ettei hallien rakentaminen Eurooppaan ollutkaan niin helppoa, saati sitten kannattavaa. Suurin syy oli, ettei tarpeeksi halpaa rahoitusta tuntunut löytyvän. Hampurin hallista tuli Harkimolle ja SanomaWSOY:lle murheenkryyni.

Eivätkä vaikeudet imperiumin laajentamisessa loppuneet siihen. Vielä Helsingin keskustaan vuonna 2000 valmistunut jalkapallostadion (nykyään Sonera Stadium) onnistui, mutta Harkimon sinne ostama jalkapallojoukkue FC Jokerit ei. Lopulta FC Jokereiden toiminta ajettiin alas jo vuonna 2004, vain neljän kauden jälkeen. Myös Harkimon kaavailema eurooppalainen jääkiekkoliiga ja monitoimihallien imperiumi osoittautuivat mahdottomuuksiksi, eikä paljon paremmin käynyt Englannista ostetulle jääkiekkoseuralle, sijoituksille tukholmalaiseen jääkiekkojoukkue AIK:hon, radiokanava Sport FM:lle tai Anna-käteisautomaattiketjulle. 2000-luvun puolivälin jälkeen Harkimo alkoi haudata Euroopan valloitusunelmiaan.

”Tottakai mä oon tehnyt sellaisia asioita, joita ei olisi kannattanut”, Harkimo pohtii nyt.

Menestys oli johtanut hybrikseen. Harkimo lähti mukaan yrityksiin, joiden menestysmahdollisuudet olivat olemattomat.

”Mutta saihan niistä uusia kokemuksia ja uusia juttuja. Kun ei se raha nyt aina kaikkee merkitse, vaan se, että saa toteuttaa itseensä ja tehdä uusia asioita. Se on niinku tärkeempi juttu mun mielestä. En mä niinku rahaa enää mihkään tarvii. Mä pärjään hyvin”, hän sanoo ja hörppää kahviaan.

Niin, mahalaskuista huolimatta Harkimo on rikas mies. Varsinkin urheilun ulkopuolella hänen impulssinsa ovat olleet monesti mensestyksiä. Harkimo kertoo tehneensä isot rahat esimerkiksi Sipoonrannan ja Hangon rakennusprojekteilla. Liikkeenjohdon konsultointia harjoittava Marketing Clinic tekee joka vuosi ”millin voittoa”.

Harry Harkimosta vuonna 2007 elämäkerran kirjoittanut Anja Snellman pohtii kirjassa Hjalliksen persoonaa näin:

Yksinäisyys. Tunnen sen joka kerta kun näppäilen hänen porttikoodiaan. Se humisee ympärilläni.

Kun ajan tien ylös talolle ja ohitan tyhjän tenniskentän, kun näen pihalla lasten polkupyöriä ja kauko-ohjattavan auton kyljellään. Tunnen sen heti kun nousen autosta ja kävelen keittiön ovesta sisään, kun näen puolillaan olevan kahvikupin sanomalehden vieressä, kiikarit, nikotiinipurukumirasian, Aunen silittämän pyykkipinon. Aistin unettomien öiden, tahmeiden aamujen, rakkaudenkaipuun, avioeroikävän, lihallisen halun, menetyksen ja menestyksen yksinäisyyden.

Valta ja raha ovat aina ajaneet suurmiehiä yksinäisyyteen, diktaattoreja vainoharhoihin ja eristäneet patriarkkoja palatseihinsa. Mitä Harkimo itse miettii, osuuko Snellman analyysissään oikeaan?

Nikotiinipurkka suussaan Café Strindbergin pöydässä istuva patriarkka miettii hetken.

”No, varmaan on joskus yksinäisyyttä…mutta ilman noita lapsia ois tosi yksinäinen. Ne täyttää tosi paljon mun elämästä, mulla on kuitenkin ne joka toinen viikko, ja Jollen kanssa mä oon tekemisissä joka päivä, ja mä voin jutella sen kanssa ihan mistä vaan”, Harkimo miettii.

Jolle eli Joel on Harkimon esikoinen. Jollen, 23, ja Leon, 12, hän sai ensimmäisen vaimonsa Leena Harkimon kanssa, Dan, 7, on liitosta Merikukka Forsiuksen kanssa.

Harkimo on aina ollut sukurakas. Tänään hän on jo käynyt aamulla äitinsä luona. Äiti asuu myös Sipoossa, aivan poikansa naapurissa.

”Juteltiin ihan jokapäiväisiä juttuja. Se kerto, että mitä ruokaa se tekee, kun illalla tulee vieraita. Ja mistä se oli käyny ostamassa kalaa, ja miten se ei ensin saanut kalaa, ja miten sen sitten piti tilata se kala, ja kaikkea tämmöstä. Mä huomasin, että se oli selvästi stressaantunut siitä ruokajutusta, kun piti tehdä, ja ei oo kun viisi tuntia enää aikaa… niin mä jätin sen sit rauhaan”, Harkimo kertoo.

Ei Harkimo kuitenkaan koe, että raha olisi tuonut mukanaan menestyksen auran yläpuolella roikkuvia korppikotkia. Ystävät ovat edelleen samoja kuin opiskeluaikoina. Ja hän viihtyy yksinkin. Kotona Sipoossa on aikaa ajatella.

2000-luku on ollut Harkimolle raskas. Ensin tuli kaksi avioeroa, sitten rakas isä kuoli vuonna 2007. Isän poismeno jätti suuren aukon, Harkimo oli tottunut olemaan tämän kanssa tekemisissä lähes joka päivä. Ja sitten vuonna 2010 Harkimo sai sydänkohtauksen lomamatkalla Afrikassa. Sen jälkeen elämänarvot ovat menneet uusiksi. Hjallis kertoo voivansa nyt paljon paremmin.  

”Hyvin mä oon siitä toipunut. Mä oon paremmassa kunnossa kuin silloin. Mä oon laihtunut kymmenen kiloa ja mä katon mitä mä syön ja mä käyn lenkillä. Pelasin eilenkin tennistä, ja käyn salilla talvisin tommoisen kuntovalmentajan kanssa, kaksi kolme kertaa viikossa.”

Työntekoakin hän on pyrkinyt vähentämään, vaikkei se tänä kesänä ole oikein onnistunut.

”Kun Jolle oli nuori, niin mä tein ihan liikaa töitä. Mä en haluu, että Leo ja Danne…mä haluun olla niiden kanssa kun on mahdollisuus. Mä en haluu tehdä niin paljon töitä, viedä niiltä aikaa. Se on kyllä mulle aika tärkeetä”, Harkimo miettii.

Entäs ne naiset sitten. Avioliittojen jälkeen niitä on tullut ja mennyt, tummia ja vaaleita kaunottaria, mutta kukaan ei ole jäänyt. Vieläkö Harkimo toivoo, että löytäisi uuden elämänkumppanin?

”Toivon…”, hän sanoo ja jää miettimään.

”Niin, emmä muuta pysty siihen sanomaan.”

Ja kuin tilauksesta kahvilaan kopistelee korkokengissään kaunis, vaalea nainen. Harkimon silmiin syttyy loiste, nainen on hänelle tuttu. Käydään nopea keskustelu.

”Moi”, Harkimo sanoo.

”Moi, mitä kuuluu?”, nainen vastaa.

”Ihan hyvää. Missä sä oot ollu? Asuksä siel Sipoossa? Sä et oo käyny siel Sipoossa ollenkaan?, Harkimo tiedustelee.

Nainen kertoo asuvansa nykyään Töölössä. Sitten hyvästellään, ja nainen poistuu.

Jokerien toimistolla on sukupolvenvaihdos täydessä käynnissä. Jokereissa erilaisissa projektitehtävissä työskentelevä Joel Harkimo läksyttää isäänsä, jonka olisi pojan mielestä pitänyt hoitaa Kiekko-Vantaalta Jokereihin koeajalle tulevan puolustaja Oskari Mannisen sopimuskuviot jo aikaa sitten.

”Ideahan nimenomaan oli se, että se tekee liigasopimuksen, eikä Mestis-sopimusta. Sit sillä on meidän sopimus, ja Kiekko-Vantaa maksaa meille”, Joel Harkimo korostaa.

”Miks sillä pitää olla liigasopimus?”, isä-Harkimo tivaa.

”No sitä mä en tiedä, sen sano Tomekki (Jokerien apuvalmentaja Tomek Valtonen) mulle. Tän sä oisit voinut selvittää eilen, kun mä pyysin. Mä oon juossut tän perässä, saatana, koko päivän”, Joel paukauttaa, ja harppoo ulos ovesta. Hjallista pojan kiivailu naurattaa.

”Selvitetään se huomenna”, hän huikkaa huoneesta kadonneen poikansa perään.

Joel Harkimo kulkee innokkaasti isänsä jalanjäljissä. Tällä hetkellä hän käy Vierumäellä jääkiekkojohtamisen kurssia. Tapahtumanjärjestäjänä hänellä alkaa olla jo pientä mainetta. Nuorempi Harkimo työskenteli projektipäällikkönä, kun valioliigaseurat Arsenal ja Manchester City pelasivat harjoitusottelun Olympiastadionilla elokuussa. Isä-Harkimo on selvästi ylpeä, että poika onnistui tulikokeessaan. Panokset olivat isot. Tapahtuma oli kolmen miljoonan bisnes, ja paikalle saapui lähes 40 000 ihmistä.

”Jollehan saa tietenkin ite päättää mitä se haluaa tehdä. Mutta se näyttää olevan kiinnostunut tästä alasta. Ja se on hoitanut työnsä hyvin, mä oon tosi tyytyväinen. Kaikki projektit, jotka mä oon sille antanut, niin se on hoitanut tosi hyvin.”

Harkimon mukaan Joel myös tietää, että jos hommat eivät suju, ne loppuvat. Bisneksessä ei pelkillä verisiteillä pärjätä. Ja ensin Joelin pitää isänsä mielestä hankkia itselleen jonkinlainen tutkinto.

”Vielä on liian aikaista Jollen päättää, että mitä se haluu tehdä. Sen pitää ensin nähdä, että mitä tää on, että mitä tähän sisältyy, ennen kuin se tekee uraa koskevia päätöksiä. Mä yritän kyllä opettaa sitä, otan mukaan palaverehini ja juttelemaan ihmisten kanssa, että se näkee asioita ja oppii”, Harkimo miettii.

Myös nuoremmat pojat Leo ja Dan ovat pienestä pitäen olleet Jokereiden miehiä. Molemmat pelaavat seuran junioreissa. Ehkä hekin vielä joskus työskentelevät Jokereilla. Kulisseissa on arveltu, että venäläis-suomalaiset sijoittajat tulevat lopulta ostamaan Harkimolta myös Jokerit, mutta hänen itsensä mukaan sijoittajilla ei tälläistä mielenkiintoa ole. Eikä Harkimo kuulemma myisikään. Seura on ollut ja on, niin tärkeä koko perheelle. Harrastukseksi se tosin on hyvin kallis, jos seuran taloutta ei saada nousuun.

”Joo, mutta se on antanut perheelle niin paljon muuta kuin rahaa. Yhteisiä harrastuksia…mä saan hyviä fiiliksiä siitä, kun pelataan, ja jännitystä, ja mun elämä on kymmenen kertaa kiinnostavampi, kun mä oon Jokereissa”, Harkimo miettii.

Hartwall-areenaan hän sen sijaan sanoo suhtautuvansa hyvin tunteettomasti. Harkimo on luvannut konsultoida uusia omistajia hallin pyörittämisessä vielä viisi vuotta. Sitten hän luopuu hallista kokonaan, eikä kuulemma jää kaipaamaan sitä.

”Se on yks betonimöhkäle. Ei siinä oo mitään tunnetta. Voinhan mä käydä siellä joka päivä, jos mä haluan”, Harkimo sanoo.

Vastaus on yllättävä, olihan areena aikanaan Harkimon suuri haave, jonka varaan hän laski kaikkensa, ja joka lopulta, onnistuessaan, toi suuren täyttymyksen. Nyt halli on ollut osa Harkimon elämää jo yli 15 vuotta. Hän pysyy silti kannassaan.

”En mä puhu paskaa, mä sanon oikeesti mitä mä ajattelen, ei se myyminen tehnyt mulle yhtään pahaa.”

Ehkä yksinpurjehtijan maailma todella on sellainen. Taakse ei voi katsoa, ajatukset on pidettävä koko ajan tulevissa tuulissa.

Jokerit on ottelun kotijoukkue, mutta nyt pelataan Hartwall-areenan sijaan Tikkurilan jäähallissa. European Trophyn peli sveitsiläistä Zugia vastaan ei ole mikään yleisömagneetti, joten pienempään halliin saadaan parempi tunnelma. Hiljaista täälläkin tosin on, koska Jokeri-fanit eivät laula perinteisiä kannatuslaulujaan. Mielenosoitus johtuu siitä, että Harkimo on ostanut Jokereihin kilpailijaseurassa HIFK:ssä pitkään pelanneen Jere Karalahden.

Kentällä Karalahti yrittää jo tarjoilla vastustajan pelaajalle ensimmäistä kunnon pusua, mutta ohi menee. Puolustajalle kaavaillaan ennakkospekulaatioissa tärkeää roolia Jokerien 2014–2015 joukkueeseen, seuran ensimmäiselle KHL-kaudelle. Mutta sitä ennen on vielä paljon tehtävää. Ensin Harkimon pitäisi löytää joukkueelleen urheilutoimenjohtaja ja kaupallinen johtaja, sitten Jokereiden pitäisi moninkertaistaa tämän kauden budjettinsa ja hankkia kasa tähtipelaajia. Muuten sillä ei ole mahdollisuuksia KHL-peleissä.

Harkimo pyörittää fanien vihoittelulle päätään hallin vip-aitiossa. Mutta tuskinpa fanit Karalahtea kauan vastustavat.

”Sitten kun se taklaa vastustajaa pari kertaa ja tekee jonkun maalin, niin kyllä se siitä”, Harkimo pohtii.

Kyllä kritiikki Harkimoa silti selvästi harmittaa. Kovasta ulkokuorestaan huolimatta Hjallis on kiinnostunut siitä, mitä hänestä ajatellaan. Hän kertoo lähteneensä isännöimään keskusteluohjelmia ensisijaisena tarkoituksenaan muuttaa julkisuudessa kulmikkaaksi muotoutunutta imagoaan. Harkimo haluaa näyttää, että hän on paljon muutakin kuin kovapintainen liikemies, rääväsuinen rehvastelija. Aika mukava kaveri itse asiassa, aitokin. 

Sitten hyökkääjä Antti Tyrväinen siirtää Jokerit 1–0 johtoon. Harkimo nostaa kätensä pystyyn, ja huulille nousee hymy.

”Jes!”

Lopulta Jokerit voittaa 4–1. On hyvästelyn aika. Harkimo tarjoaa kättään ja katsoo silmiin, mutta ei sano mitään. Sitten hän kääntää selkänsä ja kävelee pois.

Kaksikymmentä vuotta Harry Harkimo on tehnyt liikaa töitä, kohtuuttomia voittoja ja valtavia tappioita. Nyt hän on aloittamassa elämässään uuden vaiheen. Kohta 60-vuotias Harkimo on ollut näissä kuvioissa niin kauan, ettei hänellä kuulemma ole enää ihmeellisempiä tavoitteita. Oikeastaan hän on onnellinen. Riittäisi, jos saisi tehdä vähemmän töitä ja olla enemmän lasten kanssa. Siihen pisteeseen Jokerien patriarkka on elämässään tullut. 

Jäähallin ulkopuolella kesä tekee jo lähtöään. On vähän kylmä. Hämärtää. 

Kohta on syksy. ■

Lari Malmberg halusi lapsena NHL-tähdeksi, mutta päätyi Imagen toimittajaksi. Juha Törmälä on espoolainen valokuvaaja, joka nauttii suurten urheilukisojen tunnelmasta.

203 Lokakuu | 2013

Julkaistu: 3.11.2013